Kehitysapu pitäisi kohdentaa niin, että se tekee itsensä tarpeettomaksi

Anonyymi

Otsikon ajatus pitäisi olla kaiken kehitysavun päämääränä. Ellei päämäärä ole tuo kehitysapu menee suurinpiirtein kankkulan kaivoon.

Kehitysavun vähäisten rahojen avulla pitäisi aina projektipaikkakunnalla aloittaa lumipallovyöry, niin että tuo annettu raha alkaa moniskertaistumaan.

Annan yksinkertaisen esimerkin, mitä sillä tarkoitan.
1. Jos annamme vain esim. ruoka-apua, se ei lopu koskaan, vaan avuntarve vain lisääntyy, koska se nostaa paikkakunnalla syntyvyyttä.

2. Jos annamme vain työkaluja, niin että paikkakunnan ihmiset voivat saada kasvatettua parempia satoja ja voivat ruokkia kyläläiset itse; noiden työkalujen lähettäminenkään ei johda mihinkään, aina tarvitaan uusia työkaluja, kun entiset menevät rikki.

3. Pitää kohdentaa kehitysapu niin, että sillä syntyy todellista toimeliaisuutta ja yritystoimintaa paikkakunnnalla, josta väki saa pysyviä tuloja lisää ja voi siten niiden uusien tulojen avulla ruokkia väkensä, kouluttaa väkensä ja huolehtia terveydenhoidosta ja kaikesta muustakin. Muu apu on täysin turhaa rahojen haaskuuta.

Mitä tämä siis tarkoittaa?
Toinen esimerkki, joka vielä selventää kuvaa.
- jos annamme ruokaa, sen antaminen ei lopu ikinä, vaan tarve kasvaa

- jos annamme kuokan, aina pitää lähettää uusia kuokkia

- jos koulutamme sepän, joka alkaa valmistaa kuokkia ja myymään niitä ja perustaa kuokkatehtaan ja alkaa myydä niitä koko maahan ja aina maailman ääriin asti, silloin vasta kehitysapu on kohdistettu oikein. Enkä nyt tarkoita kuokkia, vaan nykyaikaisia tuotantolaitoksia, tehtaita ja yrittäjyyttä, joka todella auttaa noita kylän tai alueen ihmisiä pysyvästi huolehtimaan itsestään.

Kaikki kehitysapu pitäisi siis kohdentaa niin, että sillä saavutetaan hyvän moninkertaistamista alueella tai paikkakunnalla, josta se hyvä voi laajeta ensin koko maata kattavaksi ja sitten myös johtaa mittavaan vientiin.

Kehitysavun pitää auttaa paikkakuntaa ja maata nousemaan sieltä kurjuudesta ylös. Vähät varat pitää siis kohdentaa niin, että ne moniskertaistuvat tuolla kohdemaassa! Tämä on oikeaa kehitysapua!

Kehitysapu on oikeaa vasta silloin, kun se apu tekee avun tarpeettomaksi jatkossa!

2

53

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Noinhan se pitäisi olla.

      Meidän on turha toimia niin, että maapallon väestönkasvu vain yhä lisääntyy, koska tämä väestömäärä on jo nyt moninkertainen, mitä tämä meidän pallomme kestää.

      • Anonyymi

        Nyt olisi avun tarve maassa nimeltä SUOMI!! Lapset, nuoret ja vanhukset eivät saa apua, eikä hoitoa, kun ei ole rahaa. Pari miljoonaa heitettiin pohjattomaan kaivoon!!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      273
      4510
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      267
      3632
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      162
      1928
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      26
      1830
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      301
      1491
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      135
      1037
    7. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      18
      979
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      123
      928
    9. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      884
    Aihe