Talous ja rokote

Olisi mannaa suomen taloudelle ja muutenkin positiiviselle ajattelu tavalle.
Suomi on pärjänny EU-alueella kolmanneksi parhaiten taloudessa hyvän pandemian ehkäisyn takia.
Yhteiskunta pääsee aika äkkiä normaali tilanteeseen kun rokote saatu käyttöön, jos rokote toimii niin sen teho näyttäs olevan puolesta vuodesta vuoteen kuten influenssa rokotuksen.
Koronavirus ei häviä mihinkään sen kurissa pitämiseen joudutaan jatkuvaan rokotukseen.

Valtiovarainministeri Vanhanen sanoi joku aika sitten, maailmalla on patoutunutta tarvetta pandemian takia kovaankin talouskasvuun, silloin oltava kilpailukykyä ja valmius tuotannon käynistämiseen.

38

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Rokotus ja sen antama suoja auttaisi taloutta elpymään ja pitemmän tähtäimen suunnitelmiin.
      Mutta kuka maksaa mikäli rokotus joudutaan uusimaan joka vuosi, influenssarokotus on ilmainen riskiryhmille ja vanhoille.

      • Kai kustannus samaan tapaan kuin influenssa rokotus, kyse on terveysriski ja iso riski onkiin, ei yhteiskunta voi hyvin jos sitä ei hoideta.

      • Jokainen maksaa tietysti omilla rahoillaan.
        Jos ei ole rahaa, ei saa rokotustakaan.
        Katsos kun kaikki ei ole tasa-arvoista.

        H.

      • Anonyymi

        Kausi-influenssa rokote maksaa noin 50 euroa, kyllä sen verran on jokaisella varaa maksaa itse. Ja jos ei ole, voi anoa sossusta. Ilmaiseksi sen terkkari sitten pistää.

      • Anonyymi
        huruksz kirjoitti:

        Jokainen maksaa tietysti omilla rahoillaan.
        Jos ei ole rahaa, ei saa rokotustakaan.
        Katsos kun kaikki ei ole tasa-arvoista.

        H.

        Tässä ikäryhmässä kaikki saavat ilmaisen influenssarokotuksen, myös varakkaat.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tässä ikäryhmässä kaikki saavat ilmaisen influenssarokotuksen, myös varakkaat.

        "Anonyymi"

        Ilmaista ei ole.
        Asiansa hyvin hoitaneet maksavat kaiken.
        Kummassa ryhmässä olet?
        Ryöstettävien vai ryöstäjien.

        H.

      • huruksz kirjoitti:

        "Anonyymi"

        Ilmaista ei ole.
        Asiansa hyvin hoitaneet maksavat kaiken.
        Kummassa ryhmässä olet?
        Ryöstettävien vai ryöstäjien.

        H.

        ...Ilmaista ei ole.
        Asiansa hyvin hoitaneet maksavat kaiken.
        Kenen joukossa seisot?
        Ryöstettävien vai ryöstäjien.

        H.

      • Anonyymi
        huruksz kirjoitti:

        Jokainen maksaa tietysti omilla rahoillaan.
        Jos ei ole rahaa, ei saa rokotustakaan.
        Katsos kun kaikki ei ole tasa-arvoista.

        H.

        Kummallista että eräs kuvittelee vain hänellä olevan rahaa rokotukseen. Jos ei ole paljon kehumista niin vähästäkin on röyhisteltävä.

      • Anonyymi
        huruksz kirjoitti:

        ...Ilmaista ei ole.
        Asiansa hyvin hoitaneet maksavat kaiken.
        Kenen joukossa seisot?
        Ryöstettävien vai ryöstäjien.

        H.

        Uskon vähemmälläkin, verkoissa kaukesta maksetaan, mutta rokotuspaikalla ei kerätä kolehtia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uskon vähemmälläkin, verkoissa kaukesta maksetaan, mutta rokotuspaikalla ei kerätä kolehtia.

        Veroissa, näin piti olla.

    • Valittu uusi presidentti Joe Biden ilmoitti kansalleen, jokain heppu valtakunnassa saa ilmaisen rokotteen, myös inkkarit, eskimot tietysti Donald jne.

    • Ni, että kuka maksaa, jos jatkuvaa rokottamista tarvitaan.
      Riippuu mistä vinkkelistä katsotaan.
      Tähän astinen korona, niin inhimillisesti, kuin taloudellisesti on tullut jo nyt niin kalliiksi, että voisipa tulla halvemmaksi, jos tulevaisuudessa asia hoidettaisiin verovaroista.
      Miksi aina katsotaan vaan hetken asia. Voisi vähän tähytä tulevaisuuteenkin.
      Suuret vitsaukset, kuten polio ja tubi ovat vähiin käyneet juuri isojen joukkojen rokottamisella.
      Menee niitä verovaroja huonompiinkin asioihin.
      Jotta mikä maksaa enemmän rokotus vai rokottamatta jättäminen.

    • Eläkeläisille tulee kutsu influenssarokotukseen, voisihan siitä parikymppiä periä, tasaisi valtion kustannuksia.
      Samoin mahdollisesta koronarokotuksesta, osallistuttaisiin edes jollakin tavalla, vaikka veroissa jo maksettaisiinkin.
      Mielelläni maksaisin, liikkumisvapauden ja muutenkin vapaamman elämän puolesta.
      Vähävaraiset voisivat saada vapautuksen maksusta.

      • Täällä pitää itse varata aika, vaikka iänpuolesta sen saakin.
        ´´Vähävararaiset voisivat saada vapautuksen maksusta.´´
        Tuokin on ihan kannatettava ajatus. Rajanveto voisi tuottaa ongelmia.
        Jos ajattelisi, että riskiryhmät saisivat maksutta, niinkuin tähänkin asti, vähävaraiset myös ja muut maksaisivat.
        Törmättäisiinkö tasa-arvo-ongelmaan?
        Jäisikö rokottamattomia liian paljon, kokonaisuuden kannalta ajateltua?

      • Eliaana kirjoitti:

        Täällä pitää itse varata aika, vaikka iänpuolesta sen saakin.
        ´´Vähävararaiset voisivat saada vapautuksen maksusta.´´
        Tuokin on ihan kannatettava ajatus. Rajanveto voisi tuottaa ongelmia.
        Jos ajattelisi, että riskiryhmät saisivat maksutta, niinkuin tähänkin asti, vähävaraiset myös ja muut maksaisivat.
        Törmättäisiinkö tasa-arvo-ongelmaan?
        Jäisikö rokottamattomia liian paljon, kokonaisuuden kannalta ajateltua?

        Aika rokotukseen pitää täälläkin varata.
        Pientä eläkettä nauttivana voisin kyllä oman rokotukseni maksaa, olisiko joku euromääräinen tuloraja (1000€/kk) hyvä linjaus, itse jäisin varmaan senkin alle.

      • Luukkis kirjoitti:

        Aika rokotukseen pitää täälläkin varata.
        Pientä eläkettä nauttivana voisin kyllä oman rokotukseni maksaa, olisiko joku euromääräinen tuloraja (1000€/kk) hyvä linjaus, itse jäisin varmaan senkin alle.

        Ilmaista ei ole.
        Asiansa hyvin hoitaneet maksavat kaiken.
        Kenen joukossa seisot?
        Ryöstettävien vai ryöstäjien.

        H.

      • huruksz kirjoitti:

        Ilmaista ei ole.
        Asiansa hyvin hoitaneet maksavat kaiken.
        Kenen joukossa seisot?
        Ryöstettävien vai ryöstäjien.

        H.

        Seison nyt omissa joukoissani, enkä ole jäänyt "senkin" alle, kuten virheellisesti voisi olettaa.

      • huruksz kirjoitti:

        Ilmaista ei ole.
        Asiansa hyvin hoitaneet maksavat kaiken.
        Kenen joukossa seisot?
        Ryöstettävien vai ryöstäjien.

        H.

        Luukkis ja minä keskustelimme asiasta, että jotkut ryhmät saisivat rokotuksen maksutta.
        Emme väittäneetkään, että se ylipäätään ilmaista olisi.

      • Eliaana kirjoitti:

        Luukkis ja minä keskustelimme asiasta, että jotkut ryhmät saisivat rokotuksen maksutta.
        Emme väittäneetkään, että se ylipäätään ilmaista olisi.

        Minua hieman vaivaa toisinaan.
        Vähän liian kevyesti tupataan täällä suhtautua toisten ihmisten rahoihin.
        Jos on ansainnut eläkkeekseen vain Tonnin.
        Niin silloin toisten ihmisten on maksettava loput.
        Vaikka eivät olisi sukulaisiakaan.

        H.

      • Anonyymi
        huruksz kirjoitti:

        Minua hieman vaivaa toisinaan.
        Vähän liian kevyesti tupataan täällä suhtautua toisten ihmisten rahoihin.
        Jos on ansainnut eläkkeekseen vain Tonnin.
        Niin silloin toisten ihmisten on maksettava loput.
        Vaikka eivät olisi sukulaisiakaan.

        H.

        "Minua hieman vaivaa toisinaan."

        Ai HIEMAN?! ja TOISINAAN?!
        Yhtä ja samaa olet jankannut vuodesta toiseen. Usein jopa yhtä ja samaa kommenttia kerta toisensa jälkeen lähettämällä. Tyhmää ja tyhjää lässytystä.

        Bessie

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Minua hieman vaivaa toisinaan."

        Ai HIEMAN?! ja TOISINAAN?!
        Yhtä ja samaa olet jankannut vuodesta toiseen. Usein jopa yhtä ja samaa kommenttia kerta toisensa jälkeen lähettämällä. Tyhmää ja tyhjää lässytystä.

        Bessie

        "Anonyymi"

        Olethan tietenkin huomannut että minä jankutan vain jankutuksiin?
        Jankutuksiin, joita minä en ole aloittanut.
        Minusta se on ihan oikeuden-mukaista.

        H.

      • huruksz kirjoitti:

        "Anonyymi"

        Olethan tietenkin huomannut että minä jankutan vain jankutuksiin?
        Jankutuksiin, joita minä en ole aloittanut.
        Minusta se on ihan oikeuden-mukaista.

        H.

        Etten sanoisi, jopa tasa-arvoista. :)

        H.

      • huruksz kirjoitti:

        Minua hieman vaivaa toisinaan.
        Vähän liian kevyesti tupataan täällä suhtautua toisten ihmisten rahoihin.
        Jos on ansainnut eläkkeekseen vain Tonnin.
        Niin silloin toisten ihmisten on maksettava loput.
        Vaikka eivät olisi sukulaisiakaan.

        H.

        Mitä rikkaampi, sitä nuukempi ja tarkempi ettei kukaan vaan pääse käsiksi rahoihin.
        Tuon olen elämäni aikana huomannut ja nähnyt, kun omaisuus kuitenkin jää tänne eikä arkkuun mukaan.
        Vanha sananlasku "hyvä antaa vähästäänkin, paha ei anna paljostaankaan", sopii joskus todella hyvin.
        Tonni riittää ihan mukavasti, kun harkitsee mihin sen käyttää.

        "Luukkis"

        Miksi siis jotkut haluavat himokkaasti toisten rahoja?
        Rahoja, joiden eteen eivät ole nostaneet Varvastakaan.
        -
        Uusi sanan-lasku:

        "Hyvä antaa kansalle paljonkin mahdollisuuksia.
        pahalle palkaksi tyhjän käden."

        Ikuisuuskysymys ja huolenaihe taitaa olla varsinkin sinulle.
        Kerro kun saat jostain tai joltain tyhjentävän vastauksen.

      • Luukkis kirjoitti:

        Ikuisuuskysymys ja huolenaihe taitaa olla varsinkin sinulle.
        Kerro kun saat jostain tai joltain tyhjentävän vastauksen.

        "Luukkis"

        Olethan itsekin huolestunut kommentissasi.

        H.

      • Anonyymi
        huruksz kirjoitti:

        "Anonyymi"

        Olethan tietenkin huomannut että minä jankutan vain jankutuksiin?
        Jankutuksiin, joita minä en ole aloittanut.
        Minusta se on ihan oikeuden-mukaista.

        H.

        En ole huomannut. Ensinnäkään en ole huomannut muiden kuin sinun jankuttavan yhtä ja samaa vuodesta toiseen. Toisekseen sinä työnnät typeriä jankutuksiasi väliin kuin väliin, et todellakaan "vain jankutuksiin".

        Oikeudenmukaista? Miten oikeudenmukaisuus tai tasa-arvo tähän liittyy?

        Bessie

      • huruksz kirjoitti:

        "Luukkis"

        Olethan itsekin huolestunut kommentissasi.

        H.

        En ole huolestunut, kerroin huomioni, se on eri asia.

      • Luukkis kirjoitti:

        En ole huolestunut, kerroin huomioni, se on eri asia.

        "Luukkis"

        Kyllä tässä on selvää huolestumista.
        Etenkin rahojen kohtalosta.
        Huomiot huolestuttavat usein hyvä-osaisiakin.
        -
        "Mitä rikkaampi, sitä nuukempi ja tarkempi ettei kukaan vaan pääse käsiksi rahoihin.
        Tuon olen elämäni aikana huomannut ja nähnyt, kun omaisuus kuitenkin jää tänne eikä arkkuun mukaan."

        H.

      • Anonyymi kirjoitti:

        En ole huomannut. Ensinnäkään en ole huomannut muiden kuin sinun jankuttavan yhtä ja samaa vuodesta toiseen. Toisekseen sinä työnnät typeriä jankutuksiasi väliin kuin väliin, et todellakaan "vain jankutuksiin".

        Oikeudenmukaista? Miten oikeudenmukaisuus tai tasa-arvo tähän liittyy?

        Bessie

        "Anonyymi"

        Saat minulta luvan miettiä montakin yötä.
        Mitähän se H tasa-arvollaan tarkoittaa.

        H.

      • huruksz kirjoitti:

        "Anonyymi"

        Saat minulta luvan miettiä montakin yötä.
        Mitähän se H tasa-arvollaan tarkoittaa.

        H.

        Muistaa hän myös uneksia tasa-arvoisesti.

        H.

      • Anonyymi
        huruksz kirjoitti:

        Minua hieman vaivaa toisinaan.
        Vähän liian kevyesti tupataan täällä suhtautua toisten ihmisten rahoihin.
        Jos on ansainnut eläkkeekseen vain Tonnin.
        Niin silloin toisten ihmisten on maksettava loput.
        Vaikka eivät olisi sukulaisiakaan.

        H.

        Aivan niin, kuten ne toiset ihmiset maksavat sinunkin asumisesta.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Aivan niin, kuten ne toiset ihmiset maksavat sinunkin asumisesta.

        Niinpäniin.
        Eläkkeestäni sen maksan joka-kuukausi.
        Eläkkelläni, jonka olen työlläni ansainnut viimeistä senttiä myöten.
        Elättäen siten myös Stadin köyhälistöä.

        H.

      • Anonyymi
        huruksz kirjoitti:

        Niinpäniin.
        Eläkkeestäni sen maksan joka-kuukausi.
        Eläkkelläni, jonka olen työlläni ansainnut viimeistä senttiä myöten.
        Elättäen siten myös Stadin köyhälistöä.

        H.

        Kyllä se on sosiaaliapua, kun asuu kaupungin vuokrakämpässä edullisella vuokralla.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä se on sosiaaliapua, kun asuu kaupungin vuokrakämpässä edullisella vuokralla.

        "Anonyymi"

        Miksi ei niinkin.
        Olen asunnut täällä vuodesta 1971.
        Siitä asti maksanut tänne veronikin.
        Liekö nyt saan Veron-palautusta.
        Ansaitsemaani veron-palausta?
        Vaikka maksan edelleenkin Stadille veroja.
        Ja vuokraa.

        H.

    • Jos jollekkin rokote ongelma sen voi jättää ottamatta, aluksi korona rokote on ilmainen jokaiselle, jatkossa kustannus saattaa olla sama mitä influenssa.

      Suurin ongelma ollut epätietoisuus kun rokote on käytössä tuskin kukaan riitelee kustannuksista.

      • Ilmaista ei ole.
        Asiansa hyvin hoitaneet maksavat kaiken.
        Kenen joukossa seisot?
        Ryöstettävien vai huonosti eläneitten ryöstäjien.

        H.

      • Anonyymi
        huruksz kirjoitti:

        Ilmaista ei ole.
        Asiansa hyvin hoitaneet maksavat kaiken.
        Kenen joukossa seisot?
        Ryöstettävien vai huonosti eläneitten ryöstäjien.

        H.

        Ihan sellaisena asiana, että nykyisessä järjestelmässä lähes koko työeläke tulee nykyisten työntekijöiden maksuista. Vastaavasti sinun aikanaan maksamasi eläkemaksut on jo käytetty ajat sitten aiempien eläkkeiden maksuun. Joten periaatteessa sinäkin olet ryöstäjä, koska rahasi tulee työläisiltä.

        Ja tämän hetken tiedon mukaan kukaan ei tule maksamaan rokotteesta omista rahoista. Tämä on jo päätetty. Veroista ne toki maksetaan, mutta kukaan ei sitä erikseen maksa, oli siihen varaa tai ei. Joten kaikki rokotteen ottavat suomalaiset olisivat ryöstäjiä tuolla logiikalla.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      62
      3762
    2. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      88
      3149
    3. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      79
      2374
    4. Mikä ihme teitä savolaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.
      Tuusniemi
      14
      1620
    5. Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä

      Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m
      Ikävä
      67
      1367
    6. Mikä tekee naisesta

      Seksikkään ja viehättävän? Entä miehestä?
      Ikävä
      89
      1223
    7. Varusmiehen kuolema

      Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä
      Kajaani
      40
      1151
    8. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      1
      1011
    9. Huippu, kaupunki ostaa hotellin

      Hyvä juttu meillä on oma hotelli iloitsi Pirtihirmukin. Nyt vaan rekryt päälle ja uusi henkilökunta. Tarvitaan tekijöitä
      Ähtäri
      55
      995
    10. Mitä ajattelet rakkaastasi tällähetkellä?

      Itse haluaisin jo hänen viereen..
      Ikävä
      47
      972
    Aihe