EU ei elvytä

Jäsenmaa elvyttää EU:ta. Näin toimivat kaikki jäsenmaat sosialistisen keskusjohtoisen valtajärjestelmän alaisuudessa. Valtajärjestelmä antaa velkaa, joka siirretään suoraan toisen maan velaksi, jotka molemmat jäävät velkaa valtajärjestelmälle. Kuka siis elpyy ja miten? Suomi ei tule elpymään vaan velkaantumaan entistä pahemmin. Valtion velan on arvioitu nousevan yli 140 miljardiin lähiaikoina.
13<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Tökeröä valetta.

Kukin jäsenmaa elvyttää itsenäisenä talousyksikkonä itse itseään yhdessä sovitun ohjelman mukaisesti.

Sen lisäksi jokainen jäsenmaa on vapaa toimimaan oman etunsa mukaan.

Jokainen maa vastaa vain omasta elvytyslainan maksuosuudestaan sovitulla tavalla.

Suomen maksuosuus on 3,4 mrd euroa.Maamme on ottanut omaa velkaa tänä vuonna jo 19 mrd.

EU-vihaajat itkevät aivan väärää asiaa.

Äänestä
  • Älä jaksa valehdella. Noi höpinät on niin eilispäivää.

    Äänestä

Seuraava PP on tulossa helmikuussa.

Äänestä

Olet täysin oikeassa euroopan unionin liittymisen jälkeen Suomi on velkaantunut ja velkaantuu jatkossakin entistä enemmän,Nyt euroopan unionin tukipaketista aiheutuvia kustannuksia maksavat vielä seuraavat sukupolvetkin nyt voi siis kysyä oliko sittenkään mitään järkeä liittyä euroopan unioniin?

Äänestä
  • Suomi velkaantui reippaasti jo ennen EU:n jäsenyyttä, jolla sinänsä ei ole ollut merkitystä velkaantumiseen.

    Jäsenyys on tuonut mukanaan ennen näkemättömän hyvinvoinnin.EU-vihaajien kannalta se on sietämätön tilanne.

    Tukipaketin maksuosuus on Suomen osalta hyvin pieni, noin 3,4 mrd. Pelkästään tämän vuoddn pandemiavelat ovat 19 mrd.
    EU-vihaajat haukkuvat siis väärää puuta.
    Kuinkas muuten?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomi velkaantui reippaasti jo ennen EU:n jäsenyyttä, jolla sinänsä ei ole ollut merkitystä velkaantumiseen.

    Jäsenyys on tuonut mukanaan ennen näkemättömän hyvinvoinnin.EU-vihaajien kannalta se on sietämätön tilanne.

    Tukipaketin maksuosuus on Suomen osalta hyvin pieni, noin 3,4 mrd. Pelkästään tämän vuoddn pandemiavelat ovat 19 mrd.
    EU-vihaajat haukkuvat siis väärää puuta.
    Kuinkas muuten?

    Onko kiva olla kuutamolla ?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onko kiva olla kuutamolla ?

    Teillä EU-vihaajilla lienee siellä kaltaistanne seuraa.Kaikki yhtä pihalla.

    Äänestä

Mutta vastausta ei tullut , onko siellä kuutamolla kiva ? miltä se oikein käytännössä tuntuu kun ratas lyö tyhjää ?

Äänestä

Paljonko Suomi saa elvytysrahaa? Siis konkreettisesti rahaa, joka näkyy käteisenä saajien tilillä? Kuka saa elvytysrahaa? Millä perusteella? Milloin käteinen kilahtaa kassaan?

Äänestä
  • Totuus on se että jos Suomi edes teoriassa saisi euroopan unionilta elvytysrahaa,se olisi miimaalisen vähän ja kuitenkin Suomihan maksaa paljon enemmän euroopan unionille esimerkiksi jäsenmaksuina kuin mitä saamme,Suomalaislle on annettu euroopan unionista sellainen harhaanjohtava mielikuva että euroopan uniin liittymisen myötä täällä asiat jollain tavalla muuttuisivat paremmiksi,mutta totuushan oli että hinnat nousivat työttömyys lisääntyi sekä nyt jäsenmaksut joiden ei alunperin pitänyt edes nousta ovat jo nousseet kaksikin kertaa,Puhumattakaan siitä että Suomen osuus elvytyspaketista on huomattava verrattuna siihen mitä saamme,

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Totuus on se että jos Suomi edes teoriassa saisi euroopan unionilta elvytysrahaa,se olisi miimaalisen vähän ja kuitenkin Suomihan maksaa paljon enemmän euroopan unionille esimerkiksi jäsenmaksuina kuin mitä saamme,Suomalaislle on annettu euroopan unionista sellainen harhaanjohtava mielikuva että euroopan uniin liittymisen myötä täällä asiat jollain tavalla muuttuisivat paremmiksi,mutta totuushan oli että hinnat nousivat työttömyys lisääntyi sekä nyt jäsenmaksut joiden ei alunperin pitänyt edes nousta ovat jo nousseet kaksikin kertaa,Puhumattakaan siitä että Suomen osuus elvytyspaketista on huomattava verrattuna siihen mitä saamme,

    Suomi saa 3,4mrd elvytysrahaa,kuten on sovittu.

    Unionin jäsenmaksu on taas aivan eri asia. Se on sidottu BKT:on ja siitä palautetaan tukirahoina huomattava osa.Kuten tutkimukset osoittvat EU:n edut peittävät vuosittain jäsenmaksut moninkertaisesti.

    Nyt pandemian aika on tosin toinen. Kärsimys on koko maailman yhteinen.

    EU:n jäsenyys ei ole nostanut työttömyyttä, eikä hintoja.Ne ovat omien ratkaisujemme tuloksia.

    Suomi saa ????? Suomi ei saa !!!! Vauras Suomi maksaa !!!!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomi saa 3,4mrd elvytysrahaa,kuten on sovittu.

    Unionin jäsenmaksu on taas aivan eri asia. Se on sidottu BKT:on ja siitä palautetaan tukirahoina huomattava osa.Kuten tutkimukset osoittvat EU:n edut peittävät vuosittain jäsenmaksut moninkertaisesti.

    Nyt pandemian aika on tosin toinen. Kärsimys on koko maailman yhteinen.

    EU:n jäsenyys ei ole nostanut työttömyyttä, eikä hintoja.Ne ovat omien ratkaisujemme tuloksia.

    Hahahaa taidat ihan tosissasi uskoa kaikkeen tuohon EU schaisseen mitä sinulle syötetään? :)

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Jäsenmaa elvyttää EU:ta. Näin toimivat kaikki jäsenmaat sosialistisen keskusjohtoisen valtajärjestelmän alaisuudessa. Valtajärjestelmä antaa velkaa, joka siirretään suoraan toisen maan velaksi, jotka molemmat jäävät velkaa valtajärjestelmälle. Kuka siis elpyy ja miten? Suomi ei tule elpymään vaan velkaantumaan entistä pahemmin. Valtion velan on arvioitu nousevan yli 140 miljardiin lähiaikoina.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu