Ensin maailmanlaajuisesti homoliityojen syntihyväksyntä ateistisissa maissa. En pidä maata kristittynä, jossa syntiä hyväksytään lainsäädännössä ja muuttunut lainsäädäntö mahdolllistaa pyrkimyksen kristittyjen vainoon kristinuskon hylänneissä luopiomaissa.
Tässä eksytyksessä naispaimenet liberaaliteologimiesvuohien kanssa yhteiskapinassa ovat yhdessä olleet setan ahkerassa työssä saatanan apureina.
Sitten tuli Kiinasta rutto 2019 jKr.
Mahtoiko Nooan aikoina juuri ennen vedenpaisumista olla ruttoa pahan kansan keskuudessa? On täytynyt olla kun rutto on mielestäni väkevä lisähuutomerkki kristityille siitä että elämme ajassa ennen suuria profetioiden esiinmurtautumisia, jolloin yhä useampi kristitty näkee lamppujen esiinoton yönhetken olevan lähellä. Kaikista profetioista lopun aikoihin ylösnousemus ajan läheisyys on tavallaan itkettävän lähellä.Ajan merkit koskettelevat ihollani ja tunnen sen hengessä.Samaa jännitystä kuin viimeiset koulupäivät keväällä ja junalippu on valmiina odottamassa että pääsen junalla mökille onkimaan kaloja aamusta iltaan.
En ala sanomaan vuosilukuja milloin se voisi tapahtua mutta minua värisyttää sen läheisyys. Mutta yllätyksenä tavallaan syntymäpäiväkin tulla tupsahtaa vaikka tietää että huomenna on synttärit ja saan kermakakkua monta palaa?
Jeesusta ikuisesti kiitollisuus sydämessä kiittäen,Commandohauis

Vastaukset 2
Vanhimmat
Sinun määritelmäsi ja väristelysi ovat hyttysen pirinää reaalimaailmassa.
Jumala kai nämä hommat ajoittaa.
Mä en tiedä että Jumala vai saatana on tän vitsauksen takana.
Kristityt jotku sanoo Jumala lähetti virukset.Jotkutkristityt sanoo että saatana lähetti virukset.
Otapa sitten selvää asiasta!