Heikon ja myötäilevän Bidenin valinta presidentiksi tulee tarkoittamaan USA:n lopullista romahtamista suurvaltana. USA:n vaikutusvalta Euroopassa tulee heikkenemään huomattavasti ja Euroopan ja suomen vaikutusvalta USA:ssa tulee voimistumaan.
Heikko Biden on Suomen ja Euroopan kannalta parempi presidentti
1
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Jos Biden voittaa niukasti Trumpin, niin hänen presidenttiytensä tie tulee olemaan kivinen eikä se ole mukava tilanne noin iäkkäälle ja hajamielisyydestä kärsivälle miehelle. Nämä vaalit osoittavat, että Trumpilla on kaikesta huolimatta paljon kannatusta ja nämä Trumpin kannattajat iskevät säälittä Bidenin heikkouksiin. Bidenin ei tarvitse tehdä presidenttinä kuin muutama virhe niin Trumpin kannattajat alkavat huutaa Trumppia takaisin ja muistuttelemaan, että Biden taisi voittaa vaalit alun alkaenkin epärehellisesti. Yksi tällainen ongelma on koronapandemian hoito. Jos jonkin ajan päästä osottautuu, ettei Biden pysty hoitamaan tilannetta yhtään sen paremmin kuin Trumpkaan vaan tilanne entisestään pahenee, niin kaikki Bidenin syytökset Trumpin huonosta koronatilanteen hoidosta kääntyvät häntä itseään vastaan. Biden todennäköisesti voittaa, mutta maksaa voitostaan kovan hinnan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2724486Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2673615Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1621911Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde261818Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2991485Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?1341031Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18970en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va122922Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235883