Yle: kirkossa vaaditaan tiukempia rangaistuksia homomyönteisyydestä

Anonyymi

https://eroakirkosta.fi/

"Joukko evenkelisluterilaisen kirkon edustajia on vedonnut kirkon johtoon ja vaatii tiukempia otteita homopareja vihkiviä kohtaan.

Edustajat ovat vedonneet käynnissä olevassa kirkolliskokouksessa kirkon sääntöihin, joiden mukaan avioliitto on naisen ja miehen välinen. Heidän mukaansa kirkon sääntöjä rikotaan tällä hetkellä järjestelmällisesti ja kirkkohallituksen pitää puuttua toimintaan.

Edustajat vaativat myös alueellisten hiippakuntien tuomiokapitulien rankaisevan homoparien vihkijöitä.

Aloitteen takana on noin kolmannes kirkon korkeimman päättävän elimen eli kirkolliskokouksen edustajista.

Arkkipiispa Tapio Luoman kirkolliskokouksessa antaman vastauksen mukaan hiippakuntien pitää pidättäytyä rankaisemasta vihkiviä pappeja. Arkkipiispan vastaus on samoilla linjoilla tuoreen piispainkokouksen suosituksen kanssa samasta asiasta.

Luoman mukaan ratkaisua vihkimiseen ei voi pakottaa rangaistuksilla tai muilla toimilla. Kirkon ratkaisun pitää Luoman mukaan lähteä siitä, että asiasta voidaan olla erimielisiä."

Koko juttu: https://yle.fi/uutiset/3-11633636

33

206

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pitäisikö tuo porukka armahtaa ja jakaa lakisääteisesti kirkko kahtia...

      Samassa yhteydessä voisi toki katsoa muitakin muutoksia, mutta jos ei niin sitten varmaan joka toinen kerta kenttäpiispa valittaisiin Suomen konservatiivis-luterilaisestai kirkosta ja joka toinen kerta Suomen liberaalis-luterilaisesta kirkosta.

    • Anonyymi

      Tilanne on varsin erikoinen kun kirkon virallista kantaa avioliitosta yhden miehen ja yhden naisen liittona ei noudateta eikä kirkko ole halukas rankaisemaan kirkon virallista linjaa rikkovia.

      • Anonyymi

        Kauankohan tästä vielä riidellään? Tuskin lasketaan vuosissa, vaan vuosikymmenissä. Toivottavasti eroakirkosta-sivun servereillä riittää kapasiteetti ;)


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kauankohan tästä vielä riidellään? Tuskin lasketaan vuosissa, vaan vuosikymmenissä. Toivottavasti eroakirkosta-sivun servereillä riittää kapasiteetti ;)

        Kirkolliskokouksen enemmistö oli valmis hyväksymään naispappeuden 1960-luvulla, eli samoihin aikoihin kuin Ruotsin kirkko. Vähemmistössä olevat änkyrät kuitenkin jarruttivat asiaa, ja naispappeus tuli voimaan vasta vuonna 1988. Vielä tänäkin päivänä kirkossa on suuria toimijoita mm. kirkolliskokouksessa, jotka eivät hyväksy naispappeutta.

        Voi olla, että homokysymyksen selvittelyssä kirkolle eivät riitä edes vuosikymmenet, vaan pitää puhua vuosisadoista.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kirkolliskokouksen enemmistö oli valmis hyväksymään naispappeuden 1960-luvulla, eli samoihin aikoihin kuin Ruotsin kirkko. Vähemmistössä olevat änkyrät kuitenkin jarruttivat asiaa, ja naispappeus tuli voimaan vasta vuonna 1988. Vielä tänäkin päivänä kirkossa on suuria toimijoita mm. kirkolliskokouksessa, jotka eivät hyväksy naispappeutta.

        Voi olla, että homokysymyksen selvittelyssä kirkolle eivät riitä edes vuosikymmenet, vaan pitää puhua vuosisadoista.

        Naispappeussoppa porisee kirkossa vielä kymmeniä vuosia. Samoin homosoppa tulee porisemaan kirkossa vielä ainakin 50 vuotta. Tappelu tulee jatkumaan hamaan tappiin asti. Lisäksi uusia kiistakapuloita on tulevaivuudessa tulossa lisää, kuten eutanasian hyväksyminen ja poikien ymapäileikkauksen kriminalisoiminen.


    • Anonyymi

      Suomen lakien mukaan papeilla on oikeus vihkiä myös sateenkaaripareja maistraatin ohella. Se on edistystä. Jos kirkko haluaa pitää kunniastaan kiinni tasa-arvoisuudesta, se sallittakoon. Sen vuoksi ei tarvitse erota kirkosta. Tarvitaan asiallista keskustelua hyvässä ystävyydessä, eikä riidellen.

      • Anonyymi

        Itseasiassa ei ole. Kirkkolaki on osa Suomen lakeja.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itseasiassa ei ole. Kirkkolaki on osa Suomen lakeja.

        Ei ole. Suomen laki on se mitä Suomessa noudatetaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itseasiassa ei ole. Kirkkolaki on osa Suomen lakeja.

        Avioliitto ja sen solmimiseen liittyvä vihkiminen eivät ole kirkon sisäisiä asioita.


    • Anonyymi

      Jalkapuut käyttöön taas

    • Anonyymi

      Itte oon sitä mieltä kirkkoon ei pidä ottaa homoja töihin. Ei etenkään lasten pariin. Ei kirkkoon muutenkaan.. Myrkky piikki olisi parasta niille. Ei voisi enää tehdä mitään. Helppo toimen pide

      • Anonyymi

        Joo, mutta kirkon palveluksessa olevat heterot saavat käyttää lapsia hyväkseen?


      • Anonyymi

        Oikeinkirjoituksesta aito uskovainen tunnistetaan.
        Ja sitten vielä ihmettelevät, miksi heistä käytetään ilmaisua vajakki.


    • Anonyymi

      Sukupuolinen suuntautuminen on yksityisasia, joka ei vaikuta mitenkään virkoihin rekrytoinneissa. Sitä ei saa edes haastattelussa kysyä. Ansiot, pätevyys ja opinnäytteet ovat ratkaisevia.

      • Anonyymi

        Niinhän sitä on pyritty esittämään 'yksityisasiana'. Silti pidetäänn hirveää meteliä julkisuudessa.


    • Anonyymi
      • Anonyymi

    • Anonyymi

      Pride on hieno asia. kumarran Prideä.
      saan osallistua Prideen aina kun imen toisen miehen sukupuoli-elintä.
      olen ollut jo monessa Pridessä.

    • Anonyymi

      Ihan oikein! Rappiopapeille potkut vaan.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Mielestäni nämä ruodusta livenneet leipäpapit sietäisi laittaa ensin kirkon porstuaan pariksi viikoksi jalkapuuhun kirkkokansan töllisteltäviksi, ja sen jälkeen viraltapano ilman eläkettä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mielestäni nämä ruodusta livenneet leipäpapit sietäisi laittaa ensin kirkon porstuaan pariksi viikoksi jalkapuuhun kirkkokansan töllisteltäviksi, ja sen jälkeen viraltapano ilman eläkettä.

        Kannatetaan !!!!!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mielestäni nämä ruodusta livenneet leipäpapit sietäisi laittaa ensin kirkon porstuaan pariksi viikoksi jalkapuuhun kirkkokansan töllisteltäviksi, ja sen jälkeen viraltapano ilman eläkettä.

        Oikea tuomio


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oikea tuomio

        Ettekö osaa edes hävetä, te Jumalan edustajien pilkkaajat, jotka olette itsekin matkalla tuliseen järveen, ilman minkäänlaista valitusoikeutta päästä vilvoittelemaan, kiehutte vain siellä ikuisesti.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ettekö osaa edes hävetä, te Jumalan edustajien pilkkaajat, jotka olette itsekin matkalla tuliseen järveen, ilman minkäänlaista valitusoikeutta päästä vilvoittelemaan, kiehutte vain siellä ikuisesti.

        Sarkasmi on sinussa vahva.


    • Anonyymi

      Suomessa on Suomen lain mukainen vihkimysoikeus papeilla niinkuin maistraatilla ja laivan kapteenillakin. Tämän lain yläpuolelle ei kukaan voi asettautua.

      • Anonyymi

        Eli he voivat itse päättää kenet vihkivät?


    • Anonyymi

      Työnantajilla on direktio-oikeus. Jollei ohjeitaan ja määräyksiään työntekijät noudata, voidaan vaikka antaa potkut.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Myös kirkolla on säännöt,eikä niitä tulla
      rikkomaan ateisti pappien toimesta ilman
      rangaistuksia.Vihreät tekee rikollista toimintaa,menemällä kirkkoon ja rikkomalla
      kirkon järjestyssääntöjä.

    • Anonyymi

      Viimeinen hetki puuttua järjestyssääntöjen
      rikkojien toimintaan.Kirkkoa ei saa muuttaa
      Vapari aatteen mukaan.Myös ateismilla ei
      ole oikeutta sanella kirkon järjestyssääntöjä.
      Korona tulee,jos kirkon pyhyys ei palaudu.

    • Anonyymi

      Pappisvala tiukennettava kaikkien pappien
      ja piispojen osalta niin pyhäksi,että ateisti
      papilla ei ole varaa sooloilla tai menettää
      työpaikkansa.Jeesus meitä auttakoon.

    • Anonyymi

      Huvittavaa, kun änkyrät yrittävät estää väistämätöntä muutosta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      272
      4447
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      266
      3583
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      159
      1893
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1791
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      299
      1476
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1017
    7. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      18
      945
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      120
      905
    9. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      881
    Aihe