Välillä luulen olevani jo kuivilla vesillä, mutta silti jossain vaiheessa päivää ajatukset siirtyvät häneen..
Miksi kaivata jotain, mikä ei kuitenkaan toteudu?
En kaipaa kaipaamisen vuoksi, vaan hän osui sydämeeni kerta laakista.
En kai mä vois tuntea näin syvää yhteenkuuluvuutta, mikäli hänellä ei olisi myös tunteita kohtaani?
Tilanne on ollut vaan mahdoton alusta asti.
Nyt emme enää näe varmaankaan koskaan, ellei jokin mystinen voima meitä yhdistä kohtaamaan jälleen ( mihin en kyllä usko...)
Tiedän etten omalta osaltani tehnyt riittävästi, mutta toisaalta tein kaiken voitavani vallitsevissa olosuhteissa.
Joka kerta, kun toinen yritti lähestyä tai näyttää siis niitä tunteita, niin toinen perääntyi, miksi? Tätä kujanjuoksua kaikki harvat tapaamiset...
Minä olisin halunnut keskustella, mutta niin, että olisin tiennyt myös hänen sitä haluavan, joka jäi kyllä auki.
Miksi en pääse yli siitä, ettei tämä koskaan ratkea, jääden vain ontoksi kokemukseksi omiin ajatuksiini.
Lainatakseni Irinaa: mikään ei oo niin piinaavaa/ tuskaista, kuin epätietoisuus....
En voi tehdä sitä vähääkään enää, koska olemme molemmat loukanneet jotenkin toisiamme. En ole tehnyt sitä tietoisesti vaan turhautuneisuuttani.
Mitä tässä pitäis ajatella/tehdä?
N-M.
Miten voi kaivata toista aina vaan....
36
356
Vastaukset
- Anonyymi
Teit parhaasi.
- Anonyymi
Kiitos...
Ei se kyllä siltä tunnu, mutta kun ei ole mitään suoraa yhteyttä , missä selvittää näitä tunteita, niin jää sitten vain näin valitettavasti.
Olisin halunnut yrittää, mutta siihen tarvitttaisiin meidän molempien panostusta.
Harmittaa vaan kaikki.... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kiitos...
Ei se kyllä siltä tunnu, mutta kun ei ole mitään suoraa yhteyttä , missä selvittää näitä tunteita, niin jää sitten vain näin valitettavasti.
Olisin halunnut yrittää, mutta siihen tarvitttaisiin meidän molempien panostusta.
Harmittaa vaan kaikki....Jos ei ole yhteyttä, niin anna olla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos ei ole yhteyttä, niin anna olla.
Näin mä olen tehnyt tähänkin asti. Tyhjästä vaikea kehittää mitään....
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos ei ole yhteyttä, niin anna olla.
Älä sinä oman elämäsi pelle Miljoona täällä jakele neuvoja yhtään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä sinä oman elämäsi pelle Miljoona täällä jakele neuvoja yhtään.
Tuo on kyllä todella surullinen hahmo. - sivusta
- Anonyymi
No, jos nyt ei ole kuitenkaan mitään selvää välirikkoa tapahtunut tai torjuntaa, niin kai sitä nyt voi sattumalta tavatessa lähestyä varovaisesti ja tunnustella toisen vastaanottavaisuutta. Eihän sitä tiedä, vaikka toinen harmittelisi samalla lailla vaiheeseen jäänyttä tilannetta. Ja jos vaikka kahville pyytää, sittenhän se ratkeaa suuntaan jos toiseen.
- Anonyymi
Ymmärrän todella hyvin aloittajaa. Olen itse samantapaisessa tilanteessa.Olen tiedostanut sen, että olen kiinni hänessä, koska asioita ei ole selvitetty. Suora keskustelu on se, mikä auttaisi tähän. Viimeinen kommunikaatiomme päättyi riitaan ja voin sen johdosta todella huonosti. Tunteita on mielettömän paljon minulla, hänestä en osaa sanoa. Olen ajatellut myös, että tilanne on tämä koska kummallakin on tunteita. Se voi olla myös oman mieleni ylläpitämä illuusio, jotta kestän paremmin tilanteeni.
Ajattelisin, että on hänen vuoro ottaa yhteyttä. Koska hän ei ole sitä tehnyt, voi olla niinkin, ettei hänellä ole samalla tavalla tunteita, kuin minulla. Sen haluaisinkin tietää, että voisin jatkaa elämääni. Jollain lailla tuntuu välillä siltä, että tahallaan haluaa pitää koukussa. Siinä tapauksessa hänen tunteensa eivät olisi saman vahvuisia omieni kanssa.
Siitä arvelen ettei tunne samoin, koska tilanne on minulle sietämätön, olen sairastunut ainakin osittain väleistämme. Tunnen häntä kohtaan hyvin lämpimiä tunteita ja olisin valmis yrittämään aivan tosissani. Mutta välillä romahdan ja suuttumus häntä kohtaa saa vallan. Jos tämä on rakkautta, haluaisin elää sen todeksi, en riutua.
Jossain vaiheessa ajattelin, että menisin käymään hänen luonaan. Ihan vaan sen vuoksi, jotta voisimme puhua asiat halki. Mutta kun aikaa on jo kulunut edellisestä tapaamisesta, en vaan millään pysty. Enkä halua tuppautua, voihan hän olla jatkanut jo elämäänsä eikä mahdollisesti siedä minua edes silmissään. Jos saisin valita, en tuntisi näin vahvasti. Tunteet tekevät ihmisestä heikon.- Anonyymi
Jos hän ei ole ottanut yhteyttä niin eiköhän juttu ole siinä.
Sinua ei vaivaa rakkaus, vaan menettämisen vaikeus. Arvostaisit sen verran itseäsi, että menisit eteenpäin. Muuten todella sairastut.
Ymmärrän kyllä, toiselle luovuttaminen on helppoa, toiselle ei, mutta joskus nämä roikkumis jutut on enemmänkin hulluuden ruokkimista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos hän ei ole ottanut yhteyttä niin eiköhän juttu ole siinä.
Sinua ei vaivaa rakkaus, vaan menettämisen vaikeus. Arvostaisit sen verran itseäsi, että menisit eteenpäin. Muuten todella sairastut.
Ymmärrän kyllä, toiselle luovuttaminen on helppoa, toiselle ei, mutta joskus nämä roikkumis jutut on enemmänkin hulluuden ruokkimista.Sä täällä vakavissasi kerrot mikä ihmisiä vaivaa? Herätys nyt sitten ja koputa päätäsi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos hän ei ole ottanut yhteyttä niin eiköhän juttu ole siinä.
Sinua ei vaivaa rakkaus, vaan menettämisen vaikeus. Arvostaisit sen verran itseäsi, että menisit eteenpäin. Muuten todella sairastut.
Ymmärrän kyllä, toiselle luovuttaminen on helppoa, toiselle ei, mutta joskus nämä roikkumis jutut on enemmänkin hulluuden ruokkimista.Kyllä tämä meidän juttu oli minulle aika erityinen. Edellisen kerran, kun olimme pidempään näkemättä, tapailin vähän aikaa toista. Mutta tuo toinen oli vain laastarisuhde, jota oikeastaan näin jälkikäteen katsottuna oli väärin edes aloittaa. Jos minulla olisi siitä kiinni, että kunhan vaan olisi joku, niin helpolla pääsisin. En mitenkään voi saada selvyyttä, jos asioita ei ole selvitetty. Meneekö asiat sitten niin, että suututaan jostain pienestä ja sitten taas jatketaan matkaa? Kokeillaan, että sujuisiko tuon toisen kanssa.. En usko.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sä täällä vakavissasi kerrot mikä ihmisiä vaivaa? Herätys nyt sitten ja koputa päätäsi.
Tiedän mistä puhun, älä ota henkilökohtaisesti. Joskus on juurikin noin kuten kerroin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tiedän mistä puhun, älä ota henkilökohtaisesti. Joskus on juurikin noin kuten kerroin.
Joskus voi olla myös toisin. Mistä tiedät, että aloittajalla tai kommentoijalla olisi niin, etteivät löytäisi jotain parempaa. Jotain vähän vähemmän pinnallista, kuin mihin suurin osa tyytyy? Ettet vaan olisi katkeroitunut itse.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tiedän mistä puhun, älä ota henkilökohtaisesti. Joskus on juurikin noin kuten kerroin.
Tiedät mistä puhut ja joskus on juurikin noin, no joskus voi myös salama iskeä takaraivoosi, se ei silti ole sinun asiasi käskeä muita olla menemättä ukkosen ilmalla ulos..?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos hän ei ole ottanut yhteyttä niin eiköhän juttu ole siinä.
Sinua ei vaivaa rakkaus, vaan menettämisen vaikeus. Arvostaisit sen verran itseäsi, että menisit eteenpäin. Muuten todella sairastut.
Ymmärrän kyllä, toiselle luovuttaminen on helppoa, toiselle ei, mutta joskus nämä roikkumis jutut on enemmänkin hulluuden ruokkimista.Juurikin näin.
Jos toinen ei ota yhteyttä, hän ei ole kiinnostunut. Voit pitkittää tuskaasi luomalla illuusioita päässäsi, silti lopputulos tulee olemaan sama. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juurikin näin.
Jos toinen ei ota yhteyttä, hän ei ole kiinnostunut. Voit pitkittää tuskaasi luomalla illuusioita päässäsi, silti lopputulos tulee olemaan sama.Jos sinusta ei olla kiinnostuneita, ei se valitettavasti meinaa sitä muiden kohdalla. Asiat eivät ole niin mustavalkoisia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos sinusta ei olla kiinnostuneita, ei se valitettavasti meinaa sitä muiden kohdalla. Asiat eivät ole niin mustavalkoisia.
Taitaa olla niin, että tällä kommentoijalla on prosessi itsensä kanssa kesken.
- Anonyymi
Mene käymään ja puhu. Puhumattomuus vaan pahentaa tilannetta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taitaa olla niin, että tällä kommentoijalla on prosessi itsensä kanssa kesken.
Palstan keittiöpsykologi taas vauhdissa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Palstan keittiöpsykologi taas vauhdissa.
Osui ja upposi siis, kyllä tuo feminiininen katkeruuskin se vaan paha homma on...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Osui ja upposi siis, kyllä tuo feminiininen katkeruuskin se vaan paha homma on...
On on, todella paha katkeruus päällänsä tässä.
- Anonyymi
Tiedän niin noi tunteet...
Joskus pitää olla vaan se isompi ihminen, niellä ylpeys/ ottaa se kontakti, sama mitä tulee takaisin.
Tekisin sen myös itse, mutta tilanne liian solmussa.
Tuntuu ihan henkiseltä halvaantumiselta, en vaan kykene..
Kauheata tajuta, että päästän elämäni rakkauden pois taistelematta, mutta tässä tilanteessa en pysty parempaan.
Jos se todella oli sitä eli syvää, puhdasta rakkautta, niin jokin käännekohta elämässä tuo hänet vielä kotiin luokseni. Jos ei, niin oli pelkkää hormoonien huuruista himoa, jonka sitten sekoitin muuksi.
Nämä selviää vain elämällä elämää päivä kerrallaan.
Mitä huominen tuo, en haluaisi edes tietää nyt, vaan elän/ koen/olen tässä ja nyt. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On on, todella paha katkeruus päällänsä tässä.
Onkohan sen mielenterveyskin luikkinut karkuun itsekunnioituksensa kera samalla?
- Anonyymi
Ota itse yhteyttä ja puhu. Sillä ne asiat selviää. Miksi aina odotetaan toisen tekevän.
- Anonyymi
Siksi kun se on helpompaa. Ottakaa ihmiset vastuuta itsestänne!
- Anonyymi
Joo vanha sanonta minkä taakseen jättää edestään löytää ja varsinkin jos jää selvittämättä kuten ap mulla aika sama tilanne.....❤️
- Anonyymi
Niin ajattelen itsekin. Jos kuitenkin toisesta tykkää, niin jäisi edes mukava muisto, päädytään sitten mihin vaan ratkaisuun. Epätietoisuus syö energiaa, ainakin tunneihmisillä.
-en ap - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin ajattelen itsekin. Jos kuitenkin toisesta tykkää, niin jäisi edes mukava muisto, päädytään sitten mihin vaan ratkaisuun. Epätietoisuus syö energiaa, ainakin tunneihmisillä.
-en apEikö sul oo muuta, ku tuota tyhjän paskan jankkaamista. Mene jo helev. Täältä pois pois:ol..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin ajattelen itsekin. Jos kuitenkin toisesta tykkää, niin jäisi edes mukava muisto, päädytään sitten mihin vaan ratkaisuun. Epätietoisuus syö energiaa, ainakin tunneihmisillä.
-en apTotta puhut. Se luo myös epävarmuutta ja ehkä ahdistusta joka ei ole pois suljettua
Sivusta - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totta puhut. Se luo myös epävarmuutta ja ehkä ahdistusta joka ei ole pois suljettua
SivustaEpävarmuus ja ahdistus, tuttua huttua - valitettavasti.
21:31
- Anonyymi
Niin no, ei vaan kannata tehdä mitään?
- Anonyymi
Paljasta totuus itsestäsi, silloin on paljon helpompaa. Rahaa vain haluat, luuletko sitä sulle annettavan, häpeä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paljasta totuus itsestäsi, silloin on paljon helpompaa. Rahaa vain haluat, luuletko sitä sulle annettavan, häpeä.
Täällähän menee meno eeppiseksi taas😂😂😂 Huutonaurua!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paljasta totuus itsestäsi, silloin on paljon helpompaa. Rahaa vain haluat, luuletko sitä sulle annettavan, häpeä.
Voi ei, oikeesti. Koita nyt pitää huoli ettei kukaan pääse käsiksi ukkos rahoihin. Täällä meitä moni kyttää ja kyrää.🤣🤣🤣
- Anonyymi
Oi ihana Marjatta, kaipaan sua niin
- Anonyymi
Suloisen ihana koko yhteisön tukiranka, ei väliä millaista lööperiä sieltä suusta tulee, kunhan sitä tulee, enemmän on enemmän
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2724468Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2673601Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1591897Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde261799Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2991477Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?1341027Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18957en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va122911Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235883