Kuinka ihanat ovat ilosanoman tuojan ensiaskeleet! Tällä ilmaisulla Paavali tarkoitti, ei suinkaan juutalaisia tai kreikkalaisia, vaan pakanoita, jotka aivan varmasti uskoisivat evankeliumin. Tosin laittomuuden henki vaikutti jo Paavalin aikana ja jotkut, jotka tiesivät Totuuden, valitsivat pimeyden ja näin Juudaksen funktio evankeliumissa tuli täytetyksi.
Ensirakkaus ja ensimmäiset kyyneleet! Valtaosa maapallon ihmisistä omaksuu nuoren maan kreationismin suhteellisen lyhyessä ajassa, kun nuori rakkaus ilmaistaan niin suloisena ja viettelevänä, kuin Järjen Valon avulla valaistunut sen tekee.
Minun piti poistua tältä palstalta jo eilen, mutta kun hehkuttamani vedenpaisumuskeskustelu roikkuu vielä suosituimpien joukossa, kirjoitin tämän pisteeksi iin päälle. Nyt allekirjoittanut lähtee oikeisiin töihin ja yrittää vaihtaa mediaa Helsingin Sanomiin ja Aamulehteen. Jos en pääse esille, tällä foorumilla tapaamme.
T. Morigam
Nuoren maan kreationisti
Ensirakkaus ja ensimmäiset kyyneleet! Valtaosa maapallon ihmisistä omaksuu nuoren maan kreationismin suhteellisen lyhyessä ajassa, kun nuori rakkaus ilmaistaan niin suloisena ja viettelevänä, kuin Järjen Valon avulla valaistunut sen tekee.
Minun piti poistua tältä palstalta jo eilen, mutta kun hehkuttamani vedenpaisumuskeskustelu roikkuu vielä suosituimpien joukossa, kirjoitin tämän pisteeksi iin päälle. Nyt allekirjoittanut lähtee oikeisiin töihin ja yrittää vaihtaa mediaa Helsingin Sanomiin ja Aamulehteen. Jos en pääse esille, tällä foorumilla tapaamme.
T. Morigam
Nuoren maan kreationisti
Vastaukset 22
Vanhimmat
..keskustelu raamatun harhaopeista ei pääty koskaan ;)
Se tulee vain lisääntymään ja osoittamaan kaikille, kuinka turhaa ja vaarallistakin on elää harhojen keskellä. Eläköön "huumeeton" mailma !
Olen tällä palstalla lukuisia kertoja saarnannut, että Totuus tekee Jumalan poliittisesti turhaksi. Eikö tämä ole juuri "huumeeton" maailma.
Jos et vielä ymmärtänyt, tarkoitin, että kirkko on Juudaksen eikä Kristuksen ruumis.
T. Morigam
Nuoren maan kreationisti
niin no, ehkäpä niin, mutta mielestäni jumalalla on vielä toistaiseksi paikka maailmassa ja ketkä jumalalle ovat paikan varanneet? tuskinpa ateistit, buddhalaiset ja taolaiset ainakaan. kyllä, jos ihmisen psyyken toimintaa tutkii ja yrittää hieman perehtyä siihen, mistä ajasta olemme tulleet tähän teknologiseen aikakauteen, niin on pakosti yhdyttävä osin theoksen ja marxin ajatukseen siitä, että uskonto (jumalusko) on 'huume'. tosin en käyttäisi sitä sanaa, vaan tietyt inhimilliset (niin fysiologiset kuin psyykkiset) tarpeet, freudilaisittain vietit johtavat lähinnä erilaisiin psykososiaalisiin ja fysiologisiin riippuvuussuhteisiin. mikä sen helpompaa tarttua suuren kysymyksen edessä kuin valmiisiin vastauksiin, jota voi itse oman mielensä mukaan muokkailla omia tarpeita vastaaviksi. toki ihminen tekisi tätä ilman jumalaa ja uskontoa myös ja jotkut silti haluaisivat mieluummin löytää vastauksen valmiina ja annettuna kuin itse käyttää vastauksettoman maailman löytämiseen vuosikymmeniä. :-)
...löytää tuon "sielunsa" rauhan hedonistisen itsekkäästi,ilman omia ponnisteluja,mutta ei sitä silti pidä kaikille suoda...sillä kuitenkin useimmilla ihmisillä riittää ajatuskapasiteettia ymmärtää asioiden todellinen luonne,jos vain heille tarpeeksi informaatiota(oikeaa) annetaan !?!
Sillä vain yksinkertaiset ja/tai oppimattomat eivät tosiasioita tunnusta ne nähdessään !?!
Siis,uskiksillakin on vielä toivoa !?!
en pitäisi uskovaisia yksinkertaisina, vaikka he voisivat olla oppimattomia tai seurata ihan omaa logiikkaansa. niinhän meistä jokainen tavalla tai toisella. jos taolaisuudesta ja zeniläisyydestä otetaan yksinkertaisuuden mallia, niin ideahan ei ole siinä, etteikö voisi tietää aivan valtavasti, mutta yksinkertaisten asioiden näkeminen ja ehkä ymmärtämättömyyden tunnustaminen ovat sellaisia asioita, joihin ihmisen pitäisi pystyä. jos ei pysty, se ihminen järjellistää kaiken ja tällaisista ihmisistä mielestäni uskovaisten kohdalla on kyse. on järjellistetty se, miksi maailma on olemassa, miksi käsittämättömiä asioita tapahtuu, 'ihmeille' on annettu nimi jne. jne. eihän se ole yksinkertaisuutta, vaan äärimmäisen monimutkaista ajatusprosessia, jossa lopulta tunne ja järki menevät auttamattomasti sekaisin ja siitä syystä myös joissain tapauksissa (äärioikeisto/fundamentalistit) voidaan nähdä ihmisen skitsofreninen käytös. jos ihminen olisi yksinkertainen, niin silloin mieli todennäköisesti kestäisi ja sulkisi pois asioita, eikä yrittäisi löytää joka asialle jonkinlaista järjellistä selitystä ja kutsua sitä uskoksi.
sanoisin, että uskovaisilla on aina toivoa, siinä missä meikäläisillä ateisteilla on toivoa uskovaisten kannalta. ei meistä kukaan toivoton ole, mutta jotkut vain eivät halua oppia tai tietää asioita, toiset haluavat. mitä tulee hedonistiseen 'hyvän' tavoitteluun eli vaikkapa taivaspaikan lunastamiseen, valitettavasti uskovaisten kannalta on asia niin, että he pyrkivät pois 'minästään', egoismistaan, mutta se saattaapi olla ainoa asia, mitä ihmisellä lopulta on, eikä yksikään ihminen eläessään siitä itsekkyydestä pois pääse. ainakaan uskon avulla, jos sen taustalla on palkkio tai rangaistus. keppi ja porkkana antavat aina motiivin teoille ja silloin kyse ei enää ole puhtaasta tunteesta, vaan ihminen ottaa mukaan em. järjen ja käyttäytyy itsekkäästi ja yrittää samalla torjua sellaisen käytöksen itsestään. jos uskovaiset eivät siis ole monimutkaisia, niin ketkä sitten?
...mieltä,eihän toki kaikki uskikset yksinkertaisia ole,kuten ei mikään muukaan "ryhmä" !?!
Mutta kuitenkin lasken sellaiset ihmiset,jotka eivät halua oppia asioiden todellista olemusta ja niiden syntyä tai vaikuttavia voimia vaan tukeutuvat valmiiseen "oppi-kirjaan" ilman muita mahdollisia tiedon lähteitä,yksinkertaisiksi !?!
Liekö takana vain tyhmyys vai pelko(kadotus,hui!) vai mitä moisen uskis-hihhuloinnin ja ulkoaopetellun raamatunjakeiden koneellisen toistamisen takana ?!?
Siispä väitän,että ihminen joka ei HALUA oppia uutta,on aina lopulta tyhmempi,kuin uutta tietoa janoava yksilö...sillä juuri tietohan luulot ja taikauskot karkottaa,kö !?!
"lasken sellaiset ihmiset,jotka eivät halua oppia asioiden todellista olemusta ja niiden syntyä tai vaikuttavia voimia vaan tukeutuvat valmiiseen "oppi-kirjaan" "
"Siispä väitän,että ihminen joka ei HALUA oppia uutta,on aina lopulta tyhmempi,kuin uutta tietoa janoava yksilö...sillä juuri tietohan luulot ja taikauskot karkottaa,kö !?! "
Mielestäni aliarvioit huimasti uskovaisia.
Olen tällaisen jostain lukenut, tässä ulkomuistista eli ei välttämättä täysin oikein:
Oppimisen kolme vaihetta:
1. oppia oikeat vastaukset
2. oppia kysymään oikeat kysymykset
3. oppia tietämään mikä on oppimisen arvoista
hmm, kuulostaa aika erikoiselta tuo oppimisen teoria. täytyy sanoa, että ihminenhän ei voi olla koko ajan tietoinen siitä, mitä ylipäätään oppii. ihminen harvemmin esimerkiksi muistaa, miten on oppinut puhumaan tai ymmärtämään sanoja. se tapahtuu automaattisesti eli siinä mielessä ehkä kaikki automaatisoitunut oppiminen pitää itsessään kohdan 1. ihminen ei kyseenalaista alkuvaiheessa oppimaansa. jos ihminen on uskovainen on siis todennäköisempää, että menettää uskonsa kuin samassa uskossa pysyminen läpi elämänsä. kun taas ihmiset, jotka elävät ilman oppeja ja vastauksia, kiinnostuvat niistä jossain elämänsä vaiheessa (mikä sekään ei ole lainkaan välttämätöntä, mutta käytännössä huomannut). ihmisellä on siis olemassa ehkä jollain tavalla sisäänrakennettuna tarve löytää vastaus kysymykseen: miksi olen täällä? mitä täällä teen? jokainen löytää omanlaisensa vastauksen, ellei ehdi kuolla sitä ennen.
siksi 1-kohta itseasiassa voi olla harhaanjohtava. se minkä ensin opit, ei lainkaan välttämättä ole oikea vastaus. miten oppia kysymään oikeat kysymykset? sen sanoisin taas juontuvat siitä, että ihminen kyselee läpi elämänsä ja kyseenalaistaa. jos ihminen ei kyseenalaista, ihminen ei koskaan opi kysymään, mitään muutakuin niitä lapsuudessa koodattuja kysymyksiä. samoin on aikamoinen askel eteenpäin kysyä tämä kysymys opitusta ja siitä, mitä oppii. henkilökohtaisesti en pidä yliopiston professoreja tai raamattua tai äitiäni erehtymättömänä. minulle tärkein auktoriteetti on minä itse, koska lopulta olen itse vastuussa siitä, mitä opin, mitä haluan oppia jne.
eli itseasiassa, jos haluaa löytää oikeita vastauksia, pitää osata kysyä kysymyksiä, jotka eivät tue omaa uskoa ja se on todella vaikeaa. se tarkoittaisi sitä, että kristitty kyseenalaistaa uskonsa ja kysyy, miksi uskon tähän huuhaaseen. sama kysymys evolutioteoreetikolla, psykoanalyytikolla... tämän kyselyvaiheen kautta ihminen voi EHKÄ oppia arvottamaan erilaisia oppeja ja tietämään, mikä on oppimisen arvoista. tähän vaikuttaa eniten persoonallisuus, ihmisen avoimuus ja uteliaisuus ja tästä eteenpäin ne vaikuttavat edelleen.
mikä siis on oppimisessa tärkeintä? uskaltaisin sanoa, että se on asia, jota tuossa teoriassa ei mainita: ihmisen muuttuva persoonallisuus lapsuudesta vanhuuteen. sen jälkeen 1. kysely ja kyseenalaistus 2. oppien arvottaminen 3. oikean vastauksen löytäminen.
että itse uskojärjestelmä ei ole kovin yksinkertainen tai sitä lähinnä tarkoitin. varsinkin, koska ihminen joutuu aina itselleen motivoimaan tekonsa, siinä missä uskonsa. jos siis uskovaiselta kysyisi, mikä motivoi sinut uskomaan, niin harvempi osaa vastata, vaikka motiivi on melko helppo nähdä. jos valittavana on taivas ja helvetti, niin kumpaan haluat?
sen sijaan se, mihin viittaat tämän ratkaisun kohdalla ei ole yksinkertaisuutta, vaan helppoutta. kaikki ihmiset eivät jaksa juosta totuuden perässä vielä senkin jälkeen, kun on sen 'löytänyt'. kristillisyyden kannalta näin tapahtuu, kerran löydetty omistetaan (totuus). zeniläisyyden mukaan taas kerran löydetty pitää unohtaa ja jättää (oppitotuus on ei-totuus). siinä mielessä zeniläisyyden oppi ei anna mahdollisuutta helppouteen, vaan uskon tie on kuoppainen ja pitkä.
väitteesi siitä, että ihminen joka pitäytyy tässä helppoudessa (?), kerran löydetyssä totuudessa, on tyhmempi kuin uutta tietoa janoava... olen osin samaa mieltä. se riippuu motiiveista, koska tieto itsessään ei tee ihmistä viisaammaksi tai järkevämmäksi. tieto tiedon vuoksi ei johda mihinkään kovin hedelmälliseen sekään. lähtökohtaisesti uskoisin siis niin, että ihminen, joka pitää vastaanottimensa auki, joka pystyy tarvittaessa luopumaan omasta uskostaan ja asettumaan toisten saappaisiin, näkemään maailmaa useammasta eri näkövinkkelistä omaa valmiudet viisauteen. tällaisia ihmisiä en ole vielä 'uskovaisissa' tavannut, viisaita.
tieto saattaa karkottaa luuloja ja taikauskoa, mutta se riippuu ihan tiedosta. siitä, mistä lähtökohdasta kyseinen ihminen alkaa rakentamaan sitä tiedonjanoaan yms. jos ihminen päätyy vaikkapa kristitystä tiedosta islamilaiseen tietoon, niin ehkä siinä luulot ja taikauskot kristinuskoa kohtaan katoavat, mutta tilalle tulee toinen. käytännöstä olisi helpompi ottaa vertaus riippuvuuksista: kun ihminen selviytyy huumekierteestä tai alkoholismista, joillekin ihmisille tulee tarve täyttää elämään tullut 'tyhjyys' jollain muulla, kuten uskonnolla, himourheilulla tms. siten tietokaan ei korvaa ihan kaikkea, eikä ainakaan sitä tyhjyyttä, joka uskon jälkeen jää.
ihminen tarvitsee uskoa, on se sitten taikauskoa tai ei, mutta sitä pitää osata arvottaa ja nähdä sen vaikutus omaan itseen ja muihin ihmisiin. täältä löytyy muutama kristitty, jotka saarnaavat rakkauden evankeliumia hullunkiilto silmissä ja heittävät ilmoille rasistisia kommentteja, solvauksia yms. se tuskin johtaa muuhun kuin siihen, että saa ihmisten vihat päälleen ja silloin voi sanoa, että uskovainen kerjää sitä. kristitty voi tukeutua raamattuun ja nähdä, että kristittynä hänen pitää olla valmis tällaisiin hyökkäyksiin ja kääntää myös oikea poski. valitettavasti harva huomaa itse olevansa se syy solvauksiin, eikä hänen uskonsa. samoin se poski jää kääntämättä, koska oma asia (napa) on muiden napaa tärkeämpi. tällainen usko on mielestäni tuhoisa, mutta muuten usko on tarpeellinen ja voin itsekin sanoa uskovani... vaan en mihinkään valmiisiin oppeihin.
ugh, löit jauhot suuhun...
se ei ollut lie kovinkaan tieteellinen teoria. en ole aikaisemmin ajatellut sitä uskonnolliselta kannalta.
käännät siis järjestystä vaativuustasoista, kysely/kyseenalaistus eli oikeat kysymykset on mielestäsi vaativampaa kuin oppien arvottaminen eli se että tietää mitkä kysymykset on kysymisen arvoisia.
mikäs siinä, itse kallistun EHKÄ kuitenkin alkuperäiseen.
oletetaan, ettet tiedä mitä tarkoittaa id. saatat tunnistaa sanan psykologiasta ja ehkäpä psykoanalyysistä. väitän, että id on ihmisen minuuden perusta, se on se osa persoonallisuutta, joka pitää sisällään ihmisen moraalin ja etiikan, suhteen vanhempiin ja sitä myötä erilaiset mahdolliset ristiriitatilanteet ja traumat.
mikäli ihminen ensin oppii oikeat vastaukset, opit näin, että id = ihmisen persoonallisuuden moraali ja etiikka. mitä tässä tilanteessa kysyt tai kyseenalaistat? jos tiedät vastaukset ja se on totta, niin mikä olisi se kysymys? koska äsken esittämäni oli ihan puutaheinää. jos olet kiinnostunut aiheesta, se on myös oppimisen arvoista, mutta kun tiedät, että sinulle valehdellaan ja saatat olla asiasta 'pihalla', niin et suinkaan opi mikä on oppimisen arvoista, vaan päädyt siihen, ettet halua oppia asiaa. tätä tarkoitin sillä, että ihmisen persoonallisuus määrää. toiset haluavat oppia, kysellä, olla väärässä, erehtyä, elää... kaikki eivät sitä halua.
otan esimerkin omasta elämästäni. synnyin uskovaiseen perheeseen ja sen, mikä oli äidilleni totta, otin itselleni. lapsen logiikka toimii vähän eri tavalla kuin aikuisen, joten siitä oravanpyörästä oli aikalailla vaikea päästä irti. kaikki eivät varmasti edes osaa tai näe mitään muuta vaihtoehtoa kuin sen, minkä on oppinut (vrt. id on moraali ja etiikka = vale). siten ensisijainen tehtävä ihmisellä olisi pikemmin olla utelias, kyselyikäinen läpi ikänsä ja koettaa arvioida vastaanottamaansa tietoa. koska juuri äsken sait kuulla puppua, niin mistä tiedät, ettet ole kuullut täyttä puppua koko ikäsi? 1. kyseenalaista.
tästä johtaa, että kun kerran kysyy ja näkee maailmassa muita vaihtoehtoja. kristinuskon kannalta tämä on vaikeaa, koska minäkin olen kristinuskon ja islamin kannalta saatananpalvoja. miten erota siitä uskosta ja silti olla olematta saatananpalvoja. itse en kumarra rahaa, auktoriteetteja, raamattua, saatanaa, pahaa isäpuolta, edes äitiäni. psyykkisen oireilun jälkeen olen löytänyt parantavan energian, eikä se löytynyt mistään muualta kuin itsestäni. jos en halua parantua, tietää muusta, olla koossa tms. niin todennäköisesti en parannu, opi muuta tai ole koossa. tärkein ihminen itselleni on minä itse. mikä on minulle oppimisen arvoista? sanoisin, ettei mikään ole sen enempää oppimisen arvoista kuin ei-oppimisen arvoista. on asioita, joita tarvitaan ihan jokapäiväisessä elämässä: ruoanlaitto, kengännauhojen solmiminen, lukeminen. sen jälkeen kaikki on samanarvoista, mutta ihmiset antavat itse oppimilleen asioille arvon. mistä siis ihminen voi tietää, mikä on oppimisen arvoista, kun joka tapauksessa on kiinni omassa logiikassaan ja ajatusmaailmassaan?
kyseenalaistamisen kautta.
viimeinen kohta on edelleen se, mikä minun logiikallani on viimeisenä. kun on nähnyt tarpeeksi avoimia valheita ympärillä. luopunut kristinuskosta, luopunut myös aggressiivisesta ja ankarasta ateismista, niin ei ole muuta jäljellä kuin etsintä. siksi oikeiden vastausten löytäminen voi olla kaikkein tuskaisin työ ja en pidä sitä välttämättä edes mahdollisena, että ihminen koskaan oikeita vastauksia tietäisi. ihminen voi uskoa tietävänsä, mutta usko ei ole tietoa, vaikka siihen liittyisi varmuuden tunne. itse olen huomannut, että se mikä luo turvallisuuden tunnetta on useimmiten valhetta. puhutaan pettävästä turvallisuuden tunteesta, koska lopulta ainoa turva on ihmisessä itsessään. siinä missä myös kaikki vastaukset tulevat ihmisestä itsestään myös silloin, kun lukee mitä tahansa teosta, kuuntelee ketä tahansa ihmistä, koska ihminen ei pääse eroon itsestään. kaukoidässä meditaatiolla tähän pyritään, mutta oman ajattelutapani mukaan se on käänteistä itseensä käpertymistä, eikä siksi johda lopulta sen enempää mihinkään kuin länsimainen rukoilu.
"siten ensisijainen tehtävä ihmisellä olisi pikemmin olla utelias, kyselyikäinen läpi ikänsä ja koettaa arvioida vastaanottamaansa tietoa."
Minua ihmetyttää se, että sanot noin ja kuitenkin olet luopunut kristinuskosta - Raamatun monimutkaisuuden luulisi täyttävän tuon mielestäsi ihmisen ensisijaisen tehtävän.
Nykyään tuo on kyllä suorastaan ajan vaatimus - keskeneräisyyden sietokyky.
"tärkein ihminen itselleni on minä itse"
Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi. Tämänkin voisi ajatella tapahtuvan ikäänkuin automaattisesti. Kun on hyvä olo niin sitä levittää ympärilleen ja päin vastoin. Mikä tuossa Jeesuksen sanomassa on ristiriidassa ajatustesi kanssa tai avointa valhetta?
Usko on uskoa, sananakin. Raamattu kohdistaakin turvan kuoleman jälkeiseen elämään ja lupaa pahaa tässä elämässä. Pettävää turvallisuuden tunnetta se ei mielestäni lupaa, sen lupaaman turvan näkee vasta kun on kuollut.
ensimmäiseksi... en muista puhuneeni missään vaiheessa kristinuskosta sinänsä. ja olen sanonut, että jokainen ihminen arvottaa itse tietonsa ja sen kuinka laadukkaana sitä tietoa pitää. siinä vastaus seuraavaan:
"Minua ihmetyttää se, että sanot noin ja kuitenkin olet luopunut kristinuskosta - Raamatun monimutkaisuuden luulisi täyttävän tuon mielestäsi ihmisen ensisijaisen tehtävän."
jos siis mennään sen kaavan mukaan tässä tiedossa, jonka aiemmin esitit 1. oikea tieto 2. oikeat kysymykset 3. oppimisen arvoiset asiat. niin on aika selvää, että kun tiedät jo oikean tiedon, todennäköisesti et enää kysy 'miksi uskon, että tämä on oikea vastaus?' ja samalla sinulta jää täysin oppimatta ne oppimisen arvoiset asiat, koska suodatat kaiken sen läpi, mihin uskot. kun itseasiassa pitäisi suodattaa kaiken sen läpi, mitä jo tietää, mitä on nähnyt ja kokenut. jos sotkee sisäiset, henkiset kokemukset ja ympäröivät maailman, niin siinä voi käydä aika hassusti. siksi sanoisin pikemmin, että raamattu on hyvin yksinkertainen, eikä suinkaan monimutkainen. raamatun perussanoman oppii jokainen, mutta koska sieltä löytyy niin monta eri tulkinnan mahdollisuutta (ks. eri kirkkokunnat), niin se tekee siitä vain kokonaisuutena epätasapainoisen. sen sijaan monimutkainen on sen ihmisen logiikka, joka ilman kyseenalaistusta imee itseensä raamatun tarinat.
"Nykyään tuo on kyllä suorastaan ajan vaatimus - keskeneräisyyden sietokyky."
psykologisesti kyllä, mutta sanoisin, että tärkeämpää olisi pystyä kestämään epävarmuutta. oma uskoni perustuu osittain epävarmuuteen (osin siksi, etten näe ketään vetämässä naruista, ohjaamassa minua ja muita ihmisiä). siksi minun on helppo puhua epävarmuudesta ja paljon, paljon pahemmista asioista, joita ympärilläni näen. esimerkiksi muuan uskovainen nainen suorastaan kävi kimppuuni ja nimesi minut antikristukseksi. uskovaisista, jotka tunnen hyvin harva on tasapainossa, sitäkin useampi on henkisesti epätasapainoinen ja taistelee epävarmuuden tunnetta vastaan. valitettavasti epävarmuus saattaa olla ainoa, mitä meillä on. siksi nousee esiin myös kysymys oppimisesta: miten voimme siis tietää oikeat vastaukset? jälleen annan vanhan kaavan mukaisesti 1. kysy ja kyseenalaista 2. opi erottamaan oppimisen arvoinen... 3. jos ikinä oikeita vastauksia saat, ne tulevat tässä...
"Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi. Tämänkin voisi ajatella tapahtuvan ikäänkuin automaattisesti. Kun on hyvä olo niin sitä levittää ympärilleen ja päin vastoin. Mikä tuossa Jeesuksen sanomassa on ristiriidassa ajatustesi kanssa tai avointa valhetta?"
kyllä ja näin on tapahtunut. kun olin aggressiivinen ja omaa epävarmuuttani vastaan taisteleva ateisti kuuluin niihin, jotka kävivät aika verisiin taisteluihin uskovaisia vastaan. perheeni on uskovainen, kuten sanoin, enkä tuonut niitä taisteluita kotiin. isän äidille en kertonut koskaan olevani ateisti, koska sen tunnustuksen jälkeen olisimme saattaneet pitää hautajaiset. koska äidilläni on hyvin korkea ja tiukka moraali, se on myös minussa. sillä puolestaan ei ole lainkaan välttämättä tekemistä kristinuskon kanssa itsessään, koska äitini on pikemmin ylilainkuuliainen (suomen laki, ei raamatun). mutta se tulee kyllä automaattisesti, kun alkaa tutustumaan itseensä ja vihdoin pystyy suodattamaan epävarmuuden - vaikka omakohtaisesti minun ei ole paljoa tarvinnut rauhoittua, koska en ole koskaan ollut erityisen menevä ja villi - voi henkinen kasvu tapahtua sisäänpäin ja ulospäin. puhutaan sisäisestä kauneudesta, mikä tarkoittaa sitä, että kun ihminen on sisältä kaunis, hän levittää sitä kauneutta ympärilleen. se puolestaan tulee ihmisen persoonallisuudesta, ei siitä mitä hän saarnaa. kyse on henkilökohtaisesta uskosta, vaikka kaikki sisäisesti kauniit eivät suinkaan tunne itseään.
mitä tulee jeesuksen sanomaan, niin puhuisin mieluummin universaalista sanomasta. samantyylinen ajatus löytyy useasta, kristinuskoa (ja jeesusta) vanhemmasta uskonnosta ja filosofiasta. jeesusta vanhemmasta kreikan filosofiasta sen sijaan löytyy ajatus siitä, että ensisijainen ihmisen tehtävä on tuntea itsensä ja myöhemmin sitä on täydennetty 'itsensä tunteminen on vaikeinta'. on helppo tuomita toinen ja olla näkemättä omia virheitään. miten sellainen ihminen, joka tuomitsee muita ihmisiä ja myös itsensä (jos ei usko oikein joutuu helvettiin) rakastaa lähimmäisiään? se rakkaus on motivoitunutta ja kaukana oikeasta lähimmäisenrakkaudesta. oikea rakkaus kumpuaa ihmisestä itsestään, ei jumalasta tai jostain tietystä uskosta. me olemme jokainen kuitenkin erilaisia ja meillä on erilaista, henkistä voimaa. toiset sanovat sen tulevan jumalasta (uskosta), toiset itsestään (uskosta itseen, maailmaan, muihin ihmisiin). eli uskoisin ateistin ja uskovaisen olevan siinä samaa mieltä, että uskolla on hyvin suuri merkitys maailmassa.
"Raamattu kohdistaakin turvan kuoleman jälkeiseen elämään ja lupaa pahaa tässä elämässä."
vaikka olen uskosta luopunut ja tämän tiedän, kohtaan siitä huolimatta hyvin paljon pahaa tässä elämässä, enkä odota ruusuista tulevaisuutta taivaassa. olen perustamassa keskustelupalstaa ihmisille, jotka ovat kohdanneet henkistä ja fyysistä väkivaltaa, hyväksikäyttöä yms. se on minun arkipäivääni, niiden asioiden kanssa painin. opiskelen psykologiaa ja sitä kautta ammennan teoreettista tietoa ihmisistä. omasta kokemuksestani voin puhua eri riippuvuuksista (alkoholi, huumeet, seksi, läheisriippuvuus), enkä sulje niiltä silmiäni. elämästä voi oppia vain elämällä elämää, olkoon se minkä muotoista, väristä ja hajuista tahansa. mutta täytyy sanoa, että olen luopunut totuuden etsimisestä ja tiedon haalimisesta tiedon vuoksi. on muita tapoja ja syitä nähdä asioita. jos tämän kaiken vuoksi joudun helvettiin kuoltuani se lähinnä allekirjoittaa uskoni ja näin uskon.
Kaava uskonnon suhteen voisi mennä vaikka näin:
1. opettelee Raamatun kertomuksia, ulkoa rukouksia yms. (ei oikea tieto, vaan ulkoapäin esitettyyn kysymykseen oikea vastaus, koululainen)
2. alkaa miettimään että kannattaako tuo kirjaviisauden keräily, oliko kertomuksessa kyse tapahtuneesta vai vertauksesta ymv.
3. alkaa miettimään kannattaako kannattaa
"Nykyään tuo on kyllä suorastaan ajan vaatimus - keskeneräisyyden sietokyky."
Joo, epävarmuus on parempi sana kuvaamaan sitä mitä tarkoitin. Varsinkin psykologisesti.
"miten sellainen ihminen, joka tuomitsee muita ihmisiä ja myös itsensä (jos ei usko oikein joutuu helvettiin) rakastaa lähimmäisiään? se rakkaus on motivoitunutta ja kaukana oikeasta lähimmäisenrakkaudesta."
Raamatun mukaan Jumala tuomitsee, ihminen voi vain varoittaa. Jeesuksen mukaan oikea lähimmäisenrakkaus ei odota vastavuoroisuutta. Minne häipyi tuosta ajatusrakennelmastasi armo? En muutenkaan oikein ymmärtänyt.
Joko lopetetaan?
uskonnon suhteen kyllä voidaan sanoa, että ensin voidaan koodata se oikea vastaus aivan yhtälailla kuin koulussa oppilaille tankataan äidinkielen sijamuotoja. kukaan ei mene niitä kyseenalaistamaan enää sen jälkeen, vaan oikea vastaus on annettu ja sen mukaan eletään. ajan kuluessa, kuten tiedät, kieli ja kielioppi muuttuvat, samoin ihmiset, aika, maailma. se, mikä oli oikea vastaus eilen, saattaa tänään olla vanhentunutta tietoa ja väärä vastaus.
olen itse miettinyt lähimmäisenrakkautta aika paljon. siitä syystä, että olen ateistina käynyt rippikoulun, häissä, kirkossa muuten vaan, ystäväpiirissäni on uskovaisia jne. niin se varoittelu ei aina mene ihan oikean kaavan mukaan. eikä se aina ole varoittelua, vaan aika usein raakaa yleistystä ja epätietoisuutta. millä tavalla erilainen ihminen esimerkiksi on ateisti, muslimi, hindu tai taolainen? näkisin eron samalla tavalla kuin ero mustaihoisen ja valkoihoisen välillä. ajatukset, tunteet, elimistön toiminta, halut, toiveet, pelot jne. ovat kaikki samoja, mutta silti on ihmisiä, jotka tuntuvat suorastaan pelkäävään sitä 'toista', erilaista. liitän jossain välissä pienen referaatin eräästä psykologisesta tutkimuksesta tänne, jossa käsitellään eri väärinkäsityksiä tai harhoja, joita ihmiset itse itselleen luovat ja jota itsessään vahvistavat.
olen ymmärtänyt jeesuksen lähimmäisenrakkauden tosiaan niin, ettei se vaadi toimintaa toiselta puolelta. otan nyt huonon esimerkin lähetystyöstä tai evankeloinnista, mutta otan sen kärjistyksen kautta: inkvisitio ja ristiretket. millä tavalla käännytetyt tai pakanat olisivat voineet millään tavalla vastata kristityn papiston hyökkäykseen? sehän on aivan selvä, ettei vastavuoroisuutta voi odottaa. valitettavasti vain yleinen käytäntö ei myöskään pysy vain varoituksen asteella, eikä toisen ihmisen polttaminen, solvaaminen, ymmärtämättömyys jne. osoita lähimmäisenrakkautta. sen sijaan ateistilta voisi suoranaisesti odottaa tällaista toisten ihmisten polttamista, solvaamista ja ymmärtämättömyyttä, koska edelleen yleisen näkemyksen mukaan olemme saatanasta/saatanan palveluksessa.
armo liittyy suoraan uskonnolliseen kieleen. armon vastakohta on tuomio. tutustuttuani taolaisuuteen olen oppinut näkemään vastakohdat entistä lähempänä toisiaan, ne ovat samaa perhettä ja hyvin kiinni toisissaan. siinä missä puhutaan vaikkapa armosta, niin siitä ei voi puhua ilman vastakohtapariaan eli tuomiota. kun siis ihminen pitää itseään kilttinä, armollisena, ymmärtäväisenä, niin täytyy ottaa lähtökohdaksi se, että se on ihmisen oma näkemys itsestään. kiltteys on suhteellista, samoin armollisuus ja ymmärrys. henkilökohtaisesti en pyri olemaan millään tavalla armollinen, ymmärtävä tai kiltti. tunnistan itsessäni ne vastakohdat, joten minulle oikea sana on ihmisyys. kun puhutaan lähimmäisenrakkaudesta ja armosta, puhutaan ihmisyydestä ja siitä, miten toinen ihminen suhtautuu ulkopuoliseen, 'toiseen', olkoon musta, keltainen, rampa, ateisti, kommunisti tai hitler. silloin ei merkitse se, mikä se ihminen on, mutta pikemmin se, mitä hän edustaa ja miten kohtelee muita ihmisiä. siitä syystä näistä mainituista vain hitler nousee jollain tavalla 'tuomittavaksi', mutta samalla myös hänen olemassaolonsa ja tekonsa pitää hyväksyä/antaa anteeksi. koska katkeruudella, kostolla, väkivallalla, anteeksiantamattomuudella ja joustamattomuudella tässä maailmassa ei kukaan voita mitään. nähdäkseni nimenomaan asioiden/ihmisten hyväksyminen ja 'pahoille' ihmisille anteeksiantaminen on armoa.
mulla on aikapula ja multa ei onnistu käydä täällä vain katsomassa sun viesti ja vastaamassa siihen. tämä vastaaminenkin vie aikaa. sorry, jatketaan joskus paremmalla ajalla.
se että ihminen pelkää toista voi ilmetä niin monella eri tavalla. toiset hyökkää toiset pakenee toiset lamaantuu toiset arvioi. kuinka voisi ja pitäisikö luottaa siihen että toinenkin elää ja antaa elää ilman että menee naiviuden puolelle?
entä kuinka katsella vierestä kun toinen tekee pahaa itselleen? pitäisi pähkäillä mikä olisi se oikea hänelle perille menevä auttamiskaava sen sijaan että tekee oman tyylin mukaan. ja kaavaa ei löydy.
itse näkisin niin että ateisti tai ei-uskova helpommin katsoo olevansa minä isolla ämmällä ja sen myötä suorastaan oikeutettu tekemään pahaa sille pienellä ässällä.
ristiretkiin ja inkvisitioon en osaa kommentoida, joukkopsykoosi tai auktoriteettiuskoisuutta, vaikea käsittää.
viimeinen kappaleesi armosta, en voi sanoa kuin aamen. lähdetäänkö israeliin rauhanneuvotteluihin? :-)
tosin joustavuuden ja asioiden hyväksymisen raja on vedettävä jonnekin, muuten on sätkynukke.
pelkoa on tosiaan monenlaista ja samoin se pelko näkyy jokaisesta ihmisestä hieman eri tavalla. itseasiassa voisi sanoa, että ihmisellä on olemassa mekanismit torjua traumaattisia kokemuksia, epävarmuutta, samoin pelkoa. toiset voivat hakea turvaa toisen ihmisen sylistä, toiset omastaan, toiset etsivät sitä lääkkeistä, alkoholista, toiset uskosta. oman kokemukseni mukaan ainakin käänsin aikanaan oman uskoni hieman väärään suuntaan, mutta toisaalta en kovinkaan hyvin vielä tuntenut itseäni, enkä ollut tietoinen kaikista eri ajattelutavoista (ks. uskonnoista / filosofioista). nyt, kun olen hieman paremmin perillä, myös pelko ja epävarmuus ovat jättäneet minut rauhaan. mitä tulee siihen, että miten luottaa toiseen ihmiseen, sanoisin ainoan tavan olevan luottamus. olin pitkään kyyninen ja sellainen, etten luottanut kehenkään. lopulta päädyin siihen tilanteeseen, että olin käytännössä yksin pari vuotta, masennuin ja kärsin vakavan insomnian. ainoa tapa antaa toisille ihmisille mahdollisuus, on antaa itselleen mahdollisuus tai toisinpäin. jos haluaa luottaa ihmisiin, on luotettava itseensä ja toisiin. jos joku pettää sen luottamuksen, vika harvemmin on siinä, joka luottaa. silloin voi ihan syyllä sanoa, ettei se toinen ihminen ollut sen arvoinen ja oli parempi, että poistui kuvioista. siinä kulkee raja, jos ja kun antaa toiselle ihmiselle tilaa ja toinen ei osaa sitä käyttää.
se on huomattavasti herkempi aihe, että mitä tehdä, jos toinen ihminen tekee pahaa itselleen. tämäkin kääntyy aika monella tasolla myös muita vastaan ja, kun ihminen toimii muita ihmisiä vastaan, hän toimii itseään vastaan. jos ihminen haluaa tehdä pahaa itselleen, on aika useasti siis kyse siitä, että joku on tehnyt pahaa kyseiselle ihmiselle. kyseinen itsetuhoinen saattaa kokea, ettei hänestä ole kenellekään mitään hyötyä, hän loukkaa aina kaikkia, pettää ja valehtelee. ongelma vain on siinä, että kyseinen ihminen on kääntynyt tuijottamaan itseään ja omia tunteitaan, joita ei uskalla esittää. tapa, jolla niistä ajatuksista pääsee on yksilöllinen ja kaikkia ihmisiä ei pysty ajoissa auttamaan. mutta lähtökohtaisesti voisi ajatella vaikka niin, että apuatarvitsevan ihmisen lähellä pitäisi olla sellainen ihminen, joka halaa silloin, kun toinen tuntee loukkaavansa. yleisesti voi ajatella, että jokainen ihminen tarvitsee toista. koska ihmiset kasvavat toisten ihmisten seurassa puhutaan ns. peilaamisesta, jossa toisen ihmisen tunteista ja eleistä pystytään näkemään, miten toinen suhtautuu. tämä opitaan lapsena, eikä se miksikään muutu aikuisiän myötä, tulkinta voi vain vinoutua. useimmiten siis itsetuhoisuus ja pahanteko, samoin kuin vinoutuminen (koska kyse on psyyken ongelmasta) on lähtöisin päästä ja aika usein ihmisen analyyttisyydestä. tunteet ja ajatukset menevät helposti sekaisin, eikä siitä sekasotkusta ole muuta tietä ulos kuin toinen ihminen. siksi, että toinen ihminen on ainoa olento, joka pystyy ihmiselle peilaamaan tunteet oikeanlaisina. jumala tai lemmikkikoira voi auttaa välillisesti, mutta aika useasti ihminen kuvittelee yhteyden jumalaan tai lemmikkiinsä, jota ei oikeasti ole. lemmikkikoirasta esim. sanotaan usein, että 'se on ainoa ystäväni ja, joka YMMÄRTÄÄ minua'. kysehän on vain siitä, että se koira on ainoa olento, joka 'kuuntelee'.
mitä tulee ateistin minäkäsitykseen, niin en niin yksinkertaisesti sanoisi, että ateisti katsoo olevansa minä isolla m:llä. sanoisin, että kyllä niitä ihmisiä löytyy todella paljon myös uskovaisista (riippuen uskonnosta). kaikkein karuin käsitys maailmasta ja ihmisen roolista maailmassa ei löydy kristinuskosta, joka on vielä aikalailla hellä ihmiselle. karuimmat opit löytyvät intian uskonnoista, buddhalaisuudesta ja hindulaisuudesta. niiden mukaan koko maanpäällinen elämä on yhtä helvettiä, jatkuvaa kiertoa ja yksikin synti (itsekäs teko) vie helvettiin, uskot tai et. kristityt voivat kriisitilanteessa turvautua taivaanisään ja sillä on kaikki rikokset sovitettu ja taivas kutsuu. en ole koskaan sitä ymmärtänyt, onneksi minun ei ole tarviskaan. itseasiassa kyseinen motivointi uskoon osoittaa nähdäkseni vain minäkeskeisyyttä. palkinnon toivossa (ihminen saa jotain itselleen) voi uskoa vaikka puhuviin papukaijoihin, mutta intiassa peli on raakaa. intian uskonnot olivat kristinuskon jälkeen seuraavat, joihin tutustuin menetettyäni uskon. niistä en löytänyt mitään, enkä sen pahemmin löytänyt mitään islamista. sen jälkeen pitäydyin omissa ajatuksissani ja koetin hahmottaa, mistä maailmassa on kyse. otaksuin olevani melko ainutlaatuinen tai vanhanaikainen, kunnes käsiini tarttui tao te ching, pieni taolaisen uskon perusteos ja kaikki loksahti paikalleen. minäkäsitykseni perustuu aika pitkälle siihen, mitä olen nähnyt lapsuudessani ja kokenut. olen elänyt uskovaisen äitini rinnalla ja myötäelänyt hänen henkisen ja fyysisen helvettinsä. se ei ole tehnyt oikeutta minulle korostaa itseäni, vaan pikemmin sitä, että myös äidilläni, kuten jokaisella ihmisellä on oikeus olla toista mieltä tai pitämättä tietyistä asioista. samoin kuin oikeus moneen muuhun asiaan. näistä jutuista olen sotinut tuhat sotaa eri uskovaisten kanssa, jotka pitävät minua egoistina ja, joille olen useista eri syistä sanonut, etteivät he tunne jumalaansa, koska suutelevat omaa napaansa tietämättään. nöyryys ja oikeanlainen lähimmäisenrakkaus ovat minun päämääriäni, ilman minkäänlaista uskovelvoitetta, missioni on auttaa ihmisiä, mielellään jopa ilman palkkaa tai minkäänlaista maallista korvausta. valitettavasti kapitalistinen systeemi ei anna paljoa mahdollisuuksia. joka tapauksessa avun voin antaa ilmaiseksi, rahat ruokaan koetan tienata jollain toisella tavalla. ilman rahaa ei kukaan elä ja se pakottaa myös kristityt (viimeistään) ajattelemaan omaa napaansa. itselläni on vielä opeteltavaa siinä, että ymmärrän miksi tämä systeemi... miksei jokin muu.
kyseenalaistusvaiheeni ei ole siis vielä päättynyt, vaikka joitain vastauksia olen löytänyt.
uskoakseni israelissa ei auta paljoakaan meikäläisten järkeily ja tunteet. muutos lähtee melkeinpä pääasiallisesti ihmisestä itsestään. toinen ihminen voi toki laukaista sen, mutta se laukaisu ei vielä johda ihmisiä oikeaan. siksi näkisin asian niin, että israelissa soditaan niin kauan kuin siellä on se poliittinen ja uskonnollinen ympäristö, joka tällä hetkellä on. siitä voidaan ajautua vielä huonompaan, mutta jossain vaiheessa asiat muuttuu. mutta en usko juutalaisten ja muslimien pystyvän rauhaisaan eloon, ellei heidän uskontonsa ja käsityksensä muutu. periaatteessa niin ei voi käydä, koska vanhassa testamentissa, kuten koraanissa lukee hyvin yksioikoisesti lait ja säännöt. jos ja kun ihmiset päätyvät siis rauhaisaan ratkaisuun, niin voi olla, että jumalallista ilmoitusta on venytetty ja muokattu. silloinhan ei enää ole alkujaankaan kyse jumalan tai profeettain ilmoituksesta, vaan ihmisen sanasta ja niinhän ei saa käydä...
joustavuus ja asioiden hyväksyminen on tietysti tilannekohtaista. eikä kaikkea pidä hyväksyä. mutta siitä huolimatta se on hyväksyttävä, että maailmassa tapahtuu, mitä maailmassa tapahtuu. samoin ihmisen pitää yksilötasolla hyväksyä asiat, jotka ovat tapahtuneet. niitä asioita ei voi enää muuttaa. on eri asia sitten hyväksyä teot sellaisinaan ja, jos ne samaiset traumaattiset tms. tapahtumat toistuvat tulevaisuudessa. joustavuus puolestaan auttaa aika tavalla siinä, ettei reagoi aggressiivisesti. on olemassa useita eri toimintatapoja, ei vain niitä, joista kirjoissa kerrotaan. vanhoissa kaavoissa pitäytyminen ei ole kovin joustavaa, sen sijaan uusien mahdollisuuksien etsiminen on viisasta. valitettavan harvat vain sille tielle lähtevät...
Tuo toinen ihminen tekee pahaa itselleen ajatteluttaa minua siitä syystä, että ystäväni mies sairastaa suusyövän esiastetta ja hänen pitäisi lopettaa tupakanpoltto ettei syöpä etene. Vaan ei pysty lopettamaan, vähentäminenkin taisi onnistua vain parin viikon ajaksi. Ja isättömäksi uhkaa jäädä 3 pientä lasta.
Luin viikonlopun aikana Antti Heikkilän kirjan Riippuvuus - valheiden verkko. Onko tuttu? Suosittelen lukemaan, vaikkei kirjoittaja psykologiaan mairittelevasti suhtaudukaan. Olisi kiva kuulla mielipiteesi kirjasta. Itse olen aika lailla samaa mieltä. Ja tuo ylläolevakin tuntuu helpommin ymmärrettävältä.
Tuo minä isolla ämmällä-juttu olikin raaka yleistys, varmasti molemmista ryhmistä löytyy molempia. Taidan olla puolueellinen.
Budhalaisuus ja hindulaisuus vaikuttavat saíraan perfektionistisilta. Taolaisuus taisi olla uskontotestissä mulla aivan häntäpään paikoilla.
"nöyryys ja oikeanlainen lähimmäisenrakkaus ovat minun päämääriäni, ilman minkäänlaista uskovelvoitetta, missioni on auttaa ihmisiä, mielellään jopa ilman palkkaa tai minkäänlaista maallista korvausta."
Saatat olla lähempänä taivasta kuin minä.
"vanhoissa kaavoissa pitäytyminen ei ole kovin joustavaa, sen sijaan uusien mahdollisuuksien etsiminen on viisasta. valitettavan harvat vain sille tielle lähtevät..."
heh, sekä että, lue se kirja.
kyllä se aika usein menee niin, että teot kääntyvät ihmistä itseään vastaan. mitä tulee ystäväsi mieheen, menisi täysin logiikan mukaan se, että hän rakastaa lapsiaan ja on rakastettu. siitä huolimatta hän tupakoi, vaikka tietää sen riskit ja sen, että hän jättää rakkaansa. varsin usein tämä käänteisyys ei ole ihmiselle tietoista ja parempia esimerkkejä löytyy. sanotaan vaikka niin, että isä tekee tyttärelleen pahaa ja uskoo oikeasti tekevänsä oikein. ajattelutapansa on sairas ja hän uhriuttaa tyttärensä. tulevaisuudessa tytär saattaa olla rakastettu, hiljainen, rakastava jne. hän ei halua loukata ketään, mutta alitajunnassa jäytää isän teot ja syyllisyys siitä, mitä isä teki. tytär tekee itsemurhan. kuka hyötyy ja ketä rangaistaan? isä tuskin joutuu mitenkään vastaamaan tyttärensä teosta, saati omistaan.
heikkilän kirja taisi joskus olla lainassa, mutta silloin oli läjä muitakin kirjoja. martti paloheimolta löytyy myös näitä alan suomalaisia klassikkoja. itse lukaisin vasta ihan hiljan ensimmäisen tommy hellstenin kirjan, eikä se erityisesti kolahtanut. tavallaan jään johonkin psykologin ja maallikon välimaastoon. näen asiat omien kokemusteni ja melko laajan 'faktatiedon' (eri tieteenaloilta) valossa. heikkilän kirjaa on ennenkin minulle suositeltu, kuten myös noita hellstenin ja alice millerin kirjoja. täytynee katsoa, jos jossain välissä löytyisi intoa lukea se.
buddhalaisuus ja hindulaisuus ovat todella rankkoja. jos ajattelee, miten kristityt ajattelevat kärsimystä ja kaikkea sitä, niin heidän pitäisi oikeasti tutustua intian filosofioihin ja puhua sitten vasta kärsimyksestä. taolaisuus sen sijaan on melkolailla kaukana täydellisestä, vaikka se kuuluu niihin uskontoihin, jotka kaappaa 'elämän' sisäänsä ja mikähän tässä (elämässä) maailmassa ei elämään kuuluisi... siten ainakin itseni oli melko helppo omaksua taolainen moraalikäsitys: ihmiset tekevät hyviä ja pahoja, luonteeltaan erilaisia tekoja, mutta yksikään ihminen ei ole absoluuttisen hyvä tai paha, vaan jokaisesta löytyy hitunen kumpaakin. maailmassa hyvä ja paha eivät taistele, vaan etsivät tasapainoa (samalla tavalla kuin kukin ihminen).
siitä huolimatta, että pyrin tekemään asioita ihmisten puolesta pyyteettä, en ole menossa taivaaseen. jos taivaaseenpääsyni riippuu siitä, mihin uskon, niin valitsen helvetin. olen elänyt jo yhdenlaisen helvetin maan päällä ja, jos toinen odottaa kuolemassa, niin se todella vain allekirjoittaa uskoni: jumala on sadisti. olen uskoni menettänyt jumalaan, mutta elämään ja ihmisiin en ole menettänyt uskoani, päinvastoin. nykyinen uskoni on luja ja kasvava, silti uskoakseni myös joustava.
koetan etsiä heikkilän kirjan käsiini. tällä hetkellä on itselläni muutama kirjoitusprojekti ja ne ovat kyllä vieneet lukuhalut ja -voimat. seuraavaksi on vuorossa jotain fiktiivistä noiden psykologian kirjojen sivussa. mutta kyllä saatan heikkilän kirjan vielä kaivaa esiin... tuossa joku aika sitten minulle suositeltiin pekka aukian liian hyvä mieheksi-kirjaa. sen lukaisen varmaankin ensin ja jossain välissä on pakko lukaista maria peuran on rakkautes ääretön.
Se Heikkilän kirja on hätkähdyttävä, sisältää tositarinoita suomalaisesta elämästä, tyyliin suoraan hymy-lehdestä tai muista vastaavista lehdistä. Syyt on mielenkiintoisempia kuin seuraukset. Hellsteniä tai Milleriä tai Paloheimoa en ole lukenut.
"seuraavaksi on vuorossa jotain fiktiivistä noiden psykologian kirjojen sivussa"
Mulla on sama tyyli lukemisen kanssa.
Ymmärsinkö oikein, kieltäydyt uskomasta Jumalaan, koska Jumala on liian raaka hyväksyessään hirveydet? Hyvän ja pahan tasapainon etsiminen on ok, hirveyksissä on vain vaaka päässyt kallistumaan liikaa? Passiivinen on hyväksyttävää aktiivisen hyvän ja pahan taistelun sijaan? Kumpi antaa enemmän vastuuta ihmiselle?
tuo tila loppuvan keskustelusta. avaan uuden keskustelun tuonne etusivulle otsikolla "riippuliitoa".
mikäli se siitä on kiinni, että pääsetkö kirjoittamaan tuollaista paskaa Hesariin tai Aamulehteen.