Veronika Westin toinen uni Trumpin ja Bidenin juoksukilpailusta

Veronika Westin toinen uni Trumpin ja Bidenin juoksukilpailusta, jossa Biden julistettiin voittajaksi, mutta sitten…

Veronika West näki toisen unen Trumpista ja Bidenistä heti USAn presidentinvaalien jälkeen muutama päivä sitten.

Unessa Trump ja Biden olivat stadionilla ja he valmistautuivat juoksukilpailuun.

Ennen kuin lähettäjän starttipistoolin ääni kuului, Biden otti varaslähdön. Yleisö huomasi vilpin ja alkoi huutaa: ”Foul (Virhe).”

Media kannusti kuitenkin Bideniä juoksemaan, ja lopulta Biden voitti Trumpin kolmella metrillä, jonka jälkeen tiedotusvälineet pauhasivat: ”Joe, sinä voitit, sinä voitit!”

Mutta ihmiset huusivat: ”Foul, foul, disqualify (Virhe, sääntörikkomus, diskatkaa).”

Biden juoksi pöydän luo, jossa oli kilpailun yhdeksän tuomaria (viittaus USAn Korkeimpaan Oikeuteen, jossa on 9 tuomaria). Yksi tuomareista sanoi: ”Sinä voitit juoksun, mutta sinut on diskattu.”

Jouko Pihon kommentti 8.11.2020:

Näin tulee käymään. Biden juhlii nyt voittoaan, mutta hänet tullaan vilpin takia diskaamaan, ja Yhdysvaltain 46. presidenttinä jatkaa Jumalan valitsema Donald Trump.

47

823

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Miten monen puolueettoman tai jopa republikaanisen tahon täytyy sanoa, ettei minkäänlaisia merkkejä mistään vaalivilpistä ole huomattu ennen kuin Trumf-fanit myöntävät tappion. Uskomatonta jääräpäisyyttä.

      • Trumf, mistä tuo tuli ;D


      • Tipale kirjoitti:

        Trumf, mistä tuo tuli ;D

        Herraisän alkuperäinen sukunimi oli tosiaan Trumpf.


      • Anonyymi
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        Herraisän alkuperäinen sukunimi oli tosiaan Trumpf.

        Eikö Strumpf, eli strumffi?


      • Anonyymi kirjoitti:

        Eikö Strumpf, eli strumffi?

        Suurstrumffi suorastaan, ainakin suustaan.


    • On sulla kyllä jutut. Mitäs johtopäätöksiä teet, kun näin ei tule käymään? Et varmaan yhtään mitään? Ei löydy peiliä, johon katsahtaa?

      • Anonyymi

        "joka uniinsa uskoo, se varjoonsa pelkää"


    • Anonyymi

      Aha, Susannan porofeettia heitettiin yli laidan, jotta Veroonikalle saatiin tilaa.

      Entä mustat YK-helikopterit?

    • Anonyymi

      Näissä profetioissa on usein se vika, että ne tekevät Jumalasta valehtelijan. Katsotaan, käykö nytkin niin.

      • Anonyymi

        Jumala ei ole valhtelija vaan nää oamterkoiset paholaisen profeetat.


    • Anonyymi

      Aloitus on samaa eksytysten soopaa, joa Mr Piho on harrastanut teis kuinka kauan.
      Sielullisia ja omatekoisia (profetioita) joissa JUmala on otettu kui keppihevoseksi, muka että nuo olisivat Hänestä.

      Jumala tulee asettamaan tilintekoon nämä eksyttäviä profetioita suoltavat harhaopettajat.

      Jumalalla on muutakin tekemsitä, kuin oll presidentinvaalien joku infotoimisto.

      Oksettavaa.

      Hävettävää.

      • Anonyymi

        Samaan menee sinunkin juttusi Jumalasta, jonka alennat ihmisen tasolle tyyliin "Jumalalla on muutakin tekemistä"...
        Entä jos Jumala ei puutu mihinkään, kuten Sinenmaa aikoinaan sanoi? Kun maailma toimii säädettyjen lakien mukaan, tarvitseeko siihen puuttua?
        Kirjat ovat täynnä "Jumala sanoi... teki..." -juttua. Siksikö urantiakirjakin on saanut kannattajia? Siinä vaiheessa, kun Hän antaa varoituksen, ja sitten tapahtuu, silloin Hän puhuu. Minulle on käynyt niin. Mutta ei siksi, että olisin tehnyt väärin. Mutta oliko kyseessä Jumala vai Jeesus?


    • Anonyymi

      Veronika Westin
      kolmas uni?

      Jota hän ei ole kertonut kuin harvoille, oli sellainen
      että paholainen tuli yöllä ja otti Veronikan vangiksi. Sanoi että Jumala pitää Veronikaa siinä niin kauan, että tämä oppii oikean ja väärän profetian.

    • Anonyymi

      Monesti on profetoitu Trumpin kahdesta kaudesta presidenttinä. Ilmoittiko profetia että kaudet olisivat Trumpilla peräjälkeen? Jospa Trump valitaan toisen kerran presidentiksi vasta seuraavissa presidentin vaaleissa? Bidenin kauden jälkeen? Tai, entä jos Trump profetiat ovatkin menneet pieleen? Ovat olleet vääriä profetioita? Voimmeko silloin profetioiden sijaan uskoa enempi Jumalaa? Eihän jokainen profetia ole Jumalasta? Ottaako se ylpeydelle, jos joutuukin myöntämään erehdyksensä. Emme kai palvo ihmistä, vaan Jumalaa joka on luonut ihmisen. Eikö Jumala ole kuitenkin enemmän kuin profetia. Emme voi tehdä profetiasta itsellemme epäjumalaa. Meidän pitää muistaa nöyryys Jumalan sanan ääressä.

    • Anonyymi

      Uskovat ovat eksyneet epäjumalien palveluun.
      Kumartavat poliitikkoja, vaikka tämä T: on mitä järkyttävin valehtelija ja pelien pelaaja.
      Nyt hän huseeraa Pentagonissa. Erottaa puolustusministerin, jne.
      Hänellä on ydinaseiden laukaisukoodit. Jenkeissä pelätään mitä tämä häirikkö mahtaa puuhata? Nukutteko te? Valheiden unissa. Kolmas maailmansota voi olla hetkenä minä hyvänsä. Trumpko teidän sitten pelastaa???

      • Anonyymi

        Aivan. Tuo Trumpin palvonta on ihan sairasta. Vai muka Jumalan valitsema. Sitten on Jumalakin sairas narsisti. Kansa valitsi Bidenin koska Trump on vahingoksi amerikalle.


    • Anonyymi

      Tämä täti Veronika on kova näkeen unia ja näkyjä. Se on menny niissä sekaisin.

      • Anonyymi

        Ne unet ovat valetta ja probakandaa.


    • Anonyymi

      Yhdysvaltalaiset äänestivät Joseph Bidenin maan tulevaksi 46. presidentiksi, joten Trumpille tulee tammikuussa 2021 kalossin logo teryleeniahteriin ja sitten kortteerin vaihto, eikä jumalilla tai unipäissään tokkuroivilla ennustajaeukoilla ole siihen veto-oikeutta. Semmosta se tosielämä on.

    • Anonyymi

      Onhan se mielenkiintoista nähdä, onko profetiat Trmpista totta ja nouseeko hän uudestaan presidentiksi tammikuussa. Koen, että hänessä on jonkinlaista otollista vilpittömyyttä, mikä on ihan hyvä asia. Biden ehkä edustaa paremmin toivottua sivistynyttä käytöstä ja osaa ehkä esittää taitavammin medialle parhaat puolensa. Tai ehkä Biden ei ole median näkökulmasta yhtä myyvä kuin Trump, josta saa halutessa väännettyä milloin minkäkinlaista juttua. Tosia tai ei. Tulee mieleen koulukiusaaminen tavasta jolla Trumpille ilveillään ja pilaillaan mediassa. Ainoa, että kiusaajat ovat aikuisia.
      Vertailuksi: kumpi on parempi poliitikko: sellainen joka julkisesti on hyvää pataa kaikkien kanssa ja julkisivu täydellisesti hallinnassa, vai poliitikko, joka on julkisestikin sitä mitä on julkisuuden takanakin. Aitous on tärkeää. Oli sitten aitous hyvässä tai pahassa. Ehkä se piirre tekee Trumpistakin erilaisen. Ehkä Jumalan miehen joku päivä? Ehkä monissa profetioissa olla paljon astian makua. Tai sitten ne eivät ole ollenkaan Herrasta. Tai sitten ovat. Tärkeää, että itsellä läheinen väli Herran kanssa. Ettei ole laittanut uskoaan esim. Trumpin varaan. Trump on pelkkä ihminen. Kuolevainen niin kuin me muut. Voimme aina rukoilla valtaapitävien puolesta. Rukoilla myös vihollistemme puolesta, eikö niin Sanassa sanota. Vaikken uskoisi Tumpia, onko minulla uskovana oikeus tuomita hänet mitä kammottavin sanankääntein? Julistaa esim. hulluksi? Saammeko tehdä kenellekkään niin. Tai jos kannatan Trumpia, mutten Bideniä, onko minulla oikeus tuomita Biden mitä iljettävimmillä termeillä? Missä kulkee viisaus? Olen itsekin aika hakoteillä. Millainen on tapa, jolla valtaapitäviä saa arvostella? Täytyyhän meillä kansalaisina olla myös oikeus ilmaista kiivaasti oma mieipiteemme jonkin asian puolesta. Esim. ympäristöasioiden. HArmi, että monet tärkeät asiat jäävät median riepotusten alle. Sitä usein lukee lehdistä tai netistä vain ne juorut Trumpista ja Bidenistä, kun tärkeää olisi ymmärtää, mistä he oikeasti puhuvat, mitä he oikeasti ovat tehneet maansa ja maailman hyväksi. Millaisia arvoja he oikeasti kannattavat. Kauheasti älämölöä kaikkialla, joka ei merkitse mitään, sekoittaa vain pään.

      • Anonyymi

        Biden edustaa katolisen kirkon liberaaleja, täysin vapaata lapsiholokaustia, vapaata seka avioliittoa jne..


      • Anonyymi

        Kun seurasin vaaleja epäilys tuli Pennsylvaniaan, kun välillä laskutoimet pysähtyi ja sitten melkein kaikki äänet meni demokraateille, vilppiä on tapahtunut kertoi myös Juha Ahvio.


    • Anonyymi

      Kääkät kilpajuoksussa...???

    • Anonyymi

      Ihan hyvä että uskisten epäjumala tump poistuu näyttämöltä.
      Mutta olkoon sanottu, että ONGELMIA ON luvassa...

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Kumottu.


      • Anonyymi

        Eli siis Lin Woodin kanne Georgiassa on hylätty jo monta päivää sitten.


    • Anonyymi

      John Littlen ”ShockLetter” websivulla ilmoittamia näkökohtia, jotka voivat kiinnostaa lukijoita.
      Hän aloittaa kirjoituksensa otsikoimalla: ”Tasavalta on kaatunut, se on ohi” jatkaen: ”Vastoin uskoasi, todisteet siitä ovat aivan silmiesi edessä. Amerikan Yhdysvallat on kaatunut, enkä tiedä voidaanko se herättää henkiin”.
      Hän kertoo, että ”korruptio on median sisällä; Syvän Etelän maa ja paikallis-hallitukset ovat liian leveät ja syvät. Siitä pääseminen vaatisi USA:n hajoamisen, ja itse asiassa, USA tulee hajoamaan, mutta se ei selvitä korruptio-ongelmaa”.

      ”Kaikista niistä, mitä Trump olisi voinut tehdä todistaakseen, että tasavalta on kaatunut, voi mennä historiaan kaikkein tärkeimpänä”, Little selittää. ”Vapaa yhteiskunta on mahdoton, jos uutismedia, huvitteluteollisuus ja opetus-järjestelmä ovat korruptoituneet”.

      ”Ei ole mahdollista vapaalle yhteiskunnalle välttää tyranniaa, jos yhteiskunnan keskuspilareita horjuttavat ne, joiden tehtävänä oli informoida todellisuudesta – katsopa vaikka, miten korruptoituneita kirkot ovat! eivätkä ne edes yritä piilottaa sitä, kuvitellen pääsevänsä kuin koira veräjästä; ja tämä on viimeinen naula tasavallan arkkuun”.

      ”Kun lain hallinta on tuhottu, tasavalta ei voi enää olla olemassa. Ei ole vapautta ilman oikeudenmukaista lakia, eikä ilman noiden oikeudenmukaisten lakien suorittamaa valvontaa lakien toteuttamiseksi.”

      ”Lain valta on silminnähden hajotettu 2020 vaalien toimesta, ei yksikään amerikkalainen tule enää koskaan luottamaan lain antamaan suojaan” hän sanoo.

      ”Me heitimme Jumalan ulos; me hylkäsimme moralisuuden; me tuhosimme objektiivisen todellisuuden tunnon. Mitä jäi sen jälkeen”?

      • Anonyymi

        Höpö höpö.
        Trum.... ei ollut eikä oel "jumala" vaikka säälittävän monet uskikset ovat hänet "jumalaksi" nostaneet, siis poliittine jumalapatsas politiikan alttarilla.

        Mutta ei Taivaan Jumala! Kiitos olkoon Herran...

        Kun uskikset tekevät IHMISISTÄ epäjumalia ja luottavat heihin, niiden pitääkin kaatua.
        Kun nyt koro... roko... on kuin odotettu "jumala" . sekin tulee pettämään monet.

        Onnex moni uskis osaa varoa tätä mediamanipulaatio-suggestiota, eikä turvaudu rokot--- jumalaan!!


    • Anonyymi

      Ettei nyt käy niin, että "musta hevonen" Jouko Piho valitaan amerikan presidentiksi. Yhtäkkiä ja yllättäen- ja tietenkin pyytämättä. Jospa korkein on puhunut jollekin sielulle ameriikassa tästäkin mahdollisuudesta.

    • Anonyymi

      Eilen hylättiin taas Powellin (eli Trumpin) kanteet Michiganissa ja Georgiassa.

    • Anonyymi

      Trump on erittäin varma ja varma pysyvänsä Valkoisessa talossa.
      Bidenin kuvitteellinen voitto pian katoaa kuin tuhka tuuleen, muutaman päivän päästä.

      • Anonyymi

        "Trump on erittäin varma ja varma pysyvänsä Valkoisessa talossa."

        "Se on vain väliaikainen . . ", kuten biisissä todetaan.

        Kyllä Trump-virus lähtee Valkoisen kortteerin paneeleista sillä millä Trumpin oman käsityksen mukaan koronaviruskin, desinfiointiaineella.


    • Anonyymi

      Trump lähtee kuvioista JOKATAPAUKSESSA sitten kun on liian vanha. Se voi tapahtua melko pian, koska on jo iäkäs ja tuon ikäisellä kunto saattaa romahtaa muutaman vuoden sisällä. Presidentin virasta lähtee aikaisemmin ja varmasti. On ihmisiä, joista pääsee (onneksi) eroon viimeistään sitten, kun armollinen Jumala on elinpäivien määrän säätänyt heillä vähäiseksi. Lopullisesti sitten, kun heistä aika jättää.

    • Anonyymi

      Mikäs se oli se sanonta, että lähti ko kuppa Töölöstä.


      • Anonyymi

      • Anonyymi
        penttiz kirjoitti:

        Nyt on todettu ja varmistettu vaalivilppi ja asia menee korkeimpaan oikeutaan ja siellä trumpilla on suurempi tuki. https://keskustelu.suomi24.fi/t/16679260/savuava-ase-vaalihuijauksesta-loytynyt-georgiassa

        Ja nyt on korkein oikeus sitten hylännyt trumppeilijoiden kanteen.

        https://yle.fi/uutiset/3-11694442

        Trump ja hänen leirinsä on nyt sitten kärsinyt tappiot kaikissa mahdollisissa oikeusasteissa, joita hävittyjä oikeusjuttuja on kertynyt varmaankin jo jotain 50 kpl. "Vaihtoehtoisiin totuuksiin" uskovat huuhaahörhöt eivät näköjään koskaan ymmärrä, että kun oikeudessa punnitaan vaihtoehtoista totuutta, josta ei ole mitään todisteita, sekä oikeaa totuutta, josta on vankat todisteet, niin vaihtoehtoisella totuudella ei ole mitään painoarvoa. Pelkillä mielipiteillä ei faktoja kumota.

        Eivätkä Trumpin joukot ole kyenneet esittämään mitään todisteita mistään vaalivilpista missään oikeusasteessa. Päin vastoin - kun tuomarit ovat kysyneet näiltä "todistajilta" että antavatko he valaehtoisen todistuksen vaalivilpistä, niin nämä ovat kiireesti pyörtäneet sanansa ja todenneet että eivät anna. Koska väärästä valasta voi USA:ssa joutua vankilaan ja jos on asianajaja niin menettää toimilupansa.

        Miksi joku pyörtäisi sanansa, jos hänellä on oikeita todisteita? Ja miksi niitä oikeita todisteita ei ole esitetty missään oikeusasteessa? No tietenkin siksi, kun ei ole mitään todisteita. Aivan kuten totesi Trumpin itsensä nimittämä USA:n oikeusministeri Bill Barr, joka totesi että "ministeriön tutkimuksissa ei ole löytynyt näyttöä vaalivilpistä, joka olisi vaikuttanut presidentinvaalien tulokseen." Tasan samaan tulokseen tuli väitettyä vaalivilppiä tutkinut FBI, joka ei löytänyt mitään todisteita väitetystä petoksesta.

        Eli nyt vaihtoehtoista totuutta edelleen inttävän huuhaahörhön pitäisi väittää, että sekä USA:n oikeusministeriö ja sen johtaja jonka Trump on itse nimittänyt, että USA:n korkein oikeus jonka yhdeksästä jäsenestä 6 on republikaajeja, että myöskin FBI olisivat kaikki yhdessä yksimielisesti mukana jossain mystisessä Trumpin vastaisessa salaliitossa. Ja koska väite on täysin idioottimainen, eikä siitä ole mitään todisteita, niin on tietenkin selvää että Trumpin aivottomat kannattajat uskovat sen täysillä.

        https://yle.fi/uutiset/3-11690347


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja nyt on korkein oikeus sitten hylännyt trumppeilijoiden kanteen.

        https://yle.fi/uutiset/3-11694442

        Trump ja hänen leirinsä on nyt sitten kärsinyt tappiot kaikissa mahdollisissa oikeusasteissa, joita hävittyjä oikeusjuttuja on kertynyt varmaankin jo jotain 50 kpl. "Vaihtoehtoisiin totuuksiin" uskovat huuhaahörhöt eivät näköjään koskaan ymmärrä, että kun oikeudessa punnitaan vaihtoehtoista totuutta, josta ei ole mitään todisteita, sekä oikeaa totuutta, josta on vankat todisteet, niin vaihtoehtoisella totuudella ei ole mitään painoarvoa. Pelkillä mielipiteillä ei faktoja kumota.

        Eivätkä Trumpin joukot ole kyenneet esittämään mitään todisteita mistään vaalivilpista missään oikeusasteessa. Päin vastoin - kun tuomarit ovat kysyneet näiltä "todistajilta" että antavatko he valaehtoisen todistuksen vaalivilpistä, niin nämä ovat kiireesti pyörtäneet sanansa ja todenneet että eivät anna. Koska väärästä valasta voi USA:ssa joutua vankilaan ja jos on asianajaja niin menettää toimilupansa.

        Miksi joku pyörtäisi sanansa, jos hänellä on oikeita todisteita? Ja miksi niitä oikeita todisteita ei ole esitetty missään oikeusasteessa? No tietenkin siksi, kun ei ole mitään todisteita. Aivan kuten totesi Trumpin itsensä nimittämä USA:n oikeusministeri Bill Barr, joka totesi että "ministeriön tutkimuksissa ei ole löytynyt näyttöä vaalivilpistä, joka olisi vaikuttanut presidentinvaalien tulokseen." Tasan samaan tulokseen tuli väitettyä vaalivilppiä tutkinut FBI, joka ei löytänyt mitään todisteita väitetystä petoksesta.

        Eli nyt vaihtoehtoista totuutta edelleen inttävän huuhaahörhön pitäisi väittää, että sekä USA:n oikeusministeriö ja sen johtaja jonka Trump on itse nimittänyt, että USA:n korkein oikeus jonka yhdeksästä jäsenestä 6 on republikaajeja, että myöskin FBI olisivat kaikki yhdessä yksimielisesti mukana jossain mystisessä Trumpin vastaisessa salaliitossa. Ja koska väite on täysin idioottimainen, eikä siitä ole mitään todisteita, niin on tietenkin selvää että Trumpin aivottomat kannattajat uskovat sen täysillä.

        https://yle.fi/uutiset/3-11690347

        USAn korkein oikeus mokasi kun ei ottanut käsittelyyn fakta todisteita.
        Valtava uskovien rukous on tuonut profeettojen kautta julki vaalipetoksen.
        Nyt Trumpin tukijoukot lupaavat jatkavansa oikeustoimia.
        Jos Biden astuu virkaan ja Jumala sallii niin seuraukset näkyvät Suomen liberaali liikkeen voimistumisena, turmiollisena väestölle.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        USAn korkein oikeus mokasi kun ei ottanut käsittelyyn fakta todisteita.
        Valtava uskovien rukous on tuonut profeettojen kautta julki vaalipetoksen.
        Nyt Trumpin tukijoukot lupaavat jatkavansa oikeustoimia.
        Jos Biden astuu virkaan ja Jumala sallii niin seuraukset näkyvät Suomen liberaali liikkeen voimistumisena, turmiollisena väestölle.

        Ja edelleen löytyy säälittäviä huuhahörhöjä, jotka eivät ymmmärrä mitään lukemastaan.
        50 eri oikeustapausta USA.ssa on jo käsitellyt näitä väitettyjä "faktatodisteita" ja todennut, että mitään sellaisia ei ole oikeudelle esitetty. Jos todisteita muka on, niin miksi mitään sellaisia ei ole lukuisissa eri oikeusjutuissa esitetty?

        Huuhaahörhö ei siis edelleenkään ymmärrä, että mielipiteillä ei kumota faktoja, eivätkä olemattomat todisteet muutu tosiksi sillä, että vain inttää niitä olevan, vaikka ei sitten kykene oikeudessa esittämään yhtään mitään.

        https://yle.fi/uutiset/3-11690347


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja edelleen löytyy säälittäviä huuhahörhöjä, jotka eivät ymmmärrä mitään lukemastaan.
        50 eri oikeustapausta USA.ssa on jo käsitellyt näitä väitettyjä "faktatodisteita" ja todennut, että mitään sellaisia ei ole oikeudelle esitetty. Jos todisteita muka on, niin miksi mitään sellaisia ei ole lukuisissa eri oikeusjutuissa esitetty?

        Huuhaahörhö ei siis edelleenkään ymmärrä, että mielipiteillä ei kumota faktoja, eivätkä olemattomat todisteet muutu tosiksi sillä, että vain inttää niitä olevan, vaikka ei sitten kykene oikeudessa esittämään yhtään mitään.

        https://yle.fi/uutiset/3-11690347

        Surkealta näyttää USAn tulevaisuus kun oikeaa sanotaan vääräksi ja väärää oikeaksi.
        Jos tämä suunta toteutuu, silloin vauva holokausti on todellisuutta ja Amerikan Yhdysvallat historiaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Surkealta näyttää USAn tulevaisuus kun oikeaa sanotaan vääräksi ja väärää oikeaksi.
        Jos tämä suunta toteutuu, silloin vauva holokausti on todellisuutta ja Amerikan Yhdysvallat historiaa.

        Surkealta näyttää sellaisten ihmisten tulevaisuus, jotka kuvittelevat että valheilla ja pelkällä tyhjällä inttämisellä vailla mitään todisteita voitaisiin kumota miljoonien ihmisten äänestäminen. Kuvittelevat että demokraattiset vaalit voitaisiinkin mitätöidä ja kumota selkeästi hävinneen voitoksi, eli demokratiasta siirryttäisiinkin diktatuuriin.

        On todella vastenmielistä ja kuvottavaa, miten jotkut huuhaahörhöt toivovat USA:lle samaa kuin mitä tapahtui Valko-Venäjällä, eli että hävinnyt voi julistautua voittajaksi ja mitätöidä oikean vaalituloksen. Se jos mikä olisi ollut USA:n loppu. Mutta onneksi sen demokraattisen rakenteet ovat kestäneet valehtelijoiden levittämät typerät valheet muka vilpistä ja petoksesta, joista USA:n oikeusministeriö, luikuisat eri oikeuslaitokset korkeinta oikeutta myöten ja FBI eivät ole löytäneet mitään todisteita.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Surkealta näyttää USAn tulevaisuus kun oikeaa sanotaan vääräksi ja väärää oikeaksi.
        Jos tämä suunta toteutuu, silloin vauva holokausti on todellisuutta ja Amerikan Yhdysvallat historiaa.

        Surkealta näyttää jos itsevaltiudesta haaveilijat voivat yllyttää kannattajansa ampumaan naapureitaan "kommunisteina", kuten Trump tällä hetkellä on hyvää vauhtia tekemässä.


    • Anonyymi

      Haloo. Usa on VAIN yksi maa. Maapallolla on muutama muukin maa. Trump on VAIN yksi 74-vuotias ukko, joka ei todennäköisesti edes kauan ole ikänsä puolesta siinä kunnossa, että hänestä olisi johtamaan mitään- tai muuhunkaan työhön. Maailmassa ja IHMISKUNNAN KANNALTA on varmaan muutamia- eikä ihan muutamiakaan PALJON OLEELLISEMPIA asioita kuin USA ja eläkeikäinen papparainen Trump. Muutenkin ihmetyttää tuollainen USAn ihailu ja toisaalta Venäjän pelko mitä rivien välistä saa tälläkin palstalla huomata. USA ei koko maailmaa pyöritä ja Venäjä ei Suomella mitään tee. Kannattaisi siirtyä sieltä 50-luvulta TÄHÄN PÄIVÄÄN ja tulevaisuuteen.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Joka uniinsa uskoo, se varjoaan pelkää...

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      52
      5066
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3327
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1472
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      182
      1307
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      1000
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      908
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      867
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      806
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      748
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe