Vahvoja/isoja miehiä & naisia moraalilla?

Tuli visio nyt Joensuuhun.

Koko Joensuu on kuin suuri narkomaanikylä.

Siellä pienet lapset vietellään huumeisiin ja lopulta luisutaan vetämään roinaa (huumeita) ihan suoneen neulalla.

Onko teistä kenestäkään lähtemään hakemaan pois niitä lapsenkasvoisia pois niistä piireistä ketkä eivät sinne kuulu?
Ovat hukassa siellä ilman suuntaa , sen tiedän kun olen nähnyt.

En tiedä pärjäänkö yksin mutta oinaan luonteella painan läpi, ihan sama.

Muutamia olen sieltä saanut Jumalan voiman avulla ( en jankkaamalla raamatun jakeita) ja yllättynyt, monissa on toivoa ja paljonkin.

Mitä jos pikku diileri pyörii centrumissa lastenne kanssa vietellen vaihtokauppaa esim. Seksin merkeissä? Se on ok?
Niinhän täällä olette antanut olettaa saatanan tunarit!

Minä lähden huomenna kadulle ja jos yhdenkin katumyyjän näen niin pistän valuttamaan paskat housuihinsa ja vaikka joen rantaan painot jaloissa kunhan painuu vittuun Joensuulaisten syyttömien lasten kimpusta.

Saa tulla mukaan talkoisiin, on puhdistuksen aika mutta rauhanomaisesti aluksi ✌️

Poliisista ei ole mihinkään, olen kyllä asiasta maininnut.

Joensuu on ihana kaupunki mutta leikkipaikoilla on verisiä neuloja!!!

Te vain myhäilette vaikka olisi pikkusia perheessä saatanan saastat, itsekeskeiset pikkusielut.

Hyi vittu.

🖕

23

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kanslaistalolla syötätte vielä näitä Huumediilereitä, nähty on!
      Kirkolle kävin haastelemassa samasta aiheesta, otti numeron läski pappi nainen innoissaan vaan ei kuulunut mitään!
      Kaupungin päättäjille sanoin asiasta eikä mitään vaikka numeroni annoin kuten helluntalaisillekin!
      Ei mitään reaktiota ja lapset saa pyöriä nussittavana ja hyväksi käytettyinä rapanistien seurassa tulevina "hyvinä" asiakkaina.

      Lievästi oksettavaa mutta totuus on se että palkasta nuo vaan kulkevat eivätkä moraalin mukaan.
      Huoraavat sielunsa rahasta vaan löytyykö täältä sydämellä varustettuja sopivan jämptejä suomalaisia jotka haluavat parempaa tuleville sukupolville?

      • Ja korjaan : Eivät kaikki kansalaistalolla ole diilereitä toki!

        Mutta joillekin se on kuin työmaaruokala sopivasti keskustan kupeessa ☝️

    • Odotanko täältä yhtään mitään?

      En

      Mutta lievästi yllätyn jos löytyy.

    • Vai pitäisikö antaa teidän "hyvien" ihmisten kehittää tätä yhteiskuntaa sinne mädälle tielle vielä syvemmälle missä olette jo itsekin omanapaisuuksissanne?
      Ei teitä kiinnosta kuin oma perse, sekin nähty!

      Kyllä kovasti kuitenkin vastaantullessanne tuomitsette kaiken mikä ei omaan näkemykseen käy mutta sitten kun pitäisi jotain tehdä niin mitään ei tapahdu jos ei palkkaa siitä saa 🖕

      • Anonyymi

        Me "hyvät ihmiset" sinutkin elätämme ja takaamme sinulle yksilövapaudet että saat hörhöillä mielinmäärin ja halveksia elättäjiäsi ja syljeksiä heidän kengilleen harhaisessa ylemmyydentunnossasi.

    • Ja poliisit itkee :

      Älä vie meidän töitä, pitäähän meidänkin jostain palkkaa saada, siksi emme tee mitään kunhan näyttelemme televisiossa sankareita...

      Puuuuuuuuuh.

      • Anonyymi

        Nekö poliisit jotka vei sut torigrilliltä pykäläkujalle?

    • Tiedän jengiläisiä jotka menevät ryöstämään ja hakkaamaan kaikki sellaiset pikkudiilerit palasiksi jotka kehtaavat myydä alaikäisille...
      Jopa heillä on korkeampi moraali kuin Joensuulaisilla vanhemmilla.

    • Anonyymi

      Jaaha, enon evakolla on näemmä maniavaihe alkanut...
      Joko tiedät missä enossa on apteekki?

      • Anonyymi

        Eiköhän tuo ole tullut jo riittävän selväksi että kyseessä on mielenterveysongelmainen, eikä uskonto ole siinä kaikkein pienin vaikuttaja.
        Kirjoituksiinsa sopii tutustua myös S24 uskonnot -palstalla, niin kieroutunut ja narsistinen persoona tulee entistä enemmän näkyviin.
        Ajatelkaapa millainen yksilö on kyseessä elävässä elämässä, sillä kirjoituksien kautta ei kaikki hulluus tule niin selvästi esille.

    • Anonyymi

      Onko tää aloittaja MT ongelmainen vai käyttääkö hän itse huumausaineita? Jutut on kuin patriarkka ronilla, helvetin harhaiset. Tämä syksy tekee ihmis mielelle kepposia, tekee ihmisestä harhainen.aloittaja ei tiedä ettei Joensuussa ole välitetty huumeita sen jälkeen ku KK-Jengi otti Joensuun kadut haltuunsa. Amfetamiinikin muuttui sokeriksi, sokeria myydään joka kadun kulmassa ei sokeri ole huumetta niinkuin AP luulee. AP on varmaan Teräsmies tai myyntimies Mynttinen joka kauppaa suomi24 palstalla omia tarjotaan.

      • Anonyymi

        On siinä sen verran totta että Joensuun huumeongelma on olemassa..päästäänpä nopeammin niistä kun ovat niin tyhmiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On siinä sen verran totta että Joensuun huumeongelma on olemassa..päästäänpä nopeammin niistä kun ovat niin tyhmiä.

        Diilereitä riittää täällä, aloittaja on siinä oikeessa että myy ja centrum sellasia paikkoja missä vaihtuu tavara. On kotimaista ja ulkomaista yrittäjää, kotimaiset ei seksiin kovin paljoa vaihtele.

    • Anonyymi

      Antaa narkkien narkata ja kuolla pois. Toivottavasti on epäpuhdasta tavaraa paljon.

      • Anonyymi

        Huumeet vapaaksi ja ilmaisjakeluun niin narkit saa narkata mielinmäärin ja rikollisuuskin loppuu kun ei tartte enää salakuljettaa ja pimeästi kaupata aineita. Myöskin ryöstöt loppuu kun ei tartte enää huumerahoja ryöstää ja varastaa. Silleen ongelma hoituu muutamassa vuodessa ihan omalla painollaan.

        Ei tartte enää huumerahoja ryöstää ja varastaa. ???? Aukaistaanko heille oma pankkitili valtion toimesta tai annetaanko ylipalkattu virka, jolla joutilaat sitten kustantavat huumeiden oston. Nyt tähdätään siihen, että huumeita voi vapaasti käyttää määrätystä ikävuodesta lähtien ja sitten ohjataan hoitoon. Yksikään ikäraja ei ole pitänyt tähän päivään saakka missään muussakaan asiassa ja kuka kustantaa huumehoidot, kun muutakaan terveydenhoitoa ei ole helposti tavalliselle ihmiselle saatavilla. Ensin täytyy olla toimiva hoitojärjestelmä jokaiselle huumeita käyttävälle, kun haittoja takuulla ilmenee. Ottasitteko työntekijäksenne huumeidenkäyttäjän, joka mällää autonne heti ensi tilassa ja te olisitte vastuussa, koska olette luovuttanut autonne päihtyneelle. Tai antaisitte taloudenhoitonne, siis rahavaranne, huumeidenkäyttäjän hoitoon. Ostaisitteko jotain, vaikkapa auton, päihteiden vaikutuksen alaisena olevalta henkilöltä? Miten toimitaan, kun hän haluaa perua kaupat ja hän syyttää teitä tilansa hyväksikäytöstä.

        Luehan vielä uudestaan ja mieti oikein tarkkaan, niin ehkäpä sen jälken ymmärrät mitä kirjoittaja tarkoitti!
        Jos et, niin ainahan voi kysyä ja me seltetään sitten mahdollisimman yksinkertaisesti.

        Kyllä ymmärsin, mitä tarkoitit. Vuosia asiaa seuranneena voin kuitenkin sanoa, että myös ne ihmiset, joita vähimmin luulee huumeenkäyttäjiksi, saattavat olla käyttäjiä. Eivät kaikki varasta tai käyttäydy epävakaasti. Harvapa tavan julli sitä käyttämistään julistaa. Miten on, moneenko ystävääsi tai tuttavaasi tai edes sukulaiseesi luotat sataprosenttisesti? Huumeiden ja päihteiden tilapäinenkin käyttö rajoittaa käyttäjän elämää huomattavasti. Maailmalla kuitenkin näyttää käyneen niin, että entinen häpeä on nyt saavutettu kunnia esim. ns. teeveestä tutuilla. Kyse on laajemmasta ongelmasta kuin aikaisemmin. Nyt puhuu osakemarkkinat ja koukkuunjääneet sekä viihdekäyttäjät maksavat korot osakkeenomistajille. Näin sitä hairahtunutta hyväksikäytetään.

    • Anonyymi

      Eiks Suomessa ole sitten työleirejä missään päin mihin sijoittaa. Onko nekin kaikki alas ajettu ?

      • Anonyymi

        Pelsonsuota kuokkimaan vietiin ennen sellaiset joille ei työ maistunut eivätkä halunneet itseään elättää. Meinaan nykyäänkin suomessa sellaisia kuokkijoita kyllä piisaisi...

        Ja lisää tuodaan ulkomailta :D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja lisää tuodaan ulkomailta :D

        Taitaa käydä niin että kun aika kuluu niin suomalaiset on altavastaajana omassa maassaan..ei ole oikea suunta juuri missään..

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3059
    3. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    4. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    5. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    6. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3055
    7. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3054
    8. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    9. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe