Miten aiotte jatkaa tai muuttaa elämäänne

Aikoinaan, pian 30 vuotta sitten pakkasin kamani ja muutin ulkomaille.
Elämän jatkaminen Suomessa tuntui täysin mahdottomalle, syitä en tässä ala kertoa mutta silloin tuntui kyllä että joko lähtö ulkomaille ja kaiken jättäminen taakse tai hauta.
Kuolla en tahtonut niinpä valitsin lähdön. Enkä ole päivääkään katunut.
En sano, että ulkomaille muutto olisi helppoa, kaukana siitä! Vaikka joistain ongelmista pääsee ja jotkut ihmiset saa karistettua elämästään, odottaa uudessa maassa uudet haasteet. Tärkeimpiä ovat tietysti työpaikan saanti joka itselläni kävi helposti koska oman ammattini osaajia tarvittiin ja työtä oli ja on edelleen. Asunto järjestyi myös helposti. Olin säästänyt rahaa alkuun pääsemiseen joten se ei ollut vaikeaa.
Kaikki vanhat tutut jäi Suomeen, sekä suku. Suku olikin se paha jota pakoon lähdin, joten välit sinne totaalisesti poikki. Se pelasti mielenterveyteni rippeet, mutta itseäni jouduin kokoilemaan ja paikkailemaan täällä kuitenkin psykologin avulla muutaman vuoden. Onneksi apua oli ja on helppo saada. Olin jopa kolme kuukautta vapaaehtosesti osastolla josta sain hyvin paljon apua.
Ystäviä ei täällä ollut, mutta tuttuja sain aika nopeasti. Asuin silloin pienessä kaupungissa ja ihmiset ottivat hyvin vastaan. Uteliaita olivat mutta ystävällisiä. Ja työpaikalta sain pari hyvääkin kaveria. Kuitenkin uusi vieras maa oli uusi vieras maa, ja kaikki se painolasti jonka toin mukanani väistämättä muuttokuormassa painoivat. Meni ainakin kaksi vuotta ennenkuin voin sanoa että sopeutuminen uuteen maahan alkoi toden teolla.
Hieman myöhemmin lähdin lisäopiskelemaan ja muutin isompaan kaupunkiin. Täällä elämä alkoi sujua sitten ihan mukavasti . Opintojen jälkeen palasin töihin ja arki alkoi kulkea kulkuaan. Tapasin erään tuttavan luona vieraillessa erään miehen joka myös oli muualta tullut. Hänestä tuli sitten myöhemmin aviomieheni ja elämä täällä vakiintui niin etten aio koskaan Suomeen palata. Ei ole mitään siteitäkään sinne, mutta kolme kertaa olen käynyt Helsingissä ja Tampereella ihan lomalla, näyttämässä miehelleni mistä olen kotoisin. Hänen kotimaassaan käymme tietysti myös ja hänen perheensä ja sukunsa ovat ottaneet minut avosylin vastaaan joten perheenkin sain sitten lopulta. Lapsia meillä ei ole.
Mitä kieleen tulee, on erittäin tärkeää opetella mahdollisismman nopeasti maan kieli vaikka englanti sujuisikin. Ei pääse kunnolla sisään elämään ja yhteiskuntaan jos kieli ei suju.
Tämä oli minun keinoni avata se solmu. En kuitenkaan suosittele maastamuuttoa kenelle tahansa, se on valtavan iso askel ja päätös jota ei pidä hetken mielenjohteesta tehdä! Mutta jos tarkan harkinnan jälkeen edelleen on sitä mieltä ja realistiset odotukset sekä valmis haasteisiin, mikä ettei!

Seuraava elämä sielunvaelluksessa ei tule olemaan ihmisenä eikä edes maapallolla.

Itse olin täysin alhaalla, itsemurhaa suunnittelin noin viitisen vuotta. Olin vaikeasti masentunut ja paniikkihäiriöinen. Lopulta aloin auttamaan muita ihmisiä väittämättä omista paniikeista, se muutti elämääni hetkessä parempaan suuntaan. Ihmiset olivat todella hyvillään saamastaan avusta.

Sitten menin mukaan AM joogayhteisöön ja aloin tanssimaan kiirtania, mikä auttoi pitämään mielialan parempana jatuvasti ja pian pääsin jaloilleni ja uskaltauduin mukaan järjestön toimintaan. Siitä on nyt 35 vuotta ja elämä on ollut uskomattoman kiinnostavaa.