Päämisterin Sanna Marin pahoittelee tätä verotulojen salaamista kansalta. Olen samaa mieltä ja ihan aiheesta. Esim valtion yhtiöiden johtoa puuttuu ja muutenkin yritysjohtoa.
Perustelen näkyvyyttä sillä, että valtion kuuluu mukaan toisiin enemmän, toisiin vähemmän, joten palkkaa maksavat myös suomen kansalaiset verotuksena näille suurituloisille.
Samalla kansalaiset saisivat edes jonkinlaisen kuvan, millaisia veroja nämä suurituloiset tuloistaan maksavat ja ihmetellä sitä kuinka miljoonatuloista maksetaan vähemmän kuin alle sadan tuhannen tuloista.
No monilla on pääomatuloja ja niistä maksettava korkein vero 33 %. Katselin erästä jolla tuo 33,5 oli veroprosentti, osan tiedän olevan pääomatuloja, mutta osa on melkein satatuhatta palkkatuloa, joten en nyt oikein ymmärrä, miten on hilattu noin alas.
ja samoin näin kovin monella isotuloisella kokonaisveroprosenttina tuon 33 %, kun vastaavasti jo aika pienen eläkkeen saajana joudun maksamaan lähes 25 Prosenttia, jokin on näissä asioissa pahasti pielessä.
Meidän pieniä tuloa saavienko pitää tätä maata , sen sosiaalishuoltao ja julkista taloutta maksaa veroina, kun näiltä isotulosilla verotetaan lähes kaikki pääomatulona. Auttaisi aika lailla maan talousasioita paranemaan jos saataisiin jonkinlainen kohtuus asioihin.
Isotuloiset ovat sijoittaneet menneiden vuosien isot tulot pääomasijoituksiin ja täten saavat osinkotuloa paljon. joiden verotus on osalta jopa nolla ja sitten 30.000 tuhanteen asti 30 % ja sen yli 33 %, vaikka saisivat kuinka paljon. Ja jos tätä rulettia pystytään maksattamaan niillä joiden tulot vuodessa ovat jopa alle 20.000, jonkin turvin elämäminen vaatii taitoja ja minkäänlaista huvia he eivät voi maksella. Entäs kun suurituloinen menee jonnekin tilaisuuteen, oopperaan esin. he saavatkin ilmaiset liput ym samanlaista.
Yrityskaupat tuovat julmia summia ihmisille, joten ymmärrän niiden sijoittamisen tuottavasti, mutta tulisi myös ajatall, onko esim. se ex puoliso ollut tuota alkupääomaa antamssa ja jäänyt erotessa matin osalle , yksin on yrittänyt lasten kanssa elää tehden useaa työtä, jotta saisivat jonkinlaisen elämän, Näiden summien taakse kätkeytyy vastavasti erilaisia asioita.
Salatut verotiedot
Anonyymi
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2724447Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2663583Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1591893Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251791Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2991476Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?1341017Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18945en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va120905Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235881