HS ei mainitse, että mm. Ranska tukee Khalifa Haftaria

Anonyymi

Libyan hallinnasta taistelevat osapuolet solmivat perjantaina koko maata käsittävän ”pysyvän” tulitauon. Asiasta ilmoitti YK:n Libya-erityisedustaja Genevessä YK:n välityksellä käytyjen viisipäiväisten neuvottelujen päätteeksi.

Edustajan mukaan osapuolet sopivat, että kaikki sotajoukot ja aseelliset ryhmät etulinjoilla palaavat nyt leireihinsä, minkä lisäksi ulkomaalaiset joukot ja palkkasotilaat poistuvat maasta kolmen kuukauden kuluessa.

Pohjoisafrikkalainen Libya on ollut sekasortoisessa tilassa jo lähes vuosikymmenen diktaattori Muammar Gaddafin syrjäyttämisestä saakka. Viime aikoina vallasta ovat taistelleet Libyan kansainvälisesti tunnustettu hallitus ja sotapäällikkö Khalifa Haftar.

Taisteluun ovat sotkeutuneet myös ulkovallat. Esimerkiksi Turkki tukee kansainvälisesti tunnustettua hallitusta ja muun muassa Venäjä ja Egypti Haftaria.

14

<50

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mistä näitä nassenpätkiä oikein sikiää?

      No jos meillä on noin yksisilmäinen uutismedia, niin ei ihme, että idiotismi lisääntyy - Suomessakin.

    • Anonyymi

      Molochin ei tarvitse valehdella niin paljon kun media auttaa häntä. Eli esim. suomalaiset eivät tiedä, mikä on Libyan todellinen tilanne sen jälkeen kun NATO tuhosi maan yhteiskuntarakenteen.

      • Anonyymi

        Molo jankuttaa vuosikausia jotain perättömäksi osoittaunutta uutista eikä anna periksi ennen kuin uutisen julkaissut media sen ilmoittaa olleen valeuutinen mitä tapahtuu hyvin harvoin. Siinä molon aloitusten pituuden salaisuus saman jankkaamista mutta totuudesta viis


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Molo jankuttaa vuosikausia jotain perättömäksi osoittaunutta uutista eikä anna periksi ennen kuin uutisen julkaissut media sen ilmoittaa olleen valeuutinen mitä tapahtuu hyvin harvoin. Siinä molon aloitusten pituuden salaisuus saman jankkaamista mutta totuudesta viis

        Uusi Satisfyer Pro 3 -kiihotin on monipuolisuudessaan lyömätön laite, jonka avulla moni nainen on raportoinut saavansa helpommin ja voimakkaampia orgasmeja.


    • Anonyymi

      Marsalkka Haftar on saanut sotilaskoulutuksen Yhdysvalloissa.

      • Anonyymi

        Haftar voi olla USAn nukke kun USA yrittää saada sen öljyvarat itselleen ja Turkki yrittää samaa YKn nimittämän Libyan hallituksen avulla.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Haftar voi olla USAn nukke kun USA yrittää saada sen öljyvarat itselleen ja Turkki yrittää samaa YKn nimittämän Libyan hallituksen avulla.

        Ranskalla on myös tuo öljyintressi.


    • Anonyymi

      NATOssa tehdään viihdeohjelmia sodasta, joissa paljastuu sellaist, mitä uutiset eivät kerro.

    • Anonyymi

      Ranska tukee Khalifa Haftaria.

      Ranska tuki aikoinaan Ajatollah Khomeiniakin.

      USA koulutti Osama Bin-Ladenin ja tuki häntä, kunnes USA:lle ja Bin-Ladenille tuli uskonnollisia näkemyseroja. Bin-Ladenhan oli kiihkeä muslimi ja USA:n sotilasedustajat fundamentalistisia perusJuutalaisia.

    • Anonyymi

      Ranska ei pyydä koskaan Algerialta anteeksi siviileihin kohdistuneita sikailujaan.

      Sanoi Emmanuelle Macron.

      • Anonyymi

        HS on Ranskan äärimaltillisen Macaroni oikeiston äänen kannattaja.


    • Anonyymi

      HS on Suomen äärimaltillisen oikeiston äänen kannattaja.

      • Anonyymi

        HS on Suomen selkärangattomimman oikeiston vikisevän äänen kannattaja.


    • Anonyymi

      Tämän takia Ranska on öljyntuottajamaa.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      271
      4427
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      266
      3572
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      159
      1891
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1780
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      299
      1471
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1012
    7. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      18
      932
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      120
      887
    9. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      875
    Aihe