Kummatkin olivat huijareita, tarkoituksena luoda sisällissota.
Hienosti pelattiin kaikkia.
Nyt se on ohi tru - bid
4
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Ei liene ohi vielä hetkeen, kumpikin lataa arsenaaliaan.
Keitin lisää popkornia kun edelliset loppui.
Vaalit jatkuu huutoäänestyksellä. - Anonyymi
Mikään ei ole sisällissodan arvoista. Ihmisten pitää opetella antamaan anteeksi ja jatkamaan eteenpäin ilman väkivaltaa.
- Anonyymi
Luet ja katsot juuri mitä he haluavat sinun katsovan. Parempi sulkea tv ja uutismediat. Kumpikin puoli oli pelkkää näytelmää. Ei ole mitään suon kuivatusta tai mitä ikinä biden tarjosi. Tästä heräämisessä on kyse. Mestari manipuloijat pelasivat kaikkia, tähän asti.
- Anonyymi
Yksi isoja Amerikan Ihmevaltojen illuusioita on juuri se että kansalle annetaan kaksi vaihtoehtoa.
Kyseessä on saman kolikon kaksi eri puolta, ja väki pahimillaan kiistelee veri päässä kumpi puoli kolikosta on päällä.
Hyvin pysyvät kurissa tuolla keinolla.
Jos valtio olisi oikeasti vapaa Maa, kuten väittävät, siellä olisi mahdollista pistää pystyy täysin uusi puolue, ja saada jonkun vuoden kuluessa, mikäli ideologia on väestön mieleen, sille massiivinen kannatus.
Tuollainen on toteutunut monissa maissa; myös Suomessa. (Persut yms)
Mutta se ei ole, tai voi toiteutua, Amerikan Ihmevalloissa. Väki on "vapaa" mutta hyvin kontrolloitu. Koko järjestelmä siellä on rakennettu sen varaan että nuo kaksi valtapylvästä ovat olemassa.
Ylipäätään, kun asuu "punaisella alueella" maaseudulla, siellä ei ole vapautta valita mitä kannattaa, vaihtoehtoja on yksi - Republikaaneja. Ampuvat jos muuta väität.
Kaupungeissa missä Demokraatit on enemmistönä itseasiassa sallittaisiin myös muut variaatiot; siellä ei ammuta jos olet eri mieltä keskustelukumppanisi kanssa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2724468Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2673601Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1591897Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde261799Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2991477Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?1341027Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18957en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va122911Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235883