Kova painostus käynnissä

Anonyymi

Nyt kun demokraattien härski vaalihuijaus on todistettu monin tavoin matemaattisestikin, on alkanut kova painostus siihen suuntaan, että Trump luovuttaisi voiton Bidenille. Vävypoika ja vaimo kuulemma kehottaneet luovuttamaan, jotta asiaa ei tutkittaisi! Sama roskan uutisointi vallalla myös Suomessa!

Turhaan vinkuvat! Pitkiä vankilatuomioita on luvassa huijaukseen osallistuneille! 😁

Olisiko kannattanut miettiä ennen huijaukseen osallistumista?

27

80

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Onko tässä menossa nykyhistorian suurin huijaus.

    • Anonyymi

      Eihän sillä "luovuttamisella" ole kenellekään muulle mitään merkitystä kuin Trumpille itselleen. Hänelle sillä on merkitystä lähinnä kasvojen menettämisellä.
      Eihän kukaan oikeasti ajattele, että Trump voisi mitenkään vastustaa hallinnon kehitystä.
      Biden on uusi presidentti ja siinä se on. Trumpin pitää nyt hoitaa siirtymäkauden asiat.
      Tai paremminkin hänen itsensä ei tarvitse tehdä mitään, kyllä hallinto hoitaa asiat.
      Mutta se kasvojen menettäminen, Trump on kuin uhmakas keskenkasvuinen poika, voisi jo kasvaa mieheksi.

    • Anonyymi

      Sarkasmivaroitus!

      • Anonyymi

        Kyllä nämä nettiperseilijä-salaliittosekopäät taitavat ihan tosissaan olla.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä nämä nettiperseilijä-salaliittosekopäät taitavat ihan tosissaan olla.

        Siis missä maassa me nyt eletäänkään


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siis missä maassa me nyt eletäänkään

        Ei sillä ole enää väliä. Tämä on internetaikaa, jaa meemit leviävät kaikkialle.


    • Anonyymi

      Saas nähdä kuinka pitkän tuomion rumpetti saa. No oranssi haalari sopii oranssilla rumpille oikein hienosti ja varmaan tukkakin on hyvin. Jaa mutta linnassahan se leikataan siiliksi, sääli.

      • Anonyymi

        Voi kun se pääsis vankilaan, jossa on solarium.


    • Anonyymi

      Moni republikaanikin hylkää nyt Trumpin. Olisiko kannattanut miettiä jo ennen huijaukseen osallistumista.

      Trump on säälittävä vanha mies joka ei osaa edes vanheta arvokkasti. Nepotistin narsistiset töräyttelyt paljastavat paljon motiiveista ja taudinkuvasta. Velkavankeus ja maanpetosyytteet odottaa.

    • Anonyymi

      demokraatit loukkasivat kansan demokraattisia oikeuksia vaalivilpillään

      • Anonyymi

        Ette te puolihöperöt nettiputinistit ole mikään kansa.


    • Anonyymi

      Ainoa mitä vaalien suhteen on todistettu, on persuöyhöttäjien aivottomuus...

    • Anonyymi

      Clintonit rahoittivat Delian-projektia, joka sai aikaiseksi äänestyspaikoilla käytettävän "Dominion"-sovelluksen, jossa on todistetusti ollut pieniä "glitchejä" eli vahingoissa on Trumpin ääniä siirtynyt Bidenille jne.

      https://www.clintonfoundation.org/clinton-global-initiative/commitments/delian-project-democracy-through-technology

      https://finanz.dk/in-30-states-a-computer-system-known-to-be-defective-is-tallying-votes/

      Äänestyslappu luetaan koneellisesti ja kone "laskee" sitten äänten yhteismäärän lopulta. Vaikka kaikki laput olisivat legit, voi kone lopulta näyttää ihan eri lukemaa kuin mikä lappujen perusteella olisi pitänyt tulla. Näin juuri huomattiin käyneen mm. Michiganissa.

      https://twitter.com/AllegianceTL/status/1324822079850598400
      https://thepostmillennial.com/software-glitch-caused-6-000-republican-votes-to-swing-democrat-in-michigan-county

      Melko käsittämätöntä että juuri ennen vaalipäivää tuohon laskentasovellukseen tulee OTA-update (over the air), jonka sisällöstä kukaan ei tiedä mitään.

      Eikö nuo softat pitäisi auditoida ennen vaaleja kunnolla ja sitten jäädyttää niin, että vaalien aikana eikä tarkastuksen aikana niihin sallita mitään muutoksia?

      Muutenkin melko hullua että nuo ovat yhteydessä nettiin?!

      https://rumble.com/vaz3cp-sidney-w-maria-bartiromo-110810-dominion-voting-systems-so-called-glitches.html

      Arvaatteko kuka on tuon Dominion-softan tehneen yrityksen CEO?

      John Paulos, a democrat from California.

      Rahoittajana Clinton foundation (ja Clintonit ovat tietenkin demokraatteja).

      Viime hetkellä tulee "päivityksiä" joiden sisällöstä kukaan ei tiedä mitään ja sitten paljastuu mm. Michiganissa että softa laskee äänet aivan pieleen.

      Joo, ei mitään todisteita.

      Chairman of the Board of Smartmatic - Dominion Voting Systems manufactured voting machines used in Michigan, Georgia/33 U.S. states is Mark Malloch Brown, serves on the Open Societies Foundation Board (founded by George Soros).

      Heh heh.

      Nancy Pelosi's Chief of Staff Is Chief Executive and Feinstein's Husband a Major Shareholder at Dominion Ballot Counting Systems.

      ..

      Taustalta löytyivät helposti siis Clinton + Soros + Nancy Pelosi.

      Kuulostaa luotettavalta?

      Lue myös miksi tulokset eivät ole uskottavia tilastomatemaattisesti:
      https://theredelephants.com/there-is-undeniable-mathematical-evidence-the-election-is-being-stolen/
      https://www.thegatewaypundit.com/2020/11/update-benfords-law-used-prove-election-fraud-past-joe-bidens-numbers-michigan-99-flawed-no-surprise-tech-giants-banning-information/

      Wikipediaa on yritetty väärentää Benfordin lain osalta:
      https://imgur.com/a/FEuMaqK

      450 000 postiääntä, joihin on rastittu vain Joe Biden mutta ei mitään muuta juuri swing stateissa (lapussa oli mahdollisuus äänestää monesta eri asiasta):
      https://www.youtube.com/embed/DKXMypeXnAU?autoplay=1&auto_play=true

      Miten vaalihuijauksen voi huomata:
      https://www.bbc.com/news/world-africa-37243190

      Bonus: Live tv-lähetyksessä näkyy kun Trumpilta äkkiä HÄVIÄÄ 19 958 ääntä ja ne lisätään Bidenille:
      https://twitter.com/UncleSamsNation/status/1325627047331426305

      ---

      Tässä ei ole oikeastaan edes kyse siitä voittiko Trump vai Biden. Tässä on kyse siitä, voivatko kansalaiset vielä luottaa vaalijärjestelmään ja demokratiaan. Koska jos usko noihin horjuu pahasti, tulee sellainen hulabaloo ettei ole ennen nähty.

      Vaalit ovat demokratian kulmakivi. Jos on pienintäkään epäilystä, että prosessissa on huijattu, kaikki epäilykset pitää tutkia tarkasti. Se on kaikkien etu.

      Tätä tietoa sensuroidaan jatkuvasti, vaikka samalla mangutaan ettei ole mitään todisteita mistään. Sama järjestelmä halutaan vissiin Suomeenkin?

      • Anonyymi

        Aika hyvä kokoelma todisteita. Hyvää työtä!


      • Anonyymi

        Suurin häviäjä on demokratia jos uskottavuus häviää.


      • Anonyymi

        Ja mielenkiintoisinta tässä onkin, ettei ketään trumpilaisia kiinnostaisi vittuakaan vaalien rehellisyys, kunhan vain Trump olisi voittanut. Pointti on siinä, että tässä on TIEDOSSA JO SE TRUMPIN ILMOITTAMA PREMISSI, että hän voittaa. Jos hän ei voita, hän ei hyväksy tulosta. Ja nyt luetellaan kaikki skeida mitä keksitään, jotta tulosta ei voitaisi hyväksyä. Trump ei lähtisi mihinkään tällaiseen, jos hän olisi voittanut. Vaalijärjestelmässä ja teknologiassa ei siis ole oikeasti mitään vikaa, vaan vikaa on demokratiassa; kansa äänesti väärin, erästä kotimaista neropattiamme lainatakseni. Sopii hyvin tähän tilanteeseen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aika hyvä kokoelma todisteita. Hyvää työtä!

        Kokoelma salaliitto- ja propagandasivustoja sekä naurettavia argumentointvirheitä kuten "juttu, josta kukaan ei tiedä mitään, jee, ompa luetettavaa". Joo. Kannattaa ottaa selvää asioista sen sijaan, että väittää, ettei kukaan tiedä mitään. Ja jos kansalaiset eivät voi luottaa vaalijärjestelmään, niin muistakaa, ettei Trumpin siis olisi edes pitänyt olla pressa viimeiset 4 vuotta. Vai muuttuiko järjestelmä Trumpin aikakaudella epäluotettavaksi? No miksi Trump ei huolehtinut, ettei niin kävisi? Oikeasti, haistaako jo vittu noiden typerien lässytysten kanssa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja mielenkiintoisinta tässä onkin, ettei ketään trumpilaisia kiinnostaisi vittuakaan vaalien rehellisyys, kunhan vain Trump olisi voittanut. Pointti on siinä, että tässä on TIEDOSSA JO SE TRUMPIN ILMOITTAMA PREMISSI, että hän voittaa. Jos hän ei voita, hän ei hyväksy tulosta. Ja nyt luetellaan kaikki skeida mitä keksitään, jotta tulosta ei voitaisi hyväksyä. Trump ei lähtisi mihinkään tällaiseen, jos hän olisi voittanut. Vaalijärjestelmässä ja teknologiassa ei siis ole oikeasti mitään vikaa, vaan vikaa on demokratiassa; kansa äänesti väärin, erästä kotimaista neropattiamme lainatakseni. Sopii hyvin tähän tilanteeseen.

        Ja paskat. Minua ei muuten olisi kiinnostanut koko vaalit että kuka voittaa, jos Trumpia vastaan ei olisi käyty 4 vuotta niin selkeää ja laajaa valhekampanjaa aina Venäjä ja Ukrainasyytöksistä lähtien. Minä vastustan aina valehtelua ja petostelua, oli se ketä vastaan tahansa. Nyt vaalihuijauksesta on niin selviä viitteitä, että ihmettelen ketään joka puolustaa tätä valhetta ja väittää todisteiden esille tuojia ties miksi huijareiksi.
        Olen myös huomannut, että valehtelijat ovat aina muiden valehtelijoiden puolella totuutta vastaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja paskat. Minua ei muuten olisi kiinnostanut koko vaalit että kuka voittaa, jos Trumpia vastaan ei olisi käyty 4 vuotta niin selkeää ja laajaa valhekampanjaa aina Venäjä ja Ukrainasyytöksistä lähtien. Minä vastustan aina valehtelua ja petostelua, oli se ketä vastaan tahansa. Nyt vaalihuijauksesta on niin selviä viitteitä, että ihmettelen ketään joka puolustaa tätä valhetta ja väittää todisteiden esille tuojia ties miksi huijareiksi.
        Olen myös huomannut, että valehtelijat ovat aina muiden valehtelijoiden puolella totuutta vastaan.

        Joo, minulle on järkytys miten Suomenkin valtamedia puskee täysillä Bidenin voiton puolesta. Sensuroi kaiken vastaisen mielipiteen. Jos he näin räikeästi tästäkin valehtelevat, niin mistä muusta!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aika hyvä kokoelma todisteita. Hyvää työtä!

        Kasa netistä kopioitua salaliittosekoilulinkkejä nyt ei ole todiste yhtään mistään.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja mielenkiintoisinta tässä onkin, ettei ketään trumpilaisia kiinnostaisi vittuakaan vaalien rehellisyys, kunhan vain Trump olisi voittanut. Pointti on siinä, että tässä on TIEDOSSA JO SE TRUMPIN ILMOITTAMA PREMISSI, että hän voittaa. Jos hän ei voita, hän ei hyväksy tulosta. Ja nyt luetellaan kaikki skeida mitä keksitään, jotta tulosta ei voitaisi hyväksyä. Trump ei lähtisi mihinkään tällaiseen, jos hän olisi voittanut. Vaalijärjestelmässä ja teknologiassa ei siis ole oikeasti mitään vikaa, vaan vikaa on demokratiassa; kansa äänesti väärin, erästä kotimaista neropattiamme lainatakseni. Sopii hyvin tähän tilanteeseen.

        Ainakin se on todistettu, ettei ketään Bidenin kannattajia kiinnosta vittuakaan vaalien rehellisyys! Ainoastaan se, että demokraattisesti valittu Trump saadaan syrjäytettyä! Ei mitään väliä keinoilla!


    • Anonyymi

      Se on maailmanlajuista propagandaa, mutta Trump ei aio luovuttaa. Miksi aikoisikaan? Todisteet vaalihuijauksesta ovat niin vahvat!

      • Anonyymi

        Mikäs vaalihuijaus sitten aikanaan sai Trumpin valtaan? Jos huijaus toimi nyt, niin miksi ei silloin? MIkä oli silloin toisin? Niin, että miksi tämä meneekään jotenkin sopivasti niin, että huijaus on muka selvää aina kun tulos ei miellytä itseä, mutta kaikki on rehtiä kun se miellyttää?


    • Anonyymi

      Pääsee vankilaan, jossa on Crapple 10kV iChair.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Osavaltioiden vaalilait ovat erilaiset ja siitähän sitä sotkua sitten voi syntyäkin.

      Onhan se aika järjetöntä, että vielä vaalipäivän jälkeenkin posti leimaa postiäänikuoria menneellä laillisella päivämäärällä - tuota sanoisi kuka tahanansa jo rikolliseksi toiminnaksi. Posti vetoaa, että henkilökuntaa ei ollut tarpeeksi leimata niitä ajoissa! Posti ei ehtinyt niitä edes kerätä ajoissa, vaan keräystäkin jatkettiin vielä vaalien jälkeenkin.

      Lisäksi postiäänet tarkistetaan vasta vaalien jälkeen ja niinpä postiäänen antanut on voinut rauhassa mennä vaalipäivänä äänestämään uudestaan, kun ei ole ehditty tarkistaa niitä ennen vaalipäivää; siis miljoonia ääniä on voitu antaa tuplasti.

      Amerikkalaiset on kyllä tosi tyhmiä, ettei ne muuta tuollaista väärinkäytöksiä mahdollistavia äänestyslakeja. Toki tätä vaalivilppiä on voitu tehdä molemmille ehdokkaille. On varmasti tehtykin.

      Vasta, jos oikeuden päätös velvoittaa puolueettomat tarkastajat tarkistamaan sen, ettei kukaan ole äänestänyt kahteen kertaan ja ettei myöhässä olevia postiääniä enää hyväksytä mukaan vallitulokseen, silloin vasta se tehdään. Ilman oikeuden päätöstä ei tuollaisia tarkastuksia tehdä. Uusintalaskennassakin lasketaan kaikki äänet vain uudelleen, laillisuutta ja tuplaäänestystä ei tarkasteta.

      Meille Suomalaisille on ihan sama, kuka siellä merten takana häärää pressana, koska kaikki tärkeät lait säätää kongressi ei presidentti. Sillä on toki merkitystä, jos Biden painaa päälle EU ja USA vapaakaupassa, niin sillon amerikkalaiset yritykset tulevat valtaamaan loputkin Suomen yrityksistä, koska he haastavat Suomen valtion oikeuteen ja miljoonakorvauksiin, jos heille ei anneta tilaa tulla ja vallata Suomen yrityskanta. Samoin heidän oikeutensa viedä voitot Suomesta verottomina ulos tullaan säätämään tuossa 'vapaakauppa' sopimuksessa. Sitä ei Suomen hallitus pysty millään enää sitten estämään. Hyvästi amerikkalaisten omistamien yritysten verotulot. Amerikka ei huonoja diilejä vapaakaupassa tee - EU tulee sen väännön häviämään. Tasapuolista se ei koskaan ole.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      273
      4532
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      267
      3649
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      162
      1938
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      26
      1839
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      302
      1499
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      135
      1045
    7. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      18
      986
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      124
      938
    9. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      885
    Aihe