Jumalanpilkkalain kumoamisesta kansalaisaloite (taas)

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/7578

Aloitteen sisältö on joteensakin tuttua, ja pelkään ettei tuloskaan sen parempi ole kuin aiemmilla kerroilla, ml. se kerta jossa olin toinen tekijä. Mutta allekirjoitin toki ja suosittelen muitakin allekirjoittamaan.

19

156

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Oikeusministeri on freudenthalilainen pakkoruotsittaja ja suomalaisten alistaja joten hänen hallituksessaan eivät kansalaisaloitteet kuki vaan maailmanparannus

      Vähän sama on Vaparilitton Voima-lehtianarkistijoukossa, maailmanparannus ensin

      Oikeusministeri vain pitää vaihtaa, kun vaaleissa eduskunta myllätään

      Matias Turkkila 9.11. IL tänään: "Sen lisäksi, että perussuomalaiset on tällä hetkellä Suomen suurin duunaripuolue, PS on myös Suomen suurin yrittäjäpuolue."
      Ensin suomalainen työ ja yrittäminen.
      Jos aikaa ja rajaa jää, maailmanparantaminen"

    • Anonyymi

      Tätä tukee kansainvälinen tilanne ja Pohjoismaiden esimerkki.

    • Anonyymi

      Itämeren alueella ei ole muuta kaksikielistä valtiota kuin Suomi eikä maailmassa muualla mitättömän pikkukielen ruotsin kaltaisen kielen alle 5 prosentin väestön anneta vaikuttaa enemmistön kielivalintoihin joten:

      Ei esimerkit vaikuta poliittisiin päätöksiin ja äärivas Kom Marin tarvitsee valtaansa oikeusministerin Rkp joka ei kansalaisalotteita kumartele

      • Anonyymi

        Olisikohan sinulle ehkä pari kertaa sanottu että va-liitto ei ota kantaa kielipolitiikkaan.


    • 500. Ei tämä varsin hyvältä vauhdilta vaikuta.

    • Anonyymi

      Allekirjoitukset eivät menesty EHKÄ sen takia, että katolisuus ja luterilaisuus on iso osa kansakunnan muistia ja historiaa ja kirkkoon ei tarvitse kuulua. Mutta ihmiset haluavat ensi kädessä mus-puuhien esteen ja niiden matujen humanitäärisen maahanmuuton poikki nopeasti ja Migrin puuhat kuriin heti ja lopettaa sharianlevittämisen. Tähän pitäisi keskitty, musutus poikki. Vapariliiton sossuasenne - tekee ne mormonit ja katolisetkin -  ei vetoa kehenkään

      Migrin tilastojen mukaan valtava enemmistö irakilaisten, somalien ja afgaanien kansalaisuushakemuksista hyväksytään. Kuitenkin kyseisten kansalaisuuksien työllisyysaste on hyvin matala. Huomioidaanko tukiriippuvuutta hakemuksen käsittelyssä?

    • 676 allekirjoitusta. Heikolta näyttää.

    • Anonyymi

      Asiaan liittyy mielikuvallidia ongelmia kun kenenkään tahallista pilkkaamista ei pidetä kilttinä. Mutta siitä ei ole kysymys.

    • Anonyymi

      Kannatan ja toivon muidenkin allekirjoittavan kirjauduttua voi selata olisi muitakin..

    • Anonyymi

      Jumalan pilkka olisi asianomistajarikos. Asianosainen ei ole vielä koskaan nostanut kannetta, kiveä, sormea tms.
      Maria varmaan joutui nostamaan Senkin.

    • Anonyymi

      Vapaa-ajattelijoiden liitto on palkinnut Erkki Tuomiojan poliittisin sossuperustein, vaikka tämä on jmalanpilkan rangaistavuuden lämmin kannattaja poliittisin perustein

      "Vuonna 2005 tanskalaislehti Jyllands Postenin Muhammed-kuvista syntyi maailmanlaajuinen selkkaus ... pääministeri Matti Vanhanen pyysi anteeksi, ainoana pääministerinä koko Euroopassa. Myös presidentti Tarja Halonen ja ulkoministeri Erkki Tuomioja pahoittelivat julkaisemista.

      Niin, muistatteko, joskus kauan sitten vasemmistolaiset puolustivat sananvapautta"

      Googlaa
      Jarkko Tontti itsesensuuri

      Oikeustieteen tohtori Tontti on saanut virolaisen kunniamerkin ja hänen runojaan on käännetty intian marathiksi


      • Anonyymi
        jori.mantysalo kirjoitti:

        Mainitsinkin Tuomiojan jutussani https://vapaa-ajattelijat.fi/blog/2020/03/25/sdp/

        Mitä kerroit Tuomiojasta. Vastusti nuorena shaahia, demarien ja USAn ystävää, googlaa koulutytöistä Persiassa, minihameet jne

        ja tuki islamia sai valtaan Suurajatollah Khomeinin joka hirtättikaik ki kiinnisaamansa sosdemit nostokurjennokkiin, googlaa kuvia netissä
        Kerroitko tyt töystävästäH aloskasta myös tässä jutussa?


      • Anonyymi kirjoitti:

        Mitä kerroit Tuomiojasta. Vastusti nuorena shaahia, demarien ja USAn ystävää, googlaa koulutytöistä Persiassa, minihameet jne

        ja tuki islamia sai valtaan Suurajatollah Khomeinin joka hirtättikaik ki kiinnisaamansa sosdemit nostokurjennokkiin, googlaa kuvia netissä
        Kerroitko tyt töystävästäH aloskasta myös tässä jutussa?

        "Selvin vastakkainen esimerkki on Erkki Tuomiojan vastaus kirjalliseen kysymykseen vuonna 2012. Hän totesi, että sananvapauden ja jumalanpilkkalain 'välillä ei voida katsoa olevan ristiriitaa'. Tuomioja sanoi aiemmin olevansa ateisti pitäessään juhlapuhetta Skepsis ry:n 20-vuotisjuhlassa, joten vastausta voi pitää yllättävänä."

        Voisit vaikka itse lukea tuon artikkelin.


    • Anonyymi

      Lähetä Tuomiojalle kirje

      TriTuomioja, sukulaisista rituaalivätellyt
      Hyvä tri, olemme antaneet Teille Voipio- palkinnon. Väiski oli läpeensä rehellinen suomalaisuusmies

      Te olette mennyt lässyttämään jotain jumalanpilkkalain puolesta jollaista ei ole Euroopassa eikä Usassa mutta islamilaisissa diktatuureissa. Perään sitaatti ...

      Pyydän että kommentoitte tätä ristiriitaa
      Jos sallitte julkaisen vastauksenne lehdessämme

      Jos vastausta ei tule tai se on kapulakieltä ilman järjellistä perustelua, peruutamme palkinnon. Kerromme senkin lehdessä. Tästä lähtien palkitsemme poliitikkoja vain, jos ovat kuolleet, koska niiden puheet ovat sitä sun tätä, tekemisistä puhumattakaan

      Teidän, nimi

      • Anonyymi

        Palstalla on jo monta kertaa todettu, että Väinö Voipio -palkinto myönnetään ihmisille jotka toimivat uskonnolllsisuuden ja valtionkirkkojärjestelmän osalta kuten Voipio. Ei niin, että pitäisi kannattaa kaikkea mitä Voipio kannatti.

        Mitä jos vaikka lopettaisit tuosta jauhamisen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Palstalla on jo monta kertaa todettu, että Väinö Voipio -palkinto myönnetään ihmisille jotka toimivat uskonnolllsisuuden ja valtionkirkkojärjestelmän osalta kuten Voipio. Ei niin, että pitäisi kannattaa kaikkea mitä Voipio kannatti.

        Mitä jos vaikka lopettaisit tuosta jauhamisen.

        Ykoski, et oppinut edes Marxin työnarvoteoriaa etkä ymmärtänyt sen virheitä taistolaisaikanasi, vuosikausia, aikaa kyllä oli, ja nyt vallanhimossasi selittelet höpöjäsi paossa Vapariliitossa

        Pitäisikö vielä ottaa vakavasti?


    • Anonyymi

      Voipi olla, että Ykoski joutuu ratsastamaan Voipiolla, jonka isänmaallinen suomalaisuus häiritsee äärivasemmistolaista

    • Anonyymi

      Tämä ei ole ollut kovin paljon esillä julkisuudessa, mutta tiedoksi kuitenkin. Koko asia vaatisi ehkä paremin pohjustetun kampanjan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sannan kirja USA:n bestseller!

      "Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä
      Maailman menoa
      34
      10501
    2. Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa

      Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on
      Yrittäjyys
      124
      10099
    3. Oikeistolainen luki Med mod att leda : en biografi

      ...ei tykänny Sanna Marinista
      Maailman menoa
      21
      7911
    4. Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki

      Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h
      Maailman menoa
      177
      6294
    5. Metsäalan rikolliset

      Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.
      Sotkamo
      30
      4852
    6. Milloin viimeksi näit kaivattusi?

      Toimisitko nyt toisin kuin siinä tilanteessa teit?
      Ikävä
      52
      4630
    7. Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"

      Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..
      Maailman menoa
      114
      4001
    8. Maahanmuuttajat torjuvat marjanpoiminnan - "emme ole rottia"

      Ruotsalaisen journalistin selvitys paljasti, miksi maahanmuuttajat kieltäytyvät työstä. Taustalla vaikuttavat kulttuuris
      Maailman menoa
      123
      3381
    9. Missä vaiheessa

      Päätit luovuttaa suhteeni?
      Ikävä
      62
      3097
    10. Adonikselle

      Kuvittelitko oikeasti, että ootan sua? Kuvittelitko, että voit noin vain vetäyttä ja kun tulet takaisin, kaikki on niin
      Ikävä
      217
      3016
    Aihe