Eksyin palstalle ensimmäistä kertaa ja ajattelin runoilla jotain..
Itse en pysty olemaan täysipäiväinen ateisti, vaikkakin se olisi helppoa ja "järkevää". Jokin kummallinen vietti ajaa minua usein uskomaan johonkin korkeampaan voimaan eri tilanteissa. Onko se sitten hulluutta, vai jonkin pyhän hengen johdatusta, who knows... Kasvatukseni oli ihan normaalissa perheessä, jossa ei uskonnosta puhuttu, joten vaikea selittää miksi uskon "johonkin". En pysty varmasti sanomaan mikä tuo jokin on - jumalallinen olento kuitenkin, joka on yhteinen kaikille. Täytyy myöntää, että kristillisiä arvoja oletan "hänen" ainakin osittain edustavan. Eihän tämä välttämättä totuus ole, mutta näin uskon.
Ehkäpä joskus aikojen alussa kaikki uskonnot lähtivät samasta pisteestä, ja menivät sitten eri maantieteellisiin suuntiin muokkautuen eri tyylisiksi alueiden mentaliteettien ja vallitsevien tilanteiden perusteella. Esim. jääkiekko, jota pelataan hieman eri säännöillä eri maissa ;)
Kristinuskosta : Jeesus oli varmasti jees-mies, mutta en tiedä oliko hän Jumalan poika. Kukapa tietäisi - moni uskoo kuitenkin, ok, on kai se mahdollista. Erittäin pätevä ja järkevä kaveri kuitenkin taisi olla. Itselläni on ristisymbolikoru kaulassa, koska kunnioitan kyseisen henkilön mielipiteitä ja ajatuksia. (olivat sitten totta tai eivät) Mitä sitten Raamattuun tulee - se on varmasti 90%:sti "jumalanhullujen" kirjoituksia ts. mielipiteitä "satuihin" sekoitettuna, mutta opus sisältää oivallisia neuvoja elämää varten (varmasti monet muutkin uskonnolliset eepokset). Toisaalta suurin osa noista on itsestäänselvyyksiä, mitkä tavallisella järjellä ja terveellä itsetunnolla itsekin selvittää. En tyrmää silti sitäkään, ettäkö se voisi olla itse totuus (joillekin).
Uskominen korkeampaan antaa varmasti voimaa jaksaa joillekin pelkääville/heikoille henkilöille, ja se onkin varmasti ihan tervettä ko. tyypeille. Itse en katso kuitenkaan kuuluvani tähän kastiin, ja näinollen se ei selvitä sitä, miksi uskon johonkin voimaan. Entä jos mitään korkeampaa voimaa ei olekaan? No, ei siinä mitään. Sitä ei ilmeisesti pystytä todistamaan, kuten ei sitäkään, että olisi. Jokainen uskoo johonkin.
Luin joitain viestejä tuosta alta ja tällaisia ajatuksia nousi pintaan: Tämä uskovaisten mollaaminen joidenkin toimesta täällä on aivan mietoa puuhaa. Ei siinä kukaan tyhmyydeltään viisastu. Suomessa on käsittääkseni uskonnonvapaus ja kunnioittakaamme sitä - toisaalta myös sananvapaus ;) Myös pakonomainen tarve todistaa jonkin näkymättömissä olevan olennon olemassaoloa ei vakuuta varmasti ketään, joka ei tahdo uskoa sellaiseen. Usko on mielestäni aika pitkälle henkilökohtainen juttu.
Morjens!
ps. Toivottavasti tuosta nyt edes jotain saa irti, kun kirjoitus lähti vain viemään. Enkä jaksa tarkistaa, mitä kaikkea tulikaan kirjoitettua :)

Vastaukset 3
Vanhimmat
Minäpäs vastailen sulle vähän jotain... elikkäs, tätä mieltä mä olen asioista:
Mä olen uskonut Jumalaan koko pienen ikäni, mutta se ei merkannut mulle mitään sen kummempaa. Vasta kun mä annoin Jeesukselle luvan tulla mun elämään, ne asiat alkoi tarkottaa jotain. Oon nyt ollut uskossa kohta puolitoista vuotta, eikä Jumala ole pettänyt minua kertaakaan.
Minä uskon että se mies, joka syntyi 2000 vuotta sitten siellä tallissa, oli todella Jumalan poika, joka kuoli ristillä sen vuoksi ettei mun tarvisi kärsiä synneistäni. Että mä voisin saada ne anteeksi ja päästä taivaaseen. Mutta kuten sanoit, ne taitaa loppujen lopuksi olla aika henkilökohtasia juttuja. Mulle Jeesus on jotain konkreettista, joka toimii mun elämässäni.
Mä uskon myös että Raamattu on kokonaan Jumalan sanaa. Mä uskon jokaiseen sanaan joka siitä kirjasta löytyy, koska ne sanat on antanu mulle paljon voimaa ja neuvoja elämässäni. Totta on, että jotkut Raamatun asiat on "itsestäänselvyyksiä", ainakin tuntuu siltä. Ihmisessä on kuitenkin sisällä aina Jumalan laki, vaikka olisi kuinka ateisti. Omatunto on siitä yksi esimerkki. Raamatussa on kuitenkin myös muuta: kertomuksia, profetioita. Ja tässä sä voitkin laittaa tuon opuksen koetukselle. Onko se ihan huuhaata? Mitä siellä ennustetaan? Arvaappa mitä... ne ennustukset ja profetiat tapahtuu juuri NYT. Osa on jo tapahtunutkin. Siellä ne on. Sieltä voi katsoa, eikä tarvi edes hurjaa mielikuvitusta, järki auttaa. Raamattu on totta, eikä se valehtele.
Sitten tämä uskon selittely. Monesti on sanottu että usko on keino kuolemanpelkoa vastaan. Että usko on heikkojen ihmisten keino selvitä elämästä. Kyllä, onhan se sitäkin. Itse en ole koskaan pelännyt kuolemaa, ja nyt vielä vähemmän. Ajattele kuinka monta ihmistä maailmassa on uskossa. Ovatko he kaikki heikkoja, pelokkaita? Minusta on rohkeampaa tunnustaa olevansa pieni. Nöyrtyä, antaa itsensä täysin toisen hoidettavaksi. Usko ei ole aivojen naulakkoon heittämistä. Jumala on luonut meille järjen ja soisi meidän myös käyttävän sitä joskus.
Uskoon tuleminen on parasta mitä mulle on tapahtunut. Helppoa tämä ei ole, sitä en väitäkään. Itse asiassa ateisteilla on paljon helpompaa. Ei tarvi ajatella syntejä eikä armoja, ei tarvitse miettiä niin paljon tekojensa seurauksia. Noh... ehkä ei nyt ihan noinkaan mutta pointtini on se että vaikka tulisi eteen mitä, niin tämä on sen arvoista. On joku johon luottaa, joku joka ei jätä. Parasta kaikessa: mulla on menolippu taivaaseen. =)
Onneksi olkoon. Itse en __valitettavasti__ ole kokenut minkäänlaista uskonnollista herätystä, jotta tietäisin koko totuuden, miten asiat ovat. No, ehkä se tapahtuu aikanaan. Miten koit konkreettisesti tuon uskoontulon? Oliko se eräänlainen ahaa-elämys, vai voimakas henkinen tunne, jonka osasit yhdistää jollain tavalla Jeesukseen? Ajattelin kysyä koska, joskus mieli herkistyy ja saa sellaisia hienoja fiiliksiä/kiksejä ajatellessa maailman menoa, että se olisi helppo yhdistää johonkin (vaikka tiedän että kehon aineet vain jylläävät mm.adrenaliini).
Mitä noihin raamatullisiin profetioihin tulee - totta, muistaakseni harmageddonin kuvattiin alkavan lähi-idän seudulla vallitsevista tilanteista, jos konfliktit alkavat mahdollisesti leviämään lähivaltioihinkin päin.. Jännätään ja katsotaan, miten käy ;) Toisaalta näitä profetioita ovat monet muutkin saaneet, kuin raamatussa tarinoineet heput.
Mikäli taivas on olemassa (ja ihmisellä sielu). Sinne uskoisin pääseväni, koska en tee toisille sellaista, mitä en tahtoisi muiden itselleni tekevän - vaan jotain aivan muuta.
Tällaisia fiiliksiä täälläpäin.
No, jotkut kertovat valtavista kokemuksista mutta mulla ei valitettavasti ole mitään järisyttäviä muistoja uskoontulostani... =) muutamaan päivään en tajunnut mikä minuun osui. Jeesus otti kuitenkin yhä tiukemmin syliinsä enkä siitä ole sen jälkeen lähtenyt. =)
Adrenaliinit jyllää välillä ja monet muutkin aineet. En ole kuitenkaan vielä tähän päivään mennessä pystynyt selittämään esim. rukousvastauksia sillä mitä mun omassa kehossani tapahtuu.
Profetioita on varmaan monikin saanut, mutta mä uskon että lähteet ei ole samoja. Kaikki jutut eivät pidä paikkaansa... katsele pois ja seuraa maailman tilannetta. Se on kaikki kerrottu Raamatussa, niin mä uskon.
Vai meinaat päästä taivaaseen... tiedätkö mitä? Sinne on vain yksi tie. Taivaaseen ei pääse hyvillä teoilla eikä rahalla. Taivaaseen pääsee vain Jeesuksella. =) Että tervetuloa, toivottavasti nähdään sitten siellä matkan päässä! =)