Onhan siinä Trumpin kaudessa tosiaan ollut hyvä puoli se

Anonyymi

että nyt kaikki ovat voineet nähdä, että kuinka surkean puolueellista uutisointi on ollut Trumpista. Saattaa olla että jotkut toimittajat jopa itse havahtuvat tähän.

Trump on siis näyttänyt sen, että kuinka länsimaiset mediat ovat mitä ovat.

Mutta poliitikot ovat myös tässä mukana. Katsotpa kenen tahansa suomalaisen tai ruotsalaisen vassaripolitiikon Twitteriä tai Facebookia, niin sama virsi. Trump on tehnyt maailmasta vaarallisen, Trump on syventänyt kuiluja, Trump on kahtiajakanut maailman, Trump sitä, Trump tätä ja Trump tuota. Kaikki harhaiset kuvitelmat on lyöty tulille.

Näiltä ”kriitikoilta” jää kuitenkin huomaamatta yksi asia: maailma ei ole muuttunut y h t ä ä n mitenkään dramaattisesti Trumpin toimien ansiosta, eikä Trumpin presidenttivuosien aikana.

16

54

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Totisesti!Minä en ole tullut maailmaan tuomaan rauhaa vaan miekan toinen toistaan vastaan,veli nousee veljeä ja lapsi isäänsä vastaan!


    • Anonyymi

      Ennen kaikkea myös se, että paskaa on tapahtunut maailmassa jo ennen Trumpin presidentin kautta, eli Trump ei ole voinut olla syyllinen vaikka 2008 taantumaan tai Irakin sotaan jne.

      • Anonyymi

        Juuri niin.


    • Anonyymi

      Trump voittaa vaalit.
      Vaalit tutkitaan ja paljastuu törkeä vaalivilppi.

      • Anonyymi

        Trump on jo. HÄVINNYT. vaalit , nyt alkaa vaan kuulua se mitä on kohta neljä vuotta kuultu , fake. fake minua on huijattu , ei ainoastaan Yhdysvallat voittanut vaaleja vaan koko maailma voitti. Toivottavasti tämä hullu viran jälkeen suljetaan johonkin lukittuun laitokseen.


      • Anonyymi

        Niin vaalivilppiähän ei voi USAssa tapahtua ,sitä tapahtuu vain valkovenäjällä ja muissa itäeuroopan ja kolmannen maailman maissa!Kaikki jotka tätä uskaltavat kyseenalaistaa tuomitaan jo aaamumediassa valehtelijoiksi ja salaiittoteoreetikoiksi tai populistiksi tai itse Perkeleeksi!
        USAssa opiskelijat saavat ilmaisen yliopistokoulutuksen ja sairaanhoito on maailman huippuluokkaa missä kaikki köyhimmät mustatkin hoidetaan ilman jonotusta,ja sutot ovat ilmaisia tietenkin parkkipaikka mukaan luettuna !
        Korkeat sairasvakuutusmakstut ovat vain persujen populistisi juttuja!
        https://www.youtube.com/watch?v=dTeJUxmyLQo&list=RD_i1nUt29K7c&index=3


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin vaalivilppiähän ei voi USAssa tapahtua ,sitä tapahtuu vain valkovenäjällä ja muissa itäeuroopan ja kolmannen maailman maissa!Kaikki jotka tätä uskaltavat kyseenalaistaa tuomitaan jo aaamumediassa valehtelijoiksi ja salaiittoteoreetikoiksi tai populistiksi tai itse Perkeleeksi!
        USAssa opiskelijat saavat ilmaisen yliopistokoulutuksen ja sairaanhoito on maailman huippuluokkaa missä kaikki köyhimmät mustatkin hoidetaan ilman jonotusta,ja sutot ovat ilmaisia tietenkin parkkipaikka mukaan luettuna !
        Korkeat sairasvakuutusmakstut ovat vain persujen populistisi juttuja!
        https://www.youtube.com/watch?v=dTeJUxmyLQo&list=RD_i1nUt29K7c&index=3

        Ihan unohtui huomautta että YLE ei tarvitse USAn korkeimman oikeuden päätöstä tai tutkintaa ,sillä vain meidän YLEssa on orkein oikeus julistaa maailman jo0htajat pannaan tai
        median kiroukseen kuten se nyky noitakaudella mainiaan sillä kaikki YLEn vastustajat ovat noitapeikkoja eli trolleja!
        https://www.youtube.com/watch?v=LQW2u1UxDCw&list=RDLQW2u1UxDCw&start_radio=1


    • Anonyymi

      Onhan tuo todella häpeällistä.
      Kun katsoo tuota Yhdysvaltain äänestyskarttaa, voittaa sitten kumpi tahansa, niin häpeällistä on Trumpin kannattajia kohtaan. Maa kun näyttää muiden kuin reuna-alueiden suurimpien kaupunkien osalta olevan Trumpin kannattajia.
      Häpeällistä on myös suomalaisia kohtaan Suomessa tuollainen jokapaiväinen Trumpin vastainen ja puolueellinen uutisointi, niinkuin olisimme menneet ajassa taaksepäin pimeyden aikaan . Olisimme syvällä Neuvostoliiton ajan kommunismivaltion osa.

      • Anonyymi

        Hyvä kommentti.


    • Anonyymi

      Eihän tämä tähän pääty päinvastoin pahenee?

      • Anonyymi

        USassa ei ole korruptiota,sitä on vain itäeuroopan populistisissa maissa ,sillä USAssa asiat ratkaistaan dollareilla ja se kellä niitä on eniiten savat varmasti puolueettoman ja varman oikeuden.Korruptiota on pääsasiassa vain Venäjällä eikä missään läntisissä demokraattisissa maissa tämän pitäisi kyllä jo olla selvä tämänkin kansan syvissä riveissä sillä niin pitkän uran YLE on jo tätä totuutta eli Pravadaa julistanut,ja jos vielä epäilet niin soita Rönkälle hänellä kyllä aikaa riittää silläpian alkavat ansaitut makeat eläkepäivät ja tuskin hän nyt vaikenee edes silloin sillä isänmaa kutsuu!


    • Anonyymi

      Itsehän valitsi pellen roolinsa. Siinä kaikki oleellinen tuostakin asiasta.

    • Anonyymi

      Se mikä on tullut myös esiin on, että niin Suomi kuin EUkin on menossa itäänpäin. Läntisiä suurvaltoja ja heidän päämiestensä ja politiikkaa vastaan.
      Toisteltu ihmisoikeuksia, arvomaailmaa, oikeusvaltioita ja samaan aikaan myötämielisinä puolusteltu ja kauppasuhteita luotu juurikin Lähi-itään ja Kiinaa.

      Media tukahdutettiin yksipuoliseksi ja kampanjoitiin "oikeasta mediasta". Vain sen uutiset ovat oikeita, erilaiset mielipiteet, toisinajattelijat blogataan ja tyrmätään.

    • Anonyymi

      Viherpunaiset toimittajat paljastivat tyhmyytensä.

    • Anonyymi

      Osaako toimittajat hävetä - ei.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      272
      4468
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      267
      3601
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      159
      1897
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      26
      1799
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      299
      1477
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1027
    7. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      18
      957
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      122
      911
    9. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      883
    Aihe