EU:ssa on monenlaista jäsenmaata

Anonyymi

NYKYPÄIVÄSSÄ brysseliläinen lobbari Petri Lahesmaa pitää viisasteluna kritiikkiä, jonka mukaan nyt oikeusvaltiokehityksensä vuoksi huolta herättävät Puola ja Unkari sekä korruption vuoksi usein otsikoihin nousevat Bulgaria ja Romania päästettiin kehittymättöminä EU:hun liian aikaisin.

”Näkemys on aika ylenkatsova. – – Jos olisi jääty odottamaan loputtomiin, olisi maiden tilanne todennäköisesti mennyt huonompaan suuntaan.”

”Varsinkaan korruption osalta ei muiden maiden kannattaisi kovin paljon ylimielisyyteen sortua.”

”Kyprokseen on asettautunut huomattava määrä paitsi venäläisiä miljardöörejä myös venäläistä rahaa. – – On täysin uskomatonta, että eräät jäsenmaat – Kypros, Malta ja Bulgaria – ovat antaneet oman maansa ja samalla EU-passin parin miljoonan euron sijoituksia vastaan.”

”Hävyttömin on itse asiassa Malta, joka edellä mainituista kuuluu kaiken lisäksi Schengen-alueeseen.”

”Useampi jäsenmaa saa katsoa peiliin, ei vain ihastellakseen itseään. Pihalle ja pakkaseen pyrkivä Britannia havahtui jo muutama vuosi sitten ikävään todellisuuteen: Lontoon sijoitus- ja asuntomarkkinat ovat täyttyneet venäläisistä oligarkeista ja näiden rahoista. Asian korjaaminen EU:n ulkopuolella ei ole ainakaan helpompaa.”

”Moni vanha jäsenmaa jäisi luokalle, jos nyt pyrkisi EU:n jäseneksi. Italian oikeuslaitos ja korruption vastainen taistelu saattaisivat saada laiskanläksyt.”

”Hakijamaa Ranskan toiveet maataloutensa jättimäiseksi tukemiseksi olisivat herättäneet hilpeyttä. Belgiaa olisi kehotettu saamaan jotain tolkkua hallintojärjestelmäänsä, edes jotakin. Luxemburg olisi saanut luopua salailevasta ja veronkiertäjiä suosineesta pankkijärjestelmästään.”

”Eipä olisi täydellisten tynkäunionissa kovin monta, Suomen lisäksi.”

3

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      EU:iin on hyväksytty monenlaista jäsenmaata.

      Kaikki eivät osaa käytttäytyä kalustetuissa huoneissa, mistä EU-vihaajat ovat riemuissaan.

    • Anonyymi

      Eu on vanha ja raihnainen, joka saa turpiin siellä ja täällä.
      Ainoa keino saada investointeja eurooppaan on mielistellä Xi:tä.

      • Anonyymi

        EU toimii peruskirjansa mukaisesti. Pullikoijat pannaan kylläjärjestykseen, mutta se vie aikaa.

        Puola ja Unkari voidaan enemmistöpäätöksellä sulkea pois elvytyksestä ja budjettituesta.

        Pikkudiktaattorien pullistelu päättyy siihen. Kas,kun ilmaisten miljardien tulo loppuu.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      271
      4427
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      266
      3572
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      159
      1891
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1780
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      299
      1471
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1012
    7. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      18
      932
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      120
      887
    9. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      875
    Aihe