YLE:n Erja Tuomaala: "Trump väsynyt, aneleva, säälittävä"

Anonyymi

Edessänne on oi te Suomen persut nyt sankarinne Trump sellaisena kuin häntä vielä ette ole nähneet: väsyneenä, anelevana ja säälittävänä. YLE:n toimittaja Erja Tuomaala kiteytti noilla kolmella ominaisuudella Trumpin olemuksen nyt. Pelle on nyt paljastettu persuillekin.

37

881

    Vastaukset 37

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Moni Trumpin kannattaja ei edelleenkään halua tunnustaa sitä tosiasiaa että heidän idolissaan on psykopaatin selviä piirteitä ellei sitä tosiasiassa myös ole. Jää vain auki mikä osa on pelkkää näyttelyä ja mikä osa syvä persoonallisuuspiirre Trumpissa. Hän on muuttunut 2 päivässä säälittäväksi ja osin surkeaksikin otukseksi.

    • Anonyymi

      Meille muille Trump on ollut tollo jo kaikki nämä vuodet. En todellakaan osaa sanoa mikä osa touhusta on näyttelyä. Voi olla että roolihahmonsa mukana Trump on myös oikeasti muuttunut psykopaattiseksi narsistiksi.

    • Anonyymi

      Narsistinen persoonallisuushäiriö. Näitä henkilöitä on noussut valtakuntien, kirkkokuntien, uskontokuntien, armeijan, talouselämän, virkakunnan johtoon kautta historian. Heillä on maaginen kyky huijata ihmisiä.

      • Anonyymi

        Toimittajat, jotka haukkuvat ulkomaiden presidenttejä säälittäviksi?


    • Anonyymi

      Ei mene kuin neljä vuotta ja tilanne on jo toinen?

    • Pitkällisen vaalitaiston jälkeen kuka hyvänsä on väsynyt. Ei siinä ole mitään hävettävää.

      • Anonyymi

        Näköjään puoluekirjasuojatyöpaikoissaan torkkupeittoilevat toimittelijat eivät kuitenkaan ole väsyneitä kirjoittelemaan huvipakinoitaan omalle viiteryhmälleen? :)


    • Anonyymi

      Aika hauska, sinulla olisi lahjoja koomikon uralle.

    • Anonyymi

      Erja Tuomaala kyllä esitti Trumpin väsymyksen johtuvan nyt epätoivosta. Narsisti ei tajunnut että hän ei tätä vaalia voita ja että hänen temppuilunsa on nyt loppu. Ukon uskottavuus meni ja aikakirjaan hän tulee jäämään USA:n sekopäisinpänä presidenttinä. Mutta yksi asia Trumpissa oli hyvä: hän ei aloittanut yhtään uutta sotaa. Sen tunnustuksen hänelle soisi antavan myös YLE.

      • Anonyymi

        Vai että narsistikin =D


    • Trumpin henkisen terveyden lisäksi hänen lähipiirinsä kannattaisi olla huolissaan hänen fyysisestä terveydestään. Hän on kuitenkin edelleen koronatoipilas, ikää on mittarissa 74 vuotta, korkea kolesteroli, ylipainoa ja ilmeisesti nyt vaalihärdelin takia huomattava univelka ja kova stressi. Tuo ei ole terveellinen yhdistelmä.

      Itse sairasti "tavallisen" influenssan perusterveenä alle nelikymppisenä ja palautuminen samaan kuntoon mikä oli ennen tautia kesti yli kuukauden. Trumpin on täytynyt vaalikampanjan takia esittää, että hän on täysin toipunut koronastaan ja immuuni ja täydessä iskussa, mutta mikä on totuus?

      • Anonyymi

        Kenenkään ei tarvitse "kärsiä" korkeasta kolesterolista, ei edes suomessa sillä siihen on jo vuosikymmeniä saanut tehokkaita lääkkeitä, nyt jo edullisiakin ja vähävaraisimmille käytännössä ilmaisia.
        Ja siks toisekseen, kolesteroli on ihmiselle elintärkeä ja ihmisen elimistön normituote. Meille vaan on lääketiede ja erityisesti lääketehtaiden lauluja laulavat lääkärit toitottamasta päätyään toitottaneet kolesterolin vaarallisuudesta, kolesterolilääkkeet kun ovat miljardi- ellei biljoonabisnes.


    • Anonyymi

      Saattaa olla että äänestyksestä löytyy vielä vilunkia älkää ilakoiko vielä?

    • Anonyymi

      Hah hah, taitaa ottaa koville.

    • Anonyymi

      Biden on sankari! Hänellä on lentolupakirja!

      • Anonyymi

        En luottaisi eden bussia tai rekkaa ukon haltuun.

        Miten voi olla suurvallan johdossa?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En luottaisi eden bussia tai rekkaa ukon haltuun.

        Miten voi olla suurvallan johdossa?

        Unohtelee sanoja ja paikkoja.

        Todellinen nukkehallitsija, tai ikoni, mutta jos sen nuken aivotkin alkavat haparoida niin mistä silloin on lopulta kyse?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En luottaisi eden bussia tai rekkaa ukon haltuun.

        Miten voi olla suurvallan johdossa?

        Eihän se kauaa olekaan, joissain julisteissakin amerikassa jo näkyy, ensin Harrisin nimi ja sitten Biden.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En luottaisi eden bussia tai rekkaa ukon haltuun.

        Miten voi olla suurvallan johdossa?

        Omistatko bussi- ja rekkafirman, paljonko yrityksellänne on kuljettajia? Oletko yrityksen johdossa?


    • Anonyymi

      Olettehan mitä erilaisimmin sanakääntein siellä mediassa, monet teistä, jo vuosia haukkuneet artikkeleissanne ja otsikoissanne Trumpia. Jos hän jatkossa ei ole enää presidentti, lopetatteko haukkumisen? Vai muistatteko haukkua senkin jälkeen? Ilja Janitskinin haukut ja jahtaaminen loppui hänen kuoltuaan aika lailla, ehekei täysin. Mutta te, ketkä häneen syövän istutitte (jos istutitte) ja estitte syöpälääkkeiden käytön jotain 10 päiväksi, niin kyllä te muistatte luettuanne Iljasta tai muutenkin. Ilja taisteli sen, minkä taisteli.

    • Anonyymi

      Miljoonat suomalaiset tämä vieroittaa pysyvästi populisimin vaaroista. Antakaamme populismiin hurahtaneiden käydä prosessinsa loppuun.

    • Anonyymi

      Ketä kiinnostaa noin ruman ihmisen mielipide, yleläinen kaiken lisäksi.

      • Anonyymi

        No, säkin varmaan maksat yle-veron muodossa hänen palkkaansa. Itse en haluaisi, että minulta otetaan mm. hakkujille ja mollaajille palkkaa. Asiallinen täytyy olla.


    • Anonyymi

      Rebuplikaanit voittaa VARMUUDELLA senaatin ylä- ja alahuoneen. Paljon tärkeämpi juttu kuin presidentin virka.

      DEMOKRAATIT EI SAA MITÄÄN UUDISTUKSIA LÄPI JA KORKEIN OIKEUSKIN MIEHITETTY HEILLÄ.

      • Anonyymi

        Eli hörhöily jatkuu siltä osalta. Usa parka...


      • Anonyymi

        persut hävisivät vaalit, se on tärkeintä.


      • Anonyymi

        "Rebuplikaanit"
        Se on republikaanit.

        "senaatin ylä- ja alahuoneen"
        Senaatti on ylähuone. Edustajanhuone on alahuone.
        Tällä hetkellä senaatissa tilanne 47-47. Kaksi senaattipaikkaa (Georgiassa molemmat) menevät uudelleen kisaan tammikuussa 2021, koska kummassakaan Georgia 1 ja Georgia 2 kukaan senaattiehdokkaista ei ole saanut 50% äänistä.
        Edustajanhuoneen tulee ottamaan demokraatit niukalla enemmistöllä.

        "KORKEIN OIKEUSKIN MIEHITETTY HEILLÄ"
        On ollut paljon puhetta siitä, että Korkeimpaan Oikeuteen tullaan lisäämään kolme tai kuusi uutta paikkaa. Tämä johtuu siitä, että pitkään KO:n edustajat ovat jo usean vuoden valittaneet valtavasta työmäärästä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Rebuplikaanit"
        Se on republikaanit.

        "senaatin ylä- ja alahuoneen"
        Senaatti on ylähuone. Edustajanhuone on alahuone.
        Tällä hetkellä senaatissa tilanne 47-47. Kaksi senaattipaikkaa (Georgiassa molemmat) menevät uudelleen kisaan tammikuussa 2021, koska kummassakaan Georgia 1 ja Georgia 2 kukaan senaattiehdokkaista ei ole saanut 50% äänistä.
        Edustajanhuoneen tulee ottamaan demokraatit niukalla enemmistöllä.

        "KORKEIN OIKEUSKIN MIEHITETTY HEILLÄ"
        On ollut paljon puhetta siitä, että Korkeimpaan Oikeuteen tullaan lisäämään kolme tai kuusi uutta paikkaa. Tämä johtuu siitä, että pitkään KO:n edustajat ovat jo usean vuoden valittaneet valtavasta työmäärästä.

        "KO:n edustajat " piti olla "KO:n tuomarit".


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        persut hävisivät vaalit, se on tärkeintä.

        Tämä on kieltämättä suuri tappio persuille, kun oppi-isä kaatuu omaan vaihtoehtoiseen totuuteensa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Rebuplikaanit"
        Se on republikaanit.

        "senaatin ylä- ja alahuoneen"
        Senaatti on ylähuone. Edustajanhuone on alahuone.
        Tällä hetkellä senaatissa tilanne 47-47. Kaksi senaattipaikkaa (Georgiassa molemmat) menevät uudelleen kisaan tammikuussa 2021, koska kummassakaan Georgia 1 ja Georgia 2 kukaan senaattiehdokkaista ei ole saanut 50% äänistä.
        Edustajanhuoneen tulee ottamaan demokraatit niukalla enemmistöllä.

        "KORKEIN OIKEUSKIN MIEHITETTY HEILLÄ"
        On ollut paljon puhetta siitä, että Korkeimpaan Oikeuteen tullaan lisäämään kolme tai kuusi uutta paikkaa. Tämä johtuu siitä, että pitkään KO:n edustajat ovat jo usean vuoden valittaneet valtavasta työmäärästä.

        "Tällä hetkellä senaatissa tilanne 47-47."

        Päivitys: Republikaaneille yksi paikka lisää senaatissa. Tilanne Rep 48 - Dem 47.


    • Anonyymi

      En halua, että minulta pakkoriistetään Yle-veron muodossa palkkaa haukkujille, mollaajille ja asiattomia kommentteja kirjoittaville. Asiallinen PItää olla!

    • Anonyymi

      Trump nolaa itsensä nyt perusteellisesti. Olisikohan aihetta itsetutkisteluun myös Suomen persuilla?

    • Anonyymi

      Toimittelija, ei toimittaja. Henkilökohtainen käsitys paistaa härskisti läpi.

      • Anonyymi

        Ylen toimittelijat on muusukupuolisia paskanpuhujia


    • Anonyymi

      YLE on 500 miljoonan euron/a bolseviikkivetoinen prostituutti.

    • Anonyymi

      Persut on perseestä kuten Trump joka on mielenvikainen joka omasta mielestä on nero. Muuten trumpin lääkärin todisdus Trump saneli lääkäri allekirjoitti ja paljasti lopulta miten se meni.

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      76
      1235
    2. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      82
      1157
    3. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      24
      1155
    4. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      129
      975
    5. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      6
      928
    6. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      60
      864
    7. Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???

      LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.
      Ähtäri
      76
      753
    8. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      132
      682
    9. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      50
      662
    10. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      80
      642
    11. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      48
      547
    12. haluatko lopettaa

      ihan lopullisesti
      Ikävä
      139
      547
    13. Miten sinä voit?

      Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua
      Ikävä
      90
      540
    14. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      527
    15. Minulla on ikävä Sinua kulta, rakas

      Olisitpa lähelläni, tarvitsen sinua ❤️
      Ikävä
      36
      505
    16. Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen

      Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t
      Suomalaiset julkkikset
      11
      500
    17. Moottoripyöräonnettomuus

      Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää
      Alajärvi
      43
      481
    18. 43
      477
    19. Jos oikeasti haluat mies

      Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.
      Ikävä
      86
      462
    20. voi luoja kun uskaltaisin

      laittaa viestiä sinulle...
      Ikävä
      19
      456
    Aihe