Jos tämä vaalijuttu menee raastupaan minä Demokraattina olisin todella peloissani.
Vastaukset 11
Oikein. WE WILL WIN!
- Anonyymi
Mutta pääsi leffatähdeksi käsi housuissa 15 vuotiaaksi luulemansa tytön kanssa. Tuolla meriitillä en kehuisi, mutta pedofiileja tuohan ei haittaa.
- Anonyymi
Eikö noille teidän järjettömille valheille tule loppua?
- Anonyymi
Laittoi koko New Yorkin mafian alamäkeen 1980-luvun puolivälissä josta nämä mafiaperheet eivät koskaan toipuneet.
- Anonyymi
Muistan kuin eilisen päivän uutisen kun New Yorkin poliisi ja FBI pidättivät 5 mafiaperheen johtajat talvella 1985. Joka ainut pomo ja toistasataa roistoa sai elinkautiset. Giuliani syyttäjänä naulasi jutun waterproofiksi. Gotti tapatti siitä hyvästä Gambino-perheen johtajan mutta istui itse elinkautiselle 4 vuotta myöhemmin. Usan mafia surkastui ja muuttui mikkihiiriliigaksi.
- Anonyymi
Ennen vanhaan demokraattisesta puolueesta sanottiin että se koostui lähinnä etelän puoleksi lukutaidottomista ja pohjoisen puoleksi rikollisista.
- Anonyymi
Demokraattisen puolueen juuret olivat orjuudessa ja etelävaltioissa joka oli puolueen linnake. Ku Klux Klan oli pitkälle demokraattien porukkaa, samoin lynkkaajat. Toinen fragmentti oli pohjoisvaltoiden teollisuusväestä, paljolliset ja ruumiillisen työn tekijät. Siis puolueen eliitti koostui orjanomistajista ja plantaasi-isännistä ja pohjoisen "roskaväestä". Demokraattinen puolue katkerasti loppuun asti etelässä vastusti rotuerottelun purkamista.
- Anonyymi
Ei mikään hupiukko. Laittoi New Yorkin pormestarina kaupungin rikollisuuden kuriin.
- Anonyymi
Minua pelottaa enemmän hänen puoliksi valkaistut hampaansa.
- Anonyymi
Trumpilla on rahat loppu, joten oikeusjutut voi unohtaa. Neljän vuoden päästä Trump on taas ruorissa...jos on vapaalla.
- Anonyymi
Trumpin vahvuus on siinä että vielä toistaiseksi USA:n oikeuslaitos ei ole läpeensä korruptoitunut ja tuomareiden suhteellinen riippumattomuus takaa heille selknojan ottaa tapaukset tutkittavaksi. Selkänojaa vahvistaa myös se että Korkein oikeus (joka sinänsä ei tähän tapaukseen puutu, tässä vaiheessa) on tiukasti konservatiivisten tuomarien enemmistöllä toimivia (ei pidä luulla että läheskään joka asiassa nämä 9 tuomaria ovat samaa mieltä republikaanien kanssa).
Mikäli syytekynnys ylittyy ovat demokraatit ja Biden kusessa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu591511- 261124
- 82982
- 65806
- 36780
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa69774- 90723
- 47722
Humalassa autolla ajo.
Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.13710Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.131705Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19685- 115666
Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31605- 4592
Jäljitelmä Birginit
Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �140591- 43571
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45560- 18522
Hyvää yötä hurmuri
Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä24513- 41508