....että nuorisojengien ongelmat eivät ole maahanmuutosta johtuvia.
Tänään Persut jatkoivat eduskunnan kyselytunnilla tätä hirmu mittasuhteisiin paisunutta öyhötystään, mutta saivat siitä huolella pataan hallitukselta ja jopa osalta oppositiotakin.
https://yle.fi/uutiset/3-11644285
Monelta suunnalta (nuorisotyntekijät, poliisit, sosialiviranomaiset) on todistettu, että maahanmuutolla ei ole juurikaan osaa taikka arpaa tässä jengiytymisessä, eikä se ole lainkaan niin suuri ongelma kuin Persut möykällään antavat ymmärtää.
Päinvastoin, nuorisorikollisuus on poliisin mukaan laskusuunnassa, ja kai me nyt poliisia uskomme, sillä he tuntevat asian kaytännössään.
Persuja emme usko, joten heidän pitäisi nyt pikimmiten laittaa tästä asiasta turpansa ruttuun ihan oikeasti.
Toki saamme nauraa jos eivät sitä tee. Niinhän me nauramme ameriikanpersuillekin, jotka eivät selvää vaalitulosta usko.
Asterixkin sanoisi, hulluja nuo Perussuomalaiset!
Persut eivät uskoneet...
105
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Perussuomalaisten harjoittamaan populismiin kuuluu valehtelu ja asioiden vääristely. Sillä tavoin he saavat kaikista heikoimmin koulutetut, yksinkertaiset ihmiset kannattamaan puoluetta.
- Anonyymi
Se johtuu siitä että musliminuoretkaan eivät mahdu mukaan Vihervasemmiston LGBT kivapuhe utopiaan. Todellisuudessa suurin osa nuorista ei sopeudu tuohon juurettomaan, uskonnottomaan ja sukupuolettomaan yhteisöön jota Vihervasemmisto kutsuu nyt yhteiskunnaksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Vihervasut ihan pihalla, eivät usko edes VIRANOMAISIA.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vihervasut ihan pihalla, eivät usko edes VIRANOMAISIA.
Poistoon kaikki mikä kertoo jotain ongelmasta.
https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000007609651.html - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vihervasut ihan pihalla, eivät usko edes VIRANOMAISIA.
Hulluja nuo Perussuomalaiset!
- Anonyymi
Pahimmat valehtelijat löytyy vihervassareista, jotka ovat ns. patoloogisia valehtelijoita eli itsekin uskovat omiin valeisiin.
- Anonyymi
Tampere yliopisto. Yliopistolla opetetaan MIESTEN kuukautisita! Ei liene sattumaa että poliisi korkeakoulu sijaitseen Tampereella.
On palkattu juristi jotta totuuden sanojaa saadaan rangaistua ei turhaan hallintomme valmistele kolmattta sukupuolta, Varmasti tälle sukupuolelle luodaan automaattiseti salattu osoite ja täysi lehdistönsuoja.
https://www.suomenuutiset.fi/opiskelija-kyseenalaisti-yliopiston-opetuksen-miesten-kuukautisista-seurauksena-somekohu-ja-akkilahto-kurssilta/ - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hulluja nuo Perussuomalaiset!
Hulluutta on Vihervasemmiston utopia. Heillä ei ole hajuakaan mitä he ovat tekemässä
- Anonyymi
mää en ymmärrä mittää, mää oon varmaaki sitte persu, eik vaa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hulluja nuo Perussuomalaiset!
Todella Hulluja nuo vasemmistolaiset !!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
mää en ymmärrä mittää, mää oon varmaaki sitte persu, eik vaa?
Sovit täydellisesti Persuihin!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sovit täydellisesti Persuihin!
Todella Hulluja nuo äärivasemmistolaiset !!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pahimmat valehtelijat löytyy vihervassareista, jotka ovat ns. patoloogisia valehtelijoita eli itsekin uskovat omiin valeisiin.
persut ovat ainoita populisteja ja populismihan perustuu valheeseen, ei faktaan.
- Anonyymi
voi jmalauta, kokonainen eduskunnan kyselytunti käytettiin täysin hukkaan, persujen öyhötyksen käsittelyyn. hyihelevetti, hohhoijjaa.
- Anonyymi
AdDicte kirjoitti:
Helsinkiläiset eivät taida olla ihan samaa mieltä.
helsinkiläisenä voin kertoa, että olen samaa mieltä kuin nuorisotyöntekijät, poliisit ja sosiaaliviranomaiset. käytännön kokemusta on.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
helsinkiläisenä voin kertoa, että olen samaa mieltä kuin nuorisotyöntekijät, poliisit ja sosiaaliviranomaiset. käytännön kokemusta on.
Stadilaisena voin taas kertoa, etten halua omalle alueelleni mamuja ja niistäkin sitä tiettyä haittamaahanmuuttoa. Niin ajattelee myös tosi moni kaverini. Siellä missä tietty haittamaahanmuutto, siellä häiriöt.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Stadilaisena voin taas kertoa, etten halua omalle alueelleni mamuja ja niistäkin sitä tiettyä haittamaahanmuuttoa. Niin ajattelee myös tosi moni kaverini. Siellä missä tietty haittamaahanmuutto, siellä häiriöt.
sulla ei ole muita kavereita kuin ahdasmielisiä persuja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
sulla ei ole muita kavereita kuin ahdasmielisiä persuja.
Kaikki on persuja mielestäsi.
- Anonyymi
Sitä sanotaan demokratiaksi. Sielä ilmaistaan kansan tahtoa. Myönnä nyt että vastustat demokratiaa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaikki on persuja mielestäsi.
Persujen mielestä kaikki muut ovat kommunisteja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaikki on persuja mielestäsi.
Todella Hulluja nuo vasemmistolaiset !!!.
Tuon "todisteen" haluaisin nähdä ?
- Anonyymi
jaahas, persuneropatti on taas viisaampi kuin asian kanssakäytännössä päivittäin toimivat, nuorisotyöntekijät poliisit sosiaaliviranomaiset.
mikävittutätäheppua oikein vaivaa, ei tiedä mistään mitään mutta on kaikkia neuvomassa?! - Anonyymi
Vihervasemmisto aiheuttaa itse syrjäytymisen ja eriarvoisumisen sillä että he jättävät järjestelmänsä ulkopuolelle kaikki ne jotka eivät sopeudu heidän liberaaliin LGBT suvakki kivapuhe kuplaansa. (eli kaikki normaalit ihmiset)
Anonyymi kirjoitti:
jaahas, persuneropatti on taas viisaampi kuin asian kanssakäytännössä päivittäin toimivat, nuorisotyöntekijät poliisit sosiaaliviranomaiset.
mikävittutätäheppua oikein vaivaa, ei tiedä mistään mitään mutta on kaikkia neuvomassa?!Tuollaiseksi se sitten menee, kun ei kykene muodostamaan omia mielipiteitä, ei ymmärrä kirjoitettua ja kuulemaansa. Siinähän tulee antipersu rähjäksi ja alkaa olle taas sellainen perässä räkyttävä rakki, joka toistelee muiden juttuja ja linkittää muiden tarinoihin. Tuollainen ääliö sitten roikkuu räkytämässä keskustelupalstalla, ei ainoatakaan älyllistä ajatusta ole vuosien varrella tullut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
jaahas, persuneropatti on taas viisaampi kuin asian kanssakäytännössä päivittäin toimivat, nuorisotyöntekijät poliisit sosiaaliviranomaiset.
mikävittutätäheppua oikein vaivaa, ei tiedä mistään mitään mutta on kaikkia neuvomassa?!Nämä on aina yhtä hauskoja sivupersoonahäiriöisen v..ttuillessa itselleen sivupersooniensa kautta.
Anonyymi kirjoitti:
Nämä on aina yhtä hauskoja sivupersoonahäiriöisen v..ttuillessa itselleen sivupersooniensa kautta.
Ei vaikuta kovinkaan viisailta nämä juttusi ???
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
jaahas, persuneropatti on taas viisaampi kuin asian kanssakäytännössä päivittäin toimivat, nuorisotyöntekijät poliisit sosiaaliviranomaiset.
mikävittutätäheppua oikein vaivaa, ei tiedä mistään mitään mutta on kaikkia neuvomassa?!Jos haluaa nähdä todisteen. Niin alatte sössöttämään valheita.
- Anonyymi
Nyt pitäisi rehelliset tilastot jo julkaista että nähdään keiden osuus on suhteellisesti yliedustettuina rikoksissa. miksiköhän noita tilastoja pimitetään niin visusti , voi vain epäillä että ollaan "vieraskoreita"
- Anonyymi
mitävituntilastoja siinä tarvitaan kun nuorisotyöntekijät, poliisit ja sosialiviranomaiset sen ovat meille kertoneet. tajuatko ääliöaddiksti?
- Anonyymi
Mikä estää persuja julkaisemasta noita tilastoja? Öyhötyksen mukaan ainakaan ns. totuudesta ei ainakaan ole puutetta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä estää persuja julkaisemasta noita tilastoja? Öyhötyksen mukaan ainakaan ns. totuudesta ei ainakaan ole puutetta.
Tilastot poistetaan vasujen käskystä, kun eivät kerro hyvää elintasopakolaisista ja työllisyydestä suomessa, 70% suomalaisista työllistyy revi siitä vihavasu tai pelihoususi.
Anonyymi kirjoitti:
mitävituntilastoja siinä tarvitaan kun nuorisotyöntekijät, poliisit ja sosialiviranomaiset sen ovat meille kertoneet. tajuatko ääliöaddiksti?
Näin on jopa Ohisalo myönsi yön nukuttuaan ja avustajiaan kuunneltuaan, että suurin osa näistä 100-150 pääkaupunkilla terrorisoivista nuorisorikollisista on maahanmuuttajataustaisia. Tämä tuli Ylen-aamussa.
- Anonyymi
Vaikka Helsingin #nuoret #rikos’tilanne on nyt erityisesti julkisuudessa, Helsingissä on tehty hyvää työtä myös tilastojen valossa. Helsingissä rikoskierteessä olevalle nuorelle määritetään "oma poliisi", jolla on kokonaiskuva nuoren tilanteesta. @helsinki 5/5 https://t.co/bOAZS5lc8J
Nuorten tekemät rikokset vähentyneet, tässä tilastoa
https://twitter.com/Sisaministerio/status/1326880850693279748?s=09Se ei taida noiden tämän päivän "sotureiden" uhriksi joutuvien tietoisuutta paljoakaan lohduttaa. Että nuorten, alle 15-vuotiaiden tekemät rikokset ovat vähentyneet, joskin taas nousussa, kun tekijät ovat yli 15-vuotiaita, on aika turha alle 15-vuotiaiden tilastoista huudella.
- Anonyymi
AdDicte kirjoitti:
Se ei taida noiden tämän päivän "sotureiden" uhriksi joutuvien tietoisuutta paljoakaan lohduttaa. Että nuorten, alle 15-vuotiaiden tekemät rikokset ovat vähentyneet, joskin taas nousussa, kun tekijät ovat yli 15-vuotiaita, on aika turha alle 15-vuotiaiden tilastoista huudella.
vielä turhempaa on sinun persuaddikti niistä avautua, kun et niistä ymmärrä mitään.
- Anonyymi
Mutku SDP:n Heinäluoma (Eveliina) sanoi tänään kyselytunnilla että jos maahanmuuttaja (vanhemmat) ei osaa suomen kieltä niin se vaikeuttaa ja hankaloittaa lastenkin kotoutumista kaikin puolin erittäin paljon.
Tähän Ohisalo sitten totesi omassa puheenvuorossaan että erittäin hyvä huomio, suomen kielen osaaminen on yksi avaintekijä kotoutumisen suhteen!
En siis kuullut sanallakaan kenenkään mainitsevat että ruotsin kielen osaamisesta olisi tässä(kään) yhteydessä mitään hyötyä tai apua!- Anonyymi
Kyllä uhkailut, ryöstöt ja kiristykset tehdään ihan selvällä suomen kielellä.
- Anonyymi
Aivoton vihervassari uskoo kaiken mitä sille oma puoluejohto kertoo. Heinäluoma SDP unohti, että itäisestä helsinkistä tehdään slummia ns. täydentämisrakentamisella.Normi työssä käyvä, ei sieltä osta asuntoa, vaan sijoittajat jotka saavat vuokralaisten vuokrat suoraa yhteiskunnalta.
- Anonyymi
Mistähän ne sitten johtuu? Jos näiden nuorten vanhemmat olisivat pysyneet siellä lähi-idässä ja Somaliassa niin ei olisi ainakaan heidän lasten ongelmat täällä.
- Anonyymi
Persujen ongelma on kuvitella näkyjä.
- Anonyymi
Persut ovat herkkiä uskomaan kaikenlaista eikä vähiten maahanmuuton ongelmia. Tästä syystä kaikenlaiset uskon asiat ovat heille tärkeitä.
- Anonyymi
Pakanavasuri puhuu uskon asioista ??
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pakanavasuri puhuu uskon asioista ??
Sanoo itse Saatanan kätyri?
- Anonyymi
Maahanmuuttajilla oli n. 24 prosenttinen osuus nyt puheen aiheena olevassa jengihäiriköinnissä. Se on tosi iso prosentti.
- Anonyymi
näytä tilasto. jos sitä ei ole, puhut paskaa
- Anonyymi
"Monelta suunnalta (nuorisotyntekijät, poliisit, sosialiviranomaiset) on todistettu, että maahanmuutolla ei ole juurikaan osaa taikka arpaa tässä jengiytymisessä, eikä se ole lainkaan niin suuri ongelma kuin Persut möykällään antavat ymmärtää."
Tuossa on totuus, kun poliisikin sen sanoo, eikä Ruotsissa ole myöskään mitään ongelmia näitten muuttajien kotouttamisessa ja voisimme hyvin jo ottaa mallia sieltä.
On pelkkää liioittelua, kun muka Ruotsi olisi epäonnistunut muuttajien kotiuttamisessa eikä sielä mitään autoja poltella eikä räjäytellä asunnoissa kaikki on vain pahansuopaista puhetta ja panettelua. Suomen hallitus voisi mennä opintomatkalle naapurimaahan Ruotsiin näin puhdistuisi sekin mitä valeita täällä on meille yritetty syöttää, kun rasistit on saaneet täällä aukoa perseitään.- Anonyymi
Mamuna voit tietty suoltaa mitä shittiä tahansa, mutta Ruotsissa oli jo pari vuotta sitten 65 no go-aluetta eikä maakunnista edes herunut enää tietoa. Luku on varmaan vielä suurempi nyt. Ruotsi on todellisuudessa ongelmissa ja kaaoksessa. Ei pitäisi ottaa tiettyä haittamaahanmuuttoa tietyiltä alueilta. Minun Suomeni on tuhoutumassa, sen on tehnyt ei toivottu-haittamaahanmuutto.

Pankaapa merkille miten vähän vihervassut välittävät itse uhreista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pankaapa merkille miten vähän vihervassut välittävät itse uhreista.
Oletteko vihervassut huomanneet että se 14v lapsi puukotti sen uhrin kuoliaaksi.
Mitkä olivat uhrin oikeudet??
Miksi vihervassut eivät välitä? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oletteko vihervassut huomanneet että se 14v lapsi puukotti sen uhrin kuoliaaksi.
Mitkä olivat uhrin oikeudet??
Miksi vihervassut eivät välitä?Vihervassujen mielestähän tapettu uhri oli syyllinen lapsen pahaan oloon.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mamuna voit tietty suoltaa mitä shittiä tahansa, mutta Ruotsissa oli jo pari vuotta sitten 65 no go-aluetta eikä maakunnista edes herunut enää tietoa. Luku on varmaan vielä suurempi nyt. Ruotsi on todellisuudessa ongelmissa ja kaaoksessa. Ei pitäisi ottaa tiettyä haittamaahanmuuttoa tietyiltä alueilta. Minun Suomeni on tuhoutumassa, sen on tehnyt ei toivottu-haittamaahanmuutto.
Meillä täällä on viisaat ministerit esimerkkinä sisäministeri Ohisalo joka osaa hoitaa pakolaisten kotiuttamisen, eikä mitään ongelmia pääse syntymään.
Nämä esille tulleet suomalaisnuorten tekemät ryöstöt ja muka puukotukset ovat keksittyjä ja näin persut yrittävät saada omaa pahaa oloaan jotenkin korjattua. Älykäs ihminen ei alennu tuohon persujen rasistiseen öyhöttämiseen ja näin hallitus saa työskennellä rauhassa ilman mitään ongelmia maahanmuuttajien taholta.
Nyt nauramme persuille olette vain pelkkiä suvaitsemattomia natseja, ette mitään muuta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vihervassujen mielestähän tapettu uhri oli syyllinen lapsen pahaan oloon.
noin vain voi kirjoittaa täyttä ymmärrystä vailla oleva persu
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
noin vain voi kirjoittaa täyttä ymmärrystä vailla oleva persu
noin vain voi kirjoittaa täyttä ymmärrystä vailla oleva vihervassu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
noin vain voi kirjoittaa täyttä ymmärrystä vailla oleva vihervassu.
katos katos gradukopioLaura on langalla
- Anonyymi
Tämäkin nuorisojengiöyhötys on osoittanut, että Persut ovat totaalisesti pihalla yhteiskuntamme vaikutuksesta kansalaisiin ja myös nuorten kasvuongelmista aikuisuuteen.
Persuilla ei ole mitään käsitystä tästä ja valitettavasti se on totta. - Anonyymi
Onneksi nuorisojengi ongelma Helsingissä ja toivottavasti pahenee
vihreät ja vasemisto hoitaa ongelman.- Anonyymi
Ongelma räjähtää käsiin kymmenen vuoden aikana kuten Ruotsissa, Halla-ahon puheita pitäisi kuunnella.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ongelma räjähtää käsiin kymmenen vuoden aikana kuten Ruotsissa, Halla-ahon puheita pitäisi kuunnella.
torillako ennustaja katsoi sen kädestäsi?
- Anonyymi
Oletteko vihervassut huomanneet että se 14v lapsi puukotti sen uhrin kuoliaaksi.
Mitkä olivat uhrin oikeudet??
Miksi vihervassut eivät välitä?
Ohisalo lässytti pelkästään vain uhrin oikeuksista, kuvottavaa. - Anonyymi
Mitkä ovat hallituksen terveiset uhrin omaisille???
Toistaiseksi ei sanaakaan.
Siinä sen näkee miten halvaksi on hallitus määritellyt suomalaisen hengen. - Anonyymi
Persujen väärä käsitys nuorten jengiytymisestä on lyöty ihan koka suunnalta lyttyyn.
Poliisi, koululaitos, nuorisotyöntekijät, sosiaalityöntekijät hallituspuolueet, osa oppositiosta yms. jne ovat täysin eri mieltä Persujen kanssa maahanmuuton syystä jengiytymiseen.
Eivoimuutasanoakuinettäkusipäistätouhuapersuilla.- Anonyymi
Mitkä ovat hallituksen terveiset uhrin omaisille???
Toistaiseksi ei sanaakaan.
Siinä sen näkee miten halvaksi on hallitus määritellyt suomalaisen hengen...
- Anonyymi
persuista voisi kirjoittaa tähän päivään sopivan uuden version sadusta Hölmöläisten Tarinat.
- Anonyymi
Järjestetään kirjoituskilpailu, aiheena "persupolitiikkaa maassa nimeltä Suomi".
Kaikki voivat osallistua.
Uskon, että joku kustantamo ottaa voittajan teoksen hoiviinsa ja julkaistavakseen.
Rojalteja luvassa voittajalle myynnistä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Järjestetään kirjoituskilpailu, aiheena "persupolitiikkaa maassa nimeltä Suomi".
Kaikki voivat osallistua.
Uskon, että joku kustantamo ottaa voittajan teoksen hoiviinsa ja julkaistavakseen.
Rojalteja luvassa voittajalle myynnistä.kuolleena syntynyt ajatus, kuten 99% vasemmistolaisten ideoista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
kuolleena syntynyt ajatus, kuten 99% vasemmistolaisten ideoista.
Sen tarkoitus olikin saada sut tajuamaan oma hölmöytesi persu.
- Anonyymi
Persut sittenkin oikeassa. Meillä on todellinen mamu ongelma. Mamu rikollisuus ja raiskaukset ovat lisääntynyt räjähdysmäisesti. Kaikille poliisikoulun käyneille löytyy nykyään töitä. Vielä muutama vuosi näin ei ollut.
- Anonyymi
Vasureista voisi kirjoittaa tähän päivään sopivan uuden version sadusta Hölmöläisten Tarinat kommunistisesta utopiasta.
- Anonyymi
Persut eivät olleet tässäkään asiassa kartalla. Siksi heille nauretaan ihan joka suunnalla.
- Anonyymi
"Hölmöläisten Tarinat kommunistisesta utopiasta."
Tuo yllä olevan "Hölmöläisistä" uskoo moni suomalainen sillä viherpunikit ovat umpihölmöjä pölvästejä kuin ne heidän ministeritkin ovat.
Viherpunikkien ministeri Ohisalo on ehkä ja ehkä ministeri, kun muuta tuo ääliö ei osaa.
Viherpunikkien kannatus tulee menemään niin alas, että se jää samalle tasolle RKP:n kansa. - Anonyymi
Todella Hulluja nuo vihervasemmistolaiset !!!
- Anonyymi
Vasemmistolainen aate on jo tuottanut yli 100 miljoonaa uhria.
Laske siitä ihmisen hinta vasemmistolaiselle väkivaltakoneistolle....
Vallilan uhrin hinta 0 senttiä vihervasemmistolle..... - Anonyymi
Mitkä ovat hallituksen terveiset uhrin omaisille???
Toistaiseksi ei sanaakaan.
Siinä sen näkee miten halvaksi on hallitus määritellyt suomalaisen hengen. . . .. - Anonyymi
Persujen kansanedustajista kolmasosalla on rikostuomio. He eivät ole sopeutuneet maamme lailliseen oikeusjärjestykseen. Mitä tälle oirehtivalle joukkiolle voisi tehdä?
- Anonyymi
Lopetetaan niiden nesteytys ja ravitsemus.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lopetetaan niiden nesteytys ja ravitsemus.
Vasurin menetelmät kuin suoraan 40-luvun Saksasta ???
- Anonyymi
Nyt on valmistunut tutkimus, joka kertoo meille sen, mistä nämä nuorisorikolliset oikein tulevat.
Tutkimuksen perusteella ne tulevat perussuomalaisista perheistä joissa kunnollinen kotikasvatus puuttuu täysin, ensin kadulle häiriköimään ja siitä eteenpäin, ovat sitten myöhemmin nähtävissä eduskuntamme äärioikeassa laidassa, joista nyttenkin yli 25% on takanaan rikostuomio.- Anonyymi
Taas kerran tyypillinen kännipäisen antipersun säälittävä valhe. On aika surullista, ettei antipersulla ole tuon enempää tarjottavana, mutta sitähän palstan "sisältö" on kertonut jo vuosia - ei siis yllätys, mutta selvätikin jopa valheiden laatu putoaa kuin lehmän häntä. Nyt nämä antipersun provot ovat vain sellaisia säälittäviä ruikkauksia.

Tarkkaan ottaen 31 prosentilla persujen kansanedustajista on rikostuomio. Pyöristettynä se on kolmannes. Ihmettelenpä, kuka tällaista porukkaa äänestää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tarkkaan ottaen 31 prosentilla persujen kansanedustajista on rikostuomio. Pyöristettynä se on kolmannes. Ihmettelenpä, kuka tällaista porukkaa äänestää.
Nyt unohdat sen, että rikokset ovat olleet rehellisiä, eivät kansaa vastaan suunnattuja. Persuedustajien himokkaimpia rikoksia ovat olleet: rattijuoppous, raiskaus, ryöstö ja kiihottuminen kansanryhmästä. Ei ole yhtään järkevää rikosta (ts. josta jotain järjellistä etua saisi) persut koskaan tehneet.

Niin ja saihan Antti rinnekin tuomion ja silti kelpasi vasemmiston pääministeriksi.
Ei vasemmistossa rehellisyydellä edetä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tarkkaan ottaen 31 prosentilla persujen kansanedustajista on rikostuomio. Pyöristettynä se on kolmannes. Ihmettelenpä, kuka tällaista porukkaa äänestää.
Ei sun tarvitse pitkään ihmetellä ketkä persuja äänestää, kun kohta on kunnallisvaalit niin silloin viherpunikki näkee sen miten heidän puolueensa on siellä RKP:n tasolla jos edes sitäkään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin ja saihan Antti rinnekin tuomion ja silti kelpasi vasemmiston pääministeriksi.
Ei vasemmistossa rehellisyydellä edetä.Entä hinttari ministeri Pekka hänen tuomionsa on vielä kesken, mutta sekin tuomio tulee, kun kaikki rikkeet on paketissa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taas kerran tyypillinen kännipäisen antipersun säälittävä valhe. On aika surullista, ettei antipersulla ole tuon enempää tarjottavana, mutta sitähän palstan "sisältö" on kertonut jo vuosia - ei siis yllätys, mutta selvätikin jopa valheiden laatu putoaa kuin lehmän häntä. Nyt nämä antipersun provot ovat vain sellaisia säälittäviä ruikkauksia.
Kyllä tuosta viestistä totuutta löytyy enemmän kuin Persujen koko parinkymmenen vuoden populistisesta historiasta.
- Anonyymi
Mitkä ovat hallituksen terveiset uhrin omaisille???
Toistaiseksi ei sanaakaan.
Siinä sen näkee miten halvaksi on hallitus määritellyt suomalaisen hengen. . . ..
Jännää että vasemmisto karttaa tätä aihetta kuin koronaa .... - Anonyymi
Vasemmistolainen aate on jo tuottanut yli 100 miljoonaa uhria.
Laske siitä ihmisen hinta vasemmistolaiselle väkivaltakoneistolle....
Vallilan uhrin hinta 0 senttiä vihervasemmistolle..... . .
Vai oliko se vappusatasen verran ??? - Anonyymi
Todella Hulluja nuo vihervasemmistolaiset !!!.
- Anonyymi
Joo, siellä ne hallituksessa nauttivat kansalaisten suuresta suosiosta joka on 80% luokkaa.
- Anonyymi
Kovasti poistetaan kommentteja kun on matuista kyse , muotoillaan uudestaan josko kelpaisi : jos matuja olisi Suomessa 0 % , tätä ongelmaa ei olisi . Kelpaako kommentti vai oliko tässä jotain rasistista ?
- Anonyymi
Jos Suomessa persuja olisi 0%, suomalainen politiikka olisi rehellisempää ja lainkuuliaisempaa. Kolmasosalla persujen kansanedustajista on rikostuomio ja se näkyy heidän politiikassaan.

Viherpunikeilla alkaa jo olla paniikkia pöntöissä, kun noin ivailevat persuja ja syytä on sillä punapuolue on pahemmassa lirissä mitä on ollut koskaan. Vaikka kansa on umpihölmöläisiä niin silti siellä aletaan ymmärtämään mihin tämä sirkus lopulta johtaa.
Ketjusta on poistettu 26 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 894319
Oletin törmäileväni sinuun yhtenään
Emme ole osuneet kuitenkaan samalle kiertoradalle. Enää en oleta, enkä usko törmäykseen.433447- 1903050
Olenko ainut
Vai huomaatko myös sen, että olemme hyvin samanlaisia. Kuin olisit toinen puolikkaani ❤️462920Mitä tuntemuksia herätin sinussa
Viimeksi kun nähtiin? Ajatuksesi, niitä kuuntelen herkällä korvalla.1252901- 522558
- 152413
- 392325
- 162028
Odotan näkemistäsi
tällä viikolla. Pelkään sitä myös. Saat minut tuntemaan niin paljon. Odottavan aika on pitkä.271625