Kouluista päättäminen on tänään 9.11. valtuustossa.
Mitään ei tajuta säästää vaan viedään Kiuruvettä kohti tuhoa. Kolme vuotta sitten rakennettiin kyläkoulu Luupuvedelle, vaikka se olisi jo silloin pitänyt lakkauttaa.
Täytyy niiden valtuutettujen olla pimeitä jos eivät lopeta kyläkouluja viimeistään 2025. Missä maailmassa täällä monet ja valtuutetut oikein elävät? Jossain ihmeen mielikuvitusmaailmassa.
Minä pyydän valtiovarainministeriötä ottamaan Kiuruveden haltuunsa, jonka se voi lain nojalla tehdä.
Mitään ei tajuta säästää vaan viedään Kiuruvettä kohti tuhoa. Kolme vuotta sitten rakennettiin kyläkoulu Luupuvedelle, vaikka se olisi jo silloin pitänyt lakkauttaa.
Täytyy niiden valtuutettujen olla pimeitä jos eivät lopeta kyläkouluja viimeistään 2025. Missä maailmassa täällä monet ja valtuutetut oikein elävät? Jossain ihmeen mielikuvitusmaailmassa.
Minä pyydän valtiovarainministeriötä ottamaan Kiuruveden haltuunsa, jonka se voi lain nojalla tehdä.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Näinhän siinä käy että valtionvarain ministeriö pakkoliittää kiuruveden iisalmen maalaiskuntaan kun budjettialijäämä kasvaa vuosi vuodelta kun tollot eivät saa mitään säästöjä aikaan vaan haihattelevat mitä milloinkin.
Ei+ole+Kiuruvedellä+muuta+mahdollisuutta+kuin+julistautua+itsenäiseksi,+rakentaa+muuri+ympärille+ja+ruveta+veroparatiisiksi+samaan+tapaan+kuin+Monaco.+Vain+rikkaiden+annetaan+siirtää+kirjansa+körttikylään+(muuttivatpa+itse+tai+ei)+ja+veroprosentiksi+tasavero+5+%+kaikilta.+Talous+saadaan+äkkiä+kuntoon+ja+maataloustukia+voidaan+korottaa+entisestään.++Kulmunin+voi+valita+hallitsijaksi+mutta+perintädynastiaa+ei+kannata+perustaa+vaan+uusi+hallitsija+valitaan+viimeistään+aina+20+vuoden+jälkeen.+Kepun+jäsenkirja+pitää+tietysti+olla.+
Näillä+toimenpiteillä+vältetään+muuten+väistämätön+romahdus.
Konsultti+Osmangilta
Ei se romadus enää ole vältettävissä kun lantalordit ei maksa veroja juuri ollenkaan.
Konkurssikunta on kiuruvesi.
Valtiolla+ei+ole+varaa+nuin+korkean+alan+yrittäjiä+enää+pitää+pystyssä.+Valtion+ja+eu:n+tuella+tehdä+elintarvikkeita+suomessa+on+liian+kallista.+Eivät+käytä+edes+kotimaisia+koneita+töissään.+Sitten+tuotannosta+30-40%+lyö+kaupparyhmittymät+roskiin.+Antaisivat+sairaille+ja+vanhuksille+ilmaiseksi+ne,+mutta+ei,+kun+siinä+on+tämä+kepun+ammattiyhdistyksen+viimeinen+myyntipäivä.+Vaikka+tuotteet+ovat+hyviä+ja+syötäviä+monta+päivää+sen+jälkeen.+Siksipä+ostamaan+saksalaista+maitoa+ja+juustoa,+viinat,+saksasta+ym.+Ovat+paljon+halvempia.+Ja+maksetaan+sitten+loppuikä+tuota+Italian+2480+miljaardin+velkaa.+Eu:sta+ei+ole+meille+muuta+hyötyä,+kuin+saadaan+halvemmat+viinat+naapurista.
Kyllä tuolla menolla on kohta nurin. Metsätilat myytiin ulkomaalaisille jobbareille nuijankopautuksella ilman keskustelua Laskelmat olivat vähintään omituisesti laadittu. Hulluinta,mitä voi tänään tehdä,on luovuttaa yhteisestä omaisuudesta juuri se osa,joka tuottaa ja jonka arvo koko ajan nousee.
Metsätilojen myynti on tyhmin päätös jonka kunnavaltuusto voi tehdä.
Tässä nähtiin miten tyhmiä kunnanvaltuustossa istuu.
Ei maha mitään.