https://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/4517510/Perussuomalaiset esittaa kovia lukuja somalien ja irakilaisten elinkaarikustannuksista mukaan laskettu tulot ja menot
Varauksista huolimatta irakilaisten ja somalien elinkaarikustannukset ovat tutkimuksen mukaan karua luettavaa.
Yksi irakilainen maksaa Suomelle tutkimuksen ennusteen mukaan keskimäärin 690 000 euroa. Yksi somali maksaa 951 000 euroa elämänsä aikana. Lasten vaikutus mukaan luettuna elinkaarikustannukset ovat entistä suuremmat. Tätä on verrattu valtaväestön odotusarvoon, joka on tutkimuksessa nolla.
Hajonta on suurta. Tämä tarkoittaa, että joidenkin irakilaisten ja somalialaisten sekä heidän perheidensä vaikutus voi kääntyä tuloiksikin yhteiskunnalle. Vastaavasti yksittäisten perheiden kulut voivat nousta miljoonien eurojen kansantaloudellisiin tappioihin.
Varauksista huolimatta irakilaisten ja somalien elinkaarikustannukset ovat tutkimuksen mukaan karua luettavaa.
Yksi irakilainen maksaa Suomelle tutkimuksen ennusteen mukaan keskimäärin 690 000 euroa. Yksi somali maksaa 951 000 euroa elämänsä aikana. Lasten vaikutus mukaan luettuna elinkaarikustannukset ovat entistä suuremmat. Tätä on verrattu valtaväestön odotusarvoon, joka on tutkimuksessa nolla.
Hajonta on suurta. Tämä tarkoittaa, että joidenkin irakilaisten ja somalialaisten sekä heidän perheidensä vaikutus voi kääntyä tuloiksikin yhteiskunnalle. Vastaavasti yksittäisten perheiden kulut voivat nousta miljoonien eurojen kansantaloudellisiin tappioihin.
Vastaukset 52
Vanhimmat
https://www.suomela.fi/nama-ovat-lemmikin-kustannukset-kysely-selvitti/
Näin paljon lemmikin pitäminen maksaa?
Sekä koirilla että kissoilla eniten maksaa ruoka: koirilla n. 45 €/kk, kissoilla n. 42 €/kk.
Toiseksi eniten rahaa kuluu lemmikkiharrastuksiin ja tavaroihin: kissoilla n. 36 €/kk, koirilla n. 34 €/kk.
Koirien eläinlääkärikulut, n. 34 €/kk, ovat huomattavasti suuremmat kuin kissojen, n. 23 €/kk.
Muihin palveluihin kulutetaan koirien osalta keskimäärin 37 € kuukaudessa, kissojen osalta 13 €.
Kumpa tietäisitte kuinka paljon maksaa pelkästään niiden hammashuolto. Vaimoni on hammashuolto alalla ja tietää tarkalleen niiden kustannukset / pärstä. Puhutaan helposti noin 6000 € per pärstä.
Miksi suostumme maksajiksi?
Siksi, että poliitikkomme olisivat humanismissaan johtavia esikuvia ja että he pääsisivät EU:ssa isopalkkaisille ja näkyville paikoille. Me tavikset nauttisimme sitten eduista edustajiemme välityksellä. Hyvä me.
Eli heille kustannetaan aikalailla kaikkea ekstraa? Ei pelkkään reikien paikkaamiseen, hammaskiven poistoon sun muuhun voi mennä noin paljon rahaa. Jos minulta menee vaikka puolet hampaista jostain syystä, niin en minä ilmaiseksi mitään implantteja saa, vaikken pystyisi edes syömään...
Nuo kulut johtuu siittä, että heitä syrjitään ja koronasta.
Itse olen syrjitty kanta suomalainen ruma mies mutta kaikki pitää itse kustantaa ja työllä maksaa. Ei ole kukaan silittelemässä päätä ja voivottelemassa saati puoliani pitämässä. Annasolla kun tulee ulkomaan eläjä niin kaikki tuodaan ilmaiseksi eteen tuen kera.
Ainakin ylläpito silitti ihramahan päätä poistamalla kommentin, jonka äsken sinulle kirjoitin.
Ainakin et ole kellekään velkaa tippaakaan. Olet säilyttänyt kunniasi almuja kerjäämättä ja käyttämättä. Hatunnosto sinulle!
Suomeen änkeää lisääntymään yhden vuoden aikana n. 2500 somalia.
Viime hallitus laski 133 000 kpl matuja kelailemaan ja rikostelemaan, pieni osa on töissä mutta kela kustantaa loput koska ovat polkeneet palkat alas.
Afrikkaan+syntyy+seuraavan+50+vuoden+aikana+n.+2,5+-+5+miljardia+kouluttamatonta+moniosaajaa,+joista+vähintään+30%+tulee+yrittämään+"hädänalaisina"+jonnekin....todennäköisesti+eurooppaan+loisimaan.+Tämähän+on+niinkin+vaatimattomat,+kuin+minimissään+300+000+000+ngrua.+Vastikkeettomia+hotelliöitä+pukkaa+isosti+euroopan+tuhoksi.+Ei+paha+sanoisi+vihervassari,+mutta+erittäin+mahdoton+toteavat+realistisin+perustein+kaikki+muut.
Kuinka paljon välimereen mahtuu valmiiksi hukkuneita neezereitä? tilaa on ilmeisesti yllin kyllin? ... ja kalat tekevät syödessään afroateriaansa lisää tilaa ?
Välimereen tarvitaan lisää kaloja syömään. Piraijat olisivat tehokkaita mutta elävät vain joissa. Pitäisi jalostaa välimerenkestäviä haita.
Hait toimisivat ehkä jopa pelokkeina ettei niin moni kumivene olisi niin täynnä.
Kun kantasuomalaiset vähenevät vauhdilla ja mamut senkun lisääntyvät, niin velkoja jäävät maksamaan vain mamut, kun kantikset ovat autuaammilla verotusmailla. Kannattaa nyt nostaa kantisten suuria eläkkeitä, kun maksajat tulevat olemaan muut.
ei vittu ,ei kyllä todellakaan naurata,karua luetttavaa
Olisi vertailun vuoksi voinut laskea, kuinka paljon kantasuomalainen maksaa elinikänsä aikana.
Te vihreät elämäntapatyöttömät tulette kieltämättä kalliimmaksi kuin uustulokkaat versus normaalit elämänsä työllä kustantaneet suomalaiset veronmaksajat.
Siksi olenkin aina sanonut että mielelläni vaihtaisin kaikki suomen vihervassarit tulokkaisiin sillä harvemmin maahanmuuttajat vihaavat suomalaisia niin paljoa kun suomen vihervasemmisto.
Jos+esimerrkisompun+lähettää+vaikkapa+oikein+vastentahtoisesti+ja+valmiiksi+pieksettynä+kotimatkalleen,+ensimmäisenä+vastikkeettomna+loisimisvuonnaan+suomessa,+niin+kulut+jäävät+tuon+hyödyttömän+elättimusulin+osalta+alle+20%.+Somali+kotiin+ilman+tukia+-+2021!
Yhden somaliloisen elättämiseen tarvitaan 10 ikänsä työtä tekevän suomalaisen maksamat verot.
Jos otan vaikka reilu 100 somalia, niin ne maksavat minulle elämänsä aikana yhteensä n. 100 milliä?
Kuulostaa kannattavalta, mutta mistähän se raha tulee?
Demarin aivokapasiteetilla, EU MAKSAA!
No persun ja kokoomus-Kauman kapasiteeteilla sitä ei ainakaan makseta. Eihän ne pysty elättämään edes itseään. kaumakin koko elämänsä ollut veronmaksajien elätti ja sellaisena tulee pysymäänkin.
Uusi rahayksikkö: somali :-)
Todellinen luku on monta miljoonaa per nuppi.
Koraanin mukaan muslimit ovat ylivertaisia kristittyihin ja juutalaisiin nähden, joten herrakansa odottaa oiketusti palveluja "vääräuskoisilta", siksi niiden kakarat ryöstävät teräaseilla uhaten suomalaisia lapsia ja nuoria.
Nykytilannetta kun seuraa, niin kunnoitukseni 100-120 vuoden takaisia suomalaisia kohtaan senkun nousee. He olivat miehiä ja naisia sanan varsinaisessa merkityksessä, nyt jotain kolmatta tai neljättä sukupuolta.
Höpö höpö, kaapeissa piileskelleitä muunsukupuolisia ne olivat.
Niin, kyllähän ne sen sjan suomalaiset puukotti ja ampui toisiaan enemmän kuin nykyiset suomalaiset. Ja viinaakaan ei vain tuotu tullista vihreää linjaa pitkin läpi vaan sekin suoraselkäisesti salakuljetettiin.
PROSPEKT REVOLUUTSIJA OKTJABRSKII!
Niinpä, uskalsivat panna vastaan eivätkä olleet lampaita.
Esi-isien muistolle ja kunniaksi 100 vuotta sitten eläneillä ja myös silloin kuolleille:
https://www.youtube.com/watch?v=3BIvqbyku5g&t=2m0s
Maailman toiseksi mahtavin talousmahti tämän päivän maailmassa, joka hävitti koronan ilman amerikkalaisten kalliita ja tehottomia rokotteita:
https://www.youtube.com/watch?v=qZhB6cLabw8
HURJAT+LUVUT+KELASUOMESTA:+oleskelu/rikos+Suomi
https://www.elinkeinothelsingissa.fi/fi/tem_kuukausitilasto
Työttömien+ulkomaan+kansalaisten+määrä+kasvoi+peräti+47+%+!!
Helsingin+työttömyysaste+oli+elokuun+lopussa+14,3+%
Työttömyysaste+oli+5,1+prosenttiyksikköä+korkeampi+kuin+vuosi+sitten
Työttömiä+työnhakijoita+(ml.+kokoaikaisesti+lomautetut)+oli+Helsingissä+58+%+enemmän+kuin+vuosi+sitten+(koko+maan+kasvu+42+%)
Helsingissä+työttömistä+työnhakijoista+22+%+oli+kokoaikaisesti+lomautettuja
ilman+lomautettuja+työttömien+määrän+kasvu+oli+26+%
Alle+25-vuotiaiden+työttömien+määrä+kasvoi+110+%
25–29-vuotiaiden+työttömien+määrä+kasvoi+97+%
25-49-vuotiaiden+määrä+kasvoi+65+%
Yli+50-vuotiaiden+työttömien+määrä+kasvoi+37+%:lla
Työttömien+ulkomaan+kansalaisten+määrä+kasvoi+47+%
Pitkäaikaistyöttömien+määrä+kohosi+23+%
Avoimia+työpaikkoja+oli+30+%+vähemmän+kuin+vuosi+sitten
Siinä saa verovaroin ylläoidetyn kunnan tai vastaavan työpaikan duunia tehdä ennen kuin maksaa itsensä takaisin, ei siis koskaan.
Olen joskus vähän peräänkysellyt tälläistä laskelmaa, en tuota ole katsonut vieläkään mutta jos se siinä nyt on. Se tarkoittaa sitä että tänne pelastettu afrikan rikkaus maksaa meille 2-3 kertaa enemmän kuin kortistosta otettava suomalainen työtön!
Suomalaiselle voisi maksaa vaikka tupla palkkaa ja olisi silti kannattavempi, eikä tarvitse kaikkea ainakaan edes kouluttaa. Arvatkaa alkaisiko kortistosta löytyä duunaria kun palkka olisi 3000/kk, tuolla olisisi samantien rivissä 10 000 hakijaa oli homma mikä hyvänsä, ei vaan koulutetaan ja palkataan siihen somali yms joka maksaa yhteiskunnalle sen miljoonan.
Miettikää tätä järjettömyyttä, ettehän te suurin osa mitään mieti.
Kokoomus ja persut haluavat suomalaiset työttömät risuja karsimaan, ihan vain työttömyyskorvauksella. Seuraavaksi maahamme tuleva Hakkaraisen-Kauman hallitus toteutta sen.
Turvapaikanhakija, miettikää moniko jää sinne afrikkaan, jotka ei voi/osaa edes hakea turvapaikkaa minnekkään.
On toki hienoa että autetaan mutta se hyöty kokonaisuudessaan ja mikä kustannus niin miten voi ymmärtää tälläistä. Kun AINA kaikki mitataanb rahassa, raha ratkaisee joka pätee joka piip asiassa kaikken eniten aina ja piste. Niin kuinka globaalisti tälläistä elintasoshoppailua sitten tuetaan, olkoot sitten pakolaisia mutta kuitenkin.
Mulla on tähän teoria, siitä tarvittaisiin taas joku taho joka tekisi siitä julkista ja näkyvää, olen siitä jo kauan kirjoittanutkin. Ketkä hyöytyy pakolaisista suomessa, ne tätä lobbaa ja voitelee päättäjiä että saamme tänne pakolaisia. No aatelkaapa vaikka mitä lottovoitto se on rakennusyhtiöille kun saa tehdä uusia kerrostaloja ja moni muu rakentaminen, se on kuin lottovoitto heille kun suomeen tulee pakolaisia jotka yhteiskunta kustantaa ja elättää, hyöty sataaa muutamien taskuihin euroina.
Ainakin persut hyötyy pakolaisista, ilman pakolaisia koko puoluetta ei olisi olemassa.
Siksi ne niitä raahasikin tänne 2015 kymmeniä tuhansia lisää.
Montako somalia saadaan työllistettyä muualle kuin suuremmille kaupungeille suojatöihin? Sinne minäkin voisin lähteä, kun en ihan vielä ole eläkeikäinen (65). Voisin ihan hyvin tehdä vaikka 3 vuotta "töitä", jossa ei työtahti tapa.
Olin viimeksi ulkoistettuna pörssissä olevassa yhtiössä. Kun tiedettiin, että ulkoistetusta firmasta tulleet työt loppuivat, sai koko joukko meitä ulkoistettuja kenkää. Meistä tuli hyödyttömiä. Osa ehti eläkkeelle, loput olivat aika vanhoja, pitkälle yli 50-vuotiaita. Heille tuli eläkeputki, jossa viimeiset vuodet haettiin epätoivoisesti töitä. Vain yksi sai töitä, hän oli joukon nuorimmasta päästä.
Toisin on näillä ammattitaidottomilla pak0la1s1lla. Heitä auttaa työnhaussa positiivinen syrjintä.
Positiivinen syrjintä, tosiasiassa rasismia. Jos jotain "syrjitään" positiivisesti, niin jotain toista vastaavasti negatiivisesti. Turha sitätotuutta on sanahelinällä peittää.
Johan tuo summa tulee täyteen vuodessa, kun lasketaan kaikki koituvat kulut yhteiskunnalle.
Haluan valtiolta vastinetta kun joudun veroilla elättämään Somalia.
Ampumaradalle tarvitsisi maalitauluja paikoillaan olevia ja liikkuva.... Pitäisi päästä hirvi porukkaan.
Viesti unohtui:
Piti sanoa että:
██╗░░██╗
██║░██╔╝
█████═╝░
██╔═██╗░
██║░╚██╗
╚═╝░░╚═╝
██╗
██║
██║
██║
██║
╚═╝
██╗░░██╗
██║░██╔╝
█████═╝░
██╔═██╗░
██║░╚██╗
╚═╝░░╚═╝
██╗░░██╗
██║░██╔╝
█████═╝░
██╔═██╗░
██║░╚██╗
╚═╝░░╚═╝
███████╗
██╔════╝
█████╗░░
██╔══╝░░
███████╗
╚══════╝
██╗░░░░░
██║░░░░░
██║░░░░░
██║░░░░░
███████╗
╚══════╝
██╗
██║
██║
██║
██║
╚═╝
Suomalainen maksaa mielellään. Ihanaa.
Lemmikkien pito maksaa,mutta ne tuovat iloa elämään.
Jumalauta oikeestikko somppu kykenee hommaan melkein miljoonan kotimaan markkinoille rahaa. Tuohon kun pystyis kaikki niin Suomella menis lujaa.
Ei kauppoja tai palvelualan työnantajia kiinnosta mistä asiakkaiden rahat on peräisin. Riittää kun asiakkaalla on rahaa.
Suomipoika maksaa.
Persaukiset suomalaiset ei kykene mitään maksamaan.
Somalit ottaa Suomen valtionvelkaa elämiseensä.
Todennäköisesti niiden lapset tai lapsenlapset joutuu tuon velan maksamaan.
Niitähän täytyy otta tänne enemmän, meinaan somaleita jos ne maksaa Suomelle
951 000 euroa sehän on hyvää tuloa köyhälle Suomelle.