Jostakin on palstalle pyrähtänyt muutama ahkera mieleltään järkkynyt kirjoittaja, jotka täyttävät palstaa omilla salaliittoteorioillaan USA:n presidentinvaaleista ja koronasta.
Jatkuuko tämä kahjojen kavalkaadi 20.1.2021 asti?
Anonyymi
12<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Aluksi tuo kahjojen kavalkaadi oli viihdyttävää mutta nyt se toistaa itseään ja alkaa olla varsin tympäisevää. Vitsit vanhenevat kun niitä toistetaan ja toistetaan ja toistetaan.
Onko tämä palstalle eksyneiden skitsofreenien salaliittoteoria spämmäys uusi normaali vai palataanko palstalla jossakin vaiheessa takaisin päiväjärjestykseen eli persujen, suvakkien ja hallituksen haukkumiseen?
Taitaa jatkua seuraavat neljä vuotta...
Pääasia ettei täällä enää tarvitse lukea Palmenista.
Demokraatit ylläpitivät 4 vuotta salaliittoteoriaansa Trumpin Venäjän-kytköksistä :D
eli neljä vuotta trumpahteluita on siis odotettavissa maailman menossa. masentavaa, kun täällä kuitenkin on salkkarijuttuja varten ihan oma palstansa.
Ottivat oppia vasureist ja Venäjä-yhtyksistä, joille nauraa naapurin koirakin, joten tuskin tässä kukaan on järkyttynyt mistään. Jos Suomessa joku valtamedia julkaisisi edes yhden positiivisen uutisen Trumpista, nin silloin sadat tuhannet suomalaiset järkyttyisivät niin pahasti, ettei terveydenhuoltokapasiteetti riittäisi ja kaikki kuolisivat koronaa.
Luuletko oikeasti että öyhötys loppuisi 20.1.2021? Mitä kauemmaksi historiaan vaalit jää sitä hurjemmiksi qaanoneiden jutut käyvät.
öyhötykselle ei ole rajoja.
Palsta voi olla punikkisuvakeista sekaisin mutta maailma siirtyy varsin sujuvasti Trumpin toiseen kauteen.
Jostain syystä mielisairaat menettävät viimeisenkin järjenvalonsa kun joku kirjoittaa Trump.
Sauli Niinistön inhoavia ei ole tuskin missään näkynyt, vaikka Trumppi Yhdysvaltalainen ja siksi aihetta olisi. Esko Ahon jota talouden ylikuumentamisesta syytettiin jäleen Sauli Paavo Suvi-Anne röhnysivät velkaa mikä perinteellä tuntuu jo polveutuvan näihin päiviin. Täähän on sivuseikkaa vaan.
Nyt on ehkä hieman rauhoittunut trumputtaminen mutta tilalle on tullut koronaarioiden laulaminen suohon ja maskikäärmeiden eli maskitsojen jahtaaminen.