Donald Trumpin nimi nousi jo vuoden 2024 vaalispekulaatioihin –”Olen aivan varma siitä”
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000007347839.html
Presidentin uskotaan pysyvän politiikassa, jos hän häviää vaalit Joe Bidenille. Trump-dynastiassa on muitakin tarjokkaita vuoden 2024 vaaleihin.
IKÄ on vain numero. Jos presidentti Donald Trumpin tie uudelleenvalintaan nousee lopullisesti pystyyn, hän saattaa yrittää vielä paluuta Valkoiseen taloon vuonna 2024. Perustuslaillista estettä siihen ei ole.
Näin ainakin arvioi kaksi Trumpin entistä lähiavustajaa.
Presidentin entinen kampanjaneuvonantaja ja neljän vuoden takaisen vallansiirtovaiheen viestintäjohtaja Bryan Lanza sanoo, että ”ikä ei ole mikään juttu”. Trump on nyt 74-vuotias.
– Biden saa mahdollisuuden ohjata tämä maa ulos covidista, ja sitten näemme millaisia hänen onnistumisensa ja epäonnistumisensa ovat, Lanza sanoi Britannian yleisradioyhtiön BBC:n Radio 4:n haastattelussa. Asiasta kertoi The Independent.
– Republikaanipuolueessa ei sitä paitsi ole ketään, joka voisi haastaa Trumpin esivaaleissa."
Barack Obama 4. elokuuta 1961 (59-vuotta) olisi aivan ylivoimainen ehdokas demokraateille vuoden 2024 presidentinvaaleissa sekä asiallisuudessa, älykkyydessä, sanavalmiudessa että iässä. On melko käsittämätöntä ettei hän ole ikämiessarjalaisten sijaan demokraattien ehdokkaana ja Yhdysvaltain seuraavana presidenttinä.
Toivottavast Barack Obama hakee presidentiksi 2024 siinä oli asiallinen ja älykäs presidentti
16
64
Vastaukset
- Anonyymi
Bill Clintonin ohella järkevimpiä pressoja USA:ssa.
- Anonyymi
2 kautta pressana ollut ei voi hakea enää virkaa, ellei lakia muuteta. Muutenhan Obama olisi jo uusi pressa.
- Anonyymi
Obama oli arvostettu ympäri maailmaa. Karismaattisena sai ihmiset puolelleen. Suomessa myös erittäin suosittu.
- Anonyymi
No ei todellakaan ollut.Puhuu retorisesti mutta ei saanut mitään aikaan, ei taloudellisesti saatikka yhteiskuntaan muutoksia.
- Anonyymi
Lisää pakolaisia Suomeen?
- Anonyymi
Kohta alkaa taas maailmanpoliisi Usa toimia. Heikko Eu itki kun Trump ei halunnut perinteistä roolia. Kohta paukkuu ja alkaa taas uudet massat vyörymään Eurooppaan: irakilaisia ja afgaaneja ja muutama savannin tallaaja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kohta alkaa taas maailmanpoliisi Usa toimia. Heikko Eu itki kun Trump ei halunnut perinteistä roolia. Kohta paukkuu ja alkaa taas uudet massat vyörymään Eurooppaan: irakilaisia ja afgaaneja ja muutama savannin tallaaja.
Eihän USA-vaalit mitään vaikuta eurooppaan tulijoiden määrään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eihän USA-vaalit mitään vaikuta eurooppaan tulijoiden määrään.
mitä sössötät. trump ei halunnut usalle maailmanpoliisiroolia = ei sotia. eu vikisi tästä koska on itse heikko, eikä kyken ratkomaan kriisejä esim turkki. nyt kun biden on presidentti usa ottaa vanhan roolinsa = sotia = pakolaiskriisejä = eurooppaan lampsii rikolliset bagdadin vankiloista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
mitä sössötät. trump ei halunnut usalle maailmanpoliisiroolia = ei sotia. eu vikisi tästä koska on itse heikko, eikä kyken ratkomaan kriisejä esim turkki. nyt kun biden on presidentti usa ottaa vanhan roolinsa = sotia = pakolaiskriisejä = eurooppaan lampsii rikolliset bagdadin vankiloista.
Syyrian pakolaisaalto johtuu juuri Trumpin saamattomuudesta. Veväjä huseeraa siviilikohteita pommittamalta ilman pelkoa vastavoimasta. On tuhonnut kyliä, sairaaloita, kouluja. Jämäkämpi ote Syyriassa jenkeiltä olisi pelastanut paljon siviilihenkiä, ja pakolaistulvaa eurooppaan. Poliisia tarvitaan silloin kun toimitaan rikollisia vastaan, näin myös valtioterrorismia vastaan.
- Anonyymi
Vähä sama homma ku poliorokote,
70% infektioista on peräisin rokotteesta ja
rokotettu levittää virusta. - Anonyymi
Trump ei voi olla ehdokkaana 4 vuoden päästä. Hän on silloin vankilassa.
- Anonyymi
Eikö vihdoin olisi nuorempien aika?
- Anonyymi
Obama pommitti Libyan pysyvään kaaokseen ja aiheutti jatkuvan pakolaisvyöryn joka jatkuu edelleen.
- Anonyymi
Obaman suurin ansio oli olla musta. Sen sodat ON TÄNÄÄN TÄÄLLÄ EUROOPASSA.
Siitä tuli miljonääri pressana, se teki omia bisneksiä.
Ihmiset ei seuraa oikeita tapahtumia - Anonyymi
Tunnustan että aluksi luulin että ihonvärinsä oli ehkä liiankin suuri meriitti valinnalle. Mutta ajan mittaan tajusin että tyyppihän on erittäin asiallinen, siisti, sujuvapuheinen ja älykäs.
- Anonyymi
Barbaarinen alkukantainen sotahullu niikuri
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2714427Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2663572Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1591891Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251780Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2991471Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?1341012Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18932en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va120887Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235875