Tähti ja moni anonyymi kertoo Palstalla, että Lestadiolaisuudessa saarnataan samalla tavalla kun alkuseurakunnassa.
Olen usein kysynyt, miten siellä saarnattiin, mutta yhtään vastausta ei ole kuulunut, vaikka aikaa on mennyt kymmeniä vuosia.
Mutta miten he sen tietäisivät, sillä se vaatii Raamatun ja Jeesuksen täydellisen tuntemisen, sekä sen suulla tunnustamisen, johon yksiään lestadiolainen ei pysty missään vaiheessa, mm Jeesuksen statuksen määrään. Matt 28; 18 Ja Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.
19 Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
20 ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti."
Samoin heiltä uupuu myös Jeesuksen itsekin ottama upotuskaste.
Otan esimerkiksi Pietarin saarnan Gorneliuksen kodissa.
Apt;10;34 Niin Pietari avasi suunsa ja sanoi: "Nyt minä totisesti käsitän, ettei Jumala katso henkilöön,
35 vaan että jokaisessa kansassa se, joka häntä pelkää ja tekee vanhurskautta, on hänelle otollinen.
36 Sen sanan, jonka hän lähetti Israelin lapsille, julistaen evankeliumia rauhasta Jeesuksessa Kristuksessa, joka on kaikkien Herra,
37 sen sanan, joka lähtien Galileasta on levinnyt koko Juudeaan, sen kasteen jälkeen, jota Johannes saarnasi, sen te tiedätte;
38 te tiedätte, kuinka Jumala Pyhällä Hengellä ja voimalla oli voidellut Jeesuksen Nasaretilaisen, hänet, joka vaelsi ympäri ja teki hyvää ja paransi kaikki perkeleen valtaan joutuneet; sillä Jumala oli hänen kanssansa.
Käydäänpä läpi, onko VL saarna samaa?
Ei ole; -Niin Pietari avasi suunsa ja sanoi: "Nyt minä totisesti käsitän, ettei Jumala katso henkilöön*** He katsovat, vain heissä on pelastus.
- 36 Sen sanan, jonka hän lähetti Israelin lapsille, julistaen evankeliumia rauhasta Jeesuksessa Kristuksessa, joka on kaikkien Herra,** Sana ei tullut heille, vaan Israelille.
Toinen, he puhuvat vain evankeliumista, vailla agendaa.
Niitähän on Raamatussakin neljä, lisäksi maailmassa, jossa elämme satoja, tunnetuimpia hyviä sanomia on Raha, joka on monelle lestadiolaiselle jumala, osalle taas on olla hengellisesti muka jotain, josta Pietarikin sanoo ennen puhetta; 25 Kun Pietari oli astumassa sisään, Cornelius tuli häntä vastaan ja kumartui hänen edessään maahan saakka.
26 Mutta Pietari sanoi: "Nouse, minä olen vain ihminen niin kuin sinäkin", ja auttoi hänet ylös.
Heiltä uupuu nöyryys.
Hyvää sanomaan on monelle myös Kommunismi, monelle ammatinliitto yms. Evankeliumeja löytyy, mutta Pietari tuon sen esille oikein; - jonka hän lähetti Israelin lapsille, julistaen evankeliumia rauhasta Jeesuksessa?? Näin sen pitää mennä.
39 Ja me olemme kaiken sen todistajat, mitä hän teki juutalaisten maassa ja Jerusalemissa; ja hänet he ripustivat puuhun ja tappoivat.
40 Hänet Jumala herätti kolmantena päivänä ja antoi hänen ilmestyä,
41 ei kaikelle kansalle, vaan Jumalan ennen valitsemille todistajille, meille, jotka söimme ja joimme hänen kanssaan sen jälkeen, kuin hän oli kuolleista noussut. ** Näin tulee kertoa Jeesuksesta, eikä siitä mitä Naatan puhui 2 Samuelissa Daavidille, sehän on esillä joka viikko. Ne kirjoituksen kuuluu Israelin maahan.
Mistä Jumala käski saarnata? -42 Ja hän käski meidän saarnata kansalle ja todistaa, että hän on se, jonka Jumala on asettanut elävien ja kuolleitten tuomariksi.
Sitten se syntien anteeksi vilkuttelu, sitä ei tarvita, koska Jeesus elää ja jokainen Hänen oma voi lähestyä Häntä suoraan, kuten alkukirkko saarnasi.
43 Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo häneen, saa synnit anteeksi hänen nimensä kautta."
Sitten totuus Pyhän Hengen osallisuudesta, joka lähti seurakunnasta pois Hoitokuukusien yhteydessä. 44 Kun Pietari vielä näitä puhui, tuli Pyhä Henki kaikkien päälle, jotka puheen kuulivat. ** Ei ole ilmeisesti Häntä näkynyt, joka elää kristillisten seurakuntien kanssa armolahjoineen yhteiselämää. VL piireissä meni samalla armolahjat pois kaikkineen, ne eli vielä -60 luvulla.
45 Ja kaikki ne uskovaiset, jotka olivat ympärileikatut ja olivat tulleet Pietarin mukana, hämmästyivät sitä, että Pyhän Hengen lahja vuodatettiin pakanoihinkin,
46 sillä he kuulivat heidän puhuvan kielillä ja ylistävän Jumalaa. Silloin Pietari vastasi:
47 "Ei kaiketi kukaan voi kieltää kastamasta vedellä näitä, jotka ovat saaneet Pyhän Hengen niinkuin mekin?" **** Taitaa olla teillä se kaste turhaa, jos miettii käytöstänne.
Voiko Tähti nähdä ykseyttä alkuseurakuntaan vieläkin.
r

Vastaukset 1
Vanhimmat
Tähtityttö uskoo vain mitä hänelle on valehdeltu, ei hänellä ole mitään todistetta väitteelleen.