Kerro mistä haaveilet!
Oma haave olisi vapautua tästä sairaaksi tehneestä maasta ja yhteiskunnasta.
Joko muuttamalla maasta tai taloudellisella riippumattomuudella.
Myös syrjäytyminen tuille ja eläkkeille voittaa osallistumisen täällä.
Oma haave olisi vapautua tästä sairaaksi tehneestä maasta ja yhteiskunnasta.
Joko muuttamalla maasta tai taloudellisella riippumattomuudella.
Myös syrjäytyminen tuille ja eläkkeille voittaa osallistumisen täällä.
Vastaukset 54
Vanhimmat
Haaveilen onnellisesta elämästä jossa elämällä on sisältöä ja arvoa ja jossa elämällä on tarkoitusta.
Eli lähes kaikesta siitä mitä elämä täällä ei ole.
Hyvin summattu, lähes kaikesta siitä mitä tämä todellisuus ei ole.
Olisi ollut hienoa elää jokin toinen aikakausi vähemmän rumassa maailmassa.
Aamen.
Todellisuushan on sitä sinulle mihin sinä päässäsi uskot. Siinä todellisuudessa elät.
Hyväksi veronmaksajaksi tulemisesta, LOL
Kerro lisää, milloin kuolit sisältä?
LOL?
Saiko tämä maa sinunkin silmiesi pilkkeen sammumaan ja sielun tulen muuttumaan vain höyryksi jonka tuuli vei pois?
Elitkö joskus aidosti etkö mennyt näillä mitä jaettiin norsunluutornista?
Jos elit niin kerro siitä, moni täällä ei ole ikinä elänyt!
Edellisen kommenttiin vastaten: elämä taisi olla sellaista silloin, kun olin lapsi. Eli siis lapsuudessa ja nuoruudessa. Sitten iski vastaan kylmä todellisuus.
Että laiffi on pelkkää shittiä. Kaikki meni pilalle ja romahti. Joten kyllä kai kaikkien ikävien kokemusten, kariutuneiden unelmien ja hyväksikäytön jälkeen väkisinkin kuolee sisältä.
Siitä että voisi edes kerran elämässään herätä aamulla ilman että vituttaa ja siitä että voisi mennä nukkumaan edes kerran ilman että vituttaa.
Siis elämästä joka ei vituttaisi 24/7.
24/7 vituttaa, se on täällä normipäivä.
Minä taas toivoisin, että en olisi aina niin väsynyt.
Olen väsynyt 24/7. Aina, joka päivä ja joka hetki. Monien eri sairauksien ja neuroleptilääkityksen seurauksena.
Ja jos totta puhun ja suoraan sanon, elämä ei ole enää minkään arvoista. Ei sillä, eikä millään oikeasti ole enää mitään merkitystä.
Jos olet aina väsynyt, etkä jaksa mitään, kaikki on elämässä mennyt päin helvettiä, eikä mikään, mitä toivoit ja halusit elämältäsi toteutunut, niin eiköhän tapauksessa toivo, ettei olisi enää edes olemassa. Eli siis elo*sa.
Elämästä, jossa edes perustarpeet täyttyisivät.
Onnelliseen elämään liittyvistä korkeimmista tarpeista ja arvoista en edes enää haaveile.
Olisipa joo edes oma koti ja toimeentulo elää ja elättää lapset jotka vietiin pois.
Olisipa, olisipa... Onko koskaan kukaan kertonut, että omat valinnat ja teot vaikuttavat hyvässä ja pahassa?
Ihan itse, omalla työllä ja toiminnalla ihmiset yleensä hankkivat kodin ja muut hyvän elämän tarpeet.
Pelkällä haaveilulla jää haaveilijaksi! Toiminnalla ja työllä unelmat toteutetaan!
Syyttömänä synnyin minäkin. En pyytänyt tänne tulla kärsimään .
Sanoessasi, että omat valinnat vaikuttavat hyvässä ja pahassa ja että omalla työllä ja toiminnalla ihmiset saavat kodin ja muut elämän tarpeet, olet antamissasi ohjeissa ja kommenteissasi ylioptimistinen. Ja jopa vähän ylimielinen. Et taida muistaa sitä, että jokaisen lähtökohdat ja elämäntilanne, tai elämässä koetut asiat voivat olla hyvin erilaisia ja kaukana sinun elämästäsi.
En tiedä, oletko kyseisellä alalla, mutta jos olet, niin saatat olla myös sen kyseisen systeemin, ei psykiatrian hoitotieteen nielaisema. Uskot siihen ja uskot sen toimivan. No mistä vit*sta minä tiedän oletko sillä alalla, mutta jotenkin tämä kaikki alkaa turhauttaa minua! Juuri nämä yltiöpositiiviset ja optimismin ilosanomaa julistavat ihmiset.
Todellisuudessa ei ole näin. Tässä maailmassa on niin paljon erilaisista lähtökohdista ja elämäntilanteessa olevia. Kaikilla ei vain tämä elämä mene putkeen. Tai nk. itsekin joskus nuorena haaveili.
Ja joskus, ikävä kyllä, se syöksykierteeseen ajautuminen alkaa lukemattomista, toisiaan seuraavista perättäisistä vastoinkäymisistä, menettämisestä, hyväksikäytön kohteeksi joutumisesta, taloudellisesta, tai psykososiaalisesta ahdingosta. Tai esim. yhteisön ulkopuolelle joutumisesta.
Miten kursit itsesi ja elämäsi kokoon, kun olet menettänyt lähes kaiken, mitä elämässä on, eikä ole mitään muutosta tiedossa. Tai et pysty enää tekemään millekään asialle yhtään mitään.
Revi ihmeessä tähän vastineeksi jokin yltiöpositiivinen ja optimistinen mietelause, jos keksit!
En ole tuo edellinen kommentoija, mutta vähän pisti silmään niin ajattelin jotain sanoa tähän väliin.
Ei pahalla, mutta Suomessa jokaisella on mahdollisuus taustoista huolimatta nousta suosta ja tehdä elämälleen jotain. Mikä muka estäisi vaikka huono tausta olisikin?
Eihän se ole ylimielisyyttä, vaan auttamisenhalua. Jotkut meistä "neuvojista" on olleet siellä pohjalla ja tietää mistä puhuu mutta sellaista on vaikea tietenkään saada todistettua toiselle.
Sinulla saa tietysti olla mielipiteesi mutta muistutin vain kuinka eri tavalla ajattelemme asiasta.
Loppujen lopuksi elämässä on tehtävä vaikeita valintoja ja joskus se optimistisuus tuntuu vaikealta kun se ei kohtaa tarpeita sillä hetkellä. Ja ei siinä mitään, välillä pitääkin surra ja antaa oikeus sille tunteelle että kaikki on paskaa. Eihän kaiken tarvitse kuitenkaan olla huonosti?
Monesti jos on paha olla niin sitä ei halua uskoa muiden ihmisten auttamisen haluun, mutta kyllä kannattaisi muistaa että asioilla on useampikin puoli kuin se masentuneiden lasien läpi katsottu. Se on huijari olotila.
Sitä pystyy vaikka mihin usko pois. Eihän muuten olisi hienoja tarinoita ihmisistä jotka ovat menettäneet kaiken ja lopulta nousseetkin. Ne ovat uskomattomia, mutta mahdollisia. Se niistä tekee niin hienoa. Siksi siihen jaksaa uskoa.
Jopa syrjäytyminen sairauden kautta antoi arvokkaamman tunteen omasta elämästä kuin osallistuminen suomalaiseen työelämään ja yhteiskuntaan.
Aika sairasta?
Ihan vitun sairasta, mutta parempi jotain omaa kuin olla suorittajien maailmassa.
Ei ole sairasta olla sopeutumatta sairaaseen yhteiskuntaan.
Aamen.
Sieluttomat työnarkomaanit voivat suorittaa ihan keskenään, mennään me muut vaikka keittämään kahvit?
Juuri näin.
Elämästä jossa ei tarvittaisi lääkkeitä tai alkoholia turruttamaan sen rumuutta.
Vakituisesta työpaikasta työkavereina tutut ihmiset.
Henkinen vapautuminen on monen etsijän haave. Ehkä joku Zen -munkki voi siihen tilaan päästäkin.
Minä haaveilen siitä, että mielialalääkkeiden haittavaikutukset ja vieroitusoireiden pitkäkestoisuus vihdoinkin tunnustetaan. Unelmoin siitä, että mielialalääkityksen lopetuksesta aiheutuneita vieroitusoireita ei automaattisesti tulkita alkuperäisen sairauden toistumiseksi tai uusiutumiseksi.
Haaveilen salaa, että psykiatrian ja lääketeollisuuden symbioosi katkaistaan ja aletaan suosimaan enemmän lääkkeettömiä hoitomuotoja, kuten psykoterapiaa.
t. "vakavasti masentunut"
Se taitaa tapahtua tällä nykymenolla "optimisimmillaan" vasta kymmenen vuoden päästä.
Koska psykiatria on edelleenkin jämähtänyt jonnekin sinne 1960, tai 1970 luvulle.
Vie ja kestää vielä kauan, ennen kuin sillä alalla olevat heräävät huomaamaan, että heidän lääkkeisiin pohjautuva hoitotiede ja menetelmänsä ei käytännössä toimi, eikä auta potilaita.
Näin on. Tarvitaan uusi sukupolvi ja polarisaation muutos alalla vallitsevassa ajattelussa.
Mielialalääkkeet pysyköön vasta viimeisenä ja lyhytaikaisena keinona ja lääkkeen käyttäjä tarkassa seurannassa lääkkeen aloituksesta lopetukseen. Eikä enää kymmeniä vuosia kestäviä ns. ylläpitohoitoja ilman minkäänlaisia hoitokontakteja. Peräänkuuluttaisin tässä vastuuta myös lääkkeiden määrääjiltä. Vasta viime vuonna eräs SSRI-reseptini uusija kehoitti minua varaamaan lääkäriajan ehtona reseptin uusimiselle.
Kaipa tuo olisi pitänyt itsekin tajuta, mutta ei kun yritin keskittyä elämiseen eikä ollut aikaa jauhaa kaikenlaista p*skaa mielessään.
Paroksetiinista oli minulle hyötyä raivatessani tietä läpi elämääni kohdanneiden kriisien 2000-luvun alussa. Milloinkaan minulle ei tosin kerrottu, että lääkityksen olisi tarkoitus olla elinikäinen.
t. "vaikeasti masentunut"
Yksi ongelma taitaa olla ettei psykoosilääkkeissä ole tullut valtavia läpimurtoja sitten 70 luvun. Siksi haittavaikutuksetkin ovat pitkälti sieltä. :/
Nukkumisesta.
Mieli voi olla terve vain täydellisen unen kautta.
Tulee nukkua luonnollisessa rytmissä ilman häiriöitä.
Juuri kun sopiva mennä ja herää kun herää.
Ilman kelloja tai kellokortteja tai häiritseviä naapureita yms
Siitä haaveilen ja sitä tehneenä tiedän lääkkeitäkin tärkeämmäksi elää vapaana ja oikein.
Kunhan nukut omilla rahoilla, etkä ole veronmaksajien elättinä niin silloin tuo on ok.
Muista sinäkin nukkua tarpeeksi 😊
Siitä että olisin oman itseni herra eivätkä muut sanelisi mikä on minulle parasta.
Haaveilen elämästä ilman psykiatreja, psykologeja, mielialalääkkeitä, kontrollikäyntejä, ylläpitohoitoja ym. ym. ym.
Toivon, että se päivä vielä koittaa, milloin olen erossa noista kaikista.
Samat on kanssa mietteet! Olen vasta 30 v. Ja ketuttaa lievästi tää tilanne..
Toivon sinulle voimia, että löydät sen punaisen langan elämässäsi, voiman ja energian itsestäsi, sekä että pääset lopulta eroon psykiatreista, psykologeista mielialalääkkeistä etc.
Kaikkea hyvää, lämpöä, voimia ja rakkautta Sinulle!
Toi on todella hyvä hyvä haave. Ongelma on että sille tasolle jää. Yhteiskunnasta ei pääse eroon ilman että menettää ihmisoikeutensa. Jokaisen on pakko kuulua johonkin koska valtiot haluaa hyötyä jokasesta tälle pallolle syntyneestä oliosta. Niin pitkään kun omaat ihmisoikeudet niin sua ei sentään voida laittaa narun päähän, sulla ei voida teettää kokeita, lukita häkkiin ym. Jos pääsisitkin yhteiskunnasta ja kansalaisuuksista eroon niin seuraavaksi sut orjuutettaisiin. Ihmiset vaan sattuu olemaan sellaisia, psykopaattinen paskameri joka tappaa ja kituuttaa ympäriltään kaiken
Seksistä ja maasta muutosta jonkun ulkomaalaisen kanssa, ehkä jopa suhteesta.
Toivossa on parempi elää kuin täällä.
Uudesta elämästä, kenties uudessa maassa.
Nykyinen jätti kylmäksi ja tyhjäksi.
Ehkä joku kiehtova nainen avaisi tien pois täältä?
Nukkumisesta joka yö niin pitkään kuin luonto sanoo.
Parasta lääkettä mitä tulee perusasioihin.
Onnellinen elämä sitten vaatisi paljon muuta.
Suomi ei tarjonnut mitään eli kansainvälistä uraa tai uutta kotimaata.
Haaveeni on itseni lopettaminen. Valitettavasti ei ole kanttia siihen. 20 vuoden haaveilun jälkeen on hyväksyttävä tämä totuus. Oli muitakin haaveita, vaan ne eivät toteutuneet. Itse asiassa nyt kun ajattelen niin en koskaan onnistunut toteuttamaan haaveitani. Olen aina ollut jotenkin kuollut sisältä.
Ehdottomasti muutosta pois Suomesta ja uudesta elämästä.
Seksikkäistä ulkomaalaisista naisista jotka eivät alista tossun alle.
Siitä että mielenterveyden tuhoajista eli syistä puhuttaisiin teknokraattisen ihmisinsinöörikikkojen ja lääkkeiden sijaan.
Se olisi ensi askel tekoihin.
Sanoma ja Aller Media ovat tähän syyllisiä.
Talvien vietosta poissa Suomesta.
Etätöistä ulkona suomalaisesta työelämästä.
Maailman kansalaisuudesta.
Haaveilen taloudellisesta riippumattomuudesta toki. Kukapa ei haluaisi sitä kokea. Hirmu harva onnistuu sellaisessa hankkeessa. Mutta ehkäpä jos tarpeeksi kauan sen kanssa painii, niin se lopulta väsyy ja taipuu?
Taloudellisesta vapaudesta elää kerrankin oikeasti ja vapaana.
Tuntea elävänsä edes kerran.
Siitä hetkestä kun on päässyt pois täältä ja voi sytyttää passin palamaan.
Voiko kansalaisuudesta luopua kuten kirkosta lähtö oli helppoa uskon mentyä?
Haaveilen myös matkustamisesta ajassa taaksepäin perumaan avioliiton ja perheen perustamisen suomalaisen kanssa.
Oikeastaan koko elämän täällä voisi perua.
Että voisin vetää piuhan irti seinästä tästä näillä mennään matriisista jota elämäksi kutsutaan.
Tämä ei ole aitoa vaan virtuaalipetosta ja siksi yksikään tunne täällä ei ole aito.
Tämä on tyhjää elämää vankilassa ja orjuudessa.
Haaveilen siis vapaudesta.
Suorittamisen lopettamisesta kaikissa sen muodoissa ja elämän alkamisesta.
Kaiken sen lopettamisesta mikä tappaa sielun ja elämän ilon.
Edes yhdestä aidosta tunteesta.
Minä haaveilen, että löytäisin ympärilleni ihmisiä tai ihmisen vierelleni, joka ymmärtää minua ja minun ei tarvitse koko ajan selitellä ja perustella itseäni tai valintojani.