Ajovarma, Traficom ja riskientunnistamiskoulutus

Anonyymi

A on saanut ajokortin 1/2017 ja suorittanut vaadittavat RTK:n lisäkoulutukset 10/2018 (ajokorttiuudistuksen syventävien vaiheiden muutoksen keskellä). Kaikista maksuista ja RTK:n radan käytöstä on tiliotteilla merkinnät.
Autokoulun neuvo oli jättää suorittamatta 3. -vaihe 7/2018 jälkeiseen aikaan, jolloin riskientunnistamiskoulutus kattaisi kolmosen ja tulisi edullisemmaksi ja näin toimittiin.

10/2020 Ajovarma ilmoittaa, että riskientunnistamiskoulutus on suorittamatta ja ajolupa peruutetaan, mikäli todistusta ei toimiteta. A kysyy neuvoa Ajovarmalta miten tulee toimia, koska hän on vaadittavat opetukset hyväksytysti suorittanut.
Ajovarma: pyydä uusi todistus autokoulustasi. Mutta autokoulu on lopettanut toimintansa1/2019 ja salapoliisityön jälkeen yhteistyökyvytön toimitusjohtaja löytyy, joka kertoo ylimalkaisesti että on "kädetön" koska hänellä ole enää mitään autokoulun papereita tallella. (Laki sanoo että todistukset on säilöttävä 6 vuotta). A:n tietoja löytyy autokoulujen yhteisestä webauto.fi-tietokannasta (vapaaehtoinen) vain laskutustietojen verran, ilman henkilöllisyystunnusta.

Ajovarma neuvoo tämän jälkeen ottamaan yhteyttä Traficomiin, josta annetaan jälleen ohjeet ottaa yhteyttä autokouluun tai ajo-opettajaan (opettajakin olettaa tietojen löytyvän webautosta) tai käymään uudestaan riskientunnistamiskoulutuksen.

Sitten alkaa viranomaisille soittokierros, kuka vastaa autokoulujen hallinnollisesta valvonnasta. Ajo-opetusta valvoo Traficom, Verottaja kirjanpidosta. Mutta kenen puoleen voi kääntyä todistus-asiassa? Aluehallintovirastosta neuvottiin takaisin Traficomiin.

Asianajajan palkkaaminen on liian kallista, RTK:n uusiminen maksaa n. 300 euroa. Joku on tehnyt virheen ja A on syyllinen kunnes todistaa syyttömyytensä, niinkö?

Mikä on rikos, josta A saa rangaistuksen.

Sama viesti myös laki-palstalla, koska :Houston - we have a problem.

2

1743

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Vitut tule mitn viestiä et ajokortti perutaan. Jätin käymättä tuon rahastuspaskan aikoinaan ja rtk kun tuli tilalle trafilta tuli vaan kirjeitä et rtk käymättä käyppä kiltisti tai poliisi voi määrätä ajo oikeuden pois tarkastaessa.

    • Anonyymi

      Karsea ongelma ja erehdys kilpailutuksessa. Yhdelle saatu tuo varma-rahastus automaatti monopoli.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      51
      861
    2. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      91
      827
    3. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

      Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      706
    4. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

      Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
      Suomalaiset julkkikset
      2
      664
    5. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

      Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
      Vain elämää
      1
      564
    6. Jos oltais joskus samoissa bileissä

      Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
      Ikävä
      56
      541
    7. Ehkä taidat

      Luovuttaa.
      Ikävä
      70
      533
    8. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

      Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
      Sinkut
      184
      529
    9. Meinasin tukehtua juomaan :D

      ihan jäätävä maha sulla 🤣🤣🤣 m-n ihmekö kun oot sinkku
      Ikävä
      61
      523
    10. Sinulle jota kaipaan!

      Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista
      Ikävä
      24
      496
    Aihe