Täällä on keskusteltu paljon Mannerheimista ja Hitleristä ja heidän kyvykkyydestään. Stalin on kuitenkin jäänyt sivuun, luultavasti siksi että jhäntä ei edes pidetä todellisena sotapäällikkönä. Stalin teki monia samankaltaisia virheitä kuten Hitler, kuten joukkojen jättäminen saarroksiin koska ”sotia ei voiteta perääntymällä”.
Kuinka taitava Stalin oli sotapäällikkönä?
Anonyymi
8<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Katastrofaalisen huono sodan alkuvaiheessa,koska arvioi väärin Hitlerin ja saksalaiset.Pystyi kuitenkin nopeasti muuttamaan ja syventämään doktriiniaan sillä sota on ankara opettaja.
Sodan loppupuolella oli varsin pätevä Stavkan johtaja,joka piti kenraalit tiukasti otteessaan,mutta otti huomioon perustellut ratkaisut vaikeissa sotilaallisissa kysymyksissä.
Sotilaalliselta kannalta Stalin oli yksinkertaisesti idiootti. Jos hän olisi edes vaivautunut kuuntelemaan sotilasneuvonantajiaan poliitikkojen sijaan, niin hän ei olisi tuhlannut valtavaa määrää sotilaita huonosti valmisteltuun täysin merkityksettömään sotaan keskitalvella vain vähän ennen jo tiedossa olevaa suurempaa sotaa, joka uhkasi koko valtion olemassaoloa.
Harvinaisen järjetön päätös oli myös pitää voimassa Leninin määräämä käytäntö, että kullekin sotilasjohtajalle oli poliittinen valvoja, mikä esti minkään mielekkäiden manööverien suorittamisen, koska pienikin perääntyminen olisi nähty vihollisen auttamisena.
Stalinin sotilaallinen prinsiippi: "Miehiä ei tarvitse säästää, maatuskat tekee uusia."
Erittäin taitava kommareiden mielestä. Tapatti juuri ennen sotia suurimman osan upseeristoaan, ja jätti siviilit Leningradin gettoihin kuolemaan nälkään. Sitä täytyy juhlia joka vuosi suurena isänmaallisena tekona, josta vieläkin ammennetaan voimaa neuvostojohtajan suurena sankarina.
Stalin ei ollut sotilas, liekö saanut minkäänlaista alokaskoulutusta edes. Bandalissimuskin on aivan keksitty vitsi.
Stalin sai kansalaissodassa kokemusta poliittisena komissaarina ja kunnostautui mm.Tsaritsynin ( myöh. Stalingrad) taistelussa.
Hän munasi kuitenkin 1920 Puolan sodassa raskaasti jättämällä tottelematta ylipäällikköTuhatsevskin käskyn ja bolsevikit joutuivat luovuttamaan Puolalle Ukrainan ja Valko-Venäjän länsiosia.
Liitossa Hitlerin kanssa Stalin otti ne takaisin 1939.
Tuhatsevskilta Stalin mm. kaivatti silmät päästä 1938.
Onneksi tapatti kymmeniä miljoonia kommunisteja ja joudutti Neuvostoliiton loppua.
Stalin oli erittäin taitava ja arvostettava johtaja. Kukaan muu ei ole pystynyt eliminoimaan noin 30 miljoonaa neuvostoliittolaista sekä saattamaan Venäjää nyt jo sata vuotta jatkuneeseen alennustilaan.
Kiitämme.