Kontiolahdella 5 uutta koronatartuntaa.

Anonyymi

Kontiolahtikin pääsi nyt tilastoihin 5 uudella koronatartunnalla. Kontiolahden tarttuvuusluku on 36 eli ollaan kiihtymisvaiheessa.
Tauti leviää ruoton lailla kunhan loputkin kisaajat tulevat Kontiolahdelle. Ukrainalaiset oli leirillä Vuokatissa ja joka toisella korona.
Tervetuloa toppatakkimiesten joukkoon kaikki koronaiset jos siihenkin joukkoon saataisiin muutama tartunta.

8

273

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Niinhän tuo lehdessä oli että varsinkin "itämaista" tulevien kotimaissa otettujen koronatestien tuloksiin pitää suhtautua hyvin suurella varauksella.

    • Anonyymi

      Höpönpöpön. Kun lukee Karjalaisen uutisen niin kuin siinä on kirjoitettu: Kontiolahdessa on koko epidemian aikana, siis maaliskuusta lähtien, todettu yhteensä viisi tartuntaa. Nämä vain on nyt ilmestyneet tilastoissa paikkakunnalle, koska THL ei julkaise kuntia, joissa on ollut alle viisi tartuntaa.

      • Anonyymi

        Kontiolahdella on 5 uutta tartuntaa THL mukaan ja puskaradion mukaan niistä kolme on kirkonkylällä ja kaksi Lehmossa. Karanteenissa näiden vuoksi 36 henkilöä ja lisää etsitään.
        Välttäkää asointia kirkonkylän ja Lehmon kaupoissa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kontiolahdella on 5 uutta tartuntaa THL mukaan ja puskaradion mukaan niistä kolme on kirkonkylällä ja kaksi Lehmossa. Karanteenissa näiden vuoksi 36 henkilöä ja lisää etsitään.
        Välttäkää asointia kirkonkylän ja Lehmon kaupoissa.

        On tuo sinun puskaradio semmosta valehtelevaa sorttia. Vaihda parempaan.


    • Anonyymi

      Ulkomaalaisten kahden viikon loisiminen Pohjois-Karjalassa tulee nostamaan koronatartuntojen määrän kestämättömälle tasolle.
      Kontiolahden jääräpäisyys vie monen hengen kun tehohoito paikkoja on niin vähän.
      Milloinkahan tuo ampumahiihto hulluus saadaan loppumaan moneko on vielä kuoltava tuon hulluuden takia.

      • Anonyymi

        Joko lie monta kuollut? Kerro ihmeessä lukumäärä. Kas kun tunnemme sinut tietäjänä eikä pelkkänä tuuleenhuutelijana. Tai pihavirkeenä.


    • Anonyymi

      Olisiko aihetta käyttää niitä maskeja nyt? Eipä näy kaupoissakaan Kontiolahdella maskillisia.

    • Anonyymi

      Kontilahden lahja Joensuulle näkyy nyt Joensuussa yöpyvien ampumahiihto joukkueiden tuomina tartuntoina. Ensin Kontiolahti kuppaa Joensuulta verotulot, sitten se aiheuttaa kaaoksen terveydenhuollossa ja pahimmassa tapauksessa kauppojen sulkemisen.
      Idiootteja päättäjiä olevan Kontiolahden toiminta on nyt nähty. Kuka hyötyy näistä kisoista joita väkisin koetetaan järjestää.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      128
      3082
    2. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      35
      1455
    3. Kultasi eka kirjain? Kuka haluaa

      A haluaa J
      Ikävä
      104
      1319
    4. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1047
    5. Empaattisuus ja suoruus.

      Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi
      Sinkut
      135
      1047
    6. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1037
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      60
      977
    8. Sijaiskasteet kuolleitten puolesta

      Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j
      Kaste
      373
      949
    9. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      41
      777
    10. Sä saat mut tuntemaan

      Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne
      Ikävä
      22
      753
    Aihe