Yhdysvalloissa vasemmistolaisuus ja Suomessa oikeistolaisuus ovat uskontoa eivät politiikka

Anonyymi

Yhdysvaltojen vaalituloksessa kiinnitti heti huomiota koronsta pahoin sen omien demokraattisten johtajien takia kärsineen New Jerseyn selvä voitto Bidenille. Uskovat uskovat vastoin tosiasioista ja demokraattien perinteiset fanaattiset kannattajat on ollut helppo vakuuttaa, että heidän omien johtajiensa virheet olisivat olleet liittovaltion ja presidentin syytä.

Suomessa taas oikeiston äänestäjät osoittavat vaaleista toisiin samanlaista silmien sulkemista tosiasioilta. Hallitus toisensa jälkeen on "hoitanut työttömyyttä" leikkauksin ja veronalennuksin, tuloerot ovat koko ajan kasvaneet, mutta edellenkään hyvätuloiset eivät kuulema saa tarpeeksi hyvitystä omasta mielestään suurestakin erinomaisuudestaan. Kerta toisensa jälkeen kokoomuken populistit ja muiden oikeistopuolueiden demagogit (elleivät peräti magogit) saavat oikeiston äänestäjät uskomaan, että oikeisto talouspolitiikasta johtuvat ongelmat olisivat vasemmiston ja liian "vasemmistolaisuuden" syytä. He puhuvat maailman muuttuneen vasemmistolaisemmaksi, vaikka tulontasausta on vähennetty alentamalla progressiivista verotusta ja leikkaamalla tulonsiirtoja, samaan aikaan kuin maanpuolustuksen merkitystä on korostettu. Ympäristökysymyksiä lukuunottamatta missään suhteessa, lukuunottamatta suhteellisen pieniin väestöosiin vaikuttavia sukupuolisuuntautuneisuuteen liittyviä kysymyksiä, eivät vasemmiston edustamat arvot ole edenneet sitten 1980-luvun päättymisen. Ja koko tuon ajan Suomen tie taloudellisesti on kulkenut pitkällä aikavälillä alaspäin.

Johtuen Suomen ja Yhdysvaltojen erilaisesta historiallisesta taustasta ja sijainnista kartalla, joka vaikuttaa mm sisääntulevaan muuttoliikkeeseen, ovat fanaatikot siis keskittyneet juuri päinvastaisten poliittisten suuntausten taakse.

Muistettakaan kuitenkin, mistä syvissä virtauksissa on pohjimmiltaan kysymys: kansallismielisyydessä ja sosialistisuudessa ei kummassakaan ole mitään hävettävää. Ne tulevat kumpikin olemaan tulevaisuutta, 1930-luvulle ei ole paluuta edes Itä-Euroopassa, minkä he tulevat aikanaan huomaamaan. Sitä ennen niistä maista tursuavat vanhoilliset köyhät voivat aiheuttaa merkittävää epävakautta mm Suomen politiikkaan.

Aivan samoin kuin 1800-luvun kultaisen kasvun vuosikymmeninä, myös Berliinin muurin murtumisen jälkeisenä aikana globalistit ovat onnistuneet tuottamaan taloudellisen kaaoksen, joka voidaan selvittää vain nationalismin ja sosialistisuuden avulla, kuten tapahtui edelliselläkin kerralla. Silloin se, että jumikonservatiivit ja häikäilemättömät voitontavoittelijat tekivät kaikkensa estääkseen muutoksen johti kahteen järkyttävän veriseen ja tuhoisaan maailmansotaan, sitäkin verisempiin vallankumouksiin ja ruumiille haiseviin puhdistuksiin poliittisten rintamalinjojen molemmin puolin. Nationalismi ja sosialistisuus tulevat nousemaan, koska niiden täytyy, ja tällä kertaa on vain niiden vastustajista kiinni, tapahtuuko se keskitysleirien ja gulagien avulla vai Li Anderssonien, Sanna Marinien ja Arja Juvosten muodossa.

Päätös on sinun, äänestäjä!

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

        Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
        NATO
        273
        4532
      2. Stefu haikailee

        Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
        Kotimaiset julkkisjuorut
        267
        3649
      3. Harmi mies ettet arvostanut

        Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
        Ikävä
        162
        1938
      4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

        Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
        Suomalaiset julkkikset
        26
        1839
      5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

        Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
        Maailman menoa
        302
        1499
      6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

        Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
        Kotimaiset julkkisjuorut
        135
        1045
      7. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

        “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
        Suomi24 Blogi ★
        18
        986
      8. en vaan saa häntä pois

        Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
        Ikävä
        124
        938
      9. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

        Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
        Sinkut
        235
        885
      Aihe