QAnonkin tunnustaa vielä litteän maan

Anonyymi

Litteän maan kannatus on lisääntynyt QAnonilaisten keskuudessa, vaikka suurin osa heistä yhä kiistää litteän maan teorian. Osa QAnonilaisista pitää litteänmaan teoriaa haittana joka leimaa kaikki salaliittoteoreetikot eräänlaisiksi hörhöiksi. Mutta heidän joukostaan moni on siirtynyt jo kannattamaan litteän maan teoriaa ja uskon, että tämä ajattelu vielä valtavirtaistuu QAnonissa. Sehän on vastikään muotoutunut salaliittojen ryhmittymä, joka on syntynyt erityisesti Trumpin ympärille.

Trumpin ei tiedetä kannattavan itse litteän maan teoriaa, muttei varmastikaan laita pahakseen, jos hänen kannattajansa olisivat litteän maan kannalla. Voihan olla niinkin, että Trump tietää, että maa on oikeasti litteä. Tietoisuus kun leviää nykyään aika nopeasti. Veikkaan, että jo lähitulevaisuudessa Trumpkin tunnustaa julkisesti maan litteäksi. Pallousko on horjunut monen kohdalla ja lukuisat ihmiset kautta maailman ovat siirtyneet kannattamaan litteän maan teoriaa. Tuleekohan litteän maan kannatuksesta joskus valtavirtaa niin, kuin palloteoriasta nyt? Toivottavasti!

6

<50

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Eikös Trump perustellut Avaruusjoukkoja?

      Sellaisia ei tarvita Kupolimaassa.

    • Anonyymi

      Mitä seuraavaksi?

    • Anonyymi

      Andromedalaiset pistää demokratian romukoppaan ja Trumpista tulee Messias, -Uusi ja kaunein Missi maailmalle, Yksinvaltias.
      Valko hatut nousee valtaan. Natsien hienostuneempi muunnos.

    • Anonyymi

      QAnon ei ota kantaa maan muotoon, mutta tosi moni QAnonilainen uskoo litteään maahan. Kaikki QAnonilaiset kieltävät kuussa käynnin joka on heidän mielestä ollut lavastusta. Yhä useampi QAnonilainen tietää, että asumme litteässä maassa. Muissa mielipiteissä sen sijaan QAnonilaiset ovat pahasti hukassa. Trump ei ole messias, eikä edes puhu totta! QAnonilaisista kuitenkin yllättävän suuri osa uskoo litteään maahan. Ehkä ne joskus tulevat muiltakin osin järkiin.

      • Anonyymi

        Litteä Maa- teoria saa yhä hurjempaa kannatusta älymystön ja nuorison keskuudessa.
        Aika näyttää onko eliitillä vaihtoehtoista mallia sille kun palloteoria kaatuu lopullisesti?


    • Anonyymi

      Maan muoto on jännä asia.

      Sitä ei tunnustamalla muuteta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      272
      4468
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      267
      3601
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      159
      1897
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      26
      1799
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      299
      1477
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1027
    7. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      18
      957
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      122
      911
    9. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      883
    Aihe