Nolo loppu navalnyikohulle ja novitsoknarratiiville

Anonyymi

Venäjän sisäministeriö on julkaissut kannanottonsa oppositiojohtaja Aleksei Navalnyin sairastumisen syistä.

Ministeriön mukaan Navalnyin sairastuminen johtui aineenvaihduntahäiriöstä ja kroonisesta haimatulehduksesta.

Navalnyi sairastui lentomatkalla Siperiasta Moskovaan. Häntä hoidettiin kaksi päivää Omskin sairaalassa, kunnes hänet vietiin hoidettavaksi Berliiniin.

Länsimaiset laboratoriot pitävät selvänä, että Navalnyi oli myrkytetty venäläisellä Novitšok-hermomyrkyllä. Venäjän sisäministeriö kiistää tämän.

Sisäministeriö toisti lausunnossaan jo aiemmin esittämänsä kannan, ettei Navalnyin vaatteista tai muistakaan esineistä ollut löydetty myrkyllisiä aineita.

EU on määrännyt rangaistuksia eräille Venäjän turvallisuuspalvelun, FSB:n puolustusministeriön ja presidentinhallinnon virkamiehille. EU:n mukaan myrkytys ei olisi voinut tapahtua ilman näiden myötävaikutusta.

Alkoholisairaus ei ole mitenkään tavatonta venäläistenkään kohdalla.

419

894

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Venäjän ilmoitukset voivat olla kaikkea sokeritaudista umpilisäkkeen tulehdukseen, mutta ei sitä kyseistä myrkkyään.

      • Anonyymi

        Vesipullojen kanssa läträäminen kertoo kauheasta kankkusesta. Länsitiedustelu meni halpaan kun ujutti tarinaan novitsokin.

        Tarina käy niin huteraksi, että tolkun kansalainenkin huomaa halpahintaisen huijauksen.

      • Anonyymi

        "...Venäjän ilmoitukset..."

        Ei ne ole mitään Venäjän ilmoituksia, vaan lääkärien lausuntoja potilaan silloisesta tilasta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "...Venäjän ilmoitukset..."

        Ei ne ole mitään Venäjän ilmoituksia, vaan lääkärien lausuntoja potilaan silloisesta tilasta.

        Venäjän lääkäreiden ilmoituksia, jotka diktatuurimaassa ovat nollan arvoisia!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäjän lääkäreiden ilmoituksia, jotka diktatuurimaassa ovat nollan arvoisia!

        "...diktatuurimaassa..."

        Venäjällä on vahva johtaja, mutta Venäjä ei ole diktatuuri.

        Matti Nykästäkään ei myrkytetty novitsokilla, vaan samalla lääkkeellä kuin Navalnyi ja siitä tuli krooninen haimatulehdus molemmille.

        Diktatuurissa suuri johtaja laittaa kumileimasimenaan toimivassa duumassa, teatterissa itse itselleen elinikäisen syytesuojan.
        Täytyy ihmetellä mihin ylilääkäri Putinin toteama "krooninen haimatulehdus" katosi ollessaan krooninen.

      • Anonyymi

        Venäjäm ei käytä novitsokkia joa haluaa jonkun myrkyttää koska Venäjä on kemialliset aseet kieltävässä sopimuksessa mutta 20 länsimaata ei ole. Muitakin myrkkyjä on jotka ei ole kemiallisia aseita joita voi käyttää. Pulloa josta myrkky on muka löydetty ei ole viety Venäjältä Saksaan lentokenttätarkastuksen mukaan vaan pullo on Saksasta peräisin ja siellä saastutettu novitsokilla kuten Navalnyin näytteetkin. Omskin lääkärit on Navalnyin näytteet tutkineet eikä silloin ole novitsokkia löytynyt ja kuitenkin normaalilla verensokerihoidolla navalnyin tila saatiin vakiinnettua ja varmasti olisi yhtä hyvin voitu hoitaa kuntoon Moskovassa kuin Berliinissäkin ja se onkin ihmeellistä Navalnyit tuli hakemaan upoouto USAtaustainen järjestö vuokraamallaan koneella.
        Jos myrkytys olisi näkynyt Venäjällä Navan näytteissä niin ei varmasti olisi päästetty Berliiniin vaan asiasta olisi heti alkanut rikostutkinta mutta nyt kun Saksa ei anna Venäjälle näytteitään Navalnyista niin Venäjällä on käynnissä vasta esitutkinta joka ei osoita että Navalnyi olisi saanut novitsokkia Venäjällä.
        Koko novitsok teatteri liittyy USAn haluun torpedoita nordstream 2n rakentaminen ja Saksan ja Venäjän suhteet ja mukana oli Britannia Maria nimisen Navalnyin avustajan muodossa joka pakeni Venäjältä Navan jouduttua sairaalaan. Länsimedia on täysillä mukana tässä novitsokteatterissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vesipullojen kanssa läträäminen kertoo kauheasta kankkusesta. Länsitiedustelu meni halpaan kun ujutti tarinaan novitsokin.

        Tarina käy niin huteraksi, että tolkun kansalainenkin huomaa halpahintaisen huijauksen.

        Tärkeä osapuoli joka leikki kyseisenä yönä pullonpyöritystä Navalnyn kanssa hotellisängyssä katosi välittömästi ja on nähty sittemmin Lontoossa. Hän kuuluu Putinia vastustavien oligarkkien lähipiiriin.

        Hän on Navalnyi kampanjaväki.

      • Anonyymi

        "Venäjän ilmoitukset voivat olla kaikkea sokeritaudista umpilisäkkeen tulehdukseen, mutta ei sitä kyseistä myrkkyään."

        ..mutta sitä ei taidettu nyt kysyä, joten pysytään aiheessa joka on aivo-ÖDEEEMA ja sen maanpuolustukseen vaikuttavat oheis vaikutukset.

        Anna mun nauraa. Aivan hillitöntä tuubaa eikä mitään järkeä koko tekstissä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vesipullojen kanssa läträäminen kertoo kauheasta kankkusesta. Länsitiedustelu meni halpaan kun ujutti tarinaan novitsokin.

        Tarina käy niin huteraksi, että tolkun kansalainenkin huomaa halpahintaisen huijauksen.

        Vesipullojen..? Siis mitä aktuaalista vittua sinä ihmisraunio koitat oikein inistä? Mikä tarina? Mikä huijaus? Hoida ensin oma krapulasi ja tule sitten yrittämään uudestaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "...diktatuurimaassa..."

        Venäjällä on vahva johtaja, mutta Venäjä ei ole diktatuuri.

        Matti Nykästäkään ei myrkytetty novitsokilla, vaan samalla lääkkeellä kuin Navalnyi ja siitä tuli krooninen haimatulehdus molemmille.

        LUIT OIKEIN! D-I-K-T-A-T-U-U-R-I-M-A-A-S-S-A. Hyvä että osaat edes lukea. Nykänen ei edes liity tähän mitenkään, mutta sinulle kaikki on tietenkin yhtä ja samaa. Onko vaikea ajatella kriittisesti vai onko diktatuuri muussannut jo aivosi velliksi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäjäm ei käytä novitsokkia joa haluaa jonkun myrkyttää koska Venäjä on kemialliset aseet kieltävässä sopimuksessa mutta 20 länsimaata ei ole. Muitakin myrkkyjä on jotka ei ole kemiallisia aseita joita voi käyttää. Pulloa josta myrkky on muka löydetty ei ole viety Venäjältä Saksaan lentokenttätarkastuksen mukaan vaan pullo on Saksasta peräisin ja siellä saastutettu novitsokilla kuten Navalnyin näytteetkin. Omskin lääkärit on Navalnyin näytteet tutkineet eikä silloin ole novitsokkia löytynyt ja kuitenkin normaalilla verensokerihoidolla navalnyin tila saatiin vakiinnettua ja varmasti olisi yhtä hyvin voitu hoitaa kuntoon Moskovassa kuin Berliinissäkin ja se onkin ihmeellistä Navalnyit tuli hakemaan upoouto USAtaustainen järjestö vuokraamallaan koneella.
        Jos myrkytys olisi näkynyt Venäjällä Navan näytteissä niin ei varmasti olisi päästetty Berliiniin vaan asiasta olisi heti alkanut rikostutkinta mutta nyt kun Saksa ei anna Venäjälle näytteitään Navalnyista niin Venäjällä on käynnissä vasta esitutkinta joka ei osoita että Navalnyi olisi saanut novitsokkia Venäjällä.
        Koko novitsok teatteri liittyy USAn haluun torpedoita nordstream 2n rakentaminen ja Saksan ja Venäjän suhteet ja mukana oli Britannia Maria nimisen Navalnyin avustajan muodossa joka pakeni Venäjältä Navan jouduttua sairaalaan. Länsimedia on täysillä mukana tässä novitsokteatterissa.

        Trolololololololololol. Ei hyvää päivää mitä tuubaa se trollitehdas suoltaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Venäjän ilmoitukset voivat olla kaikkea sokeritaudista umpilisäkkeen tulehdukseen, mutta ei sitä kyseistä myrkkyään."

        ..mutta sitä ei taidettu nyt kysyä, joten pysytään aiheessa joka on aivo-ÖDEEEMA ja sen maanpuolustukseen vaikuttavat oheis vaikutukset.

        Navalnyihin ei kannata käyttää insuliinia kalliimpaa myrkkyä ja/tai lääkettä. Se on riittävä katalyytti metabolisen shokin aikaansaamiseksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäjän lääkäreiden ilmoituksia, jotka diktatuurimaassa ovat nollan arvoisia!

        Natoon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "...diktatuurimaassa..."

        Venäjällä on vahva johtaja, mutta Venäjä ei ole diktatuuri.

        Matti Nykästäkään ei myrkytetty novitsokilla, vaan samalla lääkkeellä kuin Navalnyi ja siitä tuli krooninen haimatulehdus molemmille.

        Navalnyi on luotu kärsimään v-mäisestä v-tyylistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäjäm ei käytä novitsokkia joa haluaa jonkun myrkyttää koska Venäjä on kemialliset aseet kieltävässä sopimuksessa mutta 20 länsimaata ei ole. Muitakin myrkkyjä on jotka ei ole kemiallisia aseita joita voi käyttää. Pulloa josta myrkky on muka löydetty ei ole viety Venäjältä Saksaan lentokenttätarkastuksen mukaan vaan pullo on Saksasta peräisin ja siellä saastutettu novitsokilla kuten Navalnyin näytteetkin. Omskin lääkärit on Navalnyin näytteet tutkineet eikä silloin ole novitsokkia löytynyt ja kuitenkin normaalilla verensokerihoidolla navalnyin tila saatiin vakiinnettua ja varmasti olisi yhtä hyvin voitu hoitaa kuntoon Moskovassa kuin Berliinissäkin ja se onkin ihmeellistä Navalnyit tuli hakemaan upoouto USAtaustainen järjestö vuokraamallaan koneella.
        Jos myrkytys olisi näkynyt Venäjällä Navan näytteissä niin ei varmasti olisi päästetty Berliiniin vaan asiasta olisi heti alkanut rikostutkinta mutta nyt kun Saksa ei anna Venäjälle näytteitään Navalnyista niin Venäjällä on käynnissä vasta esitutkinta joka ei osoita että Navalnyi olisi saanut novitsokkia Venäjällä.
        Koko novitsok teatteri liittyy USAn haluun torpedoita nordstream 2n rakentaminen ja Saksan ja Venäjän suhteet ja mukana oli Britannia Maria nimisen Navalnyin avustajan muodossa joka pakeni Venäjältä Navan jouduttua sairaalaan. Länsimedia on täysillä mukana tässä novitsokteatterissa.

        Muistuttaisin, että Irakissa ei ollut joukkotuhoaseita. Täällä sama juttu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tärkeä osapuoli joka leikki kyseisenä yönä pullonpyöritystä Navalnyn kanssa hotellisängyssä katosi välittömästi ja on nähty sittemmin Lontoossa. Hän kuuluu Putinia vastustavien oligarkkien lähipiiriin.

        Onpa hauska nähdä, miten tämä asia esitellään ICC:ssä Haagissa. Tuodaanko Putin sinne jalkaraudoissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Navalnyi on luotu kärsimään v-mäisestä v-tyylistä.

        Navalnyin (entinen linnakundi) viimeinen stuntti perustuu nk. "sirkusseurueen" todisteluihin ja lavastuksiin. Näihin kuuluu Pussy Riot -tyttötertsetti (linnatuomiot) , Brittiläine agentti petikaveri Maria Pevchik ja tuntemattomien lahjoittajien Hollywood-taustainen demokratiaorganisaatio. Kirsikkana kakunpäällä nyt myös Bellingcat trollihakkeri kopla.

      • Anonyymi

        Eihän sitä myrkkyä ole tuollaiseen tarkoitukseen tarkoitettukaan.

        Olisi sangen amatöörimäistä käyttä vaarallista hermomyrkkyä jonkin harmittoman reähkän hiljentämiseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäjän lääkäreiden ilmoituksia, jotka diktatuurimaassa ovat nollan arvoisia!

        Lännen puhtoiset demokratiat ja Venäjän veriruskea diktatuuri.
        Nassen maailmanhahmotus.

      • Anonyymi

        Ei ole umpilisäke, eikä diabetes, vaan haimatulehdus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "...diktatuurimaassa..."

        Venäjällä on vahva johtaja, mutta Venäjä ei ole diktatuuri.

        Matti Nykästäkään ei myrkytetty novitsokilla, vaan samalla lääkkeellä kuin Navalnyi ja siitä tuli krooninen haimatulehdus molemmille.

        Kyllä se on jo täysi diktatuuri. Jos maan johtaja antaa myrkytysmääräyksiä oman maan kansalaisille, niin se on jo tyranniutta, totista diktatuuria. Näyttää, että siellä koko FSB ja kaikki muukin hallinto on niin Putinin vallassa, ettei kukaan uskalla sanoa vastalauseita.

        Toivottavasti sielläkin kansa nousee vastustamaan tuota diktatuuria kuten Valko-Venäjällä. Eihän tuollainen hallitseminen kuulu nykyaikaan. Sivistysvaltiossa ei noin toimita.

        Ihmettelen, että täällä löytyy puolustajia ja törkeitten asioitten mitätöintiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäjäm ei käytä novitsokkia joa haluaa jonkun myrkyttää koska Venäjä on kemialliset aseet kieltävässä sopimuksessa mutta 20 länsimaata ei ole. Muitakin myrkkyjä on jotka ei ole kemiallisia aseita joita voi käyttää. Pulloa josta myrkky on muka löydetty ei ole viety Venäjältä Saksaan lentokenttätarkastuksen mukaan vaan pullo on Saksasta peräisin ja siellä saastutettu novitsokilla kuten Navalnyin näytteetkin. Omskin lääkärit on Navalnyin näytteet tutkineet eikä silloin ole novitsokkia löytynyt ja kuitenkin normaalilla verensokerihoidolla navalnyin tila saatiin vakiinnettua ja varmasti olisi yhtä hyvin voitu hoitaa kuntoon Moskovassa kuin Berliinissäkin ja se onkin ihmeellistä Navalnyit tuli hakemaan upoouto USAtaustainen järjestö vuokraamallaan koneella.
        Jos myrkytys olisi näkynyt Venäjällä Navan näytteissä niin ei varmasti olisi päästetty Berliiniin vaan asiasta olisi heti alkanut rikostutkinta mutta nyt kun Saksa ei anna Venäjälle näytteitään Navalnyista niin Venäjällä on käynnissä vasta esitutkinta joka ei osoita että Navalnyi olisi saanut novitsokkia Venäjällä.
        Koko novitsok teatteri liittyy USAn haluun torpedoita nordstream 2n rakentaminen ja Saksan ja Venäjän suhteet ja mukana oli Britannia Maria nimisen Navalnyin avustajan muodossa joka pakeni Venäjältä Navan jouduttua sairaalaan. Länsimedia on täysillä mukana tässä novitsokteatterissa.

        Hörönauru pääsee tuota lukiessa. Ei voi muuta kuin ihmetellä, että joku voi kirjoittaa tuollaisen puolustuspuheen tosi rikolliselle toiminnalle.

        Voi, voi, jos tuo kirjoittaja uskoo tuohon omaan höpinäänsä, niin täytyy sääliä tuon henkilön ajatuskykyä ja kenties hyväuskoisuutta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vesipullojen kanssa läträäminen kertoo kauheasta kankkusesta. Länsitiedustelu meni halpaan kun ujutti tarinaan novitsokin.

        Tarina käy niin huteraksi, että tolkun kansalainenkin huomaa halpahintaisen huijauksen.

        ” Vesipullojen kanssa läträäminen kertoo kauheasta kankkusesta. Länsitiedustelu meni halpaan kun ujutti tarinaan novitsokin.”

        Puto päätelmä? Pikemminkin se kertoo janosta. Monella on kesäaikaan pieni vesipullo mukanaan!

        ”Tarina käy niin huteraksi, että tolkun kansalainenkin huomaa halpahintaisen huijauksen.”

        Oletko muka ’tolkun kansalainen’?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "...diktatuurimaassa..."

        Venäjällä on vahva johtaja, mutta Venäjä ei ole diktatuuri.

        Matti Nykästäkään ei myrkytetty novitsokilla, vaan samalla lääkkeellä kuin Navalnyi ja siitä tuli krooninen haimatulehdus molemmille.

        ” Venäjällä on vahva johtaja, mutta Venäjä ei ole diktatuuri.”

        Maa, jossa ei ole vallan kolmijakoa ja epämieluisa tutkija nutistetaan tekaistuin syyttein, on varmasti diktatuuri.

        ”Matti Nykästäkään ei myrkytetty novitsokilla, vaan samalla lääkkeellä kuin Navalnyi ja siitä tuli krooninen haimatulehdus molemmille.”

        Sepitit nyt alkoholismin Navalnyille?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäjän lääkäreiden ilmoituksia, jotka diktatuurimaassa ovat nollan arvoisia!

        Mutta eihän Venäjä konsa ole diktatuurimaa.

        Jos joku on vaaleissa ylivoimainen, se ei tee hänestä diktaattoria.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäjäm ei käytä novitsokkia joa haluaa jonkun myrkyttää koska Venäjä on kemialliset aseet kieltävässä sopimuksessa mutta 20 länsimaata ei ole. Muitakin myrkkyjä on jotka ei ole kemiallisia aseita joita voi käyttää. Pulloa josta myrkky on muka löydetty ei ole viety Venäjältä Saksaan lentokenttätarkastuksen mukaan vaan pullo on Saksasta peräisin ja siellä saastutettu novitsokilla kuten Navalnyin näytteetkin. Omskin lääkärit on Navalnyin näytteet tutkineet eikä silloin ole novitsokkia löytynyt ja kuitenkin normaalilla verensokerihoidolla navalnyin tila saatiin vakiinnettua ja varmasti olisi yhtä hyvin voitu hoitaa kuntoon Moskovassa kuin Berliinissäkin ja se onkin ihmeellistä Navalnyit tuli hakemaan upoouto USAtaustainen järjestö vuokraamallaan koneella.
        Jos myrkytys olisi näkynyt Venäjällä Navan näytteissä niin ei varmasti olisi päästetty Berliiniin vaan asiasta olisi heti alkanut rikostutkinta mutta nyt kun Saksa ei anna Venäjälle näytteitään Navalnyista niin Venäjällä on käynnissä vasta esitutkinta joka ei osoita että Navalnyi olisi saanut novitsokkia Venäjällä.
        Koko novitsok teatteri liittyy USAn haluun torpedoita nordstream 2n rakentaminen ja Saksan ja Venäjän suhteet ja mukana oli Britannia Maria nimisen Navalnyin avustajan muodossa joka pakeni Venäjältä Navan jouduttua sairaalaan. Länsimedia on täysillä mukana tässä novitsokteatterissa.

        "Tavallisena suomalaisena kommentoijana" olet hyvin perillä Venäjän hallinnon asioista. Ehkä vähän liiankin hyvin. Kukaan suomalainen ei seuraa noin tarkasti Navalnyin myrkytystä.

    • Anonyymi

      Venäjän verenpunaisilla ruplilla yritetään ostaa valheita.

      • Anonyymi

        "Venäjän verenpunaisilla ruplilla yritetään ostaa valheita."

        Sanoisitko hieman runsassanaisemmin, mitä tarkoitat?

        Miksi verenpunaisilla ruplilla? Rupla on halpa valuutta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Venäjän verenpunaisilla ruplilla yritetään ostaa valheita."

        Sanoisitko hieman runsassanaisemmin, mitä tarkoitat?

        Miksi verenpunaisilla ruplilla? Rupla on halpa valuutta.

        Niillä saahaan vain pieniä valheita.

        Miksei kukaan ala vouhkaamaan kyberhyökkäyksestä, Jenkkilehti arvelee taas, että Venäjä on ollut asialla.

    • Anonyymi

      Navanyi tviittasi: "– Nato-maat ovat näköjään laittaneet minut tappavalle dieetille."

      Nava yrittä saada tästä savuavan aseen ja onhan siitä kirjoitettu länsimediassa joukkotuhoasesopimusten rikkomisena.

      • Anonyymi

        Tuollaiset venäläisraportit uppoavat ”nolosti” korkeintaan molempiin Suomen stallariin!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuollaiset venäläisraportit uppoavat ”nolosti” korkeintaan molempiin Suomen stallariin!

        Koeta tässä nyt sitten olla asiallinen.

    • Anonyymi

      Onko venäläisten virallisilla selvityksillä ollut vähintäkään luottoa enään pitkään aikaan. Uskottavuuden uudelleen luontiin menee aikaa, tuskin toteutuu nykyisen hallinnon aikana.

      • Anonyymi

        On, sillä tiedäthän, että länsi yrittää mitätöidä kaiken informaation ja se ei ole Venäjän syy.

      • Anonyymi

        Lännen selvitykset on menettäneet luottonsa OPCW mukana joka on tässäkin novitsokteatterissa mukana

    • Anonyymi

      Venäjäläisten lääkärien mukaan säteilyyn kuolleet ohjustutkijat olivat omasta halustaan sight seeingillä autojen takapakseissa muovipusseissa joissa heitä kuljetettiin pitkin poikin Venäjää.

      • Anonyymi

        Laita linkki lähteestä, jos ei ollut keksitty juttu.

    • Anonyymi

      No niin alkoholismi oli taustalla hyvä että pääsi katkaisuhoitoon Saksaan.

      • Anonyymi

        Ei, vaan sai toppasokerista liian ison palan. Siksi täytyi säilöä venäjällä muutama vuorokausi, että jäämät häviää.

      • Anonyymi

        Mihin tämä krooninen haimatulehdus katosi, vaihtoivatko venäläiset spesialistit pikaisesti uuden haimankin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mihin tämä krooninen haimatulehdus katosi, vaihtoivatko venäläiset spesialistit pikaisesti uuden haimankin?

        Ehkäpä venäläiset joutuivat hoitamaan Navalnyjn kroonista haimatulehdusta hermomyrkyllä, joten siksi hänellä Saksassa diagnosoitiin hermomyrkytys eikä enää kroonista haimatulehdusta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mihin tämä krooninen haimatulehdus katosi, vaihtoivatko venäläiset spesialistit pikaisesti uuden haimankin?

        Se haiman krooninen operoitiin Venäjällä varmaan tällain:
        https://youtu.be/LjF1sUZEy2U

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ehkäpä venäläiset joutuivat hoitamaan Navalnyjn kroonista haimatulehdusta hermomyrkyllä, joten siksi hänellä Saksassa diagnosoitiin hermomyrkytys eikä enää kroonista haimatulehdusta.

        Saksassa Navalnyista diagnosoitiin vain f35 kalkkuna influenssa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saksassa Navalnyista diagnosoitiin vain f35 kalkkuna influenssa.

        Nazi-Venäjä löyhkää sotarikollisilta ja mätäneviltä ruumiskasoilta.

        Dasvidanja mafioso-RoSSija!!!!

        Dasvidanja kriminals!!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nazi-Venäjä löyhkää sotarikollisilta ja mätäneviltä ruumiskasoilta.

        Dasvidanja mafioso-RoSSija!!!!

        Dasvidanja kriminals!!!

        Joko Nava on ruumiskasassa

      • Anonyymi

        Nava yritti aikoinaan rikastua Venäjällä Jeltsinin ajan jälkeisissä valtion omaisuuden uudelleen jaossa ja epäonnistui siinä ja nyt katkerana arvostelee niitä jotka onnistui rikastumaan. Länsi tukee Navalnyita mutta se ei Navaa ole auttanut ja hänen suosionsa on venäläisten keskuudessa lähellä nollaa eli Nava on elämässään epäonnistunut mies. Eipä ihme että tällaiselle katkeralle miehelle sattuu ja tapahtuu ja varmasti votkakin maistuu.

        Hyödyllinen idealisti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saksassa Navalnyista diagnosoitiin vain f35 kalkkuna influenssa.

        "Mielikuvitus värittää lapsen leikkejä

        Lapsen leikit monipuolistuvat ja mielikuvitus tuo niihin uutta väriä. Leluja käytetään luovasti eri tarkoituksiin, ja niitä on kiva purkaa ja koota. Lapsi nauttii kuvittelu- ja roolileikeistä, joissa hän jäljittelee aikuisia ja kokeilee, miltä tuntuu olla jonkun toisen roolissa. Leikkiminen tukee lapsen kehitystä monin tavoin ja ennen kaikkea tuo lapselle iloa.

        Mielikuvituksen vilkastuminen saattaa synnyttää lapsessa varsinaisen tarinoiden sepittelijän. Tavatonta ei ole sekään, että lapsella on mielikuvituskaveri. "

        https://www.mll.fi/vanhemmille/lapsen-kasvu-ja-kehitys/2-3-v/2-3-vuotiaan-sosiaalinen-kehitys/

        'nuff said.

      • Anonyymi

        Alkoholismistkin voi olla joskus hyötyä pienelle ihmiselle. Saa huomiota enemmän kuin Seiskan vakiotähdet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joko Nava on ruumiskasassa

        ryccä valehtelee aina ja kepu pettää kyllä wanha kansa jo tiesi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nava yritti aikoinaan rikastua Venäjällä Jeltsinin ajan jälkeisissä valtion omaisuuden uudelleen jaossa ja epäonnistui siinä ja nyt katkerana arvostelee niitä jotka onnistui rikastumaan. Länsi tukee Navalnyita mutta se ei Navaa ole auttanut ja hänen suosionsa on venäläisten keskuudessa lähellä nollaa eli Nava on elämässään epäonnistunut mies. Eipä ihme että tällaiselle katkeralle miehelle sattuu ja tapahtuu ja varmasti votkakin maistuu.

        Tuollaisia tarinoita voit sepittää aivan rauhassa, järkevät suomalaiset uskovat tosiasioihin, ei sepitelmiin.

        Yritätte puhdistaa Putinin mainetta, ei auta. Ihmettelen, että Putin viitsii enää tulla esille tuon kieron naamansa kanssa. Taisi ollakin melko kauan paossa koronaa, pelkäsi raukka tartuntaa. Tuskin vieläkään liikkuu vapaalla jalalla, piilosta antaa epärehellisiä lausuntojaan.

    • Anonyymi

      Navalnyi on Venäjän Ahti Karjalainen.

      Katkeroituu ja juo lopulta itsensä hengiltä.

      • Anonyymi

        Putin hirttäyttyy koronabunkkeriinsa pelkäilemään vääjäämätöntä loppuaan.

        Kremlin paidattomana höönäävä rikollis-kekkuli on hakenut elinikäistä syytesuojaa rikoksilleen.

        Höppänä murhaajakääpiö yrittää väistää vielän täysin varmaa hirttotuomiotaan.

        NATOpygmi höpäjää omiaan innoissaan halventaessaan Putinia. Syytesuoja koskee vain presidentin tehtäviä ja jos Suomessa ei Saulilla olisi syytesuojaa niin se olisi aina oikeudessa syytettynä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Putin hirttäyttyy koronabunkkeriinsa pelkäilemään vääjäämätöntä loppuaan.

        Kremlin paidattomana höönäävä rikollis-kekkuli on hakenut elinikäistä syytesuojaa rikoksilleen.

        Höppänä murhaajakääpiö yrittää väistää vielän täysin varmaa hirttotuomiotaan.

        Hänhän hankki täydellisen syytesuojan, joten hän on näin varmistanut, ettei joudu vastaamaan kuuna kullan valkeana rikollisista teoistaan. Eikö tuo jo osoita ihmisestä, että paljon on omalle tunnolle kertynyt rikoksia, kun täytyy tuollainen suoja varmistaa.

        Vielä on noita kannattajia, on aikoihin eletty.

    • Anonyymi

      Navalnyi on ilmoittanut palaavansa Saksasta Venäjälle, kunhan on toipunut.

      Kannattaisi poiketa ensin Lapualla Minnesotamyllytyksessä.

      • Anonyymi

        Muahahahahaha...ja sekö muka pelastaisi tämän pilleristin???

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Muahahahahaha...ja sekö muka pelastaisi tämän pilleristin???

        Putinin pillerismin loppu!

        Daa daa daa!!!

      • Anonyymi

        Kannatas käydä niin osaisi suunnistaa Trumppilaan jonne kaikki Venäjän ketkut on kerääntyneet

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Putinin pillerismin loppu!

        Daa daa daa!!!

        What about Putin!

    • Anonyymi

      Kertoisiko kansantalon kemistimme kuinka haima erittää novitsokkia??

      • Anonyymi

        Bellingcat sitä erittää.

        Ajatushautomo Venäjän ikeessä.

    • Anonyymi

      Aloitukseen tarkennukseksi: Ei Saksassakaan , tarkoista tutkimuksista huolimatta , muut löytäneet Novitshokkia kuin saksalainen sotilaslaboratorio. Hekin
      löysivät sitä vain omasta kaapistaan.

      • Anonyymi

        Uskooko joku vielä oikeasti näitä raportteja, joita diktaattori johtoinen fasistinen kleptokratia (Venäjä) julkaisee oman etunsa nimissä?

      • Anonyymi

        Todellisuudessa näytteistä vahvisti Novitshokn useampi taho mm. Ruotsi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uskooko joku vielä oikeasti näitä raportteja, joita diktaattori johtoinen fasistinen kleptokratia (Venäjä) julkaisee oman etunsa nimissä?

        Sitä ei ainakaan kukaan muu kuin natotiltu usko , että Venäjä muka olisi diktaattori johtoinen fasistinen kleptokratia. Tuollaiset määreet kuvaa paremmin Usan nykyhetkeä.
        Venäjän tiedottaminen on tasavertaista muitten maitten kanssa , toki voit
        oikaista, jos löydät virheitä. Luuloihin perustuvat voit unohtaa.

        Eiköhän Venäjän tilanteen usko juuri samalla tavalla yli 90 % kansasta! Stallareitten määrä on mitätön!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uskooko joku vielä oikeasti näitä raportteja, joita diktaattori johtoinen fasistinen kleptokratia (Venäjä) julkaisee oman etunsa nimissä?

        En usko tekstiisi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Todellisuudessa näytteistä vahvisti Novitshokn useampi taho mm. Ruotsi.

        No sehän nyt on tosi luotettava taho. Koronankin hoitelivat ihan laumasuojalla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sitä ei ainakaan kukaan muu kuin natotiltu usko , että Venäjä muka olisi diktaattori johtoinen fasistinen kleptokratia. Tuollaiset määreet kuvaa paremmin Usan nykyhetkeä.
        Venäjän tiedottaminen on tasavertaista muitten maitten kanssa , toki voit
        oikaista, jos löydät virheitä. Luuloihin perustuvat voit unohtaa.

        Mediahan tuppaa olemaan hieman puolueellinen.
        https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/737f782b-1752-469a-8a22-da10d8621700
        Objektiivisuus olisi hyväksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sitä ei ainakaan kukaan muu kuin natotiltu usko , että Venäjä muka olisi diktaattori johtoinen fasistinen kleptokratia. Tuollaiset määreet kuvaa paremmin Usan nykyhetkeä.
        Venäjän tiedottaminen on tasavertaista muitten maitten kanssa , toki voit
        oikaista, jos löydät virheitä. Luuloihin perustuvat voit unohtaa.

        "Mielikuvitus värittää lapsen leikkejä

        Lapsen leikit monipuolistuvat ja mielikuvitus tuo niihin uutta väriä. Leluja käytetään luovasti eri tarkoituksiin, ja niitä on kiva purkaa ja koota. Lapsi nauttii kuvittelu- ja roolileikeistä, joissa hän jäljittelee aikuisia ja kokeilee, miltä tuntuu olla jonkun toisen roolissa. Leikkiminen tukee lapsen kehitystä monin tavoin ja ennen kaikkea tuo lapselle iloa.

        Mielikuvituksen vilkastuminen saattaa synnyttää lapsessa varsinaisen tarinoiden sepittelijän. Tavatonta ei ole sekään, että lapsella on mielikuvituskaveri. Mielikuvitus on lapselle rikkaus, jota aikuisen on tärkeää tukea. Samalla hän voi kuitenkin hienotunteisesti selventää lapselle, missä toden ja leikin raja kulkee."

        https://www.mll.fi/vanhemmille/lapsen-kasvu-ja-kehitys/2-3-v/2-3-vuotiaan-sosiaalinen-kehitys/

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sitä ei ainakaan kukaan muu kuin natotiltu usko , että Venäjä muka olisi diktaattori johtoinen fasistinen kleptokratia. Tuollaiset määreet kuvaa paremmin Usan nykyhetkeä.
        Venäjän tiedottaminen on tasavertaista muitten maitten kanssa , toki voit
        oikaista, jos löydät virheitä. Luuloihin perustuvat voit unohtaa.

        No johan vitsin puhasit. Omalla kokemuksella mitä on useiden vuosien työrupeamilla tullut Venäjällä oltua töissä allekirjoitan tuon että Venäjä on kleptokratia. Virkamiehiä ja miliisiä joutuu edelleen voitelemaan että työt saisi tehtyä. Ei Venäjälle kannata yhdenkään länsimaisen firman sijoittaa senttiäkään.

        Natotiltu töissä? Ja vielä Venäjällä? Tosi uskottavaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Natotiltu töissä? Ja vielä Venäjällä? Tosi uskottavaa.

        Ja et kyllä ikinä uskoisi kenelle tein töitä jos sen täällä kertoisi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Todellisuudessa näytteistä vahvisti Novitshokn useampi taho mm. Ruotsi.

        Tarina novitsokista on muuttunut Salisburyn ajoista, mutta nimi on säilynyt, koska sillä viitataan Venäjän demonisuuteen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eiköhän Venäjän tilanteen usko juuri samalla tavalla yli 90 % kansasta! Stallareitten määrä on mitätön!

        Sinä ja sinun stallarit. Kommenttisi on huomioitu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uskooko joku vielä oikeasti näitä raportteja, joita diktaattori johtoinen fasistinen kleptokratia (Venäjä) julkaisee oman etunsa nimissä?

        Kukaan ei näitä puhdistusjuttuja usko. Aivan turhaan täällä yrittävät selitellä täysin selviä, todistettuja asioita.

        Hupijuttuina näitä pidetään ja siksi luetaan. Putinin puheisiinkaan ei kukaan täällä usko.
        Kettumainen naama kertoo koko tarinan.

        Kuinkas sattuukaan olemaan kahdella suurella maalla rikolliset johtajat. Kyllä maailman meno on aivan syrjällään, kehenkään ei ole luottamista, ei ainakaan noihin kahteen kieroilijaan.

    • Anonyymi

      ..ja Venäjällä ei ole ollut virallisen Moskovan tiedon massiivista dopingohjelmaakaan.

      • Anonyymi

        "..ja Venäjällä ei ole ollut virallisen Moskovan tiedon massiivista dopingohjelmaakaan."

        Asia on vakuuttavasti todistettu todeksi jopa Venäjän sisältä! Venäläiset eivät kohta pääse mihinkään isompiin kisoihin!

    • Anonyymi

      Nasset haluaisi Venäjälle taas juopon johtajan, jota olisi helppo vedättää kuin Jeltsiniä.

      • Anonyymi

        Rupla kirstuun kilahti

    • Tiltut, jotka syyttelevät länsimaita, mafiaa, oligarkkeja tms. tuosta murhayrityksestä, eivät kykene muka tajuamaan, että jos joku niistä oikeasti olisi ollut tuollaisen kansainvälisesti kielletyllä sotilastason hermomyrkyllä tehdyn murhayrityksen takana, niin Venäjä ei jättäisi kiveä kääntämättä pyrkiessään selvittämään, kuka tuon myrkytyksen takana oli ja miten se tehtiin ja kenellä on hallussaan novitshokia. Nyt Venäjä ei edes tutki tuota novitshokilla tehtyä murhayritystä rikoksena, koska se tietää oman hallintonsa olleen sen takana.

      • Anonyymi

        Venäjä on jo kivet kääntänyt ja siellä ei löydetty novitsokkia mutta Saksassa on löydetty juomapullosta jota ei kuitenkaan oltu tuotu Venäjältä. Miksi Venäjä ei virallisesti tutki asiaa rikoksena kun Saksa ei toimita todisteita siitä että rikos tapahtunut vaikka Venäjä on pyytänyt niitä jo viisi kertaa.

      • Anonyymi

        Natotiltu yrittää epätoivoisena vätkytellä virttään Venäjän syyllisyydestä.
        Mitään näyttöjä ei tietenkään tarvita , pelkkä mielikuvitus riittää.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Venäjä on saanut jo tietää, että Venäjän tiedustelupalvelun FSB:n valvonnassa olleen 24/7 ollut Venäjän kansalainen yritettiin murhata Venäjällä Venäjän sisäisellä lennolla kansainvälisesti kielletyllä sotilaallisen tason hermomyrkyllä, mutta se ei voi aloittaa edes rikostutkintaa tuosta murhayrityksestä, koska se tietää oman hallintonsa siihen syylliseksi. Jos joku muu olisi syyllinen tuohon murhayritykseen, niin Venäjä kaikin keinoin yrittäisi selvittää, että kenellä on novitshokia hallussaan ja kuka sitä käyttää siviilejä vastaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Natotiltu yrittää epätoivoisena vätkytellä virttään Venäjän syyllisyydestä.
        Mitään näyttöjä ei tietenkään tarvita , pelkkä mielikuvitus riittää.

        Näyttöä on jo siinä, että murhayritys tapahtui novitshokilla ja Venäjän tiedetään sitä käyttäneen siviilejä vastaan aikaisemminkin. Lisäksi Venäjä kieltäytyy aloittamasta rikostutkintaa Venäjllä tapahtuneesta murhayrityksestä Venäjän kansalaista kohtaan. Kai sinäkin tajuat miksi.

      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        Kuten itsekin tunnustat , mitään todisteita ei ole , pelkkiä luuloja vain.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kuten itsekin tunnustat , mitään todisteita ei ole , pelkkiä luuloja vain.

        Novitshokia on vain valtiollisilla toimijoilla ja Venäjä on sitä aikaisemminkin käyttänyt ja nyt se kieltäytyy aloittamasta edes rikostutkintaa Venäjäll tapahtuneesta Venäjän kansalaisen murhayrityksest kansainvälisesti kielletyllä sotilastason hermomyrkyllä. Siinä jokaiselle rehelliselle ihmiselle riittävät todisteet Venäjän hallinnon syyllisyydestä. Tiltut puolestaan voivat maailman tappiin asti puolustella Venäjän murhaajia, koska Venäjä ei järjestä edes oikeudenkäytniä tuosta murhayrityksestä, eikä muilla ole mitään mahdollisuutta hankkia sen tekijöistä todisteita.

      • Minähän kerroin jo, että oikeudenkäyntiä ei tule, koska Venäjä ei edes tutki tuota Venäjällä tapahtunutta Venäjän kansalaisen murhayritystä kansainvälisesti kielletyllä sotilastason hermomyrkyllä. Se ettei venäjä tutki sitä, johtuu siitä, että Venäjn läpimätä hallinto on tuon murhayrityksen takana.

      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        Minähän kerroin jo, että oikeudenkäyntiä ei tule, koska Venäjä ei edes tutki tuota Venäjällä tapahtunutta Venäjän kansalaisen murhayritystä kansainvälisesti kielletyllä sotilastason hermomyrkyllä. Se ettei venäjä tutki sitä, johtuu siitä, että Venäjn läpimätä hallinto on tuon murhayrityksen takana.

        Nosta sitten kanne Venäjän hallintoa vastaan kansainvälisessä oikeudessa tai
        vaikka Suomessa. Koska sinulla on täysin kumoamattomat todisteet tekoon
        syylistyneitä vastaan , niin tietysti löytyy oikeusistuin , joka käsittelee asian.
        Venäjän on turha enää tutkia asiaa , koska sinulta löytyy täydelliset todisteet
        syyllisistä ja tapahtumien kulusta.
        Asia on kansainvälisestikin herättänyt mielenkiintoa , joten on hienoa , että
        se lopultakin selviää.

        Enhän minä ole väittänyt, että minulla olisi täysin kumoamattomat todisteet tekoon
        syylistyneitä vastaan tai syyllisistä ja tapahtumien kulusta. Keksit väitteesi itse. Mutta on täysin selvää, että murhaajat löytyvät Venäjään hallinnosta, joka toimii tällaisissa tapauksissa Putinin käskystä ja tietäen, koska novitshokia on vain valtiollisilla toimijoilla, Venäjä on ainoa maa Pohjois-Korean lisäksi, joka yrittää myrkyttää siviilejä ja Venäjä on jo aikaisemminkin jäänyt kiinni novitshokin käytöstä ja Venäjä kieltäytyy edes tutkimasta Venäjän kansalaisen murhayritystä Venäjällä kansainvälisesti kielletyllä sotilastason hermomyrkyllä. Jos sinun järkesi ei tuosta riitä tajuamaan Venäjän läpimädän hallinnon syyllisyyttä, niin se on vain sinun kohdallasi voi voi.

      • Minkä ihmeen oikeudenkäynnin? Eikö sinulle ole jo tullut selväksi, ettei Venäjä aio aloittaa edes rikostutkintaa tuosta Venäjällä tapahtuneesta kansalaisensa murhayrityksestä kansainvälisesti kielletyllä kemiallisella aseella, sotilastason hermomyrkyllä, saati sitten järjestää oikeudenkäyntiä, koska sen läpimätä hallinto on itse syyllinen tuohon murhan yritykseen?

      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        Minkä ihmeen oikeudenkäynnin? Eikö sinulle ole jo tullut selväksi, ettei Venäjä aio aloittaa edes rikostutkintaa tuosta Venäjällä tapahtuneesta kansalaisensa murhayrityksestä kansainvälisesti kielletyllä kemiallisella aseella, sotilastason hermomyrkyllä, saati sitten järjestää oikeudenkäyntiä, koska sen läpimätä hallinto on itse syyllinen tuohon murhan yritykseen?

        Miksi syytät Venäjää asiasta , johon sinulla ei oman tunnustuksesi mukaan ole pienintäkään todistetta? Jos todisteet löytyy ,tuo ne esiin. Hoet kuin jotain uskontunnustusta
        Venäjän syyllisyydestä ja uskoon se taitaa perustuakin , koska näyttöä et esitä.

        Etkö ymmärtänyt kirjoituksestani mitään? Se johtuu siitä, että kirjoittelet murhaajien puolesta.

      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        Etkö ymmärtänyt kirjoituksestani mitään? Se johtuu siitä, että kirjoittelet murhaajien puolesta.

        Sinun kirjoituksesta ei kukaan ymmärrä mitään. Onko se murhaajien puolustamista jos kyselee todisteitten perään? Esität raskaita syytöksiä pystymättä kuitenkaan
        mitään näyttöjä antamaan. Minusta sellainen on sairasta käytöstä.
        Hyväksytkö omalle kohdallesi aiheettomat syytökset? Tunnustatko syyllisyytesi kaikkeen
        mitä joku vaan keksii esittää?

        Minä esitin jo syyt, miksi Venäjän hallinto on Navalnyin murhayrityksen takana. Sääli, jos et kykene ymmärtämään selkosuomea.

      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        Minä esitin jo syyt, miksi Venäjän hallinto on Navalnyin murhayrityksen takana. Sääli, jos et kykene ymmärtämään selkosuomea.

        Kyllä se on nyt niin että sulta molo on uskottavuus kadonnut.
        Toistoilla on kyllä arvonsa. Jos niitä osaa oikein käyttää.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä se on nyt niin että sulta molo on uskottavuus kadonnut.
        Toistoilla on kyllä arvonsa. Jos niitä osaa oikein käyttää.

        Venäjän hallinnolta se uskottavuus on kadonnut täysin eikä sen selitykset enää edes yritä vakuuttaa ketään järkeään käyttävää:

        "The Kremlin is not trying to convince anyone of its version of events about the poisoning of Aleksey Navalny, Vladimir Pastukhov says."

      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        Venäjän hallinnolta se uskottavuus on kadonnut täysin eikä sen selitykset enää edes yritä vakuuttaa ketään järkeään käyttävää:

        "The Kremlin is not trying to convince anyone of its version of events about the poisoning of Aleksey Navalny, Vladimir Pastukhov says."

        Siinä käännettynä viitisi:
        "Kreml ei yritä vakuuttaa ketään sen versiosta tapahtumista Aleksei Navalnyn myrkytyksestä, Vladimir Pastukhov sanoo."
        Ymmärsitkö mitä siinä todetaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siinä käännettynä viitisi:
        "Kreml ei yritä vakuuttaa ketään sen versiosta tapahtumista Aleksei Navalnyn myrkytyksestä, Vladimir Pastukhov sanoo."
        Ymmärsitkö mitä siinä todetaan.

        Panen sinulle esimerkin miten toistoa ja sen uskottavuutta voidaan arvioida.

        Enhän minä ole väittänyt, että minulla olisi täysin kumoamattomat todisteet tekoon
        syylistyneitä vastaan tai syyllisistä ja tapahtumien kulusta. Keksit väitteesi itse. Mutta on täysin selvää, että murhaajat löytyvät Ruotsin hallinnosta, joka toimii tällaisissa tapauksissa Kunkun käskystä ja tietäen, koska novitshokia on vain valtiollisilla toimijoilla, Ruotsi on ainoa maa Pohjois-Korean lisäksi, joka yrittää myrkyttää siviilejä ja Ruotsi on jo aikaisemminkin jäänyt kiinni novitshokin käytöstä ja Ruotsi kieltäytyy edes tutkimasta Ruotsin kansalaisen murhayritystä kansainvälisesti kielletyllä sotilastason hermomyrkyllä. Jos sinun järkesi ei tuosta riitä tajuamaan Ruotsin läpimädän hallinnon syyllisyyttä, niin se on vain sinun kohdallasi voi voi.

        Ja tämä tarina on tosi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Siinä käännettynä viitisi:
        "Kreml ei yritä vakuuttaa ketään sen versiosta tapahtumista Aleksei Navalnyn myrkytyksestä, Vladimir Pastukhov sanoo."
        Ymmärsitkö mitä siinä todetaan.

        Minä ymmärrän täysin, mutta sinä ilmeisesti et osaa suomea vieläkään tarpeeksi ymmärtääksesi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Panen sinulle esimerkin miten toistoa ja sen uskottavuutta voidaan arvioida.

        Enhän minä ole väittänyt, että minulla olisi täysin kumoamattomat todisteet tekoon
        syylistyneitä vastaan tai syyllisistä ja tapahtumien kulusta. Keksit väitteesi itse. Mutta on täysin selvää, että murhaajat löytyvät Ruotsin hallinnosta, joka toimii tällaisissa tapauksissa Kunkun käskystä ja tietäen, koska novitshokia on vain valtiollisilla toimijoilla, Ruotsi on ainoa maa Pohjois-Korean lisäksi, joka yrittää myrkyttää siviilejä ja Ruotsi on jo aikaisemminkin jäänyt kiinni novitshokin käytöstä ja Ruotsi kieltäytyy edes tutkimasta Ruotsin kansalaisen murhayritystä kansainvälisesti kielletyllä sotilastason hermomyrkyllä. Jos sinun järkesi ei tuosta riitä tajuamaan Ruotsin läpimädän hallinnon syyllisyyttä, niin se on vain sinun kohdallasi voi voi.

        Ja tämä tarina on tosi.

        Sinua taitaa harmittaa Venäjän läpimädän hallinnon ilmiselvä syyllisyys Navalnyin murhayritykseen?

      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        Sinua taitaa harmittaa Venäjän läpimädän hallinnon ilmiselvä syyllisyys Navalnyin murhayritykseen?

        Sinua taitaa harmittaa Ruotsin läpimädän hallinnon ilmiselvä syyllisyys Navalnyin murhayritykseen?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sinua taitaa harmittaa Ruotsin läpimädän hallinnon ilmiselvä syyllisyys Navalnyin murhayritykseen?

        Ja näin ajauduit ansaan, jossa näytät pelkästään typerältä.

      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        Ja näin ajauduit ansaan, jossa näytät pelkästään typerältä.

        Siinäpä se.
        Ansaan ajautuminen.

        Myönsit asialla olevan Ruotsin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Siinäpä se.
        Ansaan ajautuminen.

        Myönsit asialla olevan Ruotsin.

        Haha. Pelle.

      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        Minä esitin jo syyt, miksi Venäjän hallinto on Navalnyin murhayrityksen takana. Sääli, jos et kykene ymmärtämään selkosuomea.

        Syytellä sinä kyllä osaat , se on huomattu. Mutta ne todisteet , löytyykö niitä vai ei?
        Jos ei , silloin valehtelet.
        Et vastanut siihen , hyväksytkö ja tunnustatko kaikki itseesi kohdistuvat syytökset ,
        vaikkapa jonkun sepittelemät murhasyytökset ? Sellaista olet vaatimassa muilta ,
        silloin sen pitäisi sopia sinullekin.

        "Syytellä sinä kyllä osaat , se on huomattu. Mutta ne todisteet , löytyykö niitä vai ei?"

        Löytyy ja minä kerroin ne jo sinulle. sääli, ettet kykene ymmärtämään.

        "Jos ei , silloin valehtelet."

        Kuten sanoin, kerroin jo todisteet, mutta sinä vain jatkat murhaajien puolusteluasi.

        "Et vastanut siihen , hyväksytkö ja tunnustatko kaikki itseesi kohdistuvat syytökset ,
        vaikkapa jonkun sepittelemät murhasyytökset ? Sellaista olet vaatimassa muilta ,
        silloin sen pitäisi sopia sinullekin."

        En tietenkään, jos syytökset olisivat vääriä. Mutta nämä syytöset ovat oikeita, koska Venäjän läpimätä hallinto on syyllinen Navalnyin murhayritykseen.

        Kerroit todisteet? Mitkä todisteet? Tähän asti olet kertonut vain omituisista luuloistasi.
        Joten annahan tulla lopultakin niitä todisteita.
        Jos et omalle kohdallesi hyväksy aiheettomia syytöksiä , miksi muiden pitäisi hyväksyä
        sinun esittämiä aiheettomia syytöksiä. Oletko ylentänyt itsesi muitten yläpuolelle
        joksikin mielikuvitusmaailman ylituomariksi?

        "Kerroit todisteet? Mitkä todisteet?"

        Heh. Kertaus on opintojen äiti, vai mitä?

        Murhaajat löytyvät Venäjän hallinnosta, koska novitshokia on vain valtiollisilla toimijoilla ja Venäjä on ainoa maa Pohjois-Korean lisäksi, joka yrittää myrkyttää siviilejä ja Venäjä on jo aikaisemminkin jäänyt kiinni novitshokin käytöstä ja Venäjä kieltäytyy edes tutkimasta tuota Venäjällä tehtyä Venäjän kansalaisen murhayritystä kansainvälisesti kielletyllä sotilastason hermomyrkyllä.

        "Tähän asti olet kertonut vain omituisista luuloistasi."

        Sinulla itselläsi on paitsi omituisia luuloja Venäjän hallinnon syyttömyydestä myös kyvyttömyyttä ymmärtää lukemaasi.

        "Joten annahan tulla lopultakin niitä todisteita."

        Minä kyllä kerroin nämä jo aikaisemminkin, mutta jostakin syystä et kyennyt ymmärtämään, mitä sinulle kerrottiin.

        "Jos et omalle kohdallesi hyväksy aiheettomia syytöksiä , miksi muiden pitäisi hyväksyä
        sinun esittämiä aiheettomia syytöksiä."

        Ei tietenkään tarvitse enkä siksi teekään aiheettomia syytöksiä.

        "Oletko ylentänyt itsesi muitten yläpuolelle
        joksikin mielikuvitusmaailman ylituomariksi?"

        En tietenkän enkä ole tässäkään tuomitsemassa Venäjän hallintoa, vaan kerron vain, että se on syyllinen tuohon Navalnyin murhayritykseen.

      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        "Syytellä sinä kyllä osaat , se on huomattu. Mutta ne todisteet , löytyykö niitä vai ei?"

        Löytyy ja minä kerroin ne jo sinulle. sääli, ettet kykene ymmärtämään.

        "Jos ei , silloin valehtelet."

        Kuten sanoin, kerroin jo todisteet, mutta sinä vain jatkat murhaajien puolusteluasi.

        "Et vastanut siihen , hyväksytkö ja tunnustatko kaikki itseesi kohdistuvat syytökset ,
        vaikkapa jonkun sepittelemät murhasyytökset ? Sellaista olet vaatimassa muilta ,
        silloin sen pitäisi sopia sinullekin."

        En tietenkään, jos syytökset olisivat vääriä. Mutta nämä syytöset ovat oikeita, koska Venäjän läpimätä hallinto on syyllinen Navalnyin murhayritykseen.

        Tuossa ylempänä joku väitti Ruotsin olevan syyllinen Navalnyin murhayritykseen.
        Kumpi teistä on oikeassa , vai onko kumpikaan? Lisäksi on epäilty Saksan , Britannian
        ja Ranskan osallisuutta asiaan. Kaikille yhteinen piirre on se , että mitään
        todisteita ei ole esitetty. Oletuksia vain eri tahoilta.
        Todennäköisesti et itse ole ollut paikalla tekemässä havaintoja , joten miksi juuri
        sinun mielikuvituksen tuottamat luulot pitäisi muka ottaa todisteina?
        En tiedä , ymmärrätkö suomen kielen sanan todiste merkitystä , koska käytät
        sitä njjn huolimattomasti.

        "Tuossa ylempänä joku väitti Ruotsin olevan syyllinen Navalnyin murhayritykseen.
        Kumpi teistä on oikeassa , vai onko kumpikaan? Lisäksi on epäilty Saksan , Britannian
        ja Ranskan osallisuutta asiaan."

        No mitäpä oikeasti luulet, voisiko Ruotsi olla syyllinen Navalnyin murhayritykseen? Tao Saksa, Britannia tai Ranska? Jos sinun älysi ei riitä edes sen käsittämiseen, että nuo syytökset noita maita kohtaan ovat vain Venäjän valhepropagandakoneiston keino levittää savuverhoa Venäjän syyllisyyden peittämiseksi, niin sinun ei ehkä kannattaisi osallistua keskusteluun

        "Kaikille yhteinen piirre on se , että mitään
        todisteita ei ole esitetty. Oletuksia vain eri tahoilta."

        Se mitä kerroin, oli faktaa. ei oletuksia.

        "Todennäköisesti et itse ole ollut paikalla tekemässä havaintoja , joten miksi juuri
        sinun mielikuvituksen tuottamat luulot pitäisi muka ottaa todisteina?"

        Se mitä kerroin, ei ole minun mielikuvitukseni tuotamia luuloja, vaan faktaa.

        Fakta 1: Novitshokia on vain valtiollisilla toimijoilla.
        Fakta 2: Vain Venäjän (ja Pohjois-Korean) tiedetään myrkyttäneen siviilejä nykyaikana poislukien tietenkin Syyrian ym. kaasuiskut.
        Fakta 3. Venäjä on jo aikaisemmin jäänyt kiinni novitshokin käytöstä siviilejä, Skripaleita kojhtaan.
        Fakta 4: Venäjä kieltäytyy edes tutkimasta tuota Venäjällä tehtyä Venäjän kansalaisen murhayritystä kansainvälisesti kielletyllä sotilastason hermomyrkyllä

        "En tiedä , ymmärrätkö suomen kielen sanan todiste merkitystä , koska käytät
        sitä njjn huolimattomasti."

        Nuo faktat osoittavat Venäjän syylliseksi. Mutta koska älysi ei vielä sitä riitä ymmärtämään, niin minä puolestani annan sinulle pohdittavaksi kysymyksen:

        Jos myrkytyksen takana olisi mikä muu taho tahansa kuin Venäjän läpimätä hallinto, esim. mafia, oligarkit, joku ulkovalta tms., niin luuletko oikeasti, että itsekin myrkytystä hysteerisesti pelkäävä Putin jättäisi tutkimatta, että kuka sen suoritti, kenellä on hallussaan novitshokia ja valmiutta sen käyttämiseen? On aivan varmaa, että Venäjällä olisi silloin menossa jättimäiset tutkimukset ja se tutkisi kaikin mahdollisin keinoin asiaa. Nyt se ei tutki, koska se tietää Putinin hallinnon olevan syyllinen.

        Sekin on kyseenalaistettu , onko koko myrkytystä tapahtunut? Ymmärräthän edes sen verran ; jos oletettu myrkytys olisi suoritettu niin voimakkaalla myrkyllä josta
        kerrotaan , niin kukaan ei olisi hengissä sen enempää siperialaisessa hotellissa
        kuin lentokoneessakaan. Tämä pelkästään osoittaa , että jutussa on muuta
        takana kuin joku Putinin järjestämä myrkytys. Se , että asia on nyttemmin lakaistu
        maton alle , kertoo lähinnä siitä , että kyseessä oli lännen järjestämä
        surkeasti päättynyt propagandayritys. Siitä kertoo sekin , että Esim. Usa ei ole kommentoinut asiaa mitenkään.

        Tässä Faktaa:
        Jos myrkytyksen takana olisi mikä muu taho tahansa kuin Ruotsin läpimätä hallinto, esim. mafia, oligarkit, joku ulkovalta tms., niin luuletko oikeasti, että itsekin myrkytystä hysteerisesti pelkäävä Kunkku jättäisi tutkimatta, että kuka sen suoritti, kenellä on hallussaan novitshokia ja valmiutta sen käyttämiseen? On aivan varmaa, että Ruotsilla olisi silloin menossa jättimäiset tutkimukset ja se tutkisi kaikin mahdollisin keinoin asiaa. Nyt se ei tutki, koska se tietää Ruotsin hallinnon olevan syyllinen.

        Nämä seikat on jääneet turhan vähälle huomiolle. Faktat kieltämättä
        osoittaa siihen suuntaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sekin on kyseenalaistettu , onko koko myrkytystä tapahtunut? Ymmärräthän edes sen verran ; jos oletettu myrkytys olisi suoritettu niin voimakkaalla myrkyllä josta
        kerrotaan , niin kukaan ei olisi hengissä sen enempää siperialaisessa hotellissa
        kuin lentokoneessakaan. Tämä pelkästään osoittaa , että jutussa on muuta
        takana kuin joku Putinin järjestämä myrkytys. Se , että asia on nyttemmin lakaistu
        maton alle , kertoo lähinnä siitä , että kyseessä oli lännen järjestämä
        surkeasti päättynyt propagandayritys. Siitä kertoo sekin , että Esim. Usa ei ole kommentoinut asiaa mitenkään.

        "Sekin on kyseenalaistettu , onko koko myrkytystä tapahtunut?"

        Ei ole. Sekin on vain pelkkää Venäjän propagankoneiston levittämää valheellista savuverhoa peitelläkseen Venäjän syyllisyyttä. Navalnyi sai oireita Venäjällä ja jo venäläisessä sairaalassa häntä todellisuudessa hoidettiin myrkytyspotilaana atropiinilla, joka on myös novitshokin vasta-aine, Saksassa hänestä otetuissa näytteissä ja mm. Saksaan kuljetetusta navalnyin hotellihuoneesta otetusta juomapullosta löytyi novitshokia. Ja löydökset siis vahvistivat saksalainen, ruotsalainen ja ranskalainen huippulaboratoriot sekä myöhemmin OPCW. Myrkytys on siis varmasti tapahtunut ja muun väittäminen on valehtelua Venäjän hallinnon murhaajien puolesta.

        "Ymmärräthän edes sen verran ; jos oletettu myrkytys olisi suoritettu niin voimakkaalla myrkyllä josta
        kerrotaan , niin kukaan ei olisi hengissä sen enempää siperialaisessa hotellissa
        kuin lentokoneessakaan. Tämä pelkästään osoittaa , että jutussa on muuta
        takana kuin joku Putinin järjestämä myrkytys."

        Olet oikeassa siinä, että muuta on takana;

        https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006698763.html

        "Yksi suuri arvoitus on ollut se, miksi myrkky alkoi vaikuttaa Navalnyiin vasta lentokoneessa eli ainakin 3-4 tuntia sen jälkeen, kun hänen oli täytynyt saada jo myrkkyä Tomskin-hotellissaan. Hermomyrkyn vaikutus alkaa yleensä hyvin nopeasti sille altistumisen jälkeen.

        Tutkiva ryhmä uskoo ratkaisseensa nyt tämän salaisuuden. Ryhmä on päätellyt, että venäläiset tiedemiehet ovat todennäköisesti onnistuneet pakkaamaan Novitshok-hermomyrkystä kehitettyä uudenlaista versiota nanokokoisiin kapseleihin.

        Nanokapseleiden avulla myrkky voidaan viedä ihmisen elimistöön niin, että se ei ala vaikuttaa heti. Se antaa myös mahdollisuuden ”naamiointiin” niin, ettei myrkyn jäljille pääse helposti."

        "Se , että asia on nyttemmin lakaistu
        maton alle , kertoo lähinnä siitä , että kyseessä oli lännen järjestämä
        surkeasti päättynyt propagandayritys."

        Haha. Täysin järjetön vale.

        "Siitä kertoo sekin , että Esim. Usa ei ole kommentoinut asiaa mitenkään."

        Kommentoimattomuus johtuu siitä, että Trump on Venäjän kätyri.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tässä Faktaa:
        Jos myrkytyksen takana olisi mikä muu taho tahansa kuin Ruotsin läpimätä hallinto, esim. mafia, oligarkit, joku ulkovalta tms., niin luuletko oikeasti, että itsekin myrkytystä hysteerisesti pelkäävä Kunkku jättäisi tutkimatta, että kuka sen suoritti, kenellä on hallussaan novitshokia ja valmiutta sen käyttämiseen? On aivan varmaa, että Ruotsilla olisi silloin menossa jättimäiset tutkimukset ja se tutkisi kaikin mahdollisin keinoin asiaa. Nyt se ei tutki, koska se tietää Ruotsin hallinnon olevan syyllinen.

        Tiltuhan tekee itsestään pelleä urakalla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinua taitaa harmittaa Ruotsin läpimädän hallinnon ilmiselvä syyllisyys Navalnyin murhayritykseen?

        Tuo Ruotsin juttu on niin tuulesta temmattu kuin olla voi. Piti keksiä tuollainen juttu kun ei osannut enää puolustuspuhetta kirjoittaa- Vaikeata se onkin, kun syyllisyy on niin tehokkaasti todistettu.

    • Anonyymi

      Toisin ajattelijan ja kriittisen toimittajan työ Venäjällä päättyy monesti yllättävään hengityksen loppumiseen.

      • Anonyymi

        Ei nyt niin usein mutta Venäjä on murhatilastoissa melkein USAn tasolla

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei nyt niin usein mutta Venäjä on murhatilastoissa melkein USAn tasolla

        Median edustajien murhatilastossa Venäjä on USA:a edellä aivan eri sataluvulla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei nyt niin usein mutta Venäjä on murhatilastoissa melkein USAn tasolla

        USA:ssa voi lukea poliisien aiheuttamia tappoja mustia kohtaan, mutta Venäjällä korkeat viranomaiset kuten Putin tapattaa kansalaisiaan ympäri maailman, on tapahtunut Englannissa useampia, Ranskassa, siitä ei ole kauankaan ka nyt tämä Navalnyin tapaus.

        Venäjällähän noita ihmisiä hyppelee parvekkeelta alas, mikähän tapposuunnitelma sekin on.
        Tuntuu melko takapajuiselta koko Venäjän maa.

    • Anonyymi

      Alexander Murakhovsky joka vaivautuneen oloisesti todisti FGB-miesten valvovan katseen alla että Navalnyistä ei löytynyt myrkkyä on nyt saanut palkkionsa, ylennyksen alueensa terveystoimen johtajaksi.

      Hyvässä jamassa Venäjän terveydenhuolto siis kun johtaja on sitä mieltä että laihdutusdieetti johtaan koomaan ja kuolemaan.

      • Anonyymi

        Venäjä on kutsunut OPCWn tutkimaan eli ei lääkäri valehdellut ja palkittiin Navan hengen pelastamisesta

      • Anonyymi kirjoitti:

        Venäjä on kutsunut OPCWn tutkimaan eli ei lääkäri valehdellut ja palkittiin Navan hengen pelastamisesta

        Jokainen näkee tuosta videosta, että lääkäri valehteli ja häntä hävetti valheensa.

      • Ai sinäkö et näe? Haha. Katsopa kuinka kynä pyörii hänen kädessään hermostuksissaan.

    • Anonyymi

      Navalnyin tapaus todisti lopullisesti novitsokin vaarattomuuden.

      Eikö olekin hienoa?

    • Anonyymi

      Novitsok vai norovirus?

      Pahoinvointia kotvasen ja se on sitten siinä.

    • Anonyymi

      Venäjä onnistuu tyrimään jopa salamurhan!

    • Anonyymi

      NATOn tiedustelupalvelut on noin vuosi sitten keskustelleet Venäläisen oppositiojohtajan uhraamisesta kun opposition kannatus oli lähestymässä nollaa. Oliko Nava tämä NATOn uhri ja siihen viittaa tähän asti tiedetyt tosiasiat.

      • Haha. Venäjä valehtelee lännen tiedustelupalvelujen keskustelleen noin ja tiltu uskollisena levittää tuota valhetta tänne länsimaihin.

      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        Haha. Venäjä valehtelee lännen tiedustelupalvelujen keskustelleen noin ja tiltu uskollisena levittää tuota valhetta tänne länsimaihin.

        Asiasta on antanut Venäjän tiedustelupalvelu tiedotteen ja NATOluopio voi kysyä NATOn tiedustelupalvelulta että pitääkö se paikkaansa ennen kuin alkaa muuta väittämään ainakaan NATOn tiedustelupalvelu ei ole kieltänyt asiaa että jollain on mustaa valkoisella asiasta.

        Haha. Hervoton huuli. Aivan kuin joku muka oikeasti uskoisi Venäjän turvallisuuspalvelun tiedotteita. Silloin kun nuo murhaajat selittelevät, että emme me sitä suinkaan tehneet, vaan meillä on salaista tietoa, että joku muu sen teki, niin tiltukaan ei sitä missään tapauksessa uskoisi, ellei selittelijänä olisi juuri Venäjän turvallisuuspalvelut.

        NATOtiedustelu ei ole vieläkään kiistänyt tietoa

      • Anonyymi kirjoitti:

        NATOtiedustelu ei ole vieläkään kiistänyt tietoa

        No ei kai se nyt edes vaivadu kommentoimaan moista aivopierua, johon kukaan ei voi todellisuudessa uskoa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        NATOtiedustelu ei ole vieläkään kiistänyt tietoa

        Tuo Venäjän turvallisuuspalvelu on paremminkin turvattomuuspalvelu.

        Joten ei taida olla siihen luottamista niinkuin ei juuri muuhunkaan Venäjän tiedottamiseen.

    • Anonyymi

      Arvasiko Nava lähtiessään Siperiaan juopottelemaan , millainen kohu
      hänen krapulastaan kehittyy? Nyt ei enää kehtaa tunnustaa , että
      meni kännäily vähän överiksi.

      • Anonyymi

        Länsi on epätoivoinen kun yrittää tästä juoposta saada haastajaa Venäjän presidentille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Länsi on epätoivoinen kun yrittää tästä juoposta saada haastajaa Venäjän presidentille.

        Voi raukat tunarit, jotka yritätte selitellä kaikki niinkuin parhain päin Putinille. Putin pelkää sanoa edes Navalnyin nimeä, niin mahdottomasti hän pelkää tuota kilpakumppaniaan.

        Sehän Navalnyi on, koska häntä pitää noin ahdistella jopa myrkyttää. Eihän Putin ole päästänyt häntä edes vaaleihin äänestettäväksi, koska pelkää, että vie voiton.

        Vankilaan on kilpaveikko aina vain pantu. Rohkea Navalnyi todella on, jos uskaltautuu Venäjälle Putinin maalitauluksi.

    • Anonyymi

      "Navalnyin tapaus todisti lopullisesti novitsokin vaarattomuuden.

      Eikö olekin hienoa?"

      "Novitsok vai norovirus?

      Pahoinvointia kotvasen ja se on sitten siinä."

      Highly Likely?

      • Anonyymi

        Todellisuudessa olisi kuollut ellei lentokone olisi laskeutunut kesken lennon!

        Valehtelu on Tiltun keskeinen työ!

      • Anonyymi

        Lännen tiedustelut säälivät vähän uhrejaan kuten Skripaleita ja Navaa kun ei tapa kerralla vaan hivuttamalla. Onkohan Skripalit vielä hengissä kun omaiset ei saa heihin yhteyttä

    • Anonyymi

      Navalnyjn krooninen leikattiin pois Venäjällä

    • Anonyymi

      Navalny vaimolleen: "pernain letkahti"

    • Anonyymi

      "Uhrit" parantuivat täysin ennätysajassa?

    • Anonyymi

      Natomedia haluaa jo lopun aloittamalleen narratiiville.

    • Anonyymi

      Natomedia haluaa totuuden esiin ja totuus taas on myrkkyä venäläisille!

      • Anonyymi

        Miksi sitten natomedia on hiljaa? Olisi ihan kiva kuulla asiasta totuus , jos ei nyt
        oikeaa , niin ainakin natototuus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi sitten natomedia on hiljaa? Olisi ihan kiva kuulla asiasta totuus , jos ei nyt
        oikeaa , niin ainakin natototuus.

        Tiedetään että myrkytettiin Venäjällä. Melko mahdotonta se on Venäjän ulkopuolella tutkia kuka sen suoritti Venäjällä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tiedetään että myrkytettiin Venäjällä. Melko mahdotonta se on Venäjän ulkopuolella tutkia kuka sen suoritti Venäjällä.

        Myrkytetty pullo oli Saksassa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tiedetään että myrkytettiin Venäjällä. Melko mahdotonta se on Venäjän ulkopuolella tutkia kuka sen suoritti Venäjällä.

        kaikki Naton luettelemat "myrkytetyt" Vainajat ovat elossa ja onnellisia kun e enää tarvitse esittää myrkytyksen uhria...

    • Anonyymi

      Narraus
      Valkoinen valhe
      Valhe
      Emävalhe
      Uskomatonta hevonpaskaa
      Putistanin virallinen totuus

    • Anonyymi

      Krooninen haimatulehdus aiheuttaa Novitsok myrkkyä joka näkyy testeissä.

      -Mää ja Tapparan vahvistus

    • Anonyymi

      Navalnyi ei luota koululääketieteeseen, minkä on aivan ymmärrettävää tällaiselle vaihtoehtoihmiselle.

      Omasta mielestään hänet yritettiin murhata hermomyrkky novitšokilla elokuun loppupuolella, kun hän oli tekemässä vaalityötä Siperiassa.

      Navalnyi sairastui kesken lennon Tomskista Moskovaan, ja kone joutui tekemään hätälaskun Omskiin. Navalnyi kertoo olleensa hyvässä kunnossa ennen myrkytyspäivää.

      – Yhtäkkiä tilani muuttui, kun kone oli ollut ilmassa 20 minuuttia. En tajunnut, mitä minulle oli tapahtumassa, mutta tuntui kuin olisin kuolemassa, Navalnyi selittää nyt muistikuviaan YouTube-haastattelussa.

      Välilasku pelasti Navalnyin hengen. Oppositiopoliitikko oli tehohoidossa Omskissa runsaat kaksi päivää. Omskilaislääkärien mukaan Navalnyin sairastuminen johtui aineenvaihdunnallisista syistä, eikä myrkytyksestä.

      • Anonyymi

        Ei hyvää päivää mitä mielipuolista sössötystä ja sinä vielä koitat saada muutkin uskomaan jotain "aineenvaihdunnallisia syitä". Todisteet ovat jo löytyneet ja myrkytys on ollut ilmeinen.

    • Anonyymi

      Nyt harmittaa kun ves pottu jäipi Saksaan.

    • Anonyymi

      Nava sairastui kapteenin ohjaussauvan syvään uppoumaan.
      MV

    • Anonyymi

      Rysäpöksyt unohtaa että novitsokkia löydettiin.

      Sitä ei leiju vapaasti ilmassa odottamassa toisinajattelijoita lentokentällä.

      • Anonyymi

        Pitkään joutuivat sitä etsimään. Viimein saksalaisen sotilaslaboratorion kaapista
        löytyi hiukkasen , mutta siitäkin oli päiväys mennyt pitkäksi. Sakut joutuu tilaamaan lisää ainetta briteiltä , joilla on ainoana maailmassa tuotanto käynnissä.
        Eipähän se tosin liity millään tavalla Navalnyihin. Navalla meni juopottelu pitkäksi , niin pitihän siihen kehitellä juopoille tyypilliseen tapaan tarina.

      • Anonyymi

        "Rysäpöksyt unohtaa että novitsokkia löydettiin."
        Kannattaisi selvittää sen alkuperä. Sekä mistä sitä löytyi. Kuka sen löysi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Rysäpöksyt unohtaa että novitsokkia löydettiin."
        Kannattaisi selvittää sen alkuperä. Sekä mistä sitä löytyi. Kuka sen löysi.

        Löytyi Navalnyjstä Saksassa kun hänet saatiin tuotua sinne Venäjältä.
        Venäjällä ei löytynyt tietenkään mitään eikä potilasta haluttu päästää lähtemään maastakaan, selitykseksi koomaan yritettiin siellä tarjota verensokerin nopeata laskemista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Löytyi Navalnyjstä Saksassa kun hänet saatiin tuotua sinne Venäjältä.
        Venäjällä ei löytynyt tietenkään mitään eikä potilasta haluttu päästää lähtemään maastakaan, selitykseksi koomaan yritettiin siellä tarjota verensokerin nopeata laskemista.

        Hoito Venäjällä onkin kummallista. Sairaala johon Navalnyj toimitettiin hoitoon Venäjällä arvioi kooman johtuneen matalasta verensokerista, vaikka lääkitsivät häntä atropiinilla jota käytetään hermomyrkkypotilaisiin. Sama venäläissairaala myös ilmoitti ettei hermomyrkystä löytynyt viitteitä. Sitten kun potilas oli päässyt hoitoon Saksaan ja diagnosoitu jälkiä hermomyrkystä, ilmoittikin Venäjä että kyseessä olikin ollut krooninen haimatulehdus. Venäjällä Navalnyjiä hoitanut lääkäri sai tästä vielä jonkun mitalin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Löytyi Navalnyjstä Saksassa kun hänet saatiin tuotua sinne Venäjältä.
        Venäjällä ei löytynyt tietenkään mitään eikä potilasta haluttu päästää lähtemään maastakaan, selitykseksi koomaan yritettiin siellä tarjota verensokerin nopeata laskemista.

        Kohmelo sillä oli viinakramppien lisäksi. Ne ei ole leikin asioita , niihin on moni
        kuollut. Venäläiset lääkärit pelasti Navalin hengen. Saksaan liittyvät osat tarinassa onkin sitten oma juttunsa. Siitä käytetään nimitystä propaganda.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pitkään joutuivat sitä etsimään. Viimein saksalaisen sotilaslaboratorion kaapista
        löytyi hiukkasen , mutta siitäkin oli päiväys mennyt pitkäksi. Sakut joutuu tilaamaan lisää ainetta briteiltä , joilla on ainoana maailmassa tuotanto käynnissä.
        Eipähän se tosin liity millään tavalla Navalnyihin. Navalla meni juopottelu pitkäksi , niin pitihän siihen kehitellä juopoille tyypilliseen tapaan tarina.

        Lässynlässynlää. Etkö mitään muuta keksi kuin jonkin säälittävän ala-astelaisen juopponarratiivin? Häpeätkö edes kuinka ala-arvoisen naurettava syy tuo on? Onko kiire kirjoittaa trolliviestejä kun alkaa ideat ovat tuota tasoa?

    • Anonyymi

      Juopot ovat hyvin usein myös patologisia valehtelioita.

      • Anonyymi

        Kirjoitteletko usein tänne?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kirjoitteletko usein tänne?

        Hän kommentoi ilmeisesti sinun juttujasi.

    • Anonyymi

      "FALCHER AlARM!" totesi Saksa ja palautti sokeritautisen Navalnyin Venäjälle.

      • Anonyymi

        Et osaa edes kirjoittaa ja kuvittelet että joku uskoo huutoasi? Säälittävää.

    • Anonyymi

      Ei tainnut Navalnyin kannatus kuitenkaan kohota Venäjällä myrkytysmanööverin ansiosta.

      Länsi kyllä syleili sankarinsa mustelmille, mutta se ei taida auttaa Venäjän politiikassa menestymiseen.

    • Anonyymi

      Lavrov heittää lisää löylyä aikomalla laittaa pakotteita Saksalle ja Ranskalle. Saas nährä toteutuuko, vai tuleeko vain lisää lööppejä lehtiin.

    • Anonyymi

      Laskepa kaikki suomalaiset yhteen joita selityksesi vakuuttaa. Vasemman jalan varpaat riittävät ja vielä jää ylikin.

    • Anonyymi

      Navalnyi kohu loppui kuin seinään, no ei mikään ihme kun mitään myrkytystä ei ollut. Saksalaiset nyt nolona katseet alaspäin varpaitaan tuijottelevat häpeissään.
      Ei ole helppoa olla saksalainen nykypäivänä.

      • Anonyymi

        Ei se vaikenemalla lopu. Myrkytyksen tekijää ei voi tutkia Saksasta käsin, ja Venäjä ei tutki tapausta.

    • Anonyymi

      ''Venäjän sisäministeriö on julkaissut kannanottonsa oppositiojohtaja Aleksei Navalnyin sairastumisen syistä.''
      Tämä se vasta noloa on.
      Venäläisten uskottavuus on muutenkin jo alta nollan, kovin on yksin uskossaan tämäkin palstapelle eikä niitä uskovia lisää tule vaikka kuinka lapsellisia avauksia tehtailisit.
      Ja sitä paitsi on tuo niin noloa.

    • Anonyymi

      Ruotsissa ihmetellään Suomen koronakäytöstä: Meillä ei saa tehdä näin
      Tallink Siljan risteilykäyttäytyminen huolestuttaa ruotsalaislehdessä.
      Tallink Siljan Ruotsin osaston viestintäpäällikkö Erika Jansson on puolestaan vakuuttanut Aftonbladetille, että kyseisellä risteilyllä ei ollut mitään tekemistä Ruotsin kanssa.

      Selvästi nyt Ruotsi kieltää osallisuuden.
      On se niin noloa.

      • Anonyymi

        Oho, menikö trollilla viesti väärään lankaan? Ohoh. No ei se mitään, voithan yrittää copypasteta viestiäsi uudelleen, kenties se sitten menee oikein :D

    • Anonyymi

      CIA hävisi Navalnyi propaganda sotansa akkamaisesti.

      • Anonyymi

        Pakotteet on hiljainen ja aikaa ottava lääke

    • Anonyymi

      Koronatartunta lisää haimatulehduksen oireita. Navalnyi on saattanut olla kaksinapaisesti kipeä.

      • Anonyymi

        Pääsi on ollut kaksinapaisesti kytkettynä akkuun kun keksit tällaisen kommentin kirjoittaa. Ei hyvää päivää..

    • Anonyymi

      Navalnyi-episodi on saanut koomisia piirteitä. Hänestä on tullut ikään kuin uusi Greta Thunberg, ja häntä siteerattan kuin itämaan viisasta tietäjää.

      Vaikka mies on vain viinaan menevä pikkupolitiikan öykkäri

      • Anonyymi

        Juuri noin. Putin tietää. On tiedustelumiehiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri noin. Putin tietää. On tiedustelumiehiä.

        Vaiko viinamiehiä?

      • Anonyymi

        Vingu lisää sinä säälittävä trolli. Ehkä jossain vaiheessa joku kaverisi uskoo sinua.

    • Anonyymi

      Englannin May oli tehokkaampi rääkyjä joka huusi highly likelyään vuosikausia kuin Merkel joka lopetti pulinat heti kun Venäjä halusi Navan Berliinissä otetut näytetulokset tarkasteltavakseen eikä Saksa ole vieläkään näytetuloksia toimittanut.

    • Anonyymi

      Erittäin nolo loppu sille sadulle..

      • Niin, kukaan ei enää usko Venäjän valheita. Venäjää johavat nykyisin murhaajat.

      • Anonyymi

        Länsi nolaa aina itsensä

      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        Niin, kukaan ei enää usko Venäjän valheita. Venäjää johavat nykyisin murhaajat.

        Jo on momol maailma rajettunut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jo on momol maailma rajettunut.

        Oi voi. Yhtä rajettunut kun sinu itsu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Länsi nolaa aina itsensä

        ..mutta Kremlin trollit ovat niin paljon edellä, ettei tällä taida olla merkitystä. Kunnon valtiojohtoista ripulia vain tulvii nettiin ja vain ja ainoastaan kirjoittajat itse, jos edes hekään uskovat sepustuksiaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Jo on momol maailma rajettunut.

        Rajoittunut maailma on ihmisillä, jotka alentuvat puolustelemaan murhaajia.

    • Anonyymi

      Eipä ole tullut lisää todisteita Navalnyin myrkytyksestä. Homman vetäjät eivät enää usko itsekään tarinan viehätykseen.

      • Nyt Venäjälle pitäisi laittaa kunnon pakotteet ja esim. torpata Nordstream II kokonaan.

      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        Nyt Venäjälle pitäisi laittaa kunnon pakotteet ja esim. torpata Nordstream II kokonaan.

        Sutähän se Navakin vaatii vaikka Venäjän lääkärit pelasti hänen henkensä, pysyköön ketku Brysselissä samanmielisten seurassa

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sutähän se Navakin vaatii vaikka Venäjän lääkärit pelasti hänen henkensä, pysyköön ketku Brysselissä samanmielisten seurassa

        Navalnyi vaati Venäjälle pakotteita, koska Venäjän hallinto yritti murhata hänet. Toki hän varmasti on kiitollinen venäläisille lääkäreille, jotka hoitivat häntä myrkytyspotilaana atropiinilla, vaikka joutuivatkin julkisuuteen valehtelemaan Navalnyin kärsineen muka alhaisesta verensokerista.

      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        Nyt Venäjälle pitäisi laittaa kunnon pakotteet ja esim. torpata Nordstream II kokonaan.

        EU tekisi siinä kiusaa itselleen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sutähän se Navakin vaatii vaikka Venäjän lääkärit pelasti hänen henkensä, pysyköön ketku Brysselissä samanmielisten seurassa

        Miksi uutisissa ei kerrota, että hänellä on alkoholiongelma. Se seikka asettaisi tapahtuneet oikeaan todellisuusperspektiiviin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi uutisissa ei kerrota, että hänellä on alkoholiongelma. Se seikka asettaisi tapahtuneet oikeaan todellisuusperspektiiviin.

        Selitätkö mikä sana on todellisuusperspektiivi? Ei löydy ainakaan sanakirjasta? Menikö Google translate pikkaisen pieleen? Vituttaako?

      • Anonyymi kirjoitti:

        EU tekisi siinä kiusaa itselleen.

        Toki sillä pieni vaikutus olisi myös EU:n, mutta suurempi Venäjälle.

    • Anonyymi

      kas kun ei ollut nilkkatulehduksesta kyse

    • Anonyymi

      Trollit lässyttää mutta tosiasiahan on että Valtiot asettavat pakotteita Venäjällä juuri näiden myrkytyksien takia ja MH-17 jne.

      Niin on aina tapahtunut ja tapahtuu tulevaisuudessakin. Asioiden kieltäminen lopetetaan vasta kun johto vaihtuu. Trollien muistijana ei jatku katkeamattomana yli 15min. Keskimääräisesti.

    • Anonyymi

      Venäjällä pikkumiehet ovat aina olleet kuuluisia verenhimostaan.

      Ilmankos pelko hallitsee venäläisiä joitain rohkeita poikekusyksilöitä lukuun ottamatta.

    • Anonyymi

      Eikä idiotismi ole lainkaan harvinainen tauti Kremlingrammareiden joukossa.

    • Anonyymi

      Kaikki lännen asettamat pakotteet Venäjälle on annettu highly likely periaatteella tai lännen itse aiheuttamien kriisien seurauksena mutta tätähän ei NATOmökäfönit ei halua muistaa.

      • Anonyymi

        Eikun kaikki Venäjän operaatiot on toteutettu highly likely -periaatteella.

    • Anonyymi

      Riipii pahasti tiltua.

      Mikä on hyvä asia.

      • Anonyymi

        Tuskin riipii muita kuin NAVAn nuolijoita

    • Anonyymi

      Puttea otti asia nuppiin ja muutti pysyvästi Sotsiin.

      Kolmen S paikka rukkaselle.

      • Anonyymi

        Iltasiionin mukaan muutti mutta siitä ei ole kuin NAVAn porukan sana

    • Anonyymi

      Navalnyi on Venäjän Petteri Punakuono Orpo, opposition toinen mies.

    • Anonyymi

      Se toiseen kertaan myrkyttäminen ja vielä novitsokilla on jo liian paksua.

      Asiasta halutaan poliittista lyömäasetta, mutta turha on toiveesa.

    • Anonyymi

      Nyt kun länsi on saanut manipuloitua novitsok "myrkytykset" Venäjän syyksi niin ei ne siitä niin helposti luovu

      • Anonyymi

        "manipuloitua".. Joopajoo. Ymmärrätkö edes itse kuinka idioottimaiselta tuollainen inttäminen oikein kuulostaa?

    • Anonyymi

      Kaikki nämä tapaukset on määritelty eri puolilla maailmaa eri laboratorioissa Venäläisten Novitsok myrkytyksiksi.
      Sanomattakin lienee selvää että joitain tapauksia on mennyt ohitse ennenkuin myrkky tunnistettiin.

      Poisoning of Ivan Kivelidi and Zara Ismailova
      Poisoning of Sergei and Yulia Skripal
      Poisoning of Charlie Rowley and Dawn Sturgess
      Poisoning of Emilian Gebrev
      Poisoning of Alexei Navalny

      • Anonyymi

        OPCW on sanonut että myrkyn alkuperää tunneta että turhaan väität että venäläiset on myrkyttäneet

      • Anonyymi

    • Anonyymi

      Epäonnistunut myrkyttäminen kerta toisensa jälkeen?

      Nyt joku ei täsmää Lontoon käsikirjoituksessa. Klaffivirhe?

      • Anonyymi

        Mikä vitun Lontoon käsikirjoitus? Ettei ole vain KREMLIN käsikirjoitus?

    • Anonyymi

      Bellingcat: FSB järjesti Navalnyin myrkyttämisen

      Kansalaisjournalistien Bellingcat-yhteisön mukaan asia paljastuu puhelin- ja matkustustiedoista

      STT
      14:31 14.12.2020
      VENÄJÄN turvallisuuspalvelu FSB oli oppositiojohtaja Aleksei Navalnyin myrkyttämisen takana, kertoo kansalaisjournalistiryhmä Bellingcat yhdessä Insider-median kanssa tekemässään selvityksessä. FSB:n osallisuus selviää Bellingcatin mukaan puhelin- ja matkustustiedoista.

      FSB oli selvityksen mukaan varjostanut Navalnyia jo vuosien ajan ja häntä oli saatettu yrittää myrkyttää aiemminkin.

      Navalnyi myrkytettiin elokuussa Siperiassa, josta hänet siirrettiin sairaalahoitoon Saksaan. Navalnyi oli sairaalassa reilun kuukauden. Testit paljastivat, että hänet oli myrkytetty Novitshok-hermomyrkkyihin kuuluvalla aineella.

      Venäjän johto on kiistänyt, että Navalnyia olisi myrkytetty.

    • Anonyymi

      Bellet olleet asialla, jos Venäjä olisi myrkyttänyt ei Navalnyita enää olisi.

      • Anonyymi

        Onko tuo uhkaus?

    • Anonyymi

      Nyt asiaa koitetaan ujuttaa oikein Bellingcatin voimalla. Bellingcatin tehtävä on olla ajatushautomo Venäjän ikenessä.

    • Anonyymi

      MUAHAHAHAHAHAHAHAHA!

      Bellingcat oli kuunnellut taas puheluita Venäjällä. RUAHAHAHAHAHAHAHA

      "Bellingcat: FSB järjesti Navalnyin myrkyttämisen
      Kansalaisjournalistien Bellingcat-yhteisön mukaan asia paljastuu puhelin- ja matkustustiedoista."

      HÄÄ HÄÄ OL PELLINKATTI HÄÄ HÄÄ HÄÄ

    • Anonyymi

      "Bellingcat-yhteisön mukaan asia paljastuu puhelin- ja matkustustiedoista."
      Bellingcat sai käsiinsä Posti-Telen Venäjän operaattorin puhelu login käännettynä, josta se sai selville raskauttavia asiakkaan haaroja.

    • Anonyymi

      Lännen propagandakoneisto Bellingcateineen on niin kankea ja helposti intentionsa paljastava, että se menee läpi enää pieneen marginaaliseen ryhmään, jota täällä kutsutaan natointoilijoiksi.

      • Anonyymi

        Mene nyt herranjestas muualle öyhäämään surkeine argumentteinesi. Mikä pieni marginaalinen ryhmä? Voitko osoittaa natointoilijat sieltä Pietarin trolliluolasta kaikille niin että varmasti ymmärretään mistä on kyse? Ainiin, et tietenkään.

    • Anonyymi

      Aihetodisteluista ja todistelijoiden ja tutkijoiden sekamelskasta ei saa mitään oikeaa oikeusjuttua kasaan, mutta tarkoitus lieneekin vain pitää propagandakonetta käynnissä USA:n presidentin vaihtumisen ajan ja olihan siellä se kyberhyökkäyskin, ettei Venäjäuhka pääse uutispulan takia laimenemaan.

    • Anonyymi

      EU on tuominnut myrkytyksen salamurhayrityksenä ja asettanut myrkytykseen liittyen pakotteita kuudelle ihmiselle ja yhdelle organisaatiolle. Pakotteiden kohteet ovat korkeissa asemissa Venäjän hallinnossa.

      Ei pakotteet tosin imbesilleihin trolleihin olekaan tarkoitettu purevan vaan syyllisiin.

      Trolleilla kun ei ole mitään jakoa missään asiassa.
      Ainoastaan riekkua Pietarin elättivariksena kaula suorana.
      Kvaak,Kvaak!

      • Anonyymi

        Ei EU ole mikään oikeus joka voi tuomita ketään vaikka sanktioita jakaakin vaan se tekee summittaista poliittista hutkintaa USAn kybersodan mukaisesti ilman päätä häntää

    • Anonyymi

      Novitsok väljähtyy, mitä enemmän nasse yrittää puristaa siitä tehoja irti. Oikein asetettua propagandaa, mutta liian laimeaa uskottavaksi.

      • Anonyymi

        Mutta lehtiruuti pitää pintansa ja odottaa supikoiraa saapuvaksi

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Natopahvit osoittavat pahviutensa yrittämällä kursia kasaan ja paskaksi hajonneen Navanovi keissin.

      • Anonyymi

        ..ja Venäjän valtio osoittaa pahviutensa yrittämällä kursia kasaan ja paskaksi hajonneen Navanovi keissin.

    • Anonyymi

      Briteissä media vonkuu nimettömiin tirdutelulähteisiin vedoten että Venäjä on syyllinen Skripalien ja nyt Navan myrkytyksiin peittääkseen sen että on itse syyllinen.

      • Anonyymi

        Tirdutelulähteet on teikäläisellä takamuksessa.

    • Anonyymi

      Myrkyttäjä onkin ollut Kreml, kertoo brittiläinen lehti, joka on saanut tiedon Bellingcatilta, joka on saanut tiedon GRUa koskevista televiestintä tiedoista.

      "Times: Kreml yritti myrkyttää Navalnyitä toistamiseen juuri ennen siirtoa Berliiniin"

      Putin ei heilunutkaan itse myrkkypipettien kanssa.

      • Anonyymi

        Brittiläinen lehti kertoo mitä kertoo mutta ei ainakaan totuutta

    • Anonyymi

      Putin on ulkona kuvioista eikä tiedä mitä GRU tekee?

    • Anonyymi

      Navalnyi kohu ja Novitshok narratiivi on tullut päätökseensä. Ja se päätös on todella nolo Navalnyille.

      Navan asian ajajalle jää tasan kaksi vaihtoehtoa, joko myöntää valehdelleensa koko ajan tai myöntää olevansa oikea lännen pelle jolla ei ole mitään sanaa tai virkaa Venäjällä.

      No ihan sama kumman valitsee, koko maailma halveksii varmasti. Pitäisikö jo alkaa suksimaan sinne Sudaniin?

      • Anonyymi

        Vaihtoehdoksi jää että Putin ei myönnä mitään eikä anna tutkia asiaa ja on syyllinen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vaihtoehdoksi jää että Putin ei myönnä mitään eikä anna tutkia asiaa ja on syyllinen.

        Putin antaa tutkia jos Saksa antaa löytämänsä todisteet Venäjälle jotka osoittaa että rikos on tapahtunut kun Venäjällä ei niitä esitutkinnassa löytynyt. Saksa ei kuitenkaan ole luovuttanut todisteita että mitä se pelkää.
        Pellenkatit uskoo näköjään ihmisten tyhmyyteen kun uskottelevat taas että niillä on Venäjän agenttien puhelimien sijaintitiedot ja kuvat.
        Käy niinkuin Skripalien myrkytyksestä epäiltyjen kuvien kanssa kun pellenkatti esitti että epäillyt olisi erinimisiä ja uudella nimellä haettu kuva ei esittänytkään epäiltyä vaan jotain Venäjän sankaria.
        Novitsok huijaus jatkuu ainiaan kun pellenkatit sitä tutkii.

      • Anonyymi

        Opettele nyt herraisä kirjoittamaan selkokieltä ennenkuin avaat suusi. Lauseissasi ei ole mitään järkeä, eikä asiasisältöä löydy nimeksikään. Oletko jokin Pietarin botti vaiko salaliittoöyhääjä?

    • Anonyymi

      Ketä ovat nämä todisteiden toimittajat ja Navalnyin ystävät?

      • Anonyymi

        Nazi-Venäjän ystävämaat ovat:
        1) Sudan,
        2) Zimbabve,
        3) Kuuba,
        4) Venezuela,
        5) Syyria,
        6) Iran,
        7) Pohjois-Korea.

        Siinäpä ne.

        Mieti.

        Kaikki ovat tunnettuja rikollisvaltioita. Kaikki.

        Ei nuo rikollisvaltiolta vaikuta mutta unohdit EUn ja USAn jotka on maailman pahimmat rikollisvaltiot ja -unionit

    • Anonyymi

      "Venäjällä valtamedia vaikenee Bellingcatin uutisesta Aleksei Navalnyin myrkyttäjistä, myöskään Kreml ei ole kommentoinut.
      Oppositiopoliitikko Aleksei Navalnyi julkaisi asiasta pitkän videon, jota on katsottu jo miljoonia kertoja."

      Bellingcat ei saa myrskyä nousemaan vesilasissa. Mutta eikö se riitä Bellingcatille, jos me täällä lännessä kauhistellaan Navalnyin kurjaa kohtaloa ja katsotaan se video vaikka kolmeen kertaan jokainen.

    • Anonyymi

      Tiltujen mielestä asia on mielikuvitusta.
      Venäjän pakotteet ovat kuitenkin ihan tosiasioita. Ja Navalji on yksi osa niistä.

      Tiltu yrittää epätoivoisesti vaieta pakotteista.....

      heheheeee

      • Anonyymi

        Pakotteet on tosiasioita mutta niiden perusteet eivät

    • Anonyymi

      Novitsokia käytettiin liikaa ja sille kävi kuin al Assadin hermomyrkyille.

      • Anonyymi

        Assadin hermomyrkkyjä ei sitten ollukaan ja taitaa olla Navan novitsokkia ei myöskään ollut

    • Anonyymi

      Putin myrkyttää Venäjän persläveksi.

      • Anonyymi

        Putin ei myrkytä mutta pellenkatit väitteillään myrkyttää totuuden

    • Anonyymi

      Venäjä laittaa kilon pussin Novitsokkia nordgas2 putkessa Saksaan muistoksi 2 maailmansodasta.
      Syyttävät sitten asiasta Suomea.

      • Anonyymi

        Saksalla on omat novitsokit

      • Anonyymi

        nordgas2 putki, jokin deliriumisi oireisiin liittyvä näky?

    • Anonyymi

      Mua alkaa pikkuhiljaa tympiä tämä palsta. Minä en ainakaan aio NATO:n puolesta ruveta ketään tappamaan.

      • Anonyymi

        Toimittaja käveli FSB:n myrkyttäjänatsin ovelle ja kysyi: " Myrkytittekö te Aleksei Navalnyin?"

        FSB-natsi veti oven kiinni.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toimittaja käveli FSB:n myrkyttäjänatsin ovelle ja kysyi: " Myrkytittekö te Aleksei Navalnyin?"

        FSB-natsi veti oven kiinni.

        Varmaan sinäkin vetäisit oven kiinni jos joku tulisi sinua syyttämään myrkytyksistä että ei se mitään todista mutta jos oli kysymys salaisesta agentista niin ei hän voi mitään haastattelua ja kuvaansa medialle antaa

    • Anonyymi

      FSB tyypin juopumus on vakava asia ja matot ravistellaan parvekkeilla.

      • Anonyymi

        Kreml ravistelee ihmisiä ikkunoista ja unohtaa pitää turvassa.

    • Anonyymi

      Pakotteet on asia joita tiltu luulee vain huhupuheiksi....

      EU:n ulkoministereillä poliittinen yhteisymmärrys uusista Venäjä-pakotteista Navalnyin myrkytyksen vuoksi
      Haaviston mukaan pakotteet kohdistuvat yksittäisiin henkilöihin ja voivat olla esimerkiksi matkustusrajoituksia tai varojen jäädyttämisiä. Listan valmistelu alkaa.

      Haavisto sanoo, että pakotteiden perusteena on erityisesti kaksi raskauttavaa tekijää.

      – Se, että tällaista kiellettyä Novitshok-ryhmään kuuluvaa myrkkyä on Venäjällä valmistettu ja pidetty hallussa. Sitähän ei pitäisi kenelläkään olla. Toinen asia on se, että sitä on käytetty keskeistä oppositiopoliitikkoa vastaan, ja Venäjä ei ole ollut yhteistyöhaluinen tämän tapauksen selvittämisessä, Haavisto sanoi.

      Haavisto ei kommentoinut, kuinka pitkä Navalnyi-pakotelistasta on tulossa. Hän ei myöskään ottanut kantaa siihen, onko kaavailluilla nimillä yhteyksiä Suomeen.

      – Pakotteissa on sellaisia henkilöitä Venäjän hallinnossa, joiden katsotaan liittyvän Novitshok-myrkyn joko kehittämiseen, varastoimiseen, levittämiseen tai vastuuseen siitä, että sitä on voitu varastoista viedä eteenpäin.

      • Anonyymi

        OmohHaavistolla ei järkeä mihinkään muuhun kuin muiden mielipiteiden myöntelyyn ja jos olisi toiminut oikein niin olisi sanonut että ensin tutkitaan ja sitten hutkitaan. Saksa on jostain syystä jäädyttänyt tutkimukset Venäjän kanssa

    • Anonyymi

      Venäläinen toimittaja käveli FSB: n myrkyttäjän ovelle ja kysyi: "Tekö myrkytitte Navalnyin?"

      FSB-natsi veti oven kiinni ja Putin piilottelee Sotsin bunkkerissa.

      • Anonyymi

        FSBagentti ei voi paljastaa naamaansa tai antaa haastattelua ihan ammatillisista syistä että ei se mitään todista ja Putin ei piilottele missään niinkuin Natiainen

    • Anonyymi

      Putin on todennut novitsokin tehon, kun hänen poliittinen vastustajansa saikin novitsokin sijaan plaseboa.

      Se on enemmän henkisen puolen ongelma, tuo Navalnyin "myrkytys". :D

      Navalnyi jouduttiin taannoin poistamaan välilaskun aikana lentokoneesta ja viemään ambulanssilla lepositeissä mielisairaalaan, kun hän oli masturboinut lentokoneesa äänekkäästi voihkien kuin saksalaisissa pornofilmeissä.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Levittäähän noita teorioita myös lännen valtatavirtamedia että myrkky oli ensin teessä ja sen jälkeen juomapullossa ja nyt se on kalsareissa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Levittäähän noita teorioita myös lännen valtatavirtamedia että myrkky oli ensin teessä ja sen jälkeen juomapullossa ja nyt se on kalsareissa

        Kerrotko mikä helvetti on lännen valtavirtamedia? Yksi mediako vain? Oletko aivan järjiltäsi vai muuten vain saamattoman tyhmä?

    • Anonyymi

      Kaikki aihetodistelumuodot käytetään ja kansantuomioistuinkin pääsee ääneen somessa.

    • Anonyymi

      Putin vetää myrkyillään Venäjän totaaliseksi persläveksi.

      Siel on trollin hyvä olla.

      • Anonyymi

        Putinilla ei niitä myrkkyjä ole kun Venäjä on sopinut kemialliset aseet kielto sopimuksen mutta NATOmaat ei ole sopineet

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Putinilla ei niitä myrkkyjä ole kun Venäjä on sopinut kemialliset aseet kielto sopimuksen mutta NATOmaat ei ole sopineet

        No minäkin uskon vielä Joulupukkiin. Venäjän ilmoitus kemiallisten aseittensa kiellosta oli vain pelkkää teatteria. Halusivat kiillottaa omaa kilpeään. Tuskin päästivät Länsimaita todistamaan ja tarkistamaan tilannetta niiden poistosta.

        Ihailen kyllä Navalnyin rohkeutta, kun uskalsi vielä palata Venäjälle. Olisihan hän voinut loikata vaikka USA:han tai Kanadaan ja jatkaa vaikuttamistaan sieltä käsin. Toisaalta hän on niin suosittu Venäjällä ja haaveilee epäilemättä pääsemisestä Venäjän seuraavaksi pressaksi jossain vaiheessa, joten siksi kai palasi.

        Ikänsä puolesta olisi silti ollut viisainta mennä 10-15 vuodeksi Jenkkeihin, ja palata vasta sitten kun Putinille alkaa tulla jo ikää ja se joutuu väistymään.

        Veikkaan ja pahaa pelkään, että Venäjän hallitus vetää nyt novitsokin vessasta alas ja siirtyy johonkin uudempaan ja pahempaan myrkkyyn. Venäjällä tehdään myös palkkamurhia.

    • Anonyymi

      Navalnyi ei ole palannut Venäjälle eikä palaa koska häntä ei päästetä maahan.

      • Anonyymi

        Sinne sevaan meni. Samoin kuin Suomesta turvapaikan saaneet Irakilaiset palailevat kelatuilla lomille Irakiin. Eipä jännitä tapetuksi tuleminen vaikka oleskelisi pidempäänkin. :)

    • Anonyymi

      Luuleko joku, että Putin lähtisi mukaan lännen luomaan Navalnyikohuun?

      Venäjä elää omaa elämäänsä ja Navalnyin katkerat Gena-krokotiilin kyyneleet ovat siellä vain Saravatin hiekkaa vesilasissa.

    • Anonyymi

      Putinin kyselytilaisuus meneillään eiköhän nämä paskavalheväitteet kumoudu samantie, myrkytyksistä ja koronasta jne.

      • Anonyymi

        Putinin kyselytilaisuuksissa on Putinin laatimat kysymykset ja vastaukset.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Putinin kyselytilaisuuksissa on Putinin laatimat kysymykset ja vastaukset.

        Niin natiaisen mielestä mutta kyselijät on katsomossa tai lähetetty etukäteen joiden nimi mainittaa tvlähetyksessä että Putin pystyy vain vastaamaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin natiaisen mielestä mutta kyselijät on katsomossa tai lähetetty etukäteen joiden nimi mainittaa tvlähetyksessä että Putin pystyy vain vastaamaan.

        Kysyjät ja kysymykset valittu etukäteen

    • Anonyymi

      Eilen HS buustasi Navalnyitä, koska tiesi Putinin tänään teloittavan koko ramman ankan.

      • Anonyymi

        Oksettava sika hekotteli uutisissa vaikka homma meni perseelleen tälläkin kertaa. Da da, normal katastrof. Putina & tutina.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oksettava sika hekotteli uutisissa vaikka homma meni perseelleen tälläkin kertaa. Da da, normal katastrof. Putina & tutina.

        Putin hekotteli omalle vitsilleen että Nava ei ole mitään Venäjällä mikä onkin totta

    • Anonyymi

      Onkohan Kremlissä tänäänkin kaalikeittoa?

    • Anonyymi

      Toivotaan, että dosentilla on viiriäistä, se nostaa joulutunnelmaa.

    • Anonyymi

      Novisok satu kävi niin huteraksi, että tolkun kansalainen huomasi halpahintaisen huijauksen.

      • Anonyymi

        Venäjä huojaa AINA! Ei siinä ole mitään uutta!

    • Anonyymi

      Venäjä on kommentoinut uutisointia siitä, että Venäjän turvallisuuspalvelu FSB yritti myrkyttää oppositiojohtaja Aleksei Navalnyin viime elokuussa.

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrovin mukaan Venäjästä uutisointi on "huvittavaa luettavaa".

      – Olemme jo tottuneet siihen, että Yhdysvallat ja muut länsimaat syyttävät Venäjää mediassa niin hakkeroinnista tai Navalnyin tupla- tai jopa triplamyrkytyksestä, sanoi Lavrov Kroatiassa vierailessaan.

      Sattuvasti sanottu.

    • Anonyymi

      Bellingcat osti tietonsa suoraan venäläisiltä.
      Mikä tietenkin todistaa että venäläiset on epäluotettavia :)

    • Anonyymi

      Mitä enemmän mediassa on poliittisen päämäärän sisältäviä juttuja, sitä vähemmän siellä on tilaa objektiiviselle tiedolle.

    • Anonyymi

      Oli ilo paljastaa taas kaikki vaikka Suomi 24 modet pyristelivät koko eilisen aamu päivän.

      • Anonyymi

        Onkohan Suomi24 modeja ruSSonatsien asialla?

        Mitä veikkaatte?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onkohan Suomi24 modeja ruSSonatsien asialla?

        Mitä veikkaatte?

        Seuraakogan Suomi24:n omistajataho moderaattiensa touhuja?

        Syytä olisi.

        Emme halu, että russonatsit saavat täällä tuoda läntiselle arvomaailmalke vierasta ja vihamielistä agendaansa modejen ohjailema esille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Seuraakogan Suomi24:n omistajataho moderaattiensa touhuja?

        Syytä olisi.

        Emme halu, että russonatsit saavat täällä tuoda läntiselle arvomaailmalke vierasta ja vihamielistä agendaansa modejen ohjailema esille.

        Puhallappa alkometriin ja kerro, tuliko tulokseksi alle 3 promillea?

    • Anonyymi

      Trollit ovat ulvoneet kuukausia että kuinka ne tiedot saatiin. Jokainen joka tarjoaa muutaman kymmenen dollaria köyhille saa ne.

      Bellingcat vain kokosi palapelin jälleen kerran länsimaisen koulutuksen suomalla ylivertaisuudella.

      Pimeät datamarkkinat ovat päässeet syntymään, koska Venäjällä tietosuojalainsäädäntö on paljon löysempää kuin esimerkiksi EU:ssa ja Yhdysvalloissa ja korruptio rehottaa.

      Paikallisiin toimijoihin ei kohdistu samanlaista painetta huolehtia käyttäjien tietosuojasta. Tietojen myymisestä kiinni jääneiden rangaistukset ovat myös olleet varsin lieviä silloin, kun tapauksia on edennyt oikeuteen asti.

      Bellingcat on osoittanut tutkimuksillaan, että Venäjän laajoja datamarkkinoita ja löysää yksityisyydensuojaa voi käyttää myös maan turvallisuusviranomaisia vastaan. Muutaman sadan euron turvin Bellingcat pystyi seuraamaan FSB-agentin liikkeitä puhelintietojen avulla ja myös tunnistamaan puheluiden perusteella tämän kollegoja.

      Bellingcat pääsi agenttien jäljille käymällä läpi lentojen matkustuslistoja. Oli syytä epäillä, että Navalnyia seuraavat agentit eivät matkustaisi samoilla lennoilla hänen kanssaan, vaan eri lennoilla samoihin kohteisiin.

      Kun Navalnyin kanssa rinnakkaisilta lennoilta löydettiin selkeästi peitenimiä käyttäviä matkustajia, voitiin heidän puhelindatansa hankkimalla havaita, että he olivat seuranneet oppositiojohtajaa jo pitkään, ja liikkuivat usein yhdessä.

      Näitä johtolankoja seuraamalla Bellingcat sai varsin tarkan kuvan FSB:n myrkky-yksikön toiminnasta. Bellingcat esimerkiksi pystyi päättelemään, kuka on yksikön johtaja ja missä kiinteistöissä yksiköllä on toimintaa.

      Luulen että Putte julistaa kohta kovemmat tietosuojavaatimukset maahansa. Sieltä saa liian halvalla hänenkin tiedot missä majailee....

      Pääasia on että loppuu se virnuilu ja naureskelu Puteltakin mitä osoitti vuosipuheessaan Navalnia kohtaan. Noutaja tulikin välittömästi.

      • Anonyymi

        Niiiin! :)

    • Anonyymi

      Aikansa sai desantti ja hänen toimittelijansakin mölistä russonatsiagendaansa Suomen televisiokanavilla ja sanomalehdissä. Toimittelijakin oli ihan Hesarilla ja BBC:llä töissä.

      Eipä ole enää.

      Molemmilla on taloudellisia ongelmia ja päihteiden väärinkäyttöä.

      Siitä kiitos Putinille ;)

      • Anonyymi

        Möikö Putin kamaa ulkomaalaisille?

      • Anonyymi

        Dosentilla ei ainakaan ole päihde- eikä rahaongelmia ja mitään toimittelijaa hänellä ei ole ollut Hesarissa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Dosentilla ei ainakaan ole päihde- eikä rahaongelmia ja mitään toimittelijaa hänellä ei ole ollut Hesarissa

        Leena oli.

        Ja desantti on ajellut umpijuovuksissa Moskovan metrossa vosunsa luota tultuaan ;)

    • Anonyymi

      Kattellahan nyvvaan, sanoo tiäremmiäs.

    • Anonyymi

      "Nolo loppu navalnyikohulle ja novitsoknarratiiville"

      Todisteita pitäis löytyä, mutta näyttää Pellen kattiloilla olevan pelekkiä Excuseja tyrkyllä?

      Miksi näin?

      Eikös niitä telefoonien kuuntelu tietojakin pitänyt olla tunti tolokulla? :)

      Homma taitaa ola tiensä loppupäässä jo ennen oikeudenkäyntiä?

    • Anonyymi

      Putin laittoi kamarahat eläke tilille.
      Sotsiin tekis mieli mutta napajää kutsuu.

      • Anonyymi

        Mikä?

        Jenkit sulattaa napajäätä paraikaa. Ydinvoimalla.

      • Anonyymi

        Valtio maksaa Putinin eläkkeen ettei Putin tarvitse mitään eläketiliä kamoista nyt puhumattakaan

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valtio maksaa Putinin eläkkeen ettei Putin tarvitse mitään eläketiliä kamoista nyt puhumattakaan

        Putin halusi tehdä itsestään ikuusen pressan.

        Niin Afrikassakin toimitaan.

    • Anonyymi

      Putin on viemässä Venäjää afrikkalaiseksi maaksi.

      • Anonyymi

        USA on jo afrikkalainen maa kun sillä on 20 tukikohtaa ja maata valvonnassaan Afrikassa ja USAn väestöstä puolet on afrikkalaistaustaisia

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        USA on jo afrikkalainen maa kun sillä on 20 tukikohtaa ja maata valvonnassaan Afrikassa ja USAn väestöstä puolet on afrikkalaistaustaisia

        Putin haluaa olla pressana ilman vaaleja.

        Niin Afrikassakin halutaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Putin haluaa olla pressana ilman vaaleja.

        Niin Afrikassakin halutaan.

        Vaikka haluaisikin niin joutuu kuitenkin vaaleissa uusimaan presidentin paikkansa jos tulee valituksi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vaikka haluaisikin niin joutuu kuitenkin vaaleissa uusimaan presidentin paikkansa jos tulee valituksi

        Eipä Putin uskaltautunut nytkään käymään vaaleja, vaan kyhjötteli bunkkerissaan kuin afrikkalaisen diktaattorin kuuluukin tehdä.

        ;)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        USA on jo afrikkalainen maa kun sillä on 20 tukikohtaa ja maata valvonnassaan Afrikassa ja USAn väestöstä puolet on afrikkalaistaustaisia

        Orjuus lakkautettiinkin sekä Venäjällä että Yhdysvalloissa 1860-luvulla. Venäjällä vaan orjat olivat valkoisia venäläisiä, ja maan ylimmän tuomarin Valeri Zorkinin v. 2014 Rossiskaja Gazetassa julkaistun kirjoituksen mukaan orjuus oli "niitti" joki piti venäläistä yhteiskuntaa kasassa, hän sanoo orjuuden lakkauttamisen pahentaneen sosiaalisia jännitteitä tsaarin ja rahvaan välillä eliminoimalla aateliston.

    • Anonyymi

      Venäjällä 99% on edelleen venäläistaustaisia.

      Hallelujaa.

      • Anonyymi

        Ja pian Venäjän enemmistö on islaminuskoisia.

        Venäjällä on jo nyt eniten islaminuskoisia kuin missään muussa Euroopan maassa.

        Mieti sitä.

    • Anonyymi

      Putin myrkyttää Venäjän zombiksi.

      • Anonyymi

        -Venäjän musut zombiksi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        -Venäjän musut zombiksi

        Pietarin trollit ovatkin jo zombeja.

        Kremlin mafia on siis onnistunut yhdessä operaatiossaan.

    • Anonyymi

      Lääkettä Navalnyikoukkuun jääneille, Uusia juonikäänteitä: Oppositiojohtaja Aleksei Navalnyi huijasi vakoojan paljastamaan myrkytyksensä yksityiskohdat – myrkky levisi elimistöön alushousujen kautta. Ensiksi se levisi aamuteen kautta. sitten vesipullojen kautta ja nyt alkkareiden välityksellä. Pitääköhän Europarlamentin pitää hätäkokous.

      • Anonyymi

        Pakkohan sen on tuommoisesta housujen sotkemisesta

      • Anonyymi

        Putinhan oli juuri ihmisten ilmoilla vastatessaan kansalaisten kysymyksiin. Jos kääpiöllä tarkoitat Suomen natrottajapuolueen puheenjohtajaa joka lyhyempi kuin Putin, siitä ei ole tietoa.

        Taasko Putin on sotkenut housunsa bunkkerissaan?

        No ei ihme!

    • Anonyymi

      Saattoi olla viimeinen osa tvsarja Navalnyin myrkytys jonka puhelinkohtaus vei viimeisenkin uskottavuuden Navasta ja Bellingcatista mitä uskottavuutta ei niillä muutenkaan ei ole ollut.
      Yksi osa voi olla kuitenkin jäljellä eli Navan voitokas paluu Venäjälle jossa hän joutuu tutkintavankeuteen tekemistään kunninloukkauksista ja maksamatta jääneistä vahingon korvauksista mutta Nava todennäköisest kieltäytyy tästä osasta ja jää Berliiniin Merkelin pojuksi

      • Viimeinen uskottavuus hävisi Putinin FSB:n murharyhmän ammattitaidolta, kun yksi heistä paljasti Navalnyille kaiken puhelimessa. Hahhahhhaaa.

    • Anonyymi

      Navalnyi on Suomen oikeistolle Orpoakin tärkeämpi henkilö. Orpon kannalta tämä on erittäin valitettavaa. Mediat jaksaa pitää navanlämmittäjiään päällä vaikka korona viekin suuren osan huomiosta.

      • Anonyymi

        Putin on vasemmistolle fasismista omaksuttu idiotismi.

        Voi ihanuutta ( ja äärityhmyyttä) taas ja taas ja taas.

    • Anonyymi

      Ihmeen paljon Navalnyistä on syötetty materiaalia mediaan.

      • Anonyymi

        Ja aivan ihmeen vähän Putin on kyennyt kommentoimaan rikoksiaan.

        Pelkurihan se on, kuten niinn hyvin tiedetään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja aivan ihmeen vähän Putin on kyennyt kommentoimaan rikoksiaan.

        Pelkurihan se on, kuten niinn hyvin tiedetään.

        Putin on ihan suoraan kommentoinut ties kenen tekemää Navan myrkytystä jos se oli ollenkaan myrkytys kun Venäjällä Navan testi ei näyttäneet myrkkyä Navan näytteissä ja siitä seuraa että se oli lännen kusetus myrkkyväitteineen. Putin ei ole pelkuri missään mielessä vaan lujaluonteinen maansa johtaja joka ei anna lännen kusetusten muuttaa mielipiteitään.

    • Anonyymi

      Natsi-Venäkä kohtaa jokainen päivä noloutensa eikä sitä tule muuttamaan yhtään mikään.

      Ei niin mikään.

      Hölmöyttä ei voi opettaa.

      • Anonyymi

        Länsi noloutuu yhä enemmän jokaisen false flaginsa jälkeen sekä Venäjällä ja muualla maailmassa

    • Anonyymi

      Navalnyi-käsikirjoittajat ovat olleet ahkerina. Ei olisi uskonut, että jatkoa tulee näin nopeasti.

      • Anonyymi

        Mitäpä noista kun sen tietää ajan Nato maniaksi.

    • Anonyymi

      Bellingcatteja menee ja uusia tulee. Propaganda on samaa.

    • Anonyymi

      Putte junaili itselleen, perheelleen ja suvulleen sekä kamuilleen ikuisen armahduksen rikoksista.

      Banaanivaltion Keisari!

      • Anonyymi

        Ei se kyllä ollut noin kattava syytesuoja kuin virkansa jättäneen presidenti kohdalla ja sekin tulee vain elinikäisen senaattoriuden takia

      • Anonyymi

        Mahtaa se joitakuita vituttaa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mahtaa se joitakuita vituttaa?

        Putin voi hyvillä melin lähteä Krimin datsalleen. ;D

    • Anonyymi

      Se, että Navalnyin potilaskertomus julkaistaisiin Saksassa, kertoo tapauksen poliittisesta luonteesta. Ei potilastietoja noin vain jaeltaisi.

      • Anonyymi

        Se on epikriisi julkista kamaa Natossa?

    • Anonyymi

      Perusteilla olevan Banaanivaltion Jusi Nainisto:

      Kyllä meillä julkaistaan kaikki sairaskertomukset, rotuun katsoen.

    • Anonyymi

      Juonikäänteitä tulee koko ajan lisää: Aleksei Navalnyi huijasi FSB:ltä tunnustuksen myrkytyksestään – Nyt Venäjä teki ratsian Navalnyin läheisen liittolaisen kotiin ja aloitti rikostutkinnan
      Navalnyin perustaman korruptionvastaisen säätiön juristia Ljubov Sobolia syytetään turvallisuuspalvelu FSB:n työntekijän kotirauhan rikkomisesta.

      • Anonyymi

        Venäjä aloittaa rikostutkinnan "merkityksettömän bloggaajan" lakinaisen käynnistä FSB:n myrkyttäjän kotiovella koputtamassa ovea, mutta sen "merkityksettömän bloggaajan" myrkytyksestä ja koomaan joutumisesta ei aloitettu tutkintaa.

        NaziNavan huijaus alkaa paljastua kun Navan asian ajaja oli yrittänyt tunkeutua jonkun vanhan naisen asuntoon etsiessään FSB agenttia jonka Belligcat ilmoitti osallistuneen Navan myrkytysyritykseen.
        Ei mennytkään niin kuten media ilmoitti että oven löi FSB agentti kysyjän nokan edessä kiinni vaan asianajaja tunkeutui väkisellä vanhan naisen asuntoon jossa ei agenttia ollut.
        Nyt Nava selittää että vanha nainen oli agentin anoppi, tästä se Navan juttu alkaa purkautumaan kun Navan asianajaja on pidätetty ja Nava joutuu vielä moneen kertaan selittelemään tekemisiään.
        NaziNava ui syvällä lännen tiedustelun täyttämässä lantasäiliössa Bellingcatin seurassa

        Tässä youtube-videolla; "miliisit jotka olivat vahtimassa FSB:n myrkyttäjän taloa pidättävät Navalnyjn naisasianajaja Sobolin joka ajoi autollaan paikalle tarkoituksenaan esittää myrkyttälälle kysymyksiä. Sobol viedään pois kalteri-ikkunaisessa pidätysbussissa, Paikalla myös olleet toimittajat olivat menneet soittamaan myrkyttäjän ovikelloa":

        https://www.youtube.com/watch?v=NWc0DtsHoxg

        Tässä toisessa linkissä näkyvässä videossa "miliisit saapuvat joulupäivänä Sobolin asunnolle pidättämään hänet rikkomalla alaoven, peittävät rappukäytävän valvontakameran ja takovat asunnon ovea":

        https://www.rferl.org/a/russia-security-raid-sobol-navalny/31019108.html

        Niinhän ne kriminaalit pidätetään ainakin jenkki sarjoissa ja Moskovassa tehtiin asuntoon vielä kotietsintä jenkkityyliin että pitäisi pellenkattia tyydyttää

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinhän ne kriminaalit pidätetään ainakin jenkki sarjoissa ja Moskovassa tehtiin asuntoon vielä kotietsintä jenkkityyliin että pitäisi pellenkattia tyydyttää

        Venäjällä Sobol pidätettiin aikomuksesta mennä soittamaan ovikelloa. Poliisit olivat odottamassa ja Sobol pidätettiin jo kadulla ennenkuin hän oli myrkyttäjän ovella, ja paikalla olleet toimittajat sitten soittivat myrkyttäjän ovikelloa. Miksei toimittajiakin pidätetty?
        Sobol pidätettiin eilen uudestaan kun hänet haettiin kotoaan.

    • Anonyymi

      Juonikäänteet jatkuvat nyt lähes päivittäin.

      Käsikirjoittajatyöryhmä ja Navalnyin kenttävastaavaryhmä White Helmets of Navalnyi tuottavat uutterasti materiaalia, jotta aihe saadaan pidettyä kuumana:

      "Nyt pidätetty Lyubov Sobol oli aiemmin tällä viikolla vieraillut turvallisuuspalvelun agentin Konstantin Kudryavtsevin ovella. Kyseistä agenttia on syytetty opposition puolelta osallistumisesta Navalnyin myrkytysyritykseen.
      Videolla näkyy, kuinka Venäjän turvallisuuspalvelun FSB:n työntekijät ilmestyvät Sobolin asunnon ovelle ja alkavat koputtaa vaativasti. Sobolin rappukäytävään asentamasta valvontakameranauhoituksesta näkyy myös, kuinka miehet teippaavat kameran pimeäksi."

      Ajatelkaa. Saamme seurata melkein livenä tavan venäläisten elämää. Vieläkö jaksatte uskoa tuotantoa realityksi.

    • Anonyymi

      FSB on saanut juuri uuden pampputoimituksen (tulevat NATO maasta , venäläisistä saa lyöjä tikkuja sormiinsa. NATO pampulla venäläinenkin jaksaa pamputtaa tykimmin ja pitempään)

      Tällä pampulla jaksan todennäköisesti eläkeikään asti toisin kuin kollegat venäläisellä melalla, kertoi Igor onnellisena.

    • Anonyymi

      Vai ryhtyivät agentit oikein housupyykille.

      Mitähän me kuulemme huomenna.

      • Anonyymi

        Jos Nava on agentti niin kyllä

    • Anonyymi

      Miksi tänään ei mediassa ole navalnyiuutisannosta.

      Menikö käsikirjoittajilla Uudenvuoden juhlinta överiksi.

    • Anonyymi

      Kaikki ei mahdu lehtien sivuille, Venäjä myrkyttää kaikkea joka ajattelee toisin.

      Uutta tietoa venäläisen oppositiopoliitikon äkillisistä sairastumisista – FBI:n asiakirjat: Tutkitaan ”hyvin yksiselitteisesti” tahallisena myrkytyksenä
      Aleksei Navalnyin dramaattisen myrkytystapauksen varjoon ovat jääneet tuoreet tiedot toisinajattelija Vladimir Kara-Murzan sairastumisista.

      ”Asiakirjoissa lukee hyvin yksiselitteisesti, että Yhdysvallat tutkii asiaa tahallisena myrkytyksenä.”

      • Anonyymi

        FBI tutki 4 vuotta Venäjän vaalisekanntumista vaikka tiesi ettö sellaista ei ollut tapahtunut ja varmaankin tutkii Navan feikki myrkytystä seuraavat 10 vuotta

    • Anonyymi

      Kremlin koijarit syyttää keräysvarojen kavaltamisesta. Tällä mustamaalataan Alekseita ja sumutetaan samalla kansaa viattomien Kremlin konnien satojen miljardien valtion kassan kavallukselta. Putinin pitäisi istua vankilassa.

      • Anonyymi

        Nava on rikollinen luuseri ja syyttäjävirasto syyttää sitä ja oikeus tuomitsee eikä Kreml tee kumpaakaan

      • Anonyymi

        Suomessa syytettiin yhtä syyrialaistaustausta kansanedustajaa keräysvarojen väärin käytöstä omiin tarkoituksiin ja tuomittiin.
        Nava on veljineen kavaltanut Venäjällä rahaa Yves Rocherilta ja on saanut myös siitä tuomion tosin ehdonalaisen mutta veli sai ehdotonta.
        Nazzet näyttää olevan sitä mieltä että Venäjän rikolliset on oppositio hyviksiä varmaan siitä syystä että ne vastustaa laillista yhteiskuntajärjestystä ja Putinia.

    • Anonyymi

      Se on harmillista jos on saanut yllättävän perinnön Putelta ja ostanut pilvenpiirtäjän Mustanmeren rannalta niin joku länsihapattaja kirjoittaa siitä lehtiin mistä suurkoijari on varat saanut.
      Sberbankista tietenkin. Mistäs sitä köyhä nöyrä työläinen muualta saisi?

      • Anonyymi

        Sherbank on toimintakiellossa eikä Putte ole vielä tehnyt testamenttia

    • Anonyymi

      Tie Navalnyin mysteereihin käy alushousujen kautta.

    • Anonyymi

      Navalnyi voisi ryhtyä Saksasta käsin toimivaksi Erkka Mikkoseksi tai Kerstin Cronwalliksi.

      • Anonyymi

        Ei muuta kuin YLElle töihin onhan siellä Jessikkakin

    • Anonyymi

      Tällainen mölinä aineenvaihdunnan häiriöstä, joka aiheutui myrkytyksestä.

    • Anonyymi

      Putin aluskalsarit ehkäisevät ummetusta.

    • Anonyymi

      Routa porsaan kotiin ajaa. Oppositiopoliitikko Aleksei Navalnyi palaa Saksasta takaisin kotiin Venäjälle.

      Kyllähän Putin hänelle anteeksi antaa, sillä kuka vain voi erehtyä.

      • Anonyymi

        Ei Nava erehtynyt vaan on tehnyt sen tietoiseti ellei ole sitten ole FSBn salainen agentti

    • Anonyymi

      Netissä suoralähetys lentokoneesta kun Navalnyi palaa Venäjälle, viimeiset tunnit vuosikausiksi vapaudessa menneillään.

    • Anonyymi

      Pidätetäänkö minut? Se on mahdotonta, olen syytön ihminen", Navalny sanoi.

      "Koen olevani Venäjän kansalainen, jolla on täysi oikeus palata kotiinsa."

      Kannattajat kokoontuivat jo tapaamaan Navalnya Vnukovon lentokentän ulkopuolella Moskovassa, jonne hänen koneensa oli määrä laskeutua noin klo 19.30 (1630 GMT).

      Koronan takia lehdistöä ei päästetä paikalle, ainoastaan 15 600 poliisia.

    • Anonyymi

      Saksassa ollaan tyytyväisiä kun hän poistui vapaaehtoisesti, 20,1.2021 mennessä hänellä oli poistumismääräys sieltä.

    • Anonyymi

      Navalnin kannattajia oli liikaa odottamassa konetta, kaikki putkat täynnä.
      Kone ohjataan jonnekin salaiseen paikkaan.

      Ei ole turvallista laskeutua kertoo viranomaiset . Ei oo helppoa olla venäläinen, valehtelu on vaikeaa....eikä kukaan usko...

    • Anonyymi

      Hyvä, että Nava palaa oikeusvaltioon ja saa asianmukaisen kohtelun.

      • Anonyymi

        No silloinhan koneen olisi pitänyt palata takaisin Berliiniin. :-)

    • Anonyymi

      Turtiaisen mukaan lentokoneen valot oli jo sammutettu ja kuulutus laskeutumisesta Vnukovoon oli jo annettu, kunnes viime hetkellä ilmoitettiin, että kone jatkaisikin seuraavaksi Šeremetjevoon.

      – Takanani istuva Navalnyi pyysi tämän jälkeen anteeksi kaikilta matkustajilta, johon he reagoivat nauramalla, kertoo Turtiainen puhelimitse koneesta, joka seisoo edelleen kentällä.

      Kaikki muut ovat jyvällä asiasta paitsi epätoivoinen tiltu joka yrittää valehdella aina. Koskaan ei onnistu. Buahahahaaaa

    • Anonyymi

      Pysyykö Olga Buzova hengissä uuden myrkyttämisen jälkeen??

    • Anonyymi

      Mitä sielä Navalnyin kalsareissa nyt on?

    • Anonyymi

      Mitähän siellä satojen poliisien pöksyissä on?
      Nyt ei saa Navalta katketa edes hius päästä.

      Jokos tiltut on muuten osanneet päätellä minkä takia NAVA lähetettiin Saksaan ja kun hän ilmoitti palaavansa niin hänelle määrättiin vankeusrangaistus.

      Puttea pelottaa aivan helvetisti!! Kukaan ei ole nöyryyttänyt häntä näin.

      • Anonyymi

        Luopio Navalnyi puukotetaan vankilassa.

        Vattaan sattuu?

    • Anonyymi

      Venäjällä ei ole oikeuslaitosta.

    • Anonyymi

      On suorastaan ihme, ellei Navalnyj sairastu piakkoin vakavaan "koronavirustautiin". Venäjällähän on koronavirustautiin kuolleita hirveästi. On liian helppoa sairastuttaa hänet siihen. Valehtelu on toinen luonto. Miksi ihmeessä Navalnyjn piti tukkia vängällä itsenä takaisin Venäjälle. Hän ei voi odottaa saavansa oikeutta siellä. Eivätkä Länsimaat voi häntä auttaa Venäjällä. Olisi vain hakenut turvapaikkaa. Siihen oltaisiin varmasti suostuttu. Voihan toki olla, että häntä on perheellä kiristetty palaamaan.

    • Anonyymi

      Venäjän kansalaiset ovat tanssineet kaduilla suurin joukoin eikä armeija voi tehdä mitään eikä poliisi.
      Putte on tuplakaranteenissa maakuopassaan: Korona ja Navalnyi samaan aikaan aiheutti hänelle haimatulehduksen ja yökastelun.

      Nyt ei asiat mene hyvin Venäjän johdon mielestä. Olisiko jo aika uhrata Putte Äiti Venäjän Velhoille?

    • Anonyymi

      Aloittaja hei, vähän liian läpinäkyvä yritys. Trastuitse.

    • Anonyymi

      Navalnyi presidentiksi. Putin eläkkeelle joutaa jo. Navalnyi on nationalisti,länsi ja natovastainen,oikein sopiva Venäjän seuraavaksi päämieksi. Toivottavasti pääsee heti vapaaksi.

    • Anonyymi

      Navalnyi menee rikoksista vankilaan. Näin käy oikeusvaltiossa.

      • Anonyymi

        Ei Suomessa. Täällä jos rikkoo ehdonalaismääräyksiä saa vain pienet moitteet. Saa myös tehdä rikoksia ja taas laitetaan vain vähän lisää ehdonalaista tuomiota. Huumerkolliset joita odottaa yli 10 vuoden tuomio saavat vapaasti matkustella maailmalla ja jatkaa rikollisia touhuja. Täällä rikolliset ovat sankareita ja saavat myönteistä ihailevaa julkisuutta. Näin pitää ollakkin oikeusvaltiossa.

    • Anonyymi

      Ulkovaltojen ei tulisi puuttua itsenäisten valtioiden asioihin.

    • Anonyymi

      Tyhmä mies meni Venälle kiinniotettavaksi.Jos on tuomio on päällä vankilaan sitä joutuu.Turha täällä vaatia vapauttamista.Oikeusvaltiossa toimitaan lakien mukaan.

    • Anonyymi

      Kyllä, Venäjän toiminta on yksinomaan noloa.
      Asteikko kun menee nykyisellään näin:
      Valkoinen valhe, valhe, emävalhe, uskomatonta hevonpaskaa, Putistanin virallinen totuus.

      • Anonyymi

        Kyllä se on noloa länsimaille ja niiden medialle monesta syystä mutta nautettavinta on tapa jolla Nava muka myrkyn sai ensin tee, sitten juomapullo ja lopulta kalsarit jotka kaikki oli Navan porukan spekulaatioita. Venäjällä ei Nava kuitenkaan mitään myrkkyä saanut mutta nyt Nava on Venäjällä että saavat Navasta myrkkynäytteen koska Saksa ei luovuttanut testituloksiaan ja Venäjä voi aloittaa rikostutkinnan jos myrkkyä on vielä Navan elimistössä.

    • Anonyymi

      Suomeen haetaan ulkomailta syöpää sairastava rikoksesta epäilty mies, täällä heitetään selliin viikkokausiksi selliin ilman lääkkeitä ja sanotaan valehtelet sairautesi. Myöhemmin kuoli siihen Suomalais viranomaisten epäilemään syöpään,näin menettelee oikeusvaltio.

      • Anonyymi

        Evoluutio hoiti yhden pashanjauhajan pois suomea pilaamasta.
        Milloinkahan tulee sun vuoros?.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Evoluutio hoiti yhden pashanjauhajan pois suomea pilaamasta.
        Milloinkahan tulee sun vuoros?.

        Luoja tietää sen vaan ei kerro.

    • Anonyymi

      Venäläiseen tapaan ei taas ajateltu että kun improvisoidaan niin pitäisi miettiä seurauksia...

      Päätös siirtää Pobeda Airlinesin lento Kremlin kriitikon Alexei Navalnyn kanssa Vnukovosta Sheremetjevon lentokentälle loi "vaarallisen ja holtittoman tilanteen Moskovan ilmatilassa", lentäjä, joka joutui viivästyttämään laskeutumistaan sunnuntai-iltana, kertoi The Moscow Timesille.

      Lentäjä , joka pyysi pysyä nimettömänä työpaikkansa menettämisen pelossa, arvioi, että "noin 8" konetta joutui muuttamaan reittejään Navalny Pobedan lennon harhautuksen vuoksi, ja sanoi, että heidän koneensa alkoi olla vähissä bensiinin takia. "Poltimme bensiiniä ilman selkeitä ohjeita ja se oli loppumassa, se ei ollut kovin miellyttävä tilanne", lentäjä sanoi.

      Ei tiedolla, ei taidolla vaan tuurilla!

      • Anonyymi

        MT on samanlainen valeuutisten levittäjä kuin sen emälehti NYT

    • Anonyymi

      Navalnyi tähti alkoi laskemaan, joten vielä kerran Nato yrittää saada sen nousemaan käyttää sitä hyväksi.

      Navalnyi satu alkaa olla kaput.

    • Anonyymi

      Jes nyt rikollinen Navalnyi tuomittu 30 päivän harjoitus vankeuteen,sitten annetaan varsinainen tuomio joka arviolta 30 vuotta. Venäjällä ei rikolliset juhli.

      • Anonyymi

        NAVA tarvitsisi 10 vuotta suljetulla osastolla että rauhoittuisi isottelustaan

    • Anonyymi

      Taitaa USA:n sisällissota ajella Navalnyin pelilaudalta omalla suuruudellaan.

      Navaa yritetään nyt heilutella sisällissodan edessä hämäyksenä, mutta piäni on Navalnyi suuren USA:n sisällissodan peittona.

    • Anonyymi

      Suomesta oppia? Nyt pikkurikollinen Navalnyi tuomittu 30 päivän vankeuteen - MUTTA! Sillä aikaa kehitetään syyte, jonka perusteella alkaa oikeudenistuntojen maraton, josta todennäköisesti langetetaan tuomio lapsen raiskauksesta kuin Auerin Annelille, joka tuomio tullee siis olemaan jokseenkin 15 vuoden pituinen.
      Suomessakaan ei rikolliset juhli.

      Aina rikos keksitään, jos hataralla epäilyllä ja -tuomiolla jotakuta istutetaan.

      • Anonyymi

        Syytteiden likaiset yksityiskohdat ja uhrien tiedot julistetaan salaisiksi ja Navalnyi asetetaan Suomen malliin puhekieltoon.

        Puolustautuminen on mahdotonta kuin Auerin Annelilla.

        Tuleeko Navalnyin Alekseista Venäjän Anneli Auer? Oikeusjärjestelmän uhri?

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Ulvilan_surma

        Auer istui vankilassa syyttömänä 611 päivää, missä Bellingcat piileskeli silloin? ;)

    • Anonyymi

      Juoppoudessa kaikki on saatavia, mutta on silläkin loppunsa.

      • Anonyymi

        Bellingcat oli siis dokaamassa.

    • Anonyymi

      Amnesty aktivistien ei tule unohtaa myöskään tätä:

      Ei saa unohtaa Bodomin Nissen turhaa linnassa istuttamista.
      Gustafsson haki korvausta vapaudenmenetyksen hänelle aiheuttamista kärsimyksistä. Valtio olisi myöntynyt 19 200 euron korvauksiin. Valtion ja Gustafssonin välillä käydyissä neuvotteluissa osapuolet pääsivät yksimielisyyteen 44 900 euron korvauksesta.

      Gustafssonin aiheeton vapaudenmenetys kesti 59 päivää.

    • Anonyymi

      Kokoomuspatut mustasukkaisina. Sauli Niinistöllä ja Ilkka Kanervalla meni herneet nenään kun pääministeri Sanna Marin vaati Venäjältä Nanalnyin välitöntä vapauttamista. Venäjälle uhittelu on totuttu Suomessa kuuluvan kokoomusäijille, kuten Jyri Häkämiehelle ja edellä mainituille.

    • Anonyymi

      Putin on kieltänyt lauantain mielenosoituksen demokratian vastaisena.

    • Anonyymi

      Se pistoolin heiluttaja, vihapuhe Navalnyi on niin nolo juttu, ettei nassen kannattaisi ottaa edes puheeksi koko miestä.

    • Anonyymi

      Kremlin kriitikko Alexei Navalny on siirretty Moskovan vankilasta tuntemattomaan paikkaan, hänen avustajansa sanoivat torstaina, mikä viittaa siihen, että hän saattaa aloittaa vankeusrangaistuksen, joka on tuomittu poliittisesti motivoituneena.

      Presidentti Vladimir Putinin merkittävin vastustaja tuomittiin tässä kuussa yli kahdeksi vuodeksi rangaistussiirtolaan ehdonalaisehtojen rikkomisesta toipuessaan Saksassa myrkytysiskusta.

      Navalnyn asianajaja Olga Mikhailova sanoi, että puolustustiimi ei tiennyt, minne Navalnya vietiin.

      "He eivät kertoneet kenellekään, minne hänet lähetetään", Mikhailova kertoi AFP:lle.

      Veikkaan että maakuoppaan laitettiin.

      • Anonyymi

        Eihän tiedetä minne Skripalit Englannista vietiin vai kuopattiinko

    • Anonyymi

      Venäjän pitäisi ottaa oppia yhdysvalloista ja käyttää murhissaan kauko-ohjattua konekivääriä tai ohjusta. Ehkä ei sitten EU:kaan asettaisi pakotteita, kuten ei yhdysvalloillekkaan.

    • Anonyymi

      Ainoastaan poistettuja kaksikymmentä yhdeksää hyvä?

    Ketjusta on poistettu 29 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1545
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1194
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1117
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1016
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      975
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      937
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      882
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      860
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      694
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      660
    Aihe