Sotilasvakuutus ja juhlallinen vakuutus

Toisessa ketjussa todettiin, että sotilasvakuutus on jo myös perinteinen, ollut käytössä vuosikymmeniä, ja isänmaallinen, kiinteä osa maanpuolustusta. Ihan tarkkaan sanamuotoja tiiraten näin ei ole, vaan sotilasvakuutus oli aiemmin nimeltään juhlallinen vakuutus. Onhan sotilasvakuus niin kuin sotilasvalakin yhä juhlallinen, mutta nykyinen vakuutus on varmaan erittäin ok. Silti voidaan noteerata, että puolustusvoimain ylipäällikkö eli tasavallan presidentti antaa virkaan astuessaan juhlallisen vakuutuksen joka on uskonnollisesti ja katsomukssellisesti neutraali, tunnustukseton.
37103
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 37

Vanhimmat

Tasavallan presidentin juhlallinen vakuutus on lakisääteineen ilman "valinnanvapautta" uskonnollisen ja uskontoneutraalin välillä. Samanlainen lakisääteinen sotilasvakuutus sopisi alokkaillekin, kun alokas ylennetään sotilaaksi.

Äänestä
  • Niin, edellyttää lakimuutosta. Johon on hyvät perustelut kahtaalta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin, edellyttää lakimuutosta. Johon on hyvät perustelut kahtaalta.

    Yhtäältä samat perustelut kuin esitettiin todistajan vakuutuksen siirtymisessä (todistajanvalan ja -vakuutuksen vaihtoehtoisuuden lopettamisessa).

    Äänestä

Vapaa-ajattelijat ovat sanoneet, että jos uskonnollisesta valasta luovutaan ja siirrytään yhteiseen velvoittautumiseen, sen nimenä voisi olla sotilasvala. Onko ok "myönnytys"?

Äänestä

Onnea kumma jos ei uskalla olla valaumusensa mukaan. Huolestuttavaa.

Äänestä

Valitse juhlallinen sotilasvakuutus - omantunnon mukaan. Jätä Jumalan kaikkitietävyyden julistaminen tosiuskovaisille.

Äänestä

Valitettavasti on vielä paikoin niin, että sotilasvalaa myydään "perinteisenä", vaikka sotilasvakuutuksella on myös jo pitkän perinteen omaava tärkeä rooli.

Äänestä
  • Onko se lähetyskäsky vai mikä käsky, kun kapiaisetkin myy kaikkivaltiasta..

    Äänestä

Turhaa kaksijakoisuutta valtiolta. Kirkko vs nostakoon omissa toimissaan.

Äänestä

Tästä tietoa paitsi alokkaille myös papoilla ja mammoillekin. etteivät vahingossa anna johdattelevaa kannanottoa lapsenlapsilleen. Siis sellaista jot eivät tarkoitakaan.

Äänestä

Tärkeää todeta, että sotilasvakuutus eli juhlallinen vakuutus on perinteinen. Perinteikäs.

Äänestä

Omantunnon mukaan tehtyä itsenäistä valintaa halutaan kutsua rohkeuskokeeksi. Miksiköhän?

Äänestä
  • Papit, kapiaiset ja osa varusmihistä saattavat painostaa valitsemaan valan. Siksi.

    Äänestä

Rohkeustesti mainio. Oma tunto.

Äänestä

Perinteisyydelöä on markkinoitu epäreilusti. Sumeilematta. Sotilaspapilla tsistelu markkinaosuudesta.

Äänestä

Jos alokasta ei kirkosta, mitä sitä uskonnollisia julistuksia ala latelemaan.

Äänestä
  • "kaikkivaltiaan ja kaikkitietävän" julistamien on vastenmielistä, mutta monille se myydään sillä, että se ei merkitse mitään.

    Äänestä

Näillä näkyminen pitäisi ensin nytkäyttää virkavala pois eli siirtyminen yhteiseen virkakuutukseen (ja sitä kautta ministerinvakuutukseen).

Äänestä

Jos noista pitää valita, se vakuutus. Mutta entä jos uskontobmneutraali vala.

Äänestä

Nyt eduskunnan apulaisoikeusaziamies on lausunnossaan todennut, että yksi yhteinen dotilasvzkuurud riittää.

Äänestä

Sotilasvakuutus on varusmiehelle myönteinen tapahtuma, joka herättää sekulaareissa sukulaisissa myönteisiä tunteita.

Äänestä

Perinteisyys esille. On törkeää, jos vain uskollinen vala on markkinoitu perinteisenä.

Äänestä

Tämä perinne kunniaan. Juhlallisesti.

Äänestä

Sekulaari perinne kunniaan. Juhlallisesti.

Äänestä

Perinteisyyttä on hyvä tuoda esiin, koska sillä sotilaspapit ratsastavat.

Äänestä
  • Joko juhlallinen vakuutus pian täyttää 100 vuotta?!

    Äänestä

Nyt faktaa pöytään. Koska tarkkaN ottaen tuli juhlallinen vakuutus??

Äänestä

Valmennusta tammikuun alokkaille. Valitse todellisen katsomuksesi mukaan.

Äänestä

Kuinka pian sotilasvakuutus tuli uskonnonvapauslain jälkeen? Tai juhlallinen vakuutus?

Äänestä

Sotilasvakuutus on juhlallinen.

Äänestä

Uskontojen historia ja siveysoppi tuli pian uskonnonvapauslain 1923 jälkeen. Tuliko myös juhlallinen vakuutus?

Äänestä

Varusmiehet joutuvat toden eteen.

Äänestä

Se, johallisee käsitteitä, hallitsee myös mieliä. Infosotaa käydään monella tavalla.

Äänestä

Termi juhlallinen vakuutus on pelnistynyt ylimpään valtiojohtoon.

Äänestä

Perinteisyys. Koska alkoi?

Äänestä

Sotilasvakuutuksen edeltäjän, juhlallisen vakuutuksen antaminen alkoi ja 1920-luvun alkupuoliskolla.

Äänestä

Taas helmikuussa edessä pakkovalinta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Toisessa ketjussa todettiin, että sotilasvakuutus on jo myös perinteinen, ollut käytössä vuosikymmeniä, ja isänmaallinen, kiinteä osa maanpuolustusta. Ihan tarkkaan sanamuotoja tiiraten näin ei ole, vaan sotilasvakuutus oli aiemmin nimeltään juhlallinen vakuutus. Onhan sotilasvakuus niin kuin sotilasvalakin yhä juhlallinen, mutta nykyinen vakuutus on varmaan erittäin ok. Silti voidaan noteerata, että puolustusvoimain ylipäällikkö eli tasavallan presidentti antaa virkaan astuessaan juhlallisen vakuutuksen joka on uskonnollisesti ja katsomukssellisesti neutraali, tunnustukseton.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu