Ei mene hyvin

https://novayagazeta.ru/articles/2020/11/06/87858-chelovek-iz-minfina

https://newdaynews.ru/moscow/707923.html

Googlekääntäjä:

"Tällä viikolla tuli tunnetuksi, että hallitus voi tunnustaa Ingušian Venäjän historian ensimmäiseksi konkurssiin joutuneeksi alueeksi. Pääministeri Mikhail Mishustin kehotti tasavallan viranomaisia ​​laatimaan suunnitelman vakavaraisuuden lisäämiseksi ja tekemään sopimuksen valtiovarainministeriön kanssa osan finanssipoliittisen toimivallan siirtämisestä liittovaltion keskukselle."

"Suurin osa Venäjän alueista on konkurssin partaalla: se pahenee entisestään"

"Venäjällä lähes kaksi kolmasosaa alueista on konkurssin partaalla tai kriittisissä tilanteissa, mikä uhkaa muuttua suureksi asukasvirraksi pääkaupunkeihin ja sosiaalisiin konflikteihin. Tästä keskusteltiin tänään Moskovassa pidetyssä lehdistötilaisuudessa, johon osallistuivat poliitikot ja asiantuntijat, RIA Novy Denin kirjeenvaihtaja kertoo.

Erityisesti valtion duuman talouspolitiikkaa, teollisuutta, innovatiivista kehitystä ja yrittäjyyttä käsittelevän komitean ensimmäinen varapuheenjohtaja Sergei Kalashnikov totesi, että alueiden taloudellinen tilanne on erittäin vaikea.
- Viime vuonna annetun lain mukaan konkurssi ja ulkoinen johto toteutetaan, kun tulot muodostavat vain 85% kuluista. Nykyään Venäjän federaation 85 muodostavasta yksiköstä noin 20 aluetta on tällaisessa tilanteessa. Lopuista vähintään puolet on tällaisten indikaattoreiden partaalla. Tämän seurauksena 2/3 on kriittisessä tai kriittisessä tilanteessa ", hän sanoi."
12267
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 122

Vanhimmat

Juu ei mee hyvin
Vaalivilpin lisäksi muita rikoksia, joita Bidenin, Obaman ja Clintonien klaanit ovat tehtailleet jo pitkään, on viety eri oikeuskäsittelyasteille. Niistä on huomattavasti helpompaa ja uskottavampaa uutisoida sen jälkeen, kun vaalihuijaus on täysin dokumentoidusti julkistettu koko maailmalle. Vastapuoli pyrkii vaalivilpin paljastuessa luomaan median avulla valheellista tarinaa siitä, että Trumin tiimi koittaisi varastaa presidenttiyden epäreilusti. Tässä kohtaa peli on jo pelattu ja millään ei ole enää heille mitään merkitystä. Tällöin on hyvinkin mahdollista, että he koittavat aloittaa sisällissodan. Jos näin ehtii käydä, saattaa sen tyrskyt hipoa myös Pohjoismaita.

Äänestä
  • Valitettavasti on toistuvasti jo todettu, ettei mitään vaalivilppiä tapahtunut!

    1Äänestä

  • Aloittaja

    "Juu ei mee hyvin
    Vaalivilpin lisäksi muita rikoksia, joita Bidenin, Obaman ja Clintonien klaanit ovat tehtailleet jo pitkään, on viety eri oikeuskäsittelyasteille."

    Ja koska todisteita ei ole, nekin syytökset hylätään, kuten Trumpin tiimin väitteet vaalivilpistä. Oikeudessa kun ei voi valehdella niin kuin twitterissä.

    "Niistä on huomattavasti helpompaa ja uskottavampaa uutisoida sen jälkeen, kun vaalihuijaus on täysin dokumentoidusti julkistettu koko maailmalle."

    Jos niissä syytöksissä olisi ollut mitään perää, Trumpin presidenttikautena ne olisi jo ajettu läpi. Ei ollut, kuten ei sinunkaan valjheillasi vaalivilpistä.

    "Vastapuoli pyrkii vaalivilpin paljastuessa luomaan median avulla valheellista tarinaa siitä, että Trumin tiimi koittaisi varastaa presidenttiyden epäreilusti."

    Juuri siitä nimenomaan on kyse, kun Biden voitti Trumpin yli 5 miljoonalla äänellä ja valitsijamiehissäkin 306-232 eikä mitään todisteita laajamittaisesta vaalivilpistä ole olemassa..

    "Tässä kohtaa peli on jo pelattu ja millään ei ole enää heille mitään merkitystä."

    Sin olet itse pelannut itsesi ulos kentältä järjettömillä syytöksilläsi eikä sinulla enää ole mitään merkitystä vakavasti otettavana keskustelijana.

    "Tällöin on hyvinkin mahdollista, että he koittavat aloittaa sisällissodan. Jos näin ehtii käydä, saattaa sen tyrskyt hipoa myös Pohjoismaita."

    Miksi Bidenin tukijat aloittaisivat sisällissodan, kun heidän presidenttiehdokkaansa voitti rehelliset vaalit ja hänestä tulee presidentti tammikuussa?

    1Äänestä

  • "Ei mee hyvin ... saattaa sen tyrskyt hipoa myös Pohjoismaita."

    Näinpä hyvinkin, mutta välissä oleva selityksesi on pelkkää Trumpin tuholaisjoukon propagandaa. Jäljellä on vielä sen verran oileaoppisia oikeusistuimia, ja ne olevat todenneet jolaisen tutkimansa tapauksn perättömiksi, siis republikaanituholaisten jutuiksi. Vaalivilpiä ei ole ollut, ja "sen lisäksi muut rikokset, joita Bidenin, Obaman ja Clintonien klaanit ovat tehtailleet jo pitkään," ovat oikeistoimperialistien mielikuvutustehtailua.

    Yhdysvalloissa on menossa ennennäkemätön ääriöikeiston ajama liittovaltion hajotusprosessi. Taustana on suurkapitalistien imperialismi, jolle valtiot ovat ongelma. Prosessi siirtyi isommalle vaihteelle, kun pääkätyriksi ilmaantui showmestari DJ.Trump, jolla ei ole mitään tervettä yhteiskunnallista koulutusta, uraa tai näkemystä, mutta on "kyky" häikäiemättömästi toteuttaa suurkapitalistin unelmaa länsimaiden johtavan maan toimeenpanevana lainsäätäjänä, kun oikeistorepublikaanit ovat alentuneet hänen kumileimasimekseen.

    Anonyymin (22:14) todellisuudentaju heittää pahiten hänen asettaessaan demokraattipuolen sisällisotaan pyrkijöiksi. Peruskoulusi jäi ilmeisesti kesken.

    1Äänestä

Jenkit ryöstivät Venäjän kaasuputketkin ja nyt kansa saa maistaa itse aiheutettua holodomoria.

Ja Ukraina hymyilee ja liittyy NATOON.

1Äänestä

Kanteluitahan voi asioista tehdä kuinka paljon vaan, mutta ei määrällä korvata laatua. Täällä palstallakin se nähdään Pietarista trollaavien laaduttoman huuhaan tulvasta.

1Äänestä

Taas Nato osoittaa ylivertaista ylevyyttään.

Äänestä

Siis+24%+Venäjän+alueista+on+jo+maksukyvyttöminä+konkursissa,+ja+2/3+Venäjän+alueista+on+taloudellisesti+kriittisessä+tilassa.+Tämäkö+motivoi+Putinia+kiirehtimään+duumaan+leimaamaan+itselleen+se+elinikäinen+syytesuoja?

1Äänestä

Huijaus on täysin selvä asia, mutta miten oikaista huijaus?
Koko valemedia on huijauksen takana ja sen mahdollistanut, luuletteko että se antautuu?
Mutta tästä jää uskottavuusvaje, joka on ehkä lopullinen, niin vaalijärjestelmää, kuten oikeusjärjestelmää kohtaan.
Elikkä, vaikka jenkeissä on huijattu vaaleissa, tämänkertainen oli jotain ennenäkemättömän röyhkeää, mistään piittaamatonta toimintaa. Ja se tullee jäämään kansan kollektiiviseen muistiin.

Äänestä
  • Aloittaja

    Mitään laajamittaista huijausta ei ole olemassakaan ja tuomarit ovat nauraneet Trumpin tiimin lakimiehet ulos oikeussaleista, koska he eivät ole kyenneet esittämään mitään perusteita tai todisteita syytöksilleen. Uskottavuusvajekin on vain sinulla itselläsi, kun yrität valheillasi puolustella demokratiaa tuhoamaan pyrkivää Trumpia.

    1Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Valemedialla, kun se on yksissä käsissä, on valtava tuhoava vaikutus, senhän me tiedämme jo tästä 'koronasta'....Gatesin luomasta koronasta'.
    Tulee väistämättä mieleen natsi-Saksa ja valtava propagandakoneisto, jolla saatiin koko väestö uskomaan valheisiin, myös Suomessa.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Valemediaa on ne sinun MV-lehtesi ja Sputnikisi. Ja juuri ne levittävät salaliittoteoriaa Gatesin luomasta koronaviruksesta. Järjetöntä huuhaata. Sinäkin kritisoit muka natsi-Saksan propagandakoneistoa, mutta uskot täysillä Venäjän propagandakoneiston valheisiin. Täyttä hulluutta.

    1Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Valemediaa on ne sinun MV-lehtesi ja Sputnikisi. Ja juuri ne levittävät salaliittoteoriaa Gatesin luomasta koronaviruksesta. Järjetöntä huuhaata. Sinäkin kritisoit muka natsi-Saksan propagandakoneistoa, mutta uskot täysillä Venäjän propagandakoneiston valheisiin. Täyttä hulluutta.

    Gatesista rahoittajana on paljon tietoa, nimenomaan esiintyy jopa asiantuntijana alueella, josta miehellä ei ole hajuakaan.
    Ota pois se rokote ja heti ensimmäisenä.

    Sputnikista ei minulla ole kokemusta, mutta MV-lehti on luotettava lähde, toisin kuin valta-valemediat, jotka valehtelevat kaiken.

    Tämä nykyinen koronahysteria on valemedian aikaansaanosta, samoin jenkkien pressavaalit verhottiin valemedialla ja vaikutuksia nähdään....mitä eroa natsien progandaan?

    Jenkeissä huijattiin vaalit ja koronaa ei todellisuudessa ole pandemiana.

    Gates on rahoittanut virusten vastaista taistelua ja rokotetukimuksia ainakin kymmenellä miljoonalla dollarilla, todennäköisesti kymmenillä miljoonilla dollareilla. Ne sinun valemediasi kääntävät sen niin päin, että sinäkin luulit hänen muka kehittänneen koronaviruksen. Niin sekaisin voi ihmisen mieli mennä ja aina hän jostakin löytää propagandaläpyskän, joka vahvistaa hänen sairaita luulojaan.

    1Äänestä

  • ''Huijaus on täysin selvä asia''
    Vain sinun järjettömyytesi on täysin selvä asia.
    Mielenkiintoista kuinka kaikki sinun väitteesi ovat tasoa kenkälaatikon kokoinen ydinvoimala ja ihan yhtä uskottavia, toivottavasti saat edes kunnon palkan tuosta itsesi jatkuvasta nöyryyttämisestä.

    Gates huseeraa rokotteiden parissa, nyt koronaa vastaan, jota ei ole olemassa pandemiana.
    Tukku proffatason lääkäreitä vannoo tämän ja perustelee sen faktoilla.
    Miksiköhän valemedia sensuroi kaiken, mitä se pelkää?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ''Huijaus on täysin selvä asia''
    Vain sinun järjettömyytesi on täysin selvä asia.
    Mielenkiintoista kuinka kaikki sinun väitteesi ovat tasoa kenkälaatikon kokoinen ydinvoimala ja ihan yhtä uskottavia, toivottavasti saat edes kunnon palkan tuosta itsesi jatkuvasta nöyryyttämisestä.

    Ei satelliteissa nyt ainakaan Loviisan kokoista ydinvoimalaa liene, vai oletko siinä uskossa?

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Mitään laajamittaista huijausta ei ole olemassakaan ja tuomarit ovat nauraneet Trumpin tiimin lakimiehet ulos oikeussaleista, koska he eivät ole kyenneet esittämään mitään perusteita tai todisteita syytöksilleen. Uskottavuusvajekin on vain sinulla itselläsi, kun yrität valheillasi puolustella demokratiaa tuhoamaan pyrkivää Trumpia.

    Yhdysvalloissa tapahtunut vaalivilppi on jostakin syystä jäänyt valtamedialta raportoimatta. Presidenttiehdokas Joe Bidenin suorittaman vaalivilpin syvyys on kuitenkin ollut kertakaikkisen pohjaton.

    Pikku viilailun sijasta Joe Biden taustajoukkoineen valjasti kuolleet ihmiset äänestämään itseään, junaili äänestyskoneiden valmistajien kanssa äänten siirtymisen Donald Trumpin tililtä Bidenin omaan äänisaaliiseen, ja kun tämäkään ei riittänyt, koska Trumpin saama äänivyöry oli niin valtava, Bidenin joukot ilmeisesti väärensivät yön pimeinä hetkinä äänestyslippuja.

    Nämä yllä mainitut seikat ovat asioita jotka jokainen meistä pystyy löytämään internetistä aivan omin avuin; asioita, jotka pystyy varmistamaan monien todistajalausuntojen sekä lakimiesten lausuntojen perusteella.

    Demokraattisen puolueen vaalityöntekijä pidätetty Teksasisss epäiltynä vaalipetoksesta. Miehen nimi on Dallas Jones ja hän on afroamerikkalainen. Lisää pidätyksiä odotettavissa. Poliisikapteeni Mark Aguirren mukaan petos massiivista luokkaa.

    Myös San Antoniossa tutkitaan petosyritystä jossa on yritetty siirtää republikaaneille annettuja ääniä demoraateille.

    https://panatimes.com/massive-vote-fraud-across-u-s-as-trump-decries-attempted-coup-the-new-american

    The New York Post paljastaa, että Joe Bidenin ns. hyväntekeväisyysjärjestö käytti yli kolme miljoonaa dollaria palkkoihin, eikä yhtään luvattuihin syöpätutkimuksiin ja apurahoihin kahden vuoden aikana.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Gates huseeraa rokotteiden parissa, nyt koronaa vastaan, jota ei ole olemassa pandemiana.
    Tukku proffatason lääkäreitä vannoo tämän ja perustelee sen faktoilla.
    Miksiköhän valemedia sensuroi kaiken, mitä se pelkää?

    "Gates huseeraa rokotteiden parissa, nyt koronaa vastaan, jota ei ole olemassa pandemiana."

    Kyllä sitä ihan pandemiaksi voi kutsua, koska koronavirus on levinnyt ympäri maapallon ja siihen on sairastunut jo yli 55 miljoonaa ihmistä, joista on kuollutkin yli1,3 miljoonaa.

    "Tukku proffatason lääkäreitä vannoo tämän ja perustelee sen faktoilla."

    Sinä et edes ymmärrä, mitä faktat ovat.

    "Miksiköhän valemedia sensuroi kaiken, mitä se pelkää?"

    Valemediasi, kuten MV-lehti ja Sputnik sensuroivat totuuden, koska ne levittävät itse valheita.

    1Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Yhdysvalloissa tapahtunut vaalivilppi on jostakin syystä jäänyt valtamedialta raportoimatta. Presidenttiehdokas Joe Bidenin suorittaman vaalivilpin syvyys on kuitenkin ollut kertakaikkisen pohjaton.

    Pikku viilailun sijasta Joe Biden taustajoukkoineen valjasti kuolleet ihmiset äänestämään itseään, junaili äänestyskoneiden valmistajien kanssa äänten siirtymisen Donald Trumpin tililtä Bidenin omaan äänisaaliiseen, ja kun tämäkään ei riittänyt, koska Trumpin saama äänivyöry oli niin valtava, Bidenin joukot ilmeisesti väärensivät yön pimeinä hetkinä äänestyslippuja.

    Nämä yllä mainitut seikat ovat asioita jotka jokainen meistä pystyy löytämään internetistä aivan omin avuin; asioita, jotka pystyy varmistamaan monien todistajalausuntojen sekä lakimiesten lausuntojen perusteella.

    "Yhdysvalloissa tapahtunut vaalivilppi on jostakin syystä jäänyt valtamedialta raportoimatta. Presidenttiehdokas Joe Bidenin suorittaman vaalivilpin syvyys on kuitenkin ollut kertakaikkisen pohjaton."

    Haha. Epärehellisyytesi ja tyhmyytesi ovat pohjattomia. USA:ssa ei ollut laajamittaista vaalivilppiä.

    "Pikku viilailun sijasta Joe Biden taustajoukkoineen valjasti kuolleet ihmiset äänestämään itseään, junaili äänestyskoneiden valmistajien kanssa äänten siirtymisen Donald Trumpin tililtä Bidenin omaan äänisaaliiseen, ja kun tämäkään ei riittänyt, koska Trumpin saama äänivyöry oli niin valtava, Bidenin joukot ilmeisesti väärensivät yön pimeinä hetkinä äänestyslippuja."

    No ei. Nuo ovat vain Trumpin kampanjan valheellisia väittämiä sen yrityksessä varastaa vaalit. Et kai sin oikeasti noihin usko itsekään?

    "Nämä yllä mainitut seikat ovat asioita jotka jokainen meistä pystyy löytämään internetistä aivan omin avuin; asioita, jotka pystyy varmistamaan monien todistajalausuntojen sekä lakimiesten lausuntojen perusteella."

    Trumpin lakimiehet ovat valehtelevia ketkuja, aivan kuten hän itsekin.

    1Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Demokraattisen puolueen vaalityöntekijä pidätetty Teksasisss epäiltynä vaalipetoksesta. Miehen nimi on Dallas Jones ja hän on afroamerikkalainen. Lisää pidätyksiä odotettavissa. Poliisikapteeni Mark Aguirren mukaan petos massiivista luokkaa.

    Myös San Antoniossa tutkitaan petosyritystä jossa on yritetty siirtää republikaaneille annettuja ääniä demoraateille.

    https://panatimes.com/massive-vote-fraud-across-u-s-as-trump-decries-attempted-coup-the-new-american

    "Demokraattisen puolueen vaalityöntekijä pidätetty Teksasisss epäiltynä vaalipetoksesta. Miehen nimi on Dallas Jones ja hän on afroamerikkalainen. Lisää pidätyksiä odotettavissa. Poliisikapteeni Mark Aguirren mukaan petos massiivista luokkaa."

    Niinkö? Miksi pidätystä sitten ei löydy rekistereistä?

    "Harris County court records show no such criminal case filed against him. A spokeswoman from the FBI also confirmed to Houston Public Media that the agency had made no such arrest, despite some social media claims, and a search of federal court records did not pull up a complaint against Jones."

    https://www.houstonpublicmedia.org/articles/news/politics/election-2020/2020/11/17/386312/dallas-jones-not-arrested-for-voter-fraud-ballot-harvesting/

    1Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    The New York Post paljastaa, että Joe Bidenin ns. hyväntekeväisyysjärjestö käytti yli kolme miljoonaa dollaria palkkoihin, eikä yhtään luvattuihin syöpätutkimuksiin ja apurahoihin kahden vuoden aikana.

    Höpsis. On kaksi organisaatiota, The Beau Biden Cancer Moonshot, joka on valtion johtama organisaatio, jonka tarkoitus on lahjoittaa rahaa syöpätutkimuksiin ja se on kerännyt 1,8 miljardia dollaria ja rahoittanut lukuisia syöpätutkimuksia ja The Biden Cancer Initiative, joka oli voittoa tuottamaton organisaatio, jonka tarkoituskaan ei ollut rahoittaa syöpätutkimuksia, vaan parantaa alan standardeja ja tiedonkulkua tutkijoiden väleillä.

    “The initiative will focus on improving data standards, and giving patients some mechanism to share their data so they can help many other patients going through the same fight, so researchers can use data to find new patterns and new answers, working with community care organizations help improve access to quality care so outcomes aren’t wholly dictated by the patient’s ZIP code, convening a national conversation with the pharmaceutical companies, insurers, biotech companies and others to ensure patients can actually access the treatments that become available and as are needed,” Biden said at the time (The Cancer Letter, April 7, 2017).

    https://cancerletter.com/articles/20201116_1/

    1Äänestä

Harri Hursti, joka tänä vuonna testasi Georgian osavaltiossa käytetyn Dominion Voting -asennuksen ja totesi sen sisältävän ”äärimmäisen turvallisuusriskin”.

Toivottavasti asiat etenee oikeussaleihin asti. Presidenttiä ei ole vielä valittu, ainoastaan media on valinnut.....jo paljon aiemmin, ennen vaaleja.

Äänestä
  • Aloittaja

    Liekö Harri Hursti trump-lahkolaisia. Georgiassakin muuten tarkastuslaskenta on käynnissä ja kun sieltä tulee tulos, joka on sopusoinnussa ensimmäisen laskennan kanssa, niin järkevä ihminen vetäytisi lopullisesti perättömistä syytöksistään ja pyytäisi anteeksi. Sinä tietysti jatkat valehtelua Qanonin salaliittoteoriasta Dominion Votingista.

    1Äänestä

  • Aloittaja

    Ja on aivan totta, että Georgiassa yritetään vaalipetosta, mutta sitä yrittävät republikaanipuolueen edustajat:

    "Georgia Secretary of State Brad Raffensperger said Monday that he has come under increasing pressure in recent days from fellow Republicans, including Sen. Lindsey O. Graham (S.C.), who he said questioned the validity of legally cast absentee ballots, in an effort to reverse President Trump’s narrow loss in the state."

    1Äänestä

  • Aloittaja

    moloch_horridus kirjoitti:

    Liekö Harri Hursti trump-lahkolaisia. Georgiassakin muuten tarkastuslaskenta on käynnissä ja kun sieltä tulee tulos, joka on sopusoinnussa ensimmäisen laskennan kanssa, niin järkevä ihminen vetäytisi lopullisesti perättömistä syytöksistään ja pyytäisi anteeksi. Sinä tietysti jatkat valehtelua Qanonin salaliittoteoriasta Dominion Votingista.

    Itse asiassa googlasin Hurstin ja vedän lausuntoni takaisin. Näyttäisi olevan asiallinen mies.

    1Äänestä

Sidney Powell joka sanoo twiitissään että vaalikoneet on alunperin valmistettu vain huijaamista varten. Aikamoinen lausunto, eikä voi olettaa että hänen tasoisensa lakiammattilainen laittaisi maineensa likoon ellei hänellä olisi todisteita. ”Meillä on niin paljon todisteita, että tuntuu kuin niitä suihkuaisi paloletkusta.” Powell sanoo Fox Newsin ”Sunday Morning Futures”-ohjelman vieraana 15.11.2020.

Äänestä
  • Aloittaja

    Onhan noita suurempiakin kihoja, jotka lokaavat maineensa valehtelemalla Trumpin puolesta. Ja niin tässäkin tapauksessa, nyt tuosta perusteettomasta Qanonlahkon valheesta.

    1Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Onhan noita suurempiakin kihoja, jotka lokaavat maineensa valehtelemalla Trumpin puolesta. Ja niin tässäkin tapauksessa, nyt tuosta perusteettomasta Qanonlahkon valheesta.

    Yhdysvalloissa tapahtunut vaalivilppi on jostakin syystä jäänyt valtamedialta raportoimatta. Presidenttiehdokas Joe Bidenin suorittaman vaalivilpin syvyys on kuitenkin ollut kertakaikkisen pohjaton.

    Pikku viilailun sijasta Joe Biden taustajoukkoineen valjasti kuolleet ihmiset äänestämään itseään, junaili äänestyskoneiden valmistajien kanssa äänten siirtymisen Donald Trumpin tililtä Bidenin omaan äänisaaliiseen, ja kun tämäkään ei riittänyt, koska Trumpin saama äänivyöry oli niin valtava, Bidenin joukot ilmeisesti väärensivät yön pimeinä hetkinä äänestyslippuja.

    Nämä yllä mainitut seikat ovat asioita jotka jokainen meistä pystyy löytämään internetistä aivan omin avuin; asioita, jotka pystyy varmistamaan monien todistajalausuntojen sekä lakimiesten lausuntojen perusteella.

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Onhan noita suurempiakin kihoja, jotka lokaavat maineensa valehtelemalla Trumpin puolesta. Ja niin tässäkin tapauksessa, nyt tuosta perusteettomasta Qanonlahkon valheesta.

    Poistatit sitten todellista faktaa, noin tekee valehtelija.

    Nevadassa+on+153+000+lipuketta+jo+hylätty+puutteellisina+ja+sen+arvellaan+parantavan+Trumpin+asemaa+Nevadan+osavaltiossa.+Nämä+hylätyt+äänet+eivät+vielä+yksinään+käännä+vaalitulosta+mihinkään+suuntaan,+mutta+osoittavat+sen,+kuinka+suurista+epätarkkuksista+laskennoissa+nyt+puhutaan.Sidney+Powell+on+tuonut+esiin+todistajana+korkean+sotilasarvon+omaavan+upseerin,+joka+todistajanlausunnossaan+kertoo+Dominion+Voting+Systemsin+olevan+Väliamerikan+maiden+politiikkaan+puuttumiseen+suunniteltu+järjestelmä.+Se+on+toisinsanoen+tarkoitettu+vaalitulosten+manipuloimiseen.+Järjestelmää+on+käyttänyt+mm.+Venezuelan+entinen+presidentti+Hugo+Chávez.Georgiassa+on+meneillään+uudelleenlaskenta,+joka+on+tähän+asti+ollut+pelkkä+ensimmäisen+laskennan+toisinto+ja+tarkkailijoita+ei+edelleenkään+ole+päästetty+tekemään+tehtäväänsä.+Uudelleenlaskennassa+ei+silminnäkijöiden+mukaan+tarkasteta+edelleenkään+postiäänien+leimoja+ja+allekirjoituksia.Georgiassa+on+3%+postiäänistä+hylätty+aiemmissa+vaaleissa,+mutta+näissä+vaaleissa+vain+0.24%+vaikka+postiäänien+määrä+on+ylittänyt+kaikkien+aiempien+vaalien+määrät+yhteensä+ja+silminnäkijöiden+mukaan+postiäänien+kuorissa+on+ollut+aiempaa+enemmän+puutteita.Senaattori+Graham+Linsey+on+jo+vaatinut+Georgiaan+täyttä+tarkistusta+kaikille+äänille,+koska+jo+nyt+on+löytynyt+niin+paljon+epätarkkuuksia+laskennan+tuloksissa.+Kaikki+tarkistuslaskennat+ovat+tuoneet+tähän+asti+lisää+ääniä+Trumpille+sekä+republikaaniehdokkaille+kongressiin.+Steve+Turley+on+tohtori+ja+kirjalija+sekä+politiikan+kommentaattori,+jolla+on+noin+700+000+seuraajaa.+Steve+Turley+ennakoi+Trumpin+voittavan+2016+vaalit+jo+keväällä+kun+kaikki+vasemmistomediat+pitivät+koko+ajatustakin+täysin+mahdottomana.Steve+Turleyn+kaltaiset+youtubekommentaattorit+tulevat+lähivuosina+korvaamaan+vasemmistomediajätit+luotettavampina+ja+vastuullisempina+tiedottajina+ja+journalisteina.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Poistatit sitten todellista faktaa, noin tekee valehtelija.

    En ole tästä poistattanut mitään, joten valehtelet. Taas.

    Heh. Eivät ne Trumpin valheet vaalien varastamiseksi todeksi muutu sillä, että niitä toistellaan

    1Äänestä

Ei mene hyvin Venäjällä mutta ei Suomessakaan ainakan kuntien valituksista päätellen.

Äänestä
  • Ei mene hyvin Ruotsillakaan mutta ei Suomessakaan ainakan kuntien valituksista päätellen.

    Äänestä

Kun ihmiset heräävät, he voivat alkaa pitää ääntä ja nousta vastarintaan. Hyvä esimerkki näin yksinkertaisen asian onnistumisesta on pakkorokotuslain kariutuminen Tanskassa. Se kariutui kansalaisten protesteihin.

Samanlainen kansannousu on menossa Amerikassa vilpillisiä vaaleja vastaan. Mitä enemmän siitä vaietaan valtamediassa, sitä vaarallisemmaksi se käy valtamedialle, joka on uppoamassa omaan soopaansa. Tästäkin vaietaan

Äänestä
  • Aloittaja

    "Kun ihmiset heräävät, he voivat alkaa pitää ääntä ja nousta vastarintaan. Hyvä esimerkki näin yksinkertaisen asian onnistumisesta on pakkorokotuslain kariutuminen Tanskassa. Se kariutui kansalaisten protesteihin."

    Tanskassa todellakin rokotuslait menivät keväällä paniikissa liian pitkälle ja nyt niitä ollaan perumassa.

    "Samanlainen kansannousu on menossa Amerikassa vilpillisiä vaaleja vastaan. Mitä enemmän siitä vaietaan valtamediassa, sitä vaarallisemmaksi se käy valtamedialle, joka on uppoamassa omaan soopaansa. Tästäkin vaietaan"

    Paitsi että USA:ssa presidentinvaalit olivat vapaat ja rehelliset ja ainoa, joka yrittää vaalipetosta, on itse hävinnyt Trump ja hänen tiiminsä.

    1Äänestä

"...MV-lehti on luotettava lähde..."

Näin kirjoittaa tämän ketjun änkyrä, ilmeisen aktiivi kirjoittelija muissakin keskusteluissa. Sanomattakin on selvää, miten tuollaiseen lähteeseen tukeutuvan kirjoituksiin tulee suhtautua.

1Äänestä
  • Pitäis "terottaa kantapäät" ja iskeä suohon pystyyn.

    Äänestä

Aloitus+tähän+viestiketjuun+oli+nuo+linkit+venäläisuutisiin+Venäjän+kriittisestä+taloustilanteesta,+mutta+jo+ensimmäinen+aloitukseen+vastaaja+käänsi+inttämisen+Yhdysvaltojen+vaaleihin."Siis+24%+Venäjän+alueista+on+jo+maksukyvyttöminä+konkursissa,+ja+2/3+Venäjän+alueista+on+taloudellisesti+kriittisessä+tilassa.+Tämäkö+motivoi+Putinia+kiirehtimään+duumaan+leimaamaan+itselleen+se+elinikäinen+syytesuoja?"

1Äänestä
  • Aloituksen jälkeen tuli heti taktinen kääntö aiheen kiusallisuuden vuoksi.

    1Äänestä

Aloituksen linkeistä lainattu. :
"""Erityisesti valtion duuman talouspolitiikkaa, teollisuutta, innovatiivista kehitystä ja yrittäjyyttä käsittelevän komitean ensimmäinen varapuheenjohtaja Sergei Kalashnikov totesi, että alueiden taloudellinen tilanne on erittäin vaikea.
https://newdaynews.ru/moscow/707923.html""""

""""Uuden yhteiskunnan instituutin taloustutkimuskeskuksen johtaja Vasily Koltashov,
https://newdaynews.ru/moscow/707923.html""""

"""""Toistaiseksi tämä on vain toivoa ja askel oikeaan suuntaan": Venäjän federaation kommunistisen puolueen johtaja tuki hallituksen "korjaamista".
https://newdaynews.ru/moscow/707923.html"""""""

1Äänestä

Venäjällä on tapahtunut maalta muutto kaupunkeihin kuten Suomessakin ja kunnissa ei ole riittävästi asukkaita eikä liiketoimintaa jotka maksaisi kunnallisveroa ja Venäjällä kunnat ruikuttaa valtioapua lisää joka vuosi kuten Suomessakin. Pienten kuntien elämä on kädestä suuhun elämistä

Äänestä
  • Aloittaja

    Ja konkurrsit uhkaavat Venäjällä laajoja alueita, koska keskusvalta vie paikallisten alueiden rahat, eikä anna tukea paikallishallinnoille.

    1Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Ja konkurrsit uhkaavat Venäjällä laajoja alueita, koska keskusvalta vie paikallisten alueiden rahat, eikä anna tukea paikallishallinnoille.

    Venäjällä on jaossa koronapaketti alueille kuten Suomessakin eikä Kreml varmasti päästä alueita konkurssiin

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Venäjällä on jaossa koronapaketti alueille kuten Suomessakin eikä Kreml varmasti päästä alueita konkurssiin

    Kyllä päästää, koska on pakko. Ja toisin kuin sinä selität, se oli juurikin Kreml itse, joka julisti Ingušian Venäjän historian ensimmäiseksi konkurssiin joutuneeksi alueeksi.

    1Äänestä

Nevadassa on 153 000 lipuketta jo hylätty puutteellisina ja sen arvellaan parantavan Trumpin asemaa Nevadan osavaltiossa. Nämä hylätyt äänet eivät vielä yksinään käännä vaalitulosta mihinkään suuntaan, mutta osoittavat sen, kuinka suurista epätarkkuksista laskennoissa nyt puhutaan.

Äänestä
  • Sidney Powell on tuonut esiin todistajana korkean sotilasarvon omaavan upseerin, joka todistajanlausunnossaan kertoo Dominion Voting Systemsin olevan Väliamerikan maiden politiikkaan puuttumiseen suunniteltu järjestelmä. Se on toisinsanoen tarkoitettu vaalitulosten manipuloimiseen. Järjestelmää on käyttänyt mm. Venezuelan entinen presidentti Hugo Chávez

    Äänestä

  • Aloittaja

    Ei niitä ole hylätty. Nuo äänet, joissa äänestettiin paikallisesta johdosta, lasketaan uudestaan, koska ehdokkaiden ero oli vain 10 ääntä ja 139:ssä äänessä on löydetty poikkeavuuksia, joista useimmat tietenkin inhimillisiä virheitä, eikä petoksia. Trumpin epätoivoinen yritys varastaa vaalit, ei vieläkään toimi.

    1Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Sidney Powell on tuonut esiin todistajana korkean sotilasarvon omaavan upseerin, joka todistajanlausunnossaan kertoo Dominion Voting Systemsin olevan Väliamerikan maiden politiikkaan puuttumiseen suunniteltu järjestelmä. Se on toisinsanoen tarkoitettu vaalitulosten manipuloimiseen. Järjestelmää on käyttänyt mm. Venezuelan entinen presidentti Hugo Chávez

    USA:n vaaleissa ei ollut laajamittaista petosta, kertovat paikalliset vaalivirkailijat, jotka edustavat kumpaakin puoluetta sekä Trumpin erottama Homeland Securityn kybeturvallisuuden johtaja ja kansainväliset vaalitarkkailijat. Alhan sinäkin totuttautua ajatukseen, että Qanonin salaliittoteoriat ovat humpuukia ja USA:n seuraava presidentti on Biden.

    Toivossa on hyvä elää, mutta Uskossa on parempi kuolla. Sanoi täi luteelle.
    Mutta.
    Yhdysvaltojen presidentti Donald J. Trump pelasti Yhdysvaltojen talouden purkamalla heille tuhoisan transatlanttisen NAFTA-kauppasopimuksen heti presidenttikautensa alussa ja hän on laittanut viimein myös Kiinan kuriin. Kiina on käyttänyt Yhdysvaltoja taloudellisesti hyväkseen jo kymmeniä vuosia Demokraattien suosiollisella avustuksella. Barack Hussein Obama ja Clintonit mahdollistivat Yhdysvaltojen keskiluokan taloudellisen romahduksen ja heidän vaurautensa siirtymisen Kiinan kommunistisen puolueen ja heidän etupiirinsä hallintaan.

    USA:n velka on Trumpin aikana kasvanut 19 biljoonasta dollarista 27 biljoonaan ja jotkut luulevat vieläkin että hän olisi pelastanut talouden.

    1Äänestä

Ovelasti trolli muutti aihetta heti aloituksen jälkeen. Pitääkö aina kertoa perättömiä Yhdysvalloista, kun keskustelu on Venäjän ahdingosta. Onko sivuilla tosiaan Venäjältä ohjattuja viestejä, jos on niin eikö ylläpito saa niitä poistettua.

1Äänestä
  • Keskustelujen kääntö pois Venäjän kannalta kiusallisista aiheista on niin mekaanisen automaattista, että taustalla on tarkoitushakuinen trolli.

    1Äänestä

Senaattori Graham Linsey on jo vaatinut Georgiaan täyttä tarkistusta kaikille äänille, koska jo nyt on löytynyt niin paljon epätarkkuuksia laskennan tuloksissa. Kaikki tarkistuslaskennat ovat tuoneet tähän asti lisää ääniä Trumpille sekä republikaaniehdokkaille kongressiin.

Äänestä
  • Aloittaja

    Senaattori Graham Linsey on trumplahkolainen, jos kuka. USA:n vaalit olivat rehelliset ja Trump häviis Bidenille yli 5 miljoonalla äänellä ja valitsijamiehissäkin 306-232.

    1Äänestä

Pysytään nyt ajankohtaisissa asioissa, eikä Venäjä kuulu tähän asiaan.

Äänestä
  • Aloitus koski Venäjää ja oli ajankohtainen!

    Tiltulla on täysi vapaus avata oma keskustelu USA:n väitetystä vaalivilpistä!

    1Äänestä

Aivan, aloituksen ajankohtainen asiahan oli:

"Venäjällä lähes kaksi kolmasosaa alueista on konkurssin partaalla tai kriittisissä tilanteissa, mikä uhkaa muuttua suureksi asukasvirraksi pääkaupunkeihin ja sosiaalisiin konflikteihin. Tästä keskusteltiin tänään Moskovassa pidetyssä lehdistötilaisuudessa, johon osallistuivat poliitikot ja asiantuntijat, RIA Novy Denin kirjeenvaihtaja kertoo."

1Äänestä
  • Aloituksen aihe oli....'Ei mene hyvin' ja Bidenillä ei mene hyvin, kunnes laskenta tarkentuu.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Aloituksen aihe oli....'Ei mene hyvin' ja Bidenillä ei mene hyvin, kunnes laskenta tarkentuu.

    Aloituksen aihen oli Venäjän kurja taloustilanne.

    1Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Aloituksen aihen oli Venäjän kurja taloustilanne.

    Kun totesimme että Venäjäntaloudella menee hyvin, niin siirryimme aiheeseen. Yhdysvaltojen vaalit.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Kun totesimme että Venäjäntaloudella menee hyvin, niin siirryimme aiheeseen. Yhdysvaltojen vaalit.

    Vai niin te yrititte valehdella, vaikka Venäjän viranomaiset itse kertovat, että tilanne on kriittinen.

    1Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Vai niin te yrititte valehdella, vaikka Venäjän viranomaiset itse kertovat, että tilanne on kriittinen.

    Aloituksen linkeistä. Molon kaverit.
    Sergei Kalashnikov
    Vasily Koltashov,
    Venäjän federaation kommunistisen puolueen johtajia.

    Nämä molon Venäjä asiantuntijat. Tuppaa olemaan aina näitä hänen aateveljiään.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Aloituksen linkeistä. Molon kaverit.
    Sergei Kalashnikov
    Vasily Koltashov,
    Venäjän federaation kommunistisen puolueen johtajia.

    Nämä molon Venäjä asiantuntijat. Tuppaa olemaan aina näitä hänen aateveljiään.

    Venäläistä Venäjän tiltua harmittaa nyt kovasti, kun venäläiset itse kertova Venäjän kurjasta tilanteesta. Ei mene hyvin tiltullakaan.

    1Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Venäläistä Venäjän tiltua harmittaa nyt kovasti, kun venäläiset itse kertova Venäjän kurjasta tilanteesta. Ei mene hyvin tiltullakaan.

    Kiinan armeija on käyttänyt mikroaaltopulssiaseita Intialaisia sotilaita vastaan käydyssä taistelussa, joka käytiin Himalajan rajalla, kertoo Daily Mail.

    Mikroaaltoaseet keittävät vesimolekyylit samalla tavalla kuin vettä voidan lämmittää keittiössä.

    Nyt siis nämä mikroaaltoaseet läpäisivät kansainvälisen uutiskynnyksen. Kun vielä aikaisemmin nämä puheetkin mikroaaltoaseista on yritetty vain asettaa julkisesti naurunalaiseksi.

    Intia kiistää väitteen.

    1Äänestä

” Aloituksen aihe oli....'Ei mene hyvin' ja Bidenillä ei mene hyvin, kunnes laskenta tarkentuu.”

Biden voitti SELKEÄSTI vaalit, joten sen paremmin ei voi mennä!

1Äänestä
  • ULKOMAAT
    Trumpin oikeusjutut vaaleja vastaan ovat menestyneet surkeasti – näin hän vielä yrittää kääntää vaali­tulosta
    Tuomarit kautta maan ovat kohdelleet tylysti Trumpin kanteita. Jäljellä olevat eivät enää riitä äänimäärien merkittävään muutokseen.

    1Äänestä

  • Media ei tee presidenttejä, nyt lasketaan ääniä ja paljastetaan uusia petoksia.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Media ei tee presidenttejä, nyt lasketaan ääniä ja paljastetaan uusia petoksia.

    Ääniä on jo laskettu niin paljon, että Bidenin voitto on varma. Mitään laajamittaista petosta ei ole olemassa ja pienet epäselvyydet ja petokset, joita toki varmastikin löytyy, eivät pysty muuttamaan Trumpin tappiota. Varsinkin kun ne useimmiten lienee tehty Trumpin puolesta.

    1Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Ääniä on jo laskettu niin paljon, että Bidenin voitto on varma. Mitään laajamittaista petosta ei ole olemassa ja pienet epäselvyydet ja petokset, joita toki varmastikin löytyy, eivät pysty muuttamaan Trumpin tappiota. Varsinkin kun ne useimmiten lienee tehty Trumpin puolesta.

    Petos on varma ja varmistettu....muuten ei mainetta palauteteta, elle käydä uusia vaaleja.
    Tämä nykytilanne on koko läntisen maailman häpeä, ei yksin jenkkien.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Petos on varma ja varmistettu....muuten ei mainetta palauteteta, elle käydä uusia vaaleja.
    Tämä nykytilanne on koko läntisen maailman häpeä, ei yksin jenkkien.

    On aivan totta, että pieniä petoksia on varmasti ollut, onhan niitä jopa Suomenkin vaaleissa. Mitään laajamittaista tulokseen oikeasti vaikuttavaa vaalipetosta sen sijaan ei ole ollut ja Trummp siis hävisi Bidenille yli 5 miljoonalla äänellä. Häpeällist on aonoastaan Trumpin ja hänen lahkolaistensa vänkääminen rehellistä vaalia vastaan.

    1Äänestä

Kahta henkilöä syytetään mittavasta vaalipetoksesta. Miesten epäillään toimittaneen suuria määriä laittomia äänestäjien rekisteröintihakemuksia kodittomien puolesta Los Angelesissa.

Äänestä
  • Aloittaja

    Jos he ovat syyllisiä, niin tietenkin he saavat ansaitsemansa rangaistuksen. Presidentinvaalien vaalitulokseen heidän toimintansa ei ole tietenkään todellisuudessa vaikuttanut käytännössä mitenkään, koska Californiassaa Biden voitti Trumpin yli 5 miljoonalla äänellä.

    1Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Jos he ovat syyllisiä, niin tietenkin he saavat ansaitsemansa rangaistuksen. Presidentinvaalien vaalitulokseen heidän toimintansa ei ole tietenkään todellisuudessa vaikuttanut käytännössä mitenkään, koska Californiassaa Biden voitti Trumpin yli 5 miljoonalla äänellä.

    Kyllä on merkitystä, tajuat kai, että kun useassa osavaltiossa on todettu vilppiä, ei siitä selvitä kuin uusilla vaaleilla.
    Toisin sanoen, ei voida sanoa, 'ei ole mitään merkitystä'...petos on petos.

    Mutta jos tarkistustoimenpiteetkin torpataan tavalla taikka toisella, siitä jää todellinen ongelma pysyvästi. Kaikki vilppiin ja petokseen osallistuneet osavaltiot, henkilökunta pitää puhdistaa perin pohjaisesti ja antaa siitä rangaistukset lain mukaan. Muuta tietä ei ole.

    "Kyllä on merkitystä,"

    Ei tietenkään ole, koska kyse lienee muutamasta kymmenestä tai sadasta äänestä ja Biden voitti Trumpin 5 miljoonalla äänellä.

    "tajuat kai, että kun useassa osavaltiossa on todettu vilppiä, ei siitä selvitä kuin uusilla vaaleilla."

    Haha. Paljastuneet vilppitapaukset ovat pieniä eikä niillä ole vaikutusta lopputulokseen.

    "Toisin sanoen, ei voida sanoa, 'ei ole mitään merkitystä'...petos on petos."

    Tietenkin. Ja petoksiin syyllistyneet pitää tuoita. Uusia vaaleja ei kuitenkaan tarvita, koska Bidenin voitto Trumpista oli niin selkeä eikä yksikään petos ole muuttanut tulosta mitenkään.

    "Mutta jos tarkistustoimenpiteetkin torpataan tavalla taikka toisella, siitä jää todellinen ongelma pysyvästi. Kaikki vilppiin ja petokseen osallistuneet osavaltiot, henkilökunta pitää puhdistaa perin pohjaisesti ja antaa siitä rangaistukset lain mukaan. Muuta tietä ei ole."

    Juuri näin. On seuraavan presidentin Bidenin etu, että kaikki vilppi paljastetaan, koska hän voitti Trumpin rehellisesti.

    Naureskelijoiden olisi hyvä määritellä rajat sille, milloin he tunnustavat olleensa väärässä. Pari viikkoa sitten Bidenin kannattajat väittivät, että vilppiä ei esiintynyt. Sitten sanottiin, ettei vilppiä esiintynyt paljon. Sitten sanottiin, ettei vilppiä esiintynyt ainakaan niin paljon, että sillä olisi mitään merkitystä.

    Nyt sanotaan, että vilpistä syyttäminen on rasismia ja rasistit on pantava kärsimään. Nyt on siis siirrytty naureskelusta uhkailuun.

    Ihan järkevästi voidaan kuitenkin kysyä: Missä kulkee selvän petoksen raja? Liikkeellä on nyt jo väitteitä, että joissakin paikoissa, kuten Detroitissa, ääniä on annettu enemmän kuin paikkakunnalla on asukkaita.

    Väittteesi ovat edelleen vain naurettavia.

    Trumpin edustaja Giuliani jo väitti äsken tiedotustilaisuudessa että kuka tahansa lapsikin ulkomailla voi kännykällään muuttaa heidän vaalituloksensa, ja sitten että koko vaalitulos on Maduron tekemä Venezuelasta. Jos näin olisi, niin Trumpinkin äänet voisivat olla sitten mistä vaan. Eiköhän huuhaa ja väitteet siitä vielä selvitetä.

    Giulianin väitteet ovat ilmiselviä valheita.

    1Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Giulianin väitteet ovat ilmiselviä valheita.

    Sekin on mahdollista, että Molokin sanomiset perustuvat valheeseen, ja näin on todennäköisesti.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Sekin on mahdollista, että Molokin sanomiset perustuvat valheeseen, ja näin on todennäköisesti.

    Paitsi ettei ole.

    Äänestä

#3. marraskuuta pidettyjen presidentinvaalien voittajaksi on julistettu demokraattien ehdokas Joe Biden. Trump on kuitenkin kieltäytynyt tunnustamasta tappiotaan ja on syyttänyt häviöstään vaalivilppiä. Väitetystä vilpistä ei ole kuitenkaan esitetty todisteita ja useat viranomaiset ja tarkkailijat ovat todenneet, ettei laajamittaista vaalivilppiä havaittu.#
Tuo lainaus on iltalehdestä lainattua skeidaa, jossa ohitetaan kaikki faktat, niin tuossa kuin kaikissa muissakin jutuissa...tämä on sitä valta-valemediaa.

ps. Presidenttiä ei ole valittu, ei valemedia sentään tee lopullista valintaa.

Äänestä
  • Aloittaja

    "Tuo lainaus on iltalehdestä lainattua skeidaa, jossa ohitetaan kaikki faktat, niin tuossa kuin kaikissa muissakin jutuissa...tämä on sitä valta-valemediaa."

    Haha. Höpsis, lainaushan oli muuten oiken, paitsi ettei Bideniä vielä ole virallisesti julistettu voittajaksi.

    "ps. Presidenttiä ei ole valittu, ei valemedia sentään tee lopullista valintaa."

    Biden voitti Trumpin niin selvästi, ettei tulos enää muutu. Alahan vain sinäkin totuttautua ajatukseen, että Trump sai potkut.

    1Äänestä

Tämän ketjun aiheena on Venäjän kriittinen taloustilanne, josta keskustelu käännetään jatkuvasti Yhdysvaltojen vaaleihin.

Äänestä
  • Aloittaja

    Aivan. Jostakin syystä ylläpito on poistanut jo ainakin neljä, ehkä viisikin aloitustani, jossa kerron USA:n vaaleista. Mutta kokeillaanpa jälleen uudestaan.

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Aivan. Jostakin syystä ylläpito on poistanut jo ainakin neljä, ehkä viisikin aloitustani, jossa kerron USA:n vaaleista. Mutta kokeillaanpa jälleen uudestaan.

    Valheelliset ketjut pitääkin poistaa. Ylläpito teki oikein.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Valheelliset ketjut pitääkin poistaa. Ylläpito teki oikein.

    Missä sinä näit valheen, kun kerroin, että Biden voitti ja Trump hävisi?

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Missä sinä näit valheen, kun kerroin, että Biden voitti ja Trump hävisi?

    Just tossa

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Just tossa

    Sinäkö et ymmärrä, mitä tarkoittaa n. 6 miljoonan äänen voitto ja valitsijamiehissäkin 306-232?

    Äänestä

Venäjällä menee hyvin mutta Suomella ei kohta mene mitenkään

Äänestä
  • Tämän itätiedotuksesi voi taas jo tottuneesti kääntää tasan toisinpäin niin menee oikein

    Äänestä

  • Aloittaja

    Etkö kyennyt lukemaan aloitusta? Venäjällä ei mene hyvin.

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Etkö kyennyt lukemaan aloitusta? Venäjällä ei mene hyvin.

    Aloitus on valetta Venäjän osalta

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Aloitus on valetta Venäjän osalta

    Ei ole, vaikka kuinka toivoisit.

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Ei ole, vaikka kuinka toivoisit.

    En toivo mitään vaan tiedän

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    En toivo mitään vaan tiedän

    Tiesitkö, että ensimmäinen Venäjän osavaltio eli Ingušian on jo julistettu konkurssiin ja useita muita se uhkaa, jopa 2/3 osaa Venäjän alueista?

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Tiesitkö, että ensimmäinen Venäjän osavaltio eli Ingušian on jo julistettu konkurssiin ja useita muita se uhkaa, jopa 2/3 osaa Venäjän alueista?

    Kukaan ei tiedä Ingusian konkurssista on tainneet pikkuukot kertoa yöllä sulle pötyä. Ei valtio voi päästää alueitaan konkurssiin Venäjällä eikä Suomessa

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Kukaan ei tiedä Ingusian konkurssista on tainneet pikkuukot kertoa yöllä sulle pötyä. Ei valtio voi päästää alueitaan konkurssiin Venäjällä eikä Suomessa

    Eikö Sputnikissa ollut mainintaa siitä?

    https://regnum.ru/news/economy/3105396.html

    Googlekääntäjä:

    "Venäjän hallitus julisti Ingušian konkurssiin"

    Äänestä

Yhdysvaltain presidentinvaalit ovat nostaneet vaaliäänestämiseen liittyvät epävarmuudet esille suuremmassa mittakaavassa kuin – koskaan?- aiemmin. Pääasiassa ihmiset ovat aina luottaneet, ehkä sinisilmäisestikin, järjestelmään, ja pitäneet sitä vähintään 99,9 prosenttisen luotettavana. Jos jollakulla on herännyt epäilyjä, on sille mediassa ja suuremman yleisön keskuudessa viitattu kintaalla, tyyliin ”ne on niitä opposition, tai ryhmään ”Muut” kuuluvien horinoita.” Käytännössä asiasta ei ole puhuttu, niin, että siitä todella olisi puhuttu. Mutta nyt puhutaan, hyvä niin. Todistusaineistoa, silminnäkijöitä sekä tilastollista statistiikkaa on paljon, ja ne puhuvat sen puolesta, että vaalit ovat olleet vilpilliset kautta linjan.

Äänestä
  • Puhumme globaalista maailmasta, jossa kaikki on lähes yhtä ja linkittyneenä toisiinsa. Tietoverkot ovat siitä hyvä esimerkki. Onko siis kaukaa haettua sekään, että täällä Suomessakin kohtaisimme samanlaisen ongelman? Olemmeko kohdanneet sen jo, huomaamattamme ja kenenkään sitä tajuamatta? Vaalisysteemimme on yksinkertaisempi, koska meillä käytössä ovat pahviset äänestysliput, ja äänen jättäminen tapahtuu omin käsin, suhteellisen varman oloisesti, sujauttamalla vaalivirkailijan leimaama lipuke puiseen laatikkoon. Lopulta kuitenkin, seuraamme äänestyksen edistymistä televisioidemme välityksellä, eli sähköinen järjestelmä kyllä siirtää äänet äänestyspaikalta ”televisioon”. Mitä kaikkea ”äänelle” matkalla tapahtuu, sitä harvempi ehkä tietää. En minä ainakaan.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Tosiasiassa todistusaineistohan puhuu sen puolesta, että vaalit olivat vapaat ja rehelliset. Ainoastaan Trumpin tiimi pyrkii varastamaan ne.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Puhumme globaalista maailmasta, jossa kaikki on lähes yhtä ja linkittyneenä toisiinsa. Tietoverkot ovat siitä hyvä esimerkki. Onko siis kaukaa haettua sekään, että täällä Suomessakin kohtaisimme samanlaisen ongelman? Olemmeko kohdanneet sen jo, huomaamattamme ja kenenkään sitä tajuamatta? Vaalisysteemimme on yksinkertaisempi, koska meillä käytössä ovat pahviset äänestysliput, ja äänen jättäminen tapahtuu omin käsin, suhteellisen varman oloisesti, sujauttamalla vaalivirkailijan leimaama lipuke puiseen laatikkoon. Lopulta kuitenkin, seuraamme äänestyksen edistymistä televisioidemme välityksellä, eli sähköinen järjestelmä kyllä siirtää äänet äänestyspaikalta ”televisioon”. Mitä kaikkea ”äänelle” matkalla tapahtuu, sitä harvempi ehkä tietää. En minä ainakaan.

    Juu juu, demokratia on aina epäluotettava ja diktatuuri luotettava, vai mitä.Helposti selviää, mitä äänestyslipukkeille tapahtuu, kun ne viedään laskettavaksi monen puolueen paikalle lähettämien vaalitarkkailijoiden silmien alla.

    Äänestä

Waynen piirikunta on Michiganin väkirikkain alue ja sen valitsijamiehet eivät tule sertifioimaan alueen ääniä, koska niissä on niiden laskennassa on ilmennyt niin valtavia epäselvyyksiä.

Tämä on loistava uutinen, koska se tarkoittaa että Trump voittaa Michiganin. Demokraateilla ei ole kuin kaksi vaihtoehtoa: hyväksyä täydellinen tarkastus kaikille äänille, jolloin Trump voittaa, tai sitten hyväksyä, että Waynen piirikunnan äänet jäävät hyllylle, jolloin myös Trump voittaa Michiganin.

Äänestä
  • Aloittaja

    "Waynen piirikunta on Michiganin väkirikkain alue ja sen valitsijamiehet eivät tule sertifioimaan alueen ääniä, koska niissä on niiden laskennassa on ilmennyt niin valtavia epäselvyyksiä."

    Paitsi että he sertifioivat jo eikä tuota sertifiointia voi perua enää määräpäivän mentyä ohi. Ja epäselvyyksiä oli n.450 äänessä, kun äänien kokonaismäärä oli 874 000 ja Biden voitti piirikunnan yli 330 000 äänellä. Kyseessä oli siis vain yritys varastaa vaalit.

    "Tämä on loistava uutinen, koska se tarkoittaa että Trump voittaa Michiganin."

    Nuolaisit tuosta varkaudesta ennenaikaisesti ja väärin. Se ei toteutunut, vaan kaikki äänet lasketaan ja voittajaksi julistetaan enemmään ääniä saanut Biden. Kansan tahto toeutuu sittenkin.

    "Demokraateilla ei ole kuin kaksi vaihtoehtoa: hyväksyä täydellinen tarkastus kaikille äänille, jolloin Trump voittaa, tai sitten hyväksyä, että Waynen piirikunnan äänet jäävät hyllylle, jolloin myös Trump voittaa Michiganin."

    Waynen piirikunnan kaikki äänet lasketaan ja Biden voittaa sen yli 330 000 äänellä. Miten sinä saat muka Trumpin voittamaan Michiganin? HS: "Trumpin kampanja hellii teoreettista mahdollisuutta, että Michiganin lainsäätäjät vähät välittäisivät vaalituloksesta ja nimittäisivät sen sijaan omin päin osavaltion valitsijamiehet"

    Tuetko sinä tuollaista vaalipetosta?.

    Äänestä

Bidenin "suosio" näissä neljässä kaupungissa oli niin suurta, että se ei yksinkertaisesti ole mitenkään uskottavasti selitettävissä. Useilla alueilla Bidenin kannatus ylitti alueen rekisteröityneiden äänestäjien lukumäärän.

Vaikka tarkkailijoita ei edelleenkään päästetä paikalle, Georgiassa löytyy jatkuvasti uusia isoja eriä kadonneita ääniä, joista suurin osa on Trumpille. Jokainen tällainen nippu kaventaa Trumpin eroa Bideniin.

Georgian uudelleenlaskennasta on silminnäkijänlausuntoja tilanteista, joissa Trumpin ääniä lasketaan Bidenin hyväksi. Lipukkeessa lukee Trumpin nimi, mutta ääni kirjataan Bidenille. Paikalla ollut silminnäkijä ilmoitti tästä, mutta asialle ei tehty mitään. Vaalipetos jatkui hänen silmiensä alla täysin avoimesti.

Mitä tarkemmin äänet oikeasti tarkistetaan, sen varmemmin ja nopeammin Georgia on kääntymässä Trumpin voitoksi.

Trumpin 80 miljoonaa äänestäjää ovat nousemassa kaduille vaatimaan perusteellista ja oikeaa
tarkastusta Georgiassa.

Jos ja kun äänet tarkastetaan ja lasketaan, Bidenillä ei ole mitään mahdollisuuksia voittaa näitä vaaleja.

Äänestä
  • Aloittaja

    "Bidenin "suosio" näissä neljässä kaupungissa oli niin suurta, että se ei yksinkertaisesti ole mitenkään uskottavasti selitettävissä."

    Tetenkin on: Trump on noiden kaupunkilaisten mielestä epäonnistunut surkeasti tehtävässään.

    "Useilla alueilla Bidenin kannatus ylitti alueen rekisteröityneiden äänestäjien lukumäärän."

    No ei ylittänyt. Yksikään Trumpin tiimin nostama oikeudellinen kanne ei edes väitä mitään tuollaista, että äänestysprosentti olisi ollut jossakin yli 100. Ja jos olisi ollut, niin varmasti asiasta olisi nostettu kanne.

    "Vaikka tarkkailijoita ei edelleenkään päästetä paikalle, Georgiassa löytyy jatkuvasti uusia isoja eriä kadonneita ääniä, joista suurin osa on Trumpille. Jokainen tällainen nippu kaventaa Trumpin eroa Bideniin."

    georgiasta todellakin tarkastuslaskennassa, joka nyt siis on jo ohi, löytyi vajaa 6000 väärään paikkaan lähetettyä laskematonta ääntä, joista Trumpille meni kuitenkin vain n.1400. IS:

    "Presidentinvaalien äänten tarkistuslaskenta on päättynyt Georgian osavaltiossa.

    Tarkistuslaskennan mukaan demokraattisen puolueen ehdokas Joe Biden löi republikaanipresidentti Donald Trumpin 12 284 äänellä. Tarkistuslaskenta kavensi Bidenin voittomarginaalia reilulla tuhannella äänellä.

    Biden saa Georgian osavaltion voitosta 16 valitsijamiestä. Hän keräsi vaaleissa yhteensä 306 valitsijamiestä, kun Trump saavutti 232 valitsijamiestä."

    Äänestä

Tässä valheesi molo.
Minä. "Hyvää pohjaa väitteelesi ( "Suomi ei pärjää ydinasevaltio Venäjällä" )
Molo: /"Juuri niin. Vihdoinkin alat ymmärtää edes jotain."/
Väitit juuri ettet ole sanonut Venäjän olevan sotilaallinenuhka Suomelle.

Tämä valheesi tulee aina tänne takaisin.
Vaikka poistatsen.

Äänestä
  • Aloittaja

    LOL. Eikö sinulla ole parempaa tekemistä? Hahhahaa.

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    LOL. Eikö sinulla ole parempaa tekemistä? Hahhahaa.

    Suomella ei ole sotilaallisiauhkia. Miksi yrität luota jotain keinotekoisia tulevaisuuden sotilaallisia uhkia meille.
    Et todellakaan pysty näkemään tulevaisuuteeen. Kaikki se mitä kirjoittelet täällä on sinun oman mielikuvituksen tuotetta.

    Äänestä

USA:ssa maailman epäluotettavin vaalijärjestelmä.

Vaalivilppiä vilpin perään ja vaalien tulos ratkaistaan OIKEUSISTUIMISSA.

HUH HUH!

Äänestä
  • Aloittaja

    Höpsis. Vaalit vain ovat niin valtavat ja jokaisessa osavaltiossa on omat systeemisnä, joten toki pieniä epäselvyyksiä löytyy ja tulokset viipyvät. Mutta laajamittaista vilppiä ei ole havaittu ja kaikki tähän mennessä tapahtuneet tulosten vahvistamiset ovat tapahtuneet vaalivirkailjoiden tomesta eikä oikeudessa. Eikä ihannemaasi Venäjän vaaleista voi edes puhua samana päivänä USA;n vaalien kanssa.

    Puhut 'pienistä' epäselvyyksistä, vaikka nyt parasta aikaa paljastetaan historian suurinta ja katalinta petosyritystä.

    Mutta Trumpin henki on nyt todellisessa vaarassa, kun petos paljastuu ja suunniteltu vallanvaihto epäonnistuu.
    Laillisesti Trump tulee jatkamaan, se on jo tässä vaiheessa täysin varma asia.

    Äänestä

  • Tuskinpa! Vaali ratkesi jo!

    Voisivat kuitenkin jatkossa siirtyä suoraan kansanvaaliin Suomen tapaan!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Puhut 'pienistä' epäselvyyksistä, vaikka nyt parasta aikaa paljastetaan historian suurinta ja katalinta petosyritystä.

    Mutta Trumpin henki on nyt todellisessa vaarassa, kun petos paljastuu ja suunniteltu vallanvaihto epäonnistuu.
    Laillisesti Trump tulee jatkamaan, se on jo tässä vaiheessa täysin varma asia.

    ” Puhut 'pienistä' epäselvyyksistä, vaikka nyt parasta aikaa paljastetaan historian suurinta ja katalinta petosyritystä.”

    Todellisuudessa mitään ”petosta” ei löytynyt!

    ”Mutta Trumpin henki on nyt todellisessa vaarassa, kun petos paljastuu ja suunniteltu vallanvaihto epäonnistuu.”

    Ei ole, mutta Melanie antaa uklle monoa!

    ”Laillisesti Trump tulee jatkamaan, se on jo tässä vaiheessa täysin varma asia.”

    Todellisuudessa tulet pahasti pettymään, se on jo tässä vaiheessa selvää!

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Puhut 'pienistä' epäselvyyksistä, vaikka nyt parasta aikaa paljastetaan historian suurinta ja katalinta petosyritystä.

    Mutta Trumpin henki on nyt todellisessa vaarassa, kun petos paljastuu ja suunniteltu vallanvaihto epäonnistuu.
    Laillisesti Trump tulee jatkamaan, se on jo tässä vaiheessa täysin varma asia.

    "Puhut 'pienistä' epäselvyyksistä, vaikka nyt parasta aikaa paljastetaan historian suurinta ja katalinta petosyritystä."

    Haha. Olet sinä uskomaton, kun aina onnistut veikkaamaan juuri sitä väärää hevosta. Mitään laajamittaista vaalipetosta ei ollut eikä sellaista siis koskaan kyetä paljastamaan.

    "Mutta Trumpin henki on nyt todellisessa vaarassa, kun petos paljastuu ja suunniteltu vallanvaihto epäonnistuu."

    LOL. Ainoastaan Trumpin persus on vaarassa, koska hntä uhkaavat lukuisat oikeustuomiot hänen menettäessään syytesuojan tammikuussa, koska hän hävisi presidentinvaalit.

    "Laillisesti Trump tulee jatkamaan, se on jo tässä vaiheessa täysin varma asia."

    Miten se olisi mahdollista, kun hän sai yli 6 miljoonaa ääntä vähemmän kuin Biden ja häviää valisijamiehissä 306-232?

    Äänestä

Molokin pitää päteä, antaa tuplakommentin ja sitten väittää ettei asiassa ole mitään perää.

Äänestä
  • Aloittaja

    Mitähän sinä nyt sekoilet? Taas.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

moloch_horridus kirjoitti:

https://novayagazeta.ru/articles/2020/11/06/87858-chelovek-iz-minfina

https://newdaynews.ru/moscow/707923.html

Googlekääntäjä:

"Tällä viikolla tuli tunnetuksi, että hallitus voi tunnustaa Ingušian Venäjän historian ensimmäiseksi konkurssiin joutuneeksi alueeksi. Pääministeri Mikhail Mishustin kehotti tasavallan viranomaisia ​​laatimaan suunnitelman vakavaraisuuden lisäämiseksi ja tekemään sopimuksen valtiovarainministeriön kanssa osan finanssipoliittisen toimivallan siirtämisestä liittovaltion keskukselle."

"Suurin osa Venäjän alueista on konkurssin partaalla: se pahenee entisestään"

"Venäjällä lähes kaksi kolmasosaa alueista on konkurssin partaalla tai kriittisissä tilanteissa, mikä uhkaa muuttua suureksi asukasvirraksi pääkaupunkeihin ja sosiaalisiin konflikteihin. Tästä keskusteltiin tänään Moskovassa pidetyssä lehdistötilaisuudessa, johon osallistuivat poliitikot ja asiantuntijat, RIA Novy Denin kirjeenvaihtaja kertoo.

Erityisesti valtion duuman talouspolitiikkaa, teollisuutta, innovatiivista kehitystä ja yrittäjyyttä käsittelevän komitean ensimmäinen varapuheenjohtaja Sergei Kalashnikov totesi, että alueiden taloudellinen tilanne on erittäin vaikea.
- Viime vuonna annetun lain mukaan konkurssi ja ulkoinen johto toteutetaan, kun tulot muodostavat vain 85% kuluista. Nykyään Venäjän federaation 85 muodostavasta yksiköstä noin 20 aluetta on tällaisessa tilanteessa. Lopuista vähintään puolet on tällaisten indikaattoreiden partaalla. Tämän seurauksena 2/3 on kriittisessä tai kriittisessä tilanteessa ", hän sanoi."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu