Tässä ei ole rukoukset auttaneet.

Anonyymi

On varmasti ihmisiä, jotka kokevat itselleen tahdon asikasi (*tehy 2007) lukea itsensä hoitajaksi ja olla onnellinen, kun on päässyt alan töihin sairaanhoitajana, tai lähihoitajana.

Itselleni on ollut järkyttävää huomata mihin onnettomaan tilanteeseen olen saattanut itseni ja perheeni kouluttautumalla hoitajaksi.

Olen tehnyt tätä työtä yli 15-vuotta. Minulla ei koskaan ollut edes haaveena hakeutua hoitoalalle tarkoitus oli tehdä jotain aivan muuta. Se ei onnistunut ja minut lykätiin opistoon lähihoitajaksi. ( saatte nauraa; surkea lähihoitaja!)
Miksi en jättänyt koulua kesken? No kun oli vuosi koulua takana, niin puhelin alkoi soida ja sijaisuuksia alkoi sadella valtavasti.

Sitten sitä tuli käytyä koulu loppuun, ei se edes oikeasti kiinnostanut, mutta ammatti piti saada, kun mistään ei saanut tukia, eikä muitakaan avustuksia.

Valmistumisen jälkeen töitä irtosi helposti. Aluksi määrä-aikaisena ja viimeiset yli 10-vuotta vakinaisena. Palkka on naurettavan huono.

Olen loppu.

Mietin usein alanvaihtoa. Ei ole helppoa, kun ei ole millä maksaa opiskelut. On mm. lainaa.

No työkyvyttömyys psyykkisin perustein. Olen kärsinyt masennuksesta vuodesta 1996 syönyt eri masennuslääkkeitä. Ja toimin hoitajana. Nytkin minulla on lääkitys.
Toki osaan esiintyä töissäni siten, ettei minun ajatuksiani ole helppo tulkita ja näyttelen toista roolia, mitä todellisuudessa olen. Se on raskasta.

Itsemurha on usein (joka päivä) mielessä. Hukuttautuminen, lääkkeiden yliannostus, itsensä ampuminen, aseita ei vaan helposti saa, kaulan viilto pitkältä matkalta jollain todella terävällä.
Saan töistä käsiini suuria määriä lääkkeita, joilla henki lähtee varmasti. Ahdistaa, masentaa. Ei ole juuri poissaoloja töistä. Pelkään kasvojen menetystä, jos epäonnistun em asioissa/asiassa.

Burn out!

Pois vaan tästä maailmasta.

Älkää lähtekö tälle polulle se ei kannata.

Kertokaapa omia tuntemuksia, ja mitä ajatuksia tekstini teissä herätti.

Suuri KIITOS.

Nimim: Sairastava hoitaja.

10

95

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ei auta rukous, ei mihinkään ikinä.

      Lähihoitajan työ on vaarallistakin kaiken muun lisäksi, mustat silmät ja murjotut nenät eivät ole harvinaisuuksia.

      Palkka tulisi tuplata, koska useimmat joutuvat ennen hengenlähtöä hoivattavaksi.

      • Anonyymi

        Rukoilen puolestasi, että saisit voimia!
        Voimia myös päättääksesi vaihdatko alaa.
        Mutta mitään itsemurhaa ei kannata tehdä!

        Voisit ihan hyvin kääntyä johonkin paikkaan, minne muutkin itsemurhaa ja masennusta kokevat voivat kääntyä. Sinä olet yhtälailla avun ja tuen tarpeessa kuten muutkin!
        Tiedät varmaan osoitteet. Soitto ja yhteydenotto sinne, ja kerrot siellä mitä olet täällä kertonut, - he antavat sinulle neuvoja, tukevat ja ovat lohtunasi.

        Kyllähän tuo sinun tilanne on raskas, ei kenelläkään muulla ammattikunnalla ole niin raskasta tehtävää. Teidän palkkanne pitäisi olla kaikista suurimmat!

        On kuitenkin niin että Jumala ei anna raskaampaa taakkaa kuin ihminen jaksaa kantaa.

        Rukoilen puolestasi.
        Voimia, ja ota yhteyttä tukiryhmään.
        Tässä jo linkki:
        https://yle.fi/aihe/artikkeli/2018/11/18/nain-saat-apua-kriisitilanteessa-kokosimme-listan-auttavista-puhelimista


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rukoilen puolestasi, että saisit voimia!
        Voimia myös päättääksesi vaihdatko alaa.
        Mutta mitään itsemurhaa ei kannata tehdä!

        Voisit ihan hyvin kääntyä johonkin paikkaan, minne muutkin itsemurhaa ja masennusta kokevat voivat kääntyä. Sinä olet yhtälailla avun ja tuen tarpeessa kuten muutkin!
        Tiedät varmaan osoitteet. Soitto ja yhteydenotto sinne, ja kerrot siellä mitä olet täällä kertonut, - he antavat sinulle neuvoja, tukevat ja ovat lohtunasi.

        Kyllähän tuo sinun tilanne on raskas, ei kenelläkään muulla ammattikunnalla ole niin raskasta tehtävää. Teidän palkkanne pitäisi olla kaikista suurimmat!

        On kuitenkin niin että Jumala ei anna raskaampaa taakkaa kuin ihminen jaksaa kantaa.

        Rukoilen puolestasi.
        Voimia, ja ota yhteyttä tukiryhmään.
        Tässä jo linkki:
        https://yle.fi/aihe/artikkeli/2018/11/18/nain-saat-apua-kriisitilanteessa-kokosimme-listan-auttavista-puhelimista

        Vielä yksi asia:

        Jos sinulla on masennus ja lääkitys, niin on aika että otat sairaslomaa.
        Kerro lääkärillesi.

        Sinulla on ihan yhtälainen oikeus sairaslomaan kuin muillakin.

        Lepää jonkin aikaa, sinä tarvitset nyt lepoa, ja etsi itsellesi hauskaa. Hemmottele itseäsi, olet sen ansainnut!
        Ei ne opintovelat sieltä minnekään karkaa.
        Kerrot sinne, että olet nyt sairas, et voi työskennellä, ja että jatkat lainojen maksua sitten. Kyllä ymmärtävät tilanteen.

        Pääasia että sinä itse pääset kuntoon.
        Kunnan (vai kuka on työnantajasi) on järjestettävä sijainen sinulle.
        Ei sinun tarvitse sairaana työskennellä, se on peruoikeus Suomessa.


    • Anonyymi

      > Pelkään kasvojen menetystä, jos epäonnistun em asioissa/asiassa.

      Älä sitä pelkää. Ei ole häpeä tunnustaa epäonnistuneensa, tai sanoa, ettei jaksa.

      Mutta, oletko miettinyt, miten työtäsi voisi keventää tai tehdä siitä muuten mukavampaa?

    • Anonyymi

      Aloituksessa ei kerrota ketä on rukoiltu.
      Jeesus sanoo "huuda Minua avuksi hädänpäivänä ja Minä tahdonauttaa sinua ja sinun tulee kunnioittaa Minua".

    • Anonyymi

      Olin hoitaja, olin työpaikkakiusattu. "Kärsi kärsi kirkkaamman kruunun saat", kenkkuiltiin. Kiusaaminen oli kai mukavaa mutta seurauksia ei tahdota nähdä. Aika väsynyt olin, sitten sain muuta, joka ei ollut vuorotyötä. Tyhmin neuvo jonka sain, oli : "taistele omasta edusta". Ts. alistu samaan kurjaan käytökseen.
      Suosittelen todella vaihtamaan ei kannata menettää elämänhaluaan.

      • Anonyymi

        No just tuotahan tuolla on jo neuvottu että lepää ja vaihda työtä.

        Kyllä ne rukoukset muuten auttaa.
        Kaikki on kääntynyt parhaaksi.
        Mitä on ollut vaikeaa, niin ovat kehittäneet ja olleet opiksi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No just tuotahan tuolla on jo neuvottu että lepää ja vaihda työtä.

        Kyllä ne rukoukset muuten auttaa.
        Kaikki on kääntynyt parhaaksi.
        Mitä on ollut vaikeaa, niin ovat kehittäneet ja olleet opiksi.

        Paitsi ei sitä että ota heti se loma.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paitsi ei sitä että ota heti se loma.

        Kyllä kannattaa tuoda asioitaan Jumalalle, kyllä Hän näkee ja vastaa. Tässä linkissä rohkaiseva saarna rukouksesta. https://www.youtube.com/watch?v=mgKQe-Sbtd4


    • Anonyymi

      Kun sinulla on tuollainen olo että et pidä työstäsi.
      Kauan olet sitä kumminkin jaksanut tehdä.
      Mikä ala sinua oikeasti kiinnostaa?
      Mieti sitä aina voi vaihtaa alaa tai mennä toiseen paikkaan töihin. Kun katselee esim netistä niin avoimia työpaikkoja on aika paljon sieltä vain valitsemaan.
      Lääkkeiden syömisestä sen verran että ikävää että olet joutunut käyttämään lääkkeitä noin kauan. Onko sinulla mahdollisuutta irtaantua niistä pikku hiljaa. Itsemurha ajatukset luovu niistä se ei ole ratkaisu. Jotkut sanovat että rukous ei auta mutta minua henkilökohtaisesti rukous on auttanut monestikin. Laulun sanoin ei mikään ei mikään voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta. Jeesus antaa voimaa murheisiin hukkumaisillaan oleville ihmisille kaikissa tilanteissa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      273
      4510
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      267
      3632
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      162
      1928
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      26
      1830
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      301
      1491
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      135
      1037
    7. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      18
      979
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      123
      928
    9. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      884
    Aihe