Tänään ratkeaa Joel Marinin kohtalo, vankila vaiko pitkä aika mielisairaalassa

Anonyymi

Kuopion koulusurmasta tuomio tänään: IL-dokumentti käy läpi painajaismaiset sekunnit
Eilen klo 20:12 (muokattu tänään klo 5:59)
Surmatekonsa myöntäneelle 25-vuotiaalle vaaditaan elinkautista vankeutta.
Pohjois-Savon käräjäoikeuden on määrä antaa tuomionsa Kuopion koulusurmajutussa perjantaina 13. marraskuuta viimeistään iltapäivällä.

Iskusta syytetylle Joel Marinille vaaditaan elinkautista vankeusrangaistusta murhasta ja 20 murhan yrityksestä. Vastaaja toimitettiin mielentilatutkimukseen. Puolustuksen mukaan hän oli alentuneesti syyntakeinen ryhtyessään väkivaltaan.

IL-TV:n dokumentti palaa Kuopion vakavaan väkivallantekoon ja kertoo tapahtumat hetki hetkeltä. Dokumentti kiinnittää huomiota uutisoinnin alle jääneisiin yksityiskohtiin, kuten poliisin armottoman pitkään mediatiedotustilaisuuteen ja naisuhrien kokemuksiin selviytymistaistelusta.

Syyttäjän ja osin myös syytetyn itsensä mukaan teko oli ennalta suunniteltu. Mies on itse myöntänyt tavoitelleensa joukkosurmaa ja mahdollisimman montaa uhria. Hän surmasi 23-vuotiaan naisopiskelijan, mutta epäonnistui tavoitteessaan useammasta uhrista. Hyökkääjä myös suunnitteli joutuvansa poliisin ampumaksi. Tilanteeseen tullut 21-vuotias naispoliisiopiskelija kuitenkin ampui miestä keskivartaloon niin, että tämä joutui oikeuteen vastaamaan syytteisiin.

Toivon mukaan pääsee vankilaan, koska vankila-aika on lyhyempi kuin "hoito" Kuopion Niuvannimessä. jossa helposti voi mennä 20 vuotta.

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Pääseekö Marin jouluksi linnaan vai pikkuserkkunsa lailla hullujen huoneelle?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      272
      4486
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      267
      3615
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      162
      1911
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      26
      1818
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      299
      1485
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1031
    7. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      18
      970
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      122
      922
    9. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      883
    Aihe