Kannattaa lukea Sanna Ukkolan kolumni Iltalehdestä valkoisista heteromiehistä ja syistä miksi Trumpista tuli aikanaan USA:n pressa. Ukkola kuvailee hienosti kuinka valkoisia tavallisia heteromiehiä on syyllistetty, pilkattu, ja poljettu maan rakoon liberaaleiksi tseään kutsuvien ei-liberaalien taholta, ja kuinka Trumpin valinta oli ikäänkuin pienen miehen kosto.
Täysin sama tulee toivon mukaan tapahtumaan myös Suomessa. Nämä liberaaleiksi itseään kutsuvat vihreät, kommarit ja muut suvakit käyttäytyvät tavallisia makkaraa syöviä, työtätekeviä Toyotalla ajavia, lätkää seuraavia Suomalaisia tavallisia heteromiehiä kohtaan juuri siten kuin Jenkeissä tavallisiin valkoisiin heteromiehiin suhtauduttiin ennen Trumpin valintaa. Toivon mukaan myös Suomessa tapahtuu tavallisen heteron valkoisen Syomalaismiehen kosto, ja Persuista tulee suurin puolue.
Hyvä Sanna Ukkola, hienosti kirjoitettu!
Sanna Ukkolan kolumni valkoisista heteromiehistä Iltalehdessä tänään - totta joka sana!
7
55
Vastaukset
- Anonyymi
Latinot on Usassa enemmistö jo vuonna 2050
tv uutiset yle kertoi - Anonyymi
Olen myös tavallinen hetoromies, joka tykkää makkarasta, niin on lähes kaikki tuttavani. Kukaan heistä ei silti ymmärrä Trumpin tapaa hoitaa yhteisiä asioita. Muutosvastaisuutta tosin ilmenee aina, kaikkea uutta, ja tuntematonta kohtaan. Niin on ollut aina ja tulee olemaan. Jo aikanaan kun autoilla alettiin ajaa ihmisiä, hevosvossikat järjestivät mielenosoituksia, kun kyydit loppuivat, tai moottorisahat tulivat, metsurit pelkäsivät menettävänsä työt. Uuden, ja kehityksen pelko on jarru yhteiskunnan kehitykselle. USA:n hiilikaivostyöntekijöidenkin on myönnettävä, että aikansa kutakin. Siellä on Trumpin kannatus ollut erityisen vahvaa.
- Anonyymi
Eihän kyse ollut siitä että valkoiset heteromiehet olisivat rakastaneet Trumppia, vaan siitä että kyllästyivät, kuten useat tavalliset Suomalaiset miehetkin kaveripiirissäni, siihen että tavallinen valkoinen heteromies on aina syypää kaikkeen:
Jos ajat diesel tai bensa-autolla, saastutat ja sinun pitäisi ostaa sähköauto. Et ole monikulttuurinen vaan vierastat kaikkea ulkomaista. Olet impivaaralainen juntti. Olet kalpea, ylipainoinen, pidät junttiurheilulajeista kuten jääkiekko, hiihto ja pesis. Et arvosta naisia vaan olet sovinisti. Et osaa olla hellä, et rakastaa, purkaa tunteitasi. Et osaa tanssia, et pukeudu elegantisti kuten etelämaiden miehet ja et osaa flirttailla. Et suvaitse maahanmuuttajia, et osaa kieliä, etkä ole edes käynyt ulkomailla paitsi Espanian ja muissa Välimeren turistikohteissa. Et ymmärrä filosofiaa, sosiologiaa ja gender studies on sinulle täysin vierasta jne....
- Anonyymi
Ja ne naiset jotka noista asioista eniten vaahtoavat , ovat todella yököttäviä ulkonäköön katsomatta.
- Anonyymi
Hyvä kirjoitus, mutta yksipuolinen. Tai no, -olisi olemassa toki muitakin näkökulmia ja totuuksia aiheeseen. Mutta kiitos kuitenkin,-totta tai ei, --hyvää pohdintaa.
Luin yhden suomalaisen naistoimittajan artikkelin taas, Trumpia halventamaan tarkoitetun. Siinä Trumpia oli syyllistetty, ei enää kuvitelluista teoista, vaan mahdollisuudesta, että mielikuvituksellisesti analysoimalla Trumpia, olisi todennäköistä ja profiiliin sopivaa olettaa, että hän olisi tehnyt noin tai noin. Minusta tuo oli härskiyden ja alatyylisen journalismin huippu. En tuntenut kirjoittajaa/toimittajaa ennestään, joten arvelin, että kysymyksessä täytyy olla feministi. Etukäteen arvelin, että hän on lyhythiuksinen, panssarifeministi nainen. Ja niimpä sitten osoittautuikin olevan. Kirjoituksista valui katkeruuden ja leimaamisen pahansupaa visvaa.
Mutta tosi puheessa olen ktllä huolissani siitä, mitä USA:ssa tapahtuu parhaillaan.
Boltonin eilinen lausunto ei ollut omiaan rauhoittamaan mieltä. Vaikka Trump on joutunut sikamaisen leimaamisen ja väärinpeluun uhriksi, työpaikkakiusatuksi ja yhteiskuntakiusatuksi maalittamisineen reilusti yli neljän vuoden ajan, toivoisi kuitenkin rauhan palaavan Yhdysvaltoihin ja oikean oikeuden voittoon.
Trump on ollut kruununjalokivi USA:lle sen talouden ja työllisyyden nostamisessa ja kansainvälisen diplomatian rakentaja. Rauhan mies. Juonikkaiden käänteiden jälkeen USA on nyt kuitenkin ennen näkemättömien haasteiden edessä.
Rohkaisevaa olivat kuitenkin pörssikurssien ensireaktiot vaalien jälkeen. Ehkä USA:n oletetaan rauhoittuvan lähiaikoina. - Anonyymi
Tiedotan.
Kyllä Trumpia äänesti myös valkoisten naisten enemmistö!
Edellisissä vaaleissa Trump sai enemmistön vanhoilta ja nuorilta kouluttamattomilta valkoisilta naisilta. Ja myös koulutetuilta vanhoilta naisilta, mikä oli todella noloa Hillaryn kannalta! Hänen vertaisryhmänsä siis kääntyi häntä vastaan.
Vain nuoret koulutetut valkoiset naiset äänestivät enemmän Hillarya. Siinäkin ryhmässä 40% äänesti Trumpia. Joten tuskin seksiskandaalissa ryvettynyt Biden haali Hillarya enemmän valkoisten naisten ääniä. - Anonyymi
Tossa Ukkolan kolumnissa oli mielenkiintoista juuri se kuinka kuten jenkeissäkin, Suomen vihersuvakkifeministit pyrkivät alistamaan ja morkkaamaan tavallisia Suomalaisia miehiä. Se on yksi niistä syistä että vaikka en politiikasta juuri välitäkään, niin ihan v....uillakseni annan ääneni juuri näille PS Hakkaraisille, jotka juovat viinaa, lampsivat EU:n päämajassa Brysselissä metsuripaidassa ja vaelluskengissä, eivätkä osaa puhua kielillä ja syödä Croissantia aamiaisella veitsellä ja haarukalla kuten joku Stubb...
Olen saanut tarpeekseni näistä "Eurooppalaisista " arvoista, monikulttuurisuudesta ja kansainvälisyydestä, muunsukupuolisista intersektiofeministeistä ja kaiken maailman Tuure Boreliuksista jotka lateksihaalareissa ja meikattuina kauhistelevat junttisuuttani ja ahdasmielisyyttäni. Pitäkää tunkkinne. Tavallisen Suomalaisen miehen, (ja naisen), kosto tulee vielä Perussuomalaisten toimesta seuraavissa vaaleissa!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2724447Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2663583Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1591893Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251791Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2991476Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?1341017Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18945en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va120905Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235881