BRITANNIAN pääministerin Boris Johnsonin, 56, huhutaan olevan aikeissa erota virastaan. Business Insiderin mukaan tieto on peräisin Johnsonin pääneuvonantajan Dominic Cummingsin appiukolta Humphry Wakefieldiltä.
Huhujen mukaan Johnson olisi aikeissa jättää virkansa kuuden kuukauden kuluessa.
Huhujen mukaan Johnson olisi aikeissa jättää virkansa kuuden kuukauden kuluessa.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Viron persu jo erosi ,mitä ihmettä tapahtuu??
Voitko vielä kertoa, mitä nämä glitsit ovat?? Eka kertaa kuulen,,,
Glitseiksi sanottiin alussa vaalikoneiden algoritmin tai sovelluksen aiheuttamaa Trumpin äänten blokkausta tai niiden muuntamistä Bidenin ääniksi.
Ahaa..selvä ok.
Mikä ihmeen vaalipetos? Vaalithan on todettu laillisiksi
Mitä tekee Halla-aho?????
Donald ja Boris lähtevät kahdestaan autiolle saarelle karkuun etteivät joudu vastuuseen tekosistaan. Heille syntyy siellä potra poika jonka nimeksi tulee Bonald.
Ei liity Persuihin mitenkään. Yhdysvallat ja Iso-Britannia eivät ole kansallisvaltioita. Trump eikä Boris eivät ole Nationalisteja
Kätilöiksi kaivataan Jussia ja Hakkaraisen Teviä joka vanhana metsurina kätevästi leikkaa napanuoran Boorikselta ja hänen vauvaltaan, isä Doonaldin pitäessä Boorista hellästi kädestä.
Kummiksi heidän lapselleen kaavaillaan KIm-il-jungia ja Putinia.
🤪🤣🤣😜Bonald Trumpsson
Ovatko Evinrude ja Mercury yhtä hyviä peräprutkuja kuin Johnson?
Kyllä he ovat nationalisteja
Sitten vuoden päästä syntyy oletustyttövauva Doris. ---tästähän J.Karjalainen lauloi...?
Mitä tekee välipersu Ano Turtiainen?? Hän ei kuulu enää puolueeseen
Aloittaja taitaa luulla persujen laajentuneen jo ulkomaillekin.
Mielenhäiriöisille persut, Trump, arjalainen rotu ja korkeakulttuuriset sivilisaatiot saavat aikaan kehareille tyypillisiä pelkotiloja. Siinä vaiheessa järjen viimeinenkin valo on sammunut näitten päistä ja pimeissä nurkissa vaanivat hrrr pelottavat persuaaveet.
Onhan nää ihan selvästi omien maittensa persuja sen huomaa jo siitä että valehtelevat aivan yhtä paljon kuin omamme.
Totta heille on persumaiseen tapaan ominaista levitellä valeuutisia
Kaikkialla on persuja! Vallltavasti persuja ja lisää tulee jatkuvasti! Paetkaa kun vielä voitte!
BRITANNIAN pääministerin Boris Johnsonin, 56, huhutaan olevan aikeissa erota virastaan. Business Insiderin mukaan tieto on peräisin Johnsonin pääneuvonantajan Dominic Cummingsin appiukolta Humphry Wakefieldiltä.
Huhujen mukaan Johnson olisi aikeissa jättää virkansa kuuden kuukauden kuluessa.
Populistinen öyhötyspolitiikka on tullut tiensä päähän,maahanmuutto ei ratkaise kaikkia maailman ongelmia