Vasemmisto ja mustat Yhdysvaltojen vaalien voittajat. Tämä on maalle pahempi kolaus kuin 11.9 terrori-iskut. Totuus on että tämä on huono ratkaisu maan taloudelliselle kehitykselle joka koheni Trumpin aikana. Mustien unelmat paremmasta sosiaaliturvasta eivät toteudu. Mustien rikollisuus pysyy samana ja väkivaltaiset mellakat samoin. Terveisin Tumppu-ukko!
Bidenin visiot ja lupaukset eivät toteudu.
15
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Mutta Venäjällä muslimeilla menee lujaa. Muslimiväestö kasvaa ja Putin avaa uusia suurmoskeijoja.
- Anonyymi
Se on katkeraa kalkkia demokraateilla huomata ja myöntää että maassa mustaihoisten väkivalta ja huume rikollisuus ei haihdu vaikka Yhdysvalloissa presidentti vaihtui. Mustien ja vihervasemmiston masinoimat mielenosotukset ja väkivaltaiset mellakat ovat edelleen arkipäivää maassa. Tähän saakka niistä on syytetty Trumpia mutta nyt ne menevät Bidenin piikkiin.
- Anonyymi
Voipi olla. Biden lienee kuitenkin pienempi paha kuin narsistinen, jenkkikansaa kahtiajakava pelle nimeltä Trump.
- Anonyymi
Niin sen tietää myös Amerikan kansa, koska Bidenia äänestämällä halusivat nimenomaan Trumpista eroon, riitti jo hullun toilailut jenkeille. Bidenia on äänestetty enemmän kuin ketään entistä presidenttiä ikinä. Eilen taisi olla jo jotain 74 miljoonaa ääntä plakkarissa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Joo no USAn väkiluku kasvaa koko ajan, että ei sillee mikään ihme.
- Anonyymi
Ei Biden mikään ihmelääke ole Yhdysvaltaen ongelmiin, ja mitä tässä on kommentaattoreita kuultu niin ei kukaaan niin edes odota, mutta ainakaan hän ei ole ongelma itse kuten edeltäjänsä.
Vastapuolensa väitteistä huolimatta Biden ei ole mikään sosialisti. Mitään järkevää toimeentulotukea Yhdysvaltoihin tuskin on tulossa, ja rodulliseen epätasa-arvoon on vaikea puuttua vaikka haluaisikin. Biden on turvallinen kokoomuspoliitikko, jolta voi odottaa tasaisenvarmaa keskilinjaa vailla liikoja irtiottoja, mikä jo se on parannus edeltäjään nähden.- Anonyymi
Lukekaa toimittaja Sanna Ukkolan kirjoitus trumfobiasta, hän kertoo että vihervasemmisto on maalannut Trumpista hirviön. Sanna mainitsee hyvin että se unohtuu helpposti kuinka hyvä piristysruiske isänmaallinen Trump oli maan taloudelle ja työllisyydelle. Hän uskalsi esimerkikiksi myös puuttua rohkeasti Kiinan maailmankaupassa tekemiin vääryyksiin, katsotaan jatkaako Biden samaa linjaa. Liki puolet kannatti Trumpia eli ei koko kansa ole Bidenin kannalla.

Faktaa. Donald Trumpin aikana työttömyys on ollut alin sitten vuoden 1968. Hän on isänmaallinen mies joka ei kumarrellut ja pussaillut Merkelin persettä niin kuin Euroopan johtajat, hän ajoi aina oman maansa etuja. Toivotaan että pedofiili-Joe jatkaa samaa linjaa.

Se työttömyyden aleneminen oli jatkumoa jo Obaman aikana alkaneelle linjalle siitä, ei muuta. Trump alensi verotusta, eli elvytti nousukaudella ja velkaannutti sillä keskushallintoa. Talouskasvu on siten lähinnä illuusiota, kun veroalet , kauppasotien aiheuttamat ongelmat USA:n maataloudelle ja yritystuet joilla sijoituksia on maksettu ottamalla lainaa, niin paljon että USA:n valtion laina on kasvanut enemmän nopeammin kuin bruttokansantuote. Korona siihen päälle joka lyö loven talous kasvuun ja pakottanut ottamaan lisää velkaa siinä määrin, että seuraavalla hallinnolla ei todennäköisesti ole muuta mahdollisuutta, kuin ajamaan talouden tasapainottamista.
Siinä on Trumpin aikaan saannos, toki se on persuille liian moni mutkaista myöntää. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se työttömyyden aleneminen oli jatkumoa jo Obaman aikana alkaneelle linjalle siitä, ei muuta. Trump alensi verotusta, eli elvytti nousukaudella ja velkaannutti sillä keskushallintoa. Talouskasvu on siten lähinnä illuusiota, kun veroalet , kauppasotien aiheuttamat ongelmat USA:n maataloudelle ja yritystuet joilla sijoituksia on maksettu ottamalla lainaa, niin paljon että USA:n valtion laina on kasvanut enemmän nopeammin kuin bruttokansantuote. Korona siihen päälle joka lyö loven talous kasvuun ja pakottanut ottamaan lisää velkaa siinä määrin, että seuraavalla hallinnolla ei todennäköisesti ole muuta mahdollisuutta, kuin ajamaan talouden tasapainottamista.
Siinä on Trumpin aikaan saannos, toki se on persuille liian moni mutkaista myöntää.Olet selvästi persufoobinen aivopesty sosialisti. Lue arvostetun talostoimittaja Jan Hurrin kommentteja Trumpin saavutuksista . Luotan niihin enemmän kuin teidän sosialistien mustamaalauksiin. Mitä tulee Obamaan niin hän ei kirjoittanut yhtään "loistavaa" ja kehuttua poliittista puhettaan, hän vain toisti rouva Hurwicin kirjoittamia puheita. Tuo mies oli sotahullu joka vielä viimeisenä hallintovuotenaan pudotutti yli 25 000 pommia ympäri maailmaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olet selvästi persufoobinen aivopesty sosialisti. Lue arvostetun talostoimittaja Jan Hurrin kommentteja Trumpin saavutuksista . Luotan niihin enemmän kuin teidän sosialistien mustamaalauksiin. Mitä tulee Obamaan niin hän ei kirjoittanut yhtään "loistavaa" ja kehuttua poliittista puhettaan, hän vain toisti rouva Hurwicin kirjoittamia puheita. Tuo mies oli sotahullu joka vielä viimeisenä hallintovuotenaan pudotutti yli 25 000 pommia ympäri maailmaa.
Kokoomuslainen olen ollut koko ikäni, persujen poltiikassa taas oltiin tukevasti demareiden talouslinjalla vielä pari vuotta sitten.
USA:n työttömyysluvut ei valehtele. Finanssikriisin jälkeen oli työttömyys huipussaan. 10/2009 10%. Sen jälkeen Obaman toimien jälkeen työttömyysprosentti 01/2017 4;7%
Trump aloitti oman kautensa 20.01.2017 ja työttömyyden lasku jatkui samaan tahtiin kuin Obaman aikaan ja oli 02/2020 3,5%. Korona sai sitten työttömyydessä suoran piikin ylös ollen 04/2020 14,7%. Trump kun ei taudista välittänyt vaan halusi talouden pyörivän, niin työttömyys putosi nopeasti 09/2020 7,9%. Se maksoi tosin yli 200 000 koronaan kuollutta.
Trumpin ensisijainen huoli oli oma vaalimenestys, hän kun on aina ajanut vain omaa etuaan, niin kuin narsistit tekevät aina.
Obama oli kyllä yksi älykkäimmistä presidenteistä. Tosi sivistynyt ihminen, sitä ei voi tuosta Trump öykkäristä sanoa, hän tuskin edes osaisi puheita kirjoittaa. Trumpin kielellinen kehitys kun on 10-vuotiaan tasolla. Sen takia vetoaa heikosti kouluttautuneeseen kansanosaan, kun sanavarasto jää pariin sataan sanaan. Lauserakenteista ei kannatta edes puhua.
Sodat sai Obama ihan perintönä häntä edeltäneeltä rebuplikaani presidentiltä. - Anonyymi

Sodat sai Obama ihan perintönä häntä edeltäneeltä rebuplikaani presidentiltä.Obama tapatti Gaddafin, obaman älynväläys ja suomalaiset tulivat siitä onnelliseksi!
Siitä alkoi ihmissalakuljetukset: älykkäinkö obama?
- Anonyymi
Obama meni virkakautensa lopussa Britaniaan ohjeistamaan että kansalaisten on äänestettävä EU:ssa pysymisen puolesta, tapauksesta uutisoitiin pikemmin ihmetekona kuin puuttumisena toisen valtion vaaleihin.
Britit eivät olleet Obaman manipuloitavissa, Yle uutisoi heti äänestyksen tuloksen jälkeen ettei britit muka ymmärtäneet mistä äänestivät. Suomessa verovaroilla toimiva Yle voi halveksia toisen valtion kansalaisia tietämättömiksi, mitähän mahtaa olla vihapuhe ja faktat uutisoinnissa.- Anonyymi
Ja nyt se alkaa näkymään, olisi kannattanut kuunnelle fiksumpien neuvoja. Ensi vuonna on sitten oikeasti se Brexit näkymään, kun siirtymäaika loppuu. Alkaa briteillä kurjuus kolkutella monien oville.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja nyt se alkaa näkymään, olisi kannattanut kuunnelle fiksumpien neuvoja. Ensi vuonna on sitten oikeasti se Brexit näkymään, kun siirtymäaika loppuu. Alkaa briteillä kurjuus kolkutella monien oville.
Susan Hurwitz kirjoitti Barak Orangin "loistavat puheet" ja tämä herra on ollut Yhdysvaltojen historian sotaisin presidentti, joka hänen hallintopäivänään maa kävi ainakin kahta sotaa jossainpäin maailmaa, varsinainen musta rauhanenkeli.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.2472633Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka132171Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3241888- 1031639
Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois871554Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2001250- 671210
- 251131
- 501093
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl731016