Täällä on vähän väliä näkynyt vaikka mitä ihme Sahalahden mustamaalausta. Se on hyvä paikka asua ja sieltä löytyy hyvät peruspalvelut (terveysasema, kauppa, kirjasto, apteekki, MLL perhekahvila, päiväkoti, peruskoulu). Tapolan mustamakkara-auto käy torstaisin VPK:n parkkiksella ja sieltä saa hyvät ja tuoreet eväät.
Yleinen kuntoilurata löytyy (1,6 km lenkki, löytyy simppeli ulkokuntosali, ei toki ihan Harjunsalon lähistön veroinen, mutta riittää peruskuntoilijalle). Levottomuuksia ei juurikaan näy, toisin kuin nauhataajamassa (lyhyellä aikavälillä ammuskelu, tuhopolttoja ym.).
Kangasalan keskustaan on n. 15 km ja Treelle n. 30 km. Tie Sahalahdelta nauhataajamaan on todella hyvässä kunnossa. Busseja menee noin tunnin välein. Täältä pääsee tarvittaessa helposti pois, jos haluaa käydä jossain vähän vilkkaammassa paikassa.
Jos te dissaajat oikeasti olisitte käyneet Sahalahdella, näkisitte, että se on hyvinkin eloisa paikka eikä mikään kuollut kyläpahanen. Kyllä siellä näkee ihmisiä paljonkin kulkemassa kylällä. Aion itsekin muuttaa sinne, olen lopen kyllästynyt levottomaan nauhataajamaan ongelmatapauksineen.
Ystäväni asuvat Sahalahdella ja ovat kehuneet ympäristöä lapsiperheille sopivaksi. Sanoivat, että kunhan välttää kaupungin vuokra-asuntojen lähistöä, niin saa olla rauhassa, vaikkei ne ole niin levottomia paikkoja kuin nauhataajamassa esim. Suorama/Harjunsalo.
Ja niin kauan kuin Saarioisten tehdas pysyy siellä, eiköhän Sahalahti pysy yhtä eloisana kuin nytkin. Siellähän se on alkuajoista asti ollut ja tuskin on lähdössä mihinkään lähitulevaisuudessa, kun kerran taitavat omistaa maa-alueetkin, jolla toimivat.
Toki jos olet henkeen ja vereen cityihminen ja haluat jatkuvaa toimintaa ja ihmisvilinää, voi Sahalahti olla liian unelias paikka. Sellaiselle se sopii, joka haluaa asua rauhassa ja edullisesti ja jolle riittää peruspalvelut.
Muutenkin trendi koronan myötä menee etätöiden suuntaan ja ihmiset haluavat asua väljemmin. Mikäs sen mukavampaa, kuin asua rauhallisessa ympäristössä, jossa etätyötkin onnistuu hyvin ja ei tarvitse herätä joka yö jonkin ongelmatapauksen möykkään? Muuttoliike maaseutumaisiin kuntiin on kasvussa. Lisääntyvät kaupunkien ongelmat (häiriköinti, huume- ja väkivaltarikollisuus ym.) ajavat etenkin eläkeläisiä ja lapsiperheitä rauhallisempiin ympäristöihin.
Kyllä Sahalahti on tutustumisen arvoinen, jos haluaa pois liian levottomasta ympäristöstä, muttei kuitenkaan halua ihan korpeen. Älä tuomitse näkemättä ja kokematta.
Sahalahti on hyvä paikka asua
7
1017
Vastaukset
- Anonyymi
Onnea muuttoosi. Toivottavasti ne vaaleanpunaiset lasit eivät tipahda nenältäsi jo ennen kuin olen viimeistä muuttolaatikkoa saanut purettua. Ei se kyllä niin hyvä paikka ole, että sitä kannattaisi mainostaa ennen kuin on itse siellä asunut. Mutta kokeile ihmeessä sittenpähän tiedät totuuden.
- Anonyymi
Lahti ok mutta väki tyhmiä.
- Anonyymi
Mersu mies vai kuka?
- Anonyymi
Kallentiellä on lintu bongareiden talihinttien kyttäys paikka.
- Anonyymi
Sahalahdella narkkarit häiritsee elämää.
- Anonyymi
Varsinkin kallentien talossa asuu erikoisia ihmisiä kaikki taitaa olla vjakkeja.
- Anonyymi
Muuten samaa mieltä, muttei busseja todellakaan mene tiuhaan tahtiin. Lisäki jos viinakset loppuu, SaHAlahdella löytyy "alkokin" kotiinkuljetuksella oli pyhä tai ei.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.2592737Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka172197Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3391944- 1051659
Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois971605Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2081313- 671220
- 261149
- 511110
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl751083