USA:n vaalit osoitti median mädännäisyyden

Yksipuolista uutisointia, päivittäistä Trumpin mollaamista 4 vuoden ajan. Jos käytännössä puolet yhdysvaltalaisista äänestäjistä antoi äänensä Trumpille, kertoo sen Trumpin onnistumisest.

Esimerkiksi valintansa jälkeen alkoi yhdysvaltain historian pisin taloudellinen nousukausi joka päättyi vasta korona pandemiaan, sekä lähes täystyöllisyyden hän sai aikaiseksi. Myös haitallinen maahanmuutto hoidettiin hyvin.

Suomessa tätä median suuntausta edustaa härskeimmillään Yle ja Helsingin sanomat
7<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Tervetuloa tosi-maailmaan. Ennen muinoin opetettiin uskomaan raamattuun, nyt mediaan. Molemmat kirjoitettua ja julistettua. Kun ihminen aikuistuu, hän joko jää uskovaisen tasolle tai astuu lähemmäksi tosi-maailmaa. Yhden kohdalla kehitys pysähtyy, toinen jatkaa eteenpäin.

Äänestä

Yhdysvalloissa media on joko republikaanien tai demokraattien linjoilla.

Isot puolueettomat mediatahot loistavat poissaolollaan.

Äänestä

Suomessa Yle ja HS vihervasemmiston äänenkannattajia, kaukana puoluettomuudesta.

Tuskin kukaan sivistynyt enää noihin tosissaan uskoo.

Äänestä
  • Pahin yle, joka suoltaa propagandaansa verorahoin.

    Äänestä

Ja kommarit on riehunu monta vuotta.

Äänestä

He halveksivat kansalaisia. Eivät arvosta totuuden vertaa.

Tiesin jo aiemmin, että nuo ovat valhemedioita mutta Trumpin ansiosta se paljastuu ihan toisella tavalla. Enpä viitsi enää noita aukoa. Yritän lukea vaihtoehtomedioita Suomesta ja ulkomailta.

Äänestä

Tämä eri tahojen demonisointi ei vaan toimi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Yksipuolista uutisointia, päivittäistä Trumpin mollaamista 4 vuoden ajan. Jos käytännössä puolet yhdysvaltalaisista äänestäjistä antoi äänensä Trumpille, kertoo sen Trumpin onnistumisest.

Esimerkiksi valintansa jälkeen alkoi yhdysvaltain historian pisin taloudellinen nousukausi joka päättyi vasta korona pandemiaan, sekä lähes täystyöllisyyden hän sai aikaiseksi. Myös haitallinen maahanmuutto hoidettiin hyvin.

Suomessa tätä median suuntausta edustaa härskeimmillään Yle ja Helsingin sanomat

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu