Yhdysvaltain politiikka keskittyy nyt pelkästään Georgian tammikuun senaattorivaaleihin.

Anonyymi

Paljon isompi juttu kuin presidentin vaali. Kyse on senaatin enemmistöstä. Molemmat Georgian paikat menivät uusintakierrokselle. Molemmissa paikoissa aika tasaväkiset ehdokkaat. Georgia päättää maan tulevaisuuden. Vastaavaa ei ole koskaan aikaisemmin tapahtunut.

Micth McConnell on taas sortumassa epärehellisiin kieroiluihin Trumpin kanssa. Heillä on tuhansia rikoskumppaneita. Ei moraalia. Ei lakeja. Kaikki keinot sallittuja.

Seuratkaa ja ihmelkää likaista peliä. Vaalit 5.1.2021.

20

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kaikki alkaa tietysti valtavilla rahankeruukampanjoilla. Ja taas jotkun siirtävät muutamia kymmeniä miljoonia omiin taskuihinsa.

      Trumpin väki pyrkii kaikin keinoin estämään demokraatteja äänestämästä.

    • Anonyymi

      Ensimmäiset mielipidemittaukset julkaistaneen ensi tiistaina. Kertovat jotain.

      Kyselyt osataan nyt kohdistaa aikaisempaa paremmin. Esitetyt kysymykset voivat olla myös paremmin valittuja.

      • Anonyymi

        Georgiassa oli 7,6 miljoonaa rekisteröitynyttä äänestäjää. Heistä melko tarkkaan viisi miljoonaa osallistui presidentin ja senaattoreiden vaaleihin. Jo Jorgensen (L) sai 1,2 % äänistä.

        Yli 2,5 miljoonaa ei osallistunut jostain syystä vaaleihin. Mitä puoluetta enemmistö heistä kannattaa?

        Mitä tekee Trump? Helpottaako vai vaikeuttaako hän äänestämistä? Ei kaikilla ole varaa viedä postiääntään yli sadan kilometrin päähän viralliseen postilaatikkoon.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Georgiassa oli 7,6 miljoonaa rekisteröitynyttä äänestäjää. Heistä melko tarkkaan viisi miljoonaa osallistui presidentin ja senaattoreiden vaaleihin. Jo Jorgensen (L) sai 1,2 % äänistä.

        Yli 2,5 miljoonaa ei osallistunut jostain syystä vaaleihin. Mitä puoluetta enemmistö heistä kannattaa?

        Mitä tekee Trump? Helpottaako vai vaikeuttaako hän äänestämistä? Ei kaikilla ole varaa viedä postiääntään yli sadan kilometrin päähän viralliseen postilaatikkoon.

        Molemmat puolueet tulevat upottamaan satoja miljoonia mainontaan, Tulisi tietysti halvemmaksi maksaa jokaiselle äänestäjälle 100 taalaa äänestä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Molemmat puolueet tulevat upottamaan satoja miljoonia mainontaan, Tulisi tietysti halvemmaksi maksaa jokaiselle äänestäjälle 100 taalaa äänestä.

        Olisi mukava tietää, mitkä tahot saavat nuo valtavat mainosrahat. Lehdet, TV-kanavat?, Google?, suoramainonta, mainostaulut, radioasemat, mainosten jakajat, jne...


    • Anonyymi

      Ossof on demokraattien ehdokas. Oli haastattelussa melkein joka asiassa samaa mieltä republikaanien kanssa että viisi loikata puolueeseen välittömästi. Katsoin Jimmy Doren YT-videota joka osoitti millaisia huijareita ja seteliselkärankaisia Usan demarit ovat.

    • Anonyymi

      >Yhdysvaltain politiikka keskittyy nyt pelkästään Georgian tammikuun
      >senaattorivaaleihin. Paljon isompi juttu kuin presidentin vaali. Kyse on
      >senaatin enemmistöstä.

      Senaatti on tavalliselle amerikkalaiselle kuitenkin suhteellisen kaukainen ja vieras käsite. Riippumatta siitä, että senaatilla tietenkin on oma, iso päätäntävaltansa.

      On vähän sama, kuin meillä alettaisiin kohkata Suuren valiokunnan tai Perustuslakivaliokunnasta. Että saako siellä sen viimeisen paikan vasemmisto vai oikeisto, kumpiko pääsee pääluvultaan suuremmaksi valiokunnassa.

      Ei oikein jaksa kiinnostaa. Oikeasti amerikkalaisia (ja meitä suomalaisiakin...) kiinnostaa vain se, että kuka on Amerikan seuraava presidentti. Ja onko ääntenlaskennassa ollut vilppiä.

      • Anonyymi

        Todistit juuri, ettet tiedä etkä ymmärrä yhtikä, mitään Yhdystvaltain politiikasta. Et hallitse edes peruskoulun oppimäärää. Opettele käyttämään Wikipediaa. Vaikket osaakaan englantia, Suomi-sivuillakin pääsee hyvään alkuun.

        Ei sinun ole pakko kertoa kaikille olevasi luuseri.


    • Anonyymi

      Vielä tämä viikko keskitytään presidentin vaaleihin ja Loser Trumpin tappion tunustamiseen. Vasta ensi viikolla siirrytään Georgiaan.

      • Anonyymi

        Kaikki hotellihuoneet on jo varattu. Pitää hankkia oma matkailuauto.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikki hotellihuoneet on jo varattu. Pitää hankkia oma matkailuauto.

        On vaikea etukäteen ennustaa vaalien mittasuhteita. Molemmat puolueet yrittävät tehdä jotain enemmän ja paremmin kuin toinen. Rahaa ei säästetä ja tuhansia henkilöitä palkataan kenttätöihin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On vaikea etukäteen ennustaa vaalien mittasuhteita. Molemmat puolueet yrittävät tehdä jotain enemmän ja paremmin kuin toinen. Rahaa ei säästetä ja tuhansia henkilöitä palkataan kenttätöihin.

        Vielä kaikkea vaikuttamista ei voi hoitaa Internetin avulla. Osa äänestäjistä katsoo vielä suoria TV-lähetyksiä mainoksineen.


    • Anonyymi

      Seuratkaa Googlella 24h tuloksia:

      david perdue vs jon ossoff polls

      raphael warnock vs kelly loeffler polls

      georgia us senate election polls

    • Anonyymi

      Miksi pitää edes vaaleja? Voi pyytää hamsterit ja kuolleet tyypit, että ne äänesti jo voittajan! Kätevää.

      • Anonyymi

        Ei taida sinunkaan kanootissasi kaikilla inkkareilla mela ulottua veteen asti?


    • Anonyymi

      Edessä on puoluevaalit. Ehdokkailla ei ole kovin suurta merkitystä.

    • Anonyymi

      Loer Trump keskittyy vain omiin peleihinsä. Ei välitä Georgiasta eikä senaatista. Ovat vihollisia.

      • Anonyymi

        Jos Loser Trump menettää senaatin tuen, hänelle tulee todellisia vaikeuksia.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos Loser Trump menettää senaatin tuen, hänelle tulee todellisia vaikeuksia.

        Jos senaatti menettää Trumpin tuen, sille tulee paljon vaikeuksia.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos senaatti menettää Trumpin tuen, sille tulee paljon vaikeuksia.

        Vaikeuksia tulee joka tapauksessa, joten Loser Trump kannattaa yksinkertaisesti erottaa.

        Montako päivää erottamiseen menee minimissään?


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      273
      4510
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      267
      3632
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      162
      1928
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      26
      1830
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      301
      1491
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      135
      1037
    7. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      18
      979
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      123
      928
    9. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      884
    Aihe