Trumpin viimeisin puhe medialle, jossa avaa vaalien tapahtumia

Anonyymi

Donald Trump on vielä Yhdysvaltain presidentti, joka on ollut neljävuotta virassaan. Toiset ovat pitäneet toiset ei.

Jokaisen kuitenkin pitäisi muodastaa mielipide myös siten, että toisen osapuolen versio kuullaan. Nythän massamedia on julistanut Bidenin voittajaksi, mutta media sitä päätä. Lopulta korkein oikeus sen päättää. Sitä ennen kannattaisi kuunnella mitä mieltä Trump oli vaalien rehellisyydestä. Minusta tuossa tulee hyvin kuvattua hänen oman kantansa. On hiukan erikoista, että mediassa vain sanotaan, että Joe Biden on voittaja. Virallinen voittaja on kun oikeus on lopulta sanonut kantansa.

https://www.facebook.com/jussipekka.samuel/videos/3793209607376343/?__cft__[0]=AZWWyv5jNMrnbW8Pz04kIc19ropwnqDmbUkt5eWD5ixKUpDpGJWeP5bFeRrsGkCVHBVgHGntvEv6AFOU5adCuh1ENCMkh5dQvjN19ig4ANHn9jraFSTIVUBr1O1oeF0bx_M&__tn__=R]-R

64

114

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Videon pituus on 16 minuuttia ja se on tekstitetty Suomeksi.

      • Anonyymi

        Suurkiitos tekstitetystä videosta. Tätä ei punikkimedia näytä Suomessa. Selvensi huomattavasti Trumpin tilannetta. Jokainen voi miettiä miltä tuntuisi jos joutuisi samanlaisen vaalipetoksen uhriksi kuin Trump. Voimia Trumpille taistelussa pimeyden voimia vastaan.

    • Anonyymi

      USA:n presidentinvaaleja ei ole ikinä ratkaistu oikeudessa. Tuskin ratkaistaan nytkään. Trumpilla ei ole mitään väitteidensä tueksi. USA:ssa kunkin osavaltion vaalilait ratkaisevat sen, mikä on oikein ja mikä ei: ei Trumpin toive tai vaatimus.

      • Anonyymi

        Vuonna 2000 ratkaistiin viimeksi korkeimmassa oikeudessa, kun Bush tuomittiin voittamaan vaalit tuhannella äänellä Al Gorea vastaan Floridan osavaltiossa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vuonna 2000 ratkaistiin viimeksi korkeimmassa oikeudessa, kun Bush tuomittiin voittamaan vaalit tuhannella äänellä Al Gorea vastaan Floridan osavaltiossa.

        Onneksi näissä vaaleissa lopputulos ei todellakaan ole kiinni tuhannesta äänestä. Nämä kun näyttävät menevän aika lailla galluppien ennusteiden mukaisesti.

        Pennsylvanian voitossa ero on yli 40000 ääntä ja Nevadassa yli 30000 ääntä. Näiden lisäksi Georgiassa näyttää menevän 10000 äänellä Bidenin voitoksi, josta tulevia 16 valitsijamiestä ei vielä luvuissa ole mukana.

        Kaikkein tiukin kisa eli Arizona voi mennä kummalle tahansa ilman että se enää vaikuttaa presidentin vaalin lopputulokseen.

        Jotta tilanne muuttuisi pitäisi oikeuden kumota lähes sadantuhannen äänestäjän äänet. Ei tule tapahtumaan kun se olisi varsin epädemokraattista jopa USA:n mittakaavassa katsottuna.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vuonna 2000 ratkaistiin viimeksi korkeimmassa oikeudessa, kun Bush tuomittiin voittamaan vaalit tuhannella äänellä Al Gorea vastaan Floridan osavaltiossa.

        Mutta nyt onkin kysymys 2-3 osavaltiosta, joissa kisa oli tasainen. Erona on kuitenkin se, että missään noissa kolmessa ei äänimäärän ero ole noin pieni kuin vuonna 2000 Floridassa.

        AZ se on tällä hetkellä 18610, WI 20536 ja GA 10196.

        GA ääntenlasku menee suoraan uusiksi, koska marginaali on alle 0,5%. AZ marginaali on yli 0,5%, joten niin kauan kun näin on, ei Trumpin kampanjalle ole mahdollisuutta vaatia äänten uudelleen laskemista.
        WI on siinä mielessä erikoinen osavaltio, että siellä voi häviävä osapuoli vaatia uudenlleen laskemista mikäli marginaali on 1% tai vähemmän.

        Pääsääntöisesti noudatetaan 20 000 äänen eroa ja/tai 0,5% vähemmän marginaalia. Tämä esimerkiksi Arizonan kohdalla sitä, että mikäli marginaali on 0,5% tai suurempi ei ääniä automaattisesti lasketa, vaikka niiden ero on alle 20 000. Arizonassa prosentuaalinen ero on 0,6%.

        Kyllä Trumpilla on runsaasti todisteita monesta erilaisesta vaalivilpistä. Minä tiedän

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä Trumpilla on runsaasti todisteita monesta erilaisesta vaalivilpistä. Minä tiedän

        Ei ole. Koska mitään mittavaa vaalivilppiä ei ole todennettu. Tämän on myöntänyt myös moni republikaanipoliitikko muun muassa Mitt Romney.
        Kysyn sinulta hyvin yksinkertaisen kysymyksen: Hyväksytkö edustajainhuoneen- ja senaatinvaalien tulokset, mutta et presidentinvaalien tulosta? Ne olivat samassa äänestyslipukkeessa.

    • Anonyymi

      Katsoin videon jo aiemmin. Kyllä nuo syytökset on varmasti sellaisia, jotka voidaan jälkikäteen selvittää. Uskoisin, että tämä on myös Bidenin etu. Jos 50% kansalaisista kokee, että Biden voitti huijauksen avulla, niin Bidenin taival tulee olemaan melkoisen kivikkoinen. Sanoisinko vuoristoinen.

      • Anonyymi

        Nyt sit amerikalla on presidentti joka on bedofili ja myy jenkkit kiinalle. Tiesiköhän Bideni kuitenkaan loppupelissä että kysymyksessä oli presidentin vaalit. Varmaanki, ku onhan hän omiensanojensa perusteella ollut jo senaatissa 180v.

      • Anonyymi

        Jos Trump jostain kumman syystä voittaisi vaalit korkeimman oikeuden päätöksellä, niin helppo kausi ei ole luvassa hänellekään.

      • Anonyymi

        "Jos 50% kansalaisista kokee..."

        Oletko ihan tosissasi. Ei varmasti koe. Ei Trumpin jutut uppoa kuin hänen kiihkeimpiin kannattajiinsa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos Trump jostain kumman syystä voittaisi vaalit korkeimman oikeuden päätöksellä, niin helppo kausi ei ole luvassa hänellekään.

        USA:ssa ei ole pressanvaaleja ikinä voitettu oikeuden päätöksellä. Trumpin jutut alkaa olla harhaisia.
        Lakimiehet toki ajavat asiaa niin kauan kuin Trump maksaa ja käärivät taalat taskuihinsa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Jos 50% kansalaisista kokee..."

        Oletko ihan tosissasi. Ei varmasti koe. Ei Trumpin jutut uppoa kuin hänen kiihkeimpiin kannattajiinsa.

        Juuri näin. Trumpia äänestettiin siksi, että ei haluttu äänestää demokraattien ehdokasta eli kyse oli valinnasta puolueiden välillä. Moni republikaani olisi mielellään äänestänyt jotakuta muuta ehdokasta.

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt sit amerikalla on presidentti joka on bedofili ja myy jenkkit kiinalle. Tiesiköhän Bideni kuitenkaan loppupelissä että kysymyksessä oli presidentin vaalit. Varmaanki, ku onhan hän omiensanojensa perusteella ollut jo senaatissa 180v.

        "Nyt sit amerikalla on presidentti joka on bedofili"

        Sellainen se Trump todellakin on.
        twitter.com/Biden_Army/status/1323343229702516736

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Jos 50% kansalaisista kokee..."

        Oletko ihan tosissasi. Ei varmasti koe. Ei Trumpin jutut uppoa kuin hänen kiihkeimpiin kannattajiinsa.

        Se määrä on 50% tai enemmän kansasta. Myös suurin osa osavaltioista oli Trumpin puolella.
        Että onkohan sua aivopesty paineella, kun oot noin kuutamolla?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se määrä on 50% tai enemmän kansasta. Myös suurin osa osavaltioista oli Trumpin puolella.
        Että onkohan sua aivopesty paineella, kun oot noin kuutamolla?

        "Myös suurin osa osavaltioista oli Trumpin puolella."

        Ei ollut. Mikäli Arizona ja Georgia menevät Bidenille, niin silloin Bidenin puolella oli 25 osavaltiota + Columbian Piirikunta eli Washington DC. Trumpin puolella 25 osavaltiota.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos Trump jostain kumman syystä voittaisi vaalit korkeimman oikeuden päätöksellä, niin helppo kausi ei ole luvassa hänellekään.

        Ei olekaan helppoa, mutta oikeus voittaisi ja kenelläkään ei olisi sanomista. Nukkuisi ainakin yönsä paremmin.

    • Anonyymi

      Mitä itse olen tutustunut tuohon heidän vaalijärjestelmään, niin se on aivan katastrofaalisen epäluotettava. Sitä voidaan huijata monin tavoin. Olisi aivan painajaismaista, jos Suomessa olisi tuollainen järjestelmä. Jotain Suomessakin on osattu tehdä luotettavasti. Suomalaiset ovat keskimäärin rehellistä väkeä. Varmasti pieni muotoinen huijaaminen onnistuisi Suomessakin, mutta en usko, että sillä saataisiin ratkaisevaa huijausta aikaan.

      • Anonyymi

        Miten se on epäluotettava. Kaikissa osavaltioissa omat vaalilakinsa ja siksi systeemi saattaa tuntua täältä katsottuna sekavalta.
        Kerrohan, miten sitä voidaan huijata. Muuten kuin vähentämällä äänestyspaikkoja pääasiassa demokraatteja äänestäviltä vähemmistöalueilta ja vaikeuttamalla postiäänestystä.

      • Anonyymi

        Suomessahan oli valitsijamiehet mutta niistä onneksi luovuttiin. Suora kansanvaali toimii presidentin osalta paremmin.

      • Anonyymi

        Ei siitä niin kauaa ole kun Suomessakin pressa valittiin valitsijamiesmenettelyllä. Mikään ei velvoittanut valitsijamiehiä äänestämään presidenttiehdokkaita, saivat vapaasti äänestää myös täysin sivusta tullutta ns. mustaa hevosta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten se on epäluotettava. Kaikissa osavaltioissa omat vaalilakinsa ja siksi systeemi saattaa tuntua täältä katsottuna sekavalta.
        Kerrohan, miten sitä voidaan huijata. Muuten kuin vähentämällä äänestyspaikkoja pääasiassa demokraatteja äänestäviltä vähemmistöalueilta ja vaikeuttamalla postiäänestystä.

        Et taida oikein tuntea Yhdysvaltain äänestyssysteemiä. Osavaltiot saavat päättää itsenäisesti, miten he järjestävät vaalinsa. Kaikki vaalipiirit, joissa on ollut ongelmia ja joissa on tehtailtu massiivisesti postiääniä ovat olleet demokraattien johtamia. Trump varoitti juuri tästä jo kuukausia ennen vaaleja. Hän sanoi, että vaaleissa postiäänien avulla on tarkoitus huijata. Postiäänestystä ei ole koskaan ennen käytetty näin massiivisesti, mutta Koronan verukkeella demokraatit näkivät tilaisuutensa lähettää miljoonia postiäänestyskuponkeja. Kukaan ei voi tietää kuka nämä lomakkeet on täyttänyt ja onko näitä ihmisiä edes olemassa. Tämän takia on hyvä, että asia katsotaan oikeudessa.

      • Anonyymi

        "Mitä itse olen tutustunut tuohon heidän vaalijärjestelmään, niin se on aivan katastrofaalisen epäluotettava. Sitä voidaan huijata monin tavoin. "

        Ei ole epäluotettava ja huijauksen mahdollisuus on niin pieni, ettei se tuo minkäänlaista vaikutusta lopputulokseen. Tämä asia on tutkittu niin moneen kertaan ja aina vain uudestaan on todettu, että huijauksen mahdollisuus on erittäin pieni.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomessahan oli valitsijamiehet mutta niistä onneksi luovuttiin. Suora kansanvaali toimii presidentin osalta paremmin.

        "Suora kansanvaali toimii presidentin osalta paremmin."

        Olen tästä samaa mieltä. Toivon, että tulevaisuudessa myös Yhdysvalloissa käytettäisiin "popular vote" -systeemiä presidentin valitsemiseksi. Nythän "popular vote" -systeemiä käytetään edustajainhuone- ja senaatinvaaleissa, niin miksi ei myös presidentinvaaleissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et taida oikein tuntea Yhdysvaltain äänestyssysteemiä. Osavaltiot saavat päättää itsenäisesti, miten he järjestävät vaalinsa. Kaikki vaalipiirit, joissa on ollut ongelmia ja joissa on tehtailtu massiivisesti postiääniä ovat olleet demokraattien johtamia. Trump varoitti juuri tästä jo kuukausia ennen vaaleja. Hän sanoi, että vaaleissa postiäänien avulla on tarkoitus huijata. Postiäänestystä ei ole koskaan ennen käytetty näin massiivisesti, mutta Koronan verukkeella demokraatit näkivät tilaisuutensa lähettää miljoonia postiäänestyskuponkeja. Kukaan ei voi tietää kuka nämä lomakkeet on täyttänyt ja onko näitä ihmisiä edes olemassa. Tämän takia on hyvä, että asia katsotaan oikeudessa.

        " Kaikki vaalipiirit, joissa on ollut ongelmia ja joissa on tehtailtu massiivisesti postiääniä ovat olleet demokraattien johtamia"
        "Kukaan ei voi tietää kuka nämä lomakkeet on täyttänyt ja onko näitä ihmisiä edes olemassa."

        Älä viitsi jakaa disinfoa. Mitään postiääniä ei ole tehtailtu. Kyllä tarkastetaan ovatko äänestyslipukkeen saaneet ihmiset olleet elossa vaalipäivänä. Jos ovat kuolleet vaalipäivänä tai sitä ennen, tämän antamia ääntä ei lasketa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et taida oikein tuntea Yhdysvaltain äänestyssysteemiä. Osavaltiot saavat päättää itsenäisesti, miten he järjestävät vaalinsa. Kaikki vaalipiirit, joissa on ollut ongelmia ja joissa on tehtailtu massiivisesti postiääniä ovat olleet demokraattien johtamia. Trump varoitti juuri tästä jo kuukausia ennen vaaleja. Hän sanoi, että vaaleissa postiäänien avulla on tarkoitus huijata. Postiäänestystä ei ole koskaan ennen käytetty näin massiivisesti, mutta Koronan verukkeella demokraatit näkivät tilaisuutensa lähettää miljoonia postiäänestyskuponkeja. Kukaan ei voi tietää kuka nämä lomakkeet on täyttänyt ja onko näitä ihmisiä edes olemassa. Tämän takia on hyvä, että asia katsotaan oikeudessa.

        Trump ja matematiikkaa ymmärtävät republikaanit olivat alusta alkaen tietoisia siitä, että ääntenlasku saadaan ensin valmiiksi maaseudulla ja pikkupaikkakunnilla, joissa Trumpin kannatus on suurin. Siihen ajankohtaan Trump halusi laskennan keskeytettävän.

        Suurten kaupunkien ääntenlaskun tulosten laskeminen kestää pitempään. Näissä demokraatit ovat perinteisesti olleet vahvoilla.

        Tähän perustui Trumpin ajatus saada ääntenlasku pysäytettyä kaikkialla siihen hetkeen, kun hän itse oli johdossa.

        Kilpailu muistutti nopanheittoa viisivuotiaan kanssa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et taida oikein tuntea Yhdysvaltain äänestyssysteemiä. Osavaltiot saavat päättää itsenäisesti, miten he järjestävät vaalinsa. Kaikki vaalipiirit, joissa on ollut ongelmia ja joissa on tehtailtu massiivisesti postiääniä ovat olleet demokraattien johtamia. Trump varoitti juuri tästä jo kuukausia ennen vaaleja. Hän sanoi, että vaaleissa postiäänien avulla on tarkoitus huijata. Postiäänestystä ei ole koskaan ennen käytetty näin massiivisesti, mutta Koronan verukkeella demokraatit näkivät tilaisuutensa lähettää miljoonia postiäänestyskuponkeja. Kukaan ei voi tietää kuka nämä lomakkeet on täyttänyt ja onko näitä ihmisiä edes olemassa. Tämän takia on hyvä, että asia katsotaan oikeudessa.

        Ei kukaan estä sinua ottamasta USAan yhteyttä, kun kerran tiedät ongelmat. Eiköhän jenkin korjaa itse vaalijärjestelmänsä, jos se osoittautuu virheelliseksi. Ei siihen anonyymejä, suomalaisia propellihattujata tarvita.

    • Anonyymi

      Presidentti Trump on ehkä planeetta Telluksen huonoin häviäjä.
      Liikemiehenäkin sii ja sii. Varakas suku rahoitti D.Trumpin casinobisnestäkin miljoonilla dollareilla.
      Toki Donalt senkin suhmuroi persiilleen, kuten me susirajalaiset sanomme.

      Jaloillaan D.T tietenkin pysyy. Saahan hän saman eläkkeen mitä suomenkin ex-pressat saavat.
      Omaisuus ISO-D-herralla saattaa olla vekselivetoista.

    • Anonyymi

      Kyllähän tässä on pahoillaan jenkkien puolesta. Mutta heillä on vielä perustuslaki ja aseenkanto-oikeus. sekä lupa puolustaa yhteiskuntaansa sisäisisä ja ulkoisia uhkia vastaan. Alkaa näyttää siltä, että niille aseille on käyttöä.

      Biden on itse myöntänyt petoksen puheessaan. Kas kun roskamedia ei ole uutisoinut siitä.
      https://youtu.be/WGRnhBmHYN0

      Biden yritetään nostaa valtaan pankkiirien, globalistien ja rikollisten nukkehallitsijaksi.

      • Anonyymi

        Trump oli uhka globalisaatiolle ja piti saada kannettua pois virasta hinnalla millä hyvänsä. Tuo niiden ääntenlaskunsa luotettavuus on ehkä länsimaisen huonoin. Postiääniä on vain lähetetty miljoonittain ja sen jälkeen ei ole varmuutta minne ne on toimitettu, kuka ne on allekirjoittanut. Monista puuttuu kaiken lisäksi postileimat.

      • Anonyymi

        "Biden on itse myöntänyt petoksen puheessaan. Kas kun roskamedia ei ole uutisoinut siitä.
        https://youtu.be/WGRnhBmHYN0"

        Höpö höpö. Tuo oli tahallaan iroitettu kontekstistaan.
        www.factcheck.org/2020/10/viral-posts-take-biden-quote-on-voter-fraud-out-of-context/

        "iroitettu" --> "irrotettu"

      • Anonyymi

        Edelleen Bidenin väitetysti myöntämä juttu oli lainauslouhintaa:

        ttps://www.factcheck.org/2020/10/viral-posts-take-biden-quote-on-voter-fraud-out-of-context/

        ...jota roskamedia ja sitä seuraavat idiootit vain toistelevat.

      • Anonyymi

        Quuu,Quuu,Quuuu,Quuuu,Quuuuu,Quuuuuuanonnn.😵

    • Anonyymi

      Trumpin mielipiteillä vaaleista ei ole yhtikäs mitään merkitystä. Ei Trump ole edes lukenut perustuslakia.

      Trump soittaa vain suutaan. Joka muuta väittää, valehtelee.

      • Anonyymi

        Jahas olipa älykäs kommentti. Tätä juuri pelätään on vain yksi mielipide ja on aina se oikea
        Tulee 30-luku mieleen. Pelottavaa.

      • Anonyymi

        kekkosen viimeinen kausi,,huh huh,,kyllä suomessakin politiikot osaa.Sääli vanhaa miestä.
        kekkonen olis halunnut jo päästä viettään viimeisiä vuosia kiikustuoliin,mutta sorsa ja eino
        uusitalot ym ketkut junaili peliaikaa.

      • Anonyymi

        Trump kävelee valkoiseta talosta,mutta entäs biden,,,

    • Anonyymi

      Nythän äänestettiin valitsijamiehiä, ei presidenttiä. Valitsijamiesten enemmistöllä on toki järki päässä ja tulevat äänestämään Trumppia.

      • Anonyymi

        Ehkä toiveunessasi. Voi olla, että pari kolme republikaanileirin valitsajamiestä antaakin äänensä Bidenille.

    • Anonyymi

      Trump, you're fired!

      Mitä osaa tuosta trumpetistit eivät ymmärrä? Luulisi hitaammankin kaverin ymmärtävän, mutta ei kun ei.

      • Anonyymi

        Toivottavasti Suomessa ei ikinä mennä postiäänestyksiin eikä varsinkaan nettiäänestykseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toivottavasti Suomessa ei ikinä mennä postiäänestyksiin eikä varsinkaan nettiäänestykseen.

        Ainoa jotka nyt voittivat oli globaalistit, pankkiirit ja korruptoitunut eliitti. Tämän jälkeen työssä käyvät tavalliset ihmiset voivat varautua pimeisiin ja kurjiin tulevaisuuksiin.

        Unohdit mainita alemmasta neljännestä ulottuuvuudesta liskoihmiset. Noh, sitä tämä Vesimiehen aika teettää, että välillä ei muista mitkä kaikki vitun typerät salaliitot ovat totta ja... no vittu mitkään eivät ole.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toivottavasti Suomessa ei ikinä mennä postiäänestyksiin eikä varsinkaan nettiäänestykseen.

        Toivottavasti Suomessa ei ikinä mennä siihen, että valtaapitävät valitsevat, mitkä äänet vaaleissa he hyväksyvät ja mitkä eivät, ja milloin ääntenlasku voidaan keskeyttää ennen äänten laskemista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Unohdit mainita alemmasta neljännestä ulottuuvuudesta liskoihmiset. Noh, sitä tämä Vesimiehen aika teettää, että välillä ei muista mitkä kaikki vitun typerät salaliitot ovat totta ja... no vittu mitkään eivät ole.

        Varo vain ettei liskoihmiset vie sua yöllä.

        WWG1WGA

    • Anonyymi

      En toivo ilkkumista, mutta trumpetistit olisivat tehneet sitä paljon enemmän ja rumemmin, jos tilanne olisi toisin päin.

      • Anonyymi

        Neljä vuotta on Trumppia haukuttu Suomen mediassa. Vanha häpeänä sen sijaan sopii hyvin medialle. Aivan kuin sopi Kekkonen viimeisinä vuosina. Näin se menee. Mikään ei muutu.

        Trump on vielä joka tapauksessa 2 kuukautta presidentti. Katsotaan mitä paljastuksia on tulossa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Trump on vielä joka tapauksessa 2 kuukautta presidentti. Katsotaan mitä paljastuksia on tulossa.

        WWG1WGA

    • Anonyymi

      Tuoko oli se puhe, jonka näyttäminen keskeytettiin suvakkimedioissa? Eivät paljon istuvaa presidenttiään arvosta!
      Kuvitelkaa, jos Suomessa Sauli Niinistön puheen näyttäminen keskeytettäisiin ja sanottaisiin syyksi, että se oli pelkkää p*skaa! 🤣

      • Anonyymi

        Juuri tämä keskeytettiin. Minusta Trump kertoi aivan rauhallisesti ja selkeästi, miksi vaalit eivät ole rehelliset. On äärimmäisen vaarallista, jos istuvan presidentin puhe keskeytetään, silloin pitäisi kaikkien hälytyskellojen soida.

      • Anonyymi

        Tämähän vain todistaa juuri sen, että valtamedia on äärimmäisen puolueellinen ja demokratia vastainen.

    • Anonyymi

      Kiitos linkistä. En tiennyt kaikkea mutta huijauksista tihkui tietoja eri kanavia pitkin.
      Nyt on todella tärkeää, että asiat selvitetään ja valheet ja vääryydet poistetaan. Niille ei ole sijaa.

      • Anonyymi

        Samaa mieltä. Jos nämä epäilyvideot pyörivät Suomessa joka paikassa, niin Usassa ne pyörivät salaperäisesti. Voi vain kuvitella minkälainen tilanne on republikaanien piirissä. Tämä ei tiedä hyvää Usalle.

        Tässä linkki juttuun jossa republikaanien senaattori kertoo epäillyistä vilpeistä. Ja sanoo, että jos nykysysteemin eli postiäänestysten annetaan jatkua, niin ei tule enää muita presidenttejä kuin demokraatteja. Maa siirtyisi siis yksipuoliejärjestelmään, mikä tietenkin sopisi kovin mainiosti Suomeenkin monen täällä kirjoittavan mielestä.

        https://www.foxnews.com/politics/graham-gop-election-fight-never-another-republican-president

    • Anonyymi

      Valehtelevan Trumpin tai hänen valehtelevien kannattajien mielipiteillä tai kertomuksilla ei ole mitään uskottavuutta tai merkitystä. Pelkää suunsoittoa ja ajanpeluuta jä hölmöjen kannattajien aivopesua. Vain hölmöt uskovat Trumppia.

      • Anonyymi

        Vain hölmö uskoo valtamediaan ja globalisteihin.

    • Anonyymi

      Huijaavalla Pedo-Joella ei alunperinkään ollut uskottavuutta, vain massiiviset tekarit ja äärimmilleen kiristetty naaman iho, niin että silmät on sirrillään kuin talidomilla.

      • Anonyymi

        Bidenilla viisaat, älykkäät silmät verrattuna Trumppiin. Trumpilla ilkeä, vihamielinen katse.

    • Anonyymi

      Trump puhuu, mitä vatsahapot suuhun tuo. Ei päätä ei häntää sen puheissa.
      "I tell lies. My lies are the greatest in the world. They are bigger than any other lies. Much bigger."

    • Anonyymi

      Minä jos olisin Trump nyt niin lähtisin valkoisesta talosta ovet paukkuen heti ja huutaisin kaikille, pitäkää haisevaa öljyä vuotava tunkkinne. Takaisin en tule enää ikinä, suksikaa kuuseen pellet, mulla on rahaa niin paljon että pankit pyytää jo rahantuomisen lopettamista tileilleni kun niillä ei ole enää varaa korkojen maksuun mulle mutta teillä ei rahaa tule koskaan olemaankaan niin paljoa ikinä.

      Tosimies toimisi näin eikä ruikuttaisi mistään mitään kuin joku vellihousu.

      Ja vielä jatkaisin,
      Perseelleenhän teidän kaikki bisnekset tulee lopulta kuitenkin menemään , kuvittelette nyt vaan olevanne voittajia mutta pahimmiksi luusereiksi tulette vielä paljastumaan ,teiltä loppuu rahat ja maa konkurssiin.
      Älkää sitten tulko multa kyseleen yhtään mitään,ei tipu latiakaan.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      273
      4532
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      267
      3649
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      162
      1938
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      26
      1839
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      302
      1499
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      135
      1045
    7. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      18
      986
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      124
      938
    9. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      885
    Aihe