Pohjoismaissa oli ennen toista maailmansotaa vallalla pasifistinen ajattelu, ettei sotaa enää tule ja vahvaa armeijaa ei enää tarvita.
Huonoin tilanne oli Tanskassa ja Norjassa ja Ruotsi ja Suomi olivat myös heikosti varustautuneet.
On luonnollista että kansa ei pidä sodasta ja varustelusta puhumisesta ja äänestää siksi armeijan varustelua vastustavia vasemmistolaisia poliitikkoja. Suomessa pasifismia kannattavat sosiaalidemokraatit pystyivät suuren kannatuksensa avulla estämään armeijan asehankinnat.
Mannerheim esim. olisi ennen talvisotaa hankkinut USA:sta parisataa uudenaikaista hävittäjää. Sosiaalidemokraattinen valtiovarainministeri Väinö Tanner sanoi, ettei Suomi tarvitse koneita, joilla vain pommitettaisiin työläisiä.
Mannerheim erosi puolustusneuvoston johdosta. Vaivoin hänet saatiin palaamaan virkaan.
Suurissa demokratioissa, kuten USA, armeija oli myös erittäin heikko ennen toista maailmansotaa.
Diktatuurimaissa kuten Neuvostoliitto ja Saksa armeijaa oli varustettu rahaa säästämättä .
Neuvostoliitto ja Saksa käyttivät tilaisuutta hyväkseen ja sopivat 23.8.1939 salaa ensimmäisessä maailmansodassa menettämiensä alueiden palauttamisesta ilman että estävät siinä toisiaan.
Syyskuussa 1939 NL ja Saksa hyökkäsivät Puolaan sopimalleen jakolinjalle. NL hyökkäsi Suomeen 30.11.1939 ja Baltian maat liitettiin NL:n kesällä 1940.
Pienten demokratioiden on nykyäänkin erittäin vaikea varustautua riittävästi yksin koska kansa äänestää niissä poliitikkoja jotka vastustaa varustelua.
Vain liittoutumalla keskenään demokratiat voivat muodostaa riittävät pelotteen Venäjän kaltaisille maille joissa vapaita vaaleja ei ole. Putin voi käyttää varusteluun vaikka kaikki rahat . Opposition ehdokkaat on Venäjällä tapettu tai vankilassa ja maanpaossa.
Demokratioiden puolustusliitto on Nato.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Hävittäjähankinnan peruuntuminen ennen talvisotaa oli kohtalokasta ja saattoi johtaa Karjalan menettämiseen.
Stalin kun sanoi talvisodan jälkeen, että olisimme hävinneet sodan, jos Suomella olisi ollut lentokoneita.
Kun tuli puhe että hiihtotaidottomat neuvostojoukot pakkautuivat kilometrien letkoiksi teille. Ilmasta käsin ne olisi voinut tuhota.
Muutaman kymmenen miljoonan hävittäjähankinnalla olisi säilytettty miljardien arvoinen Karjala.
"Hävittäjähankinnan peruuntuminen ennen talvisotaa oli kohtalokasta ja saattoi johtaa Karjalan menettämiseen"?
Tai sitten ei.
Mutta Leopaarttien ostaminen Holannista saaattoi tuoda karjalan takaisin?
Tai sitten ei.
Olihan Venäjällä kuitenkin enemmän panssariajoneuvoja käytössään talvisodassa.
"Stalin kun sanoi talvisodan jälkeen, että olisimme hävinneet sodan, jos Suomella olisi ollut lentokoneita."
...ja lupasi olla hyökkäämättä Natomaihin?
Stalin oli sellainen pikku höpönassu. :)
No niin kaikki Naton pikku höpönassut. Syökääs nyt aamumuronne ja lähtekää kouluun. Tarkkiksella on taas uusi jännä päivä odottamassa.
Hävittäjät ovat tulevaisuudessa robotteja joissa lentäjiä ei enään tarvita
Pitää määritellä 'pienet demokratiat' ja miten se niissä toteutuu?
Toteutuuko se tukahduttamalla ns. 'toisinajattelijat' ja medioita, joita ei 'haluta'?
Medioilla on tärkeä rooli laidasta laitaan, vain silloin voisimme saada kutakuinkin tasapuolista informaatiota.
Pelottelumentaliteetti on mennyt Suomessa yli kaiken kohtuuden ja siitä iso kiitos medialle, joka on meillä syntisen yksipuolinen.
Jatkuvalla Venäjä pelottelulla ei voi olla positiivisia seurauksia ja pitää vielä kysyä, keiden lihaksilla oikein pullistellaan?
"Vaihtoehtoisia uutisia niille jotka uskovat ihan mihin tahansa....
... tarjoilee CIA, MI6 ja Bellingcat-tutkijaryhmä"
Hölömöt on huokeita!
Sosiaalisen median mielestä ei ole hyväksyttävää, että ihmisille tiedotetaan eri vaihtoehdoista. Niiden kannalta on parempi vetää piuha seinästä kesken lähetyksen, kuten Valkoisen talon strategiasuunnitteluun osallistuneelle Steve Bannonille tapahtui.
Kun Valkoisen talon entinen päästrategi Steve Bannon oli juontamassa omaa komentokeskustaan (Steve Bannon’s War Room) YouTubessa iltapäivällä 5.11.2020, YouTube pani ruudun pimeäksi kesken lähetyksen.
Syynä oli se, että hän on vaatinut Twitter-pomo Jack Dorseyta pidetettäväksi siitä hyvästä, että presidentti Trumpin twiitteja on viime päivät sensuroitu raskaalla kädellä. Virallinen syy oli tosin se, että hän puhui FBI:n johtajan ja Faucin pään panemisesta kepin päähän, kuten historian kuluessa on tehty.