Hidastettu kävely

Kuinka moni on huomannut, että heidän kävelynsä on hidastettu? Se tehtiin jo vuosia sitten. Kaupungilla kävellessä, ei saa enää kävellä oman tempon mukaan. Kerran pääsin vapaaksi ihan yhtäkkiä. Paikka oli Turussa muutama vuosi sitten, Tuomaansillan kohdalla, kun kävelee yliopiston suunnalta Yo-kylää kohti. Odotin liikennevaloissa, ylitin suojatien, käännyin oikealle Yo-kylän suuntaan ja sillä hetkellä, pääsin vapaaksi hetkeksi aikaa.
987
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Kuten jo vanha kansa tiesi: jos ei maailma muuta opeta niin hiljaa kävelemään!
Minä ainakin kävelen ihan omaan tahtiini, tosin nuo nivelrikkoiset polvet määrittävät vauhtia enemän kuin oma tahto!

Äänestä

Hidastunut kävely on merkki sydänoireista, kannttaisi mennä lääkäriin tarkistuttamaan mitenkä pahasti ne suonet on tukossa ettei kohtaus yllätä.

Äänestä
  • Voi se hidastunut kävely johtua ihan niistä tuki- ja liikuntaelinten sairauksistakin, Onkohan sinulla lääketietellistä koulutusta niin paljon, että voit tehdä näitä nettidiagnooseja?

    Äänestä

Eli olit lukenut mediasta että hidastunut kävely merkitsee muistiongelmia, ja samastuit siihen ja tarkkailit itseäsi ja uskoit että kävelet hitaasti.

Sitten eräänä päivänä olit niin innostunut ja tohkeissasi ettet huomannut enää tarkkailevasi itseäsi ja kävelitkin nopeasti?

Äänestä

En nyt ymmärrä mitä yrität kertoa. Voitko selventää mitä tarkoitat.

Äänestä
  • Olin aikamoinen rasavilli naperona.
    Isäni sanoi minulle että jollet sinä harjasniska maailmasta muuta opi niin ainakin opit hiljaa kävelemään.

    Se oli laittamattomasti sanottu se.

    Äänestä

  • Eiköhän tuo tarkoita, että se sun hidastettu kävely johtuu ihan siitä sinun omasta ikääntymisetä johtuvasta hidastelusta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eiköhän tuo tarkoita, että se sun hidastettu kävely johtuu ihan siitä sinun omasta ikääntymisetä johtuvasta hidastelusta.

    Pitäisi olla:
    - Tuo tarkoittanee että hidastettu kävelysi johtuu ikääntymisestä.

    Nazin persekärpänen on ääliö.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Kuinka moni on huomannut, että heidän kävelynsä on hidastettu? Se tehtiin jo vuosia sitten. Kaupungilla kävellessä, ei saa enää kävellä oman tempon mukaan. Kerran pääsin vapaaksi ihan yhtäkkiä. Paikka oli Turussa muutama vuosi sitten, Tuomaansillan kohdalla, kun kävelee yliopiston suunnalta Yo-kylää kohti. Odotin liikennevaloissa, ylitin suojatien, käännyin oikealle Yo-kylän suuntaan ja sillä hetkellä, pääsin vapaaksi hetkeksi aikaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu