Postityöntekijä myönsi keksineensä väitteet vaalivilpistä

Isot republikaaninimet ehtivät käyttää työntekijän väitteitä todisteena
9<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat
  • FOX:in höpinöitä.

    Äänestä

Ja kymmenet työntekät ovat myöntäneet itse tehneensä erilaisia vaalirikoksia Trumpin avustajien pyynnöstä. Heille oli kaikille luvattu ylennys ja armahdus tulevissa oikeudenkäynneissä.

Äänestä

Ei postimies voi myöntää sellaista mitä ei alunperinkään tapahtunut.

Äänestä

Trump on jäänyt todella usein kiinni valehtelusta.

"kymmenet työntekät ovat myöntäneet itse tehneensä erilaisia vaalirikoksia Trumpin avustajien pyynnöstä. Heille oli kaikille luvattu ylennys ja armahdus tulevissa oikeudenkäynneissä."

Äänestä

Yhdessäkään osavaltiossa ei ole havaittu laajaa vaalivilppiä vieläkään...

Äänestä

Trump-uskovaisille ei mikään todiste kelpaa. Hullua sakkia, sekä johtajansa että seuraajansa. Mikä oudointa, Trump-lahkolaisia on jopa täällä Suomessa.

Putin, eikun siis Trump pääsi presidentiksi Venäjän avustamana. Trumpetti tehnyt sittemmin diilejä (vuotanut venakoille salaista tietoa).
Putin onnistui tavoitteessaan: Maailman ainoa suurvalta on enää muisto vain.

Äänestä
  • Ihmettelen aina kun joku suomalainen vaahtoaa Trumpista puolesta tai vastaan. Useimmiten pitää valehdella tai liioitella omaa kirjoitustaan. Niinhän sinäkin teet. Faktat puuttuvat.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ihmettelen aina kun joku suomalainen vaahtoaa Trumpista puolesta tai vastaan. Useimmiten pitää valehdella tai liioitella omaa kirjoitustaan. Niinhän sinäkin teet. Faktat puuttuvat.

    Minulla on faktoja vaikka ja kuinka. Trumpin narsismi ja Trumpin kannattajien heikko-osaisuus on tullut ilmi jo aikapäiviä sitten. Rupusakkia...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Isot republikaaninimet ehtivät käyttää työntekijän väitteitä todisteena

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu