Toimiemme tulos on Korkeimman kädessä

Ke­sän tait­tu­es­sa syk­syyn aja­tuk­set siir­ty­vät tu­le­vaan.

Kou­lu­ai­ka­na olem­me op­pi­neet, et­tä syk­syl­lä on ai­ka teh­dä ja tar­kis­taa tu­le­vai­suu­den­suun­ni­tel­mia. Ih­mi­sel­lä on luon­tai­nen tar­ve suun­ni­tel­la tu­le­vaa.

Pit­kä tu­le­vai­suu­den­ku­va saat­taa in­hi­mil­li­ses­sä mie­les­sä ol­la ha­ta­ra. Ym­pä­ril­läm­me vai­kut­ta­vaa il­ma­pii­riä rie­pot­te­le­vat mo­net kan­sain­vä­li­set selk­kauk­set ja le­vot­to­muu­det tai omaan tu­le­vai­suu­teen liit­ty­vät epä­var­muu­det. Sil­ti voim­me tur­val­li­sin mie­lin suun­ni­tel­la ja ra­ken­taa elä­mää, sil­lä Ju­ma­la pi­tää meis­tä huo­len. Hän on lu­van­nut an­taa tu­le­vai­suu­den ja toi­von (Jer. 29:11).

Vas­tuum­me työs­tä

Ju­ma­la loi ih­mi­sen ikui­suu­so­len­nok­si, joka toi­mii ja te­kee työ­tä maan pääl­lä sen mää­rä­a­jan, jon­ka Ju­ma­la on hä­nel­le tar­koit­ta­nut. Kris­ti­tyl­le työ on elä­män­teh­tä­vä, se on jopa vas­tuum­me. Em­me voi jää­dä vain le­pää­mään laa­ke­reil­lem­me ja kat­so­maan, mitä Ju­ma­la elä­määm­me an­taa.

Työl­lä voi ol­la mo­nia eri­lai­sia muo­to­ja, ja it­se ku­kin toi­mii omien voi­ma­va­ro­jen­sa mu­kaan. Tah­dom­me yrit­tää par­haam­me. Psal­meis­sa ja sa­nan­las­kuis­sa ker­ro­taan pal­jon ih­mi­sen toi­min­nas­ta ja työn te­ke­mi­ses­tä. Esi­mer­kik­si psal­min­kir­joit­ta­ja pu­huu ta­lon ra­ken­ta­mi­ses­ta (Ps. 127:1–2).

Ih­mi­nen usein uu­ras­taa saa­dak­seen per­heel­leen ko­din. Pro­jek­tin tu­los ei kui­ten­kaan ole te­ki­jän ko­ko­nais­val­tai­ses­sa hal­lin­nas­sa. Her­ra an­taa ta­lon ra­ken­ta­mi­sel­le­kin siu­nauk­sen sen mu­kaan kuin hän sal­lii ja hy­väk­si nä­kee. Ajal­li­sen elä­män mää­rä­ai­kam­me ja pon­nis­te­lum­me ovat lo­pul­ta kaik­ki Ju­ma­lan hal­lus­sa.

Ru­koi­le ja tee työ­tä

Van­ha la­ti­nan­kie­li­nen sa­non­ta opet­taa: ”ora et la­bo­ra”, mikä tar­koit­taa ”ru­koi­le ja tee työ­tä”. Tämä sa­non­ta on yh­tä ajan­koh­tai­nen tä­nään kuin tu­han­sia vuo­sia sit­ten. Sii­tä käy il­mi Raa­ma­tun mu­kai­nen asen­ne elä­mään ja eri­lai­siin hank­kei­siim­me. Teh­tä­väm­me ih­mi­se­nä on ra­ken­taa elä­mää, mut­ta toi­miem­me tu­los on Kor­keim­man kä­des­sä.

Ih­mi­sen kan­nat­taa te­ke­mi­sis­sään ja suun­ni­tel­mis­saan kään­tyä Ju­ma­lan puo­leen ru­koil­len siu­naus­ta ja me­nes­tys­tä teh­dyil­le va­lin­noil­le ja työl­le. Täl­lais­ta ru­kouk­sen miel­tä Jee­sus it­se opet­ti ope­tus­lap­sil­leen (Joh. 4:23). Jee­sus ke­hot­ti hei­tä kään­ty­mään kai­kis­sa asi­ois­sa ru­kouk­sin Ju­ma­lan puo­leen.

Ru­kouk­sen voi­ma pe­rus­tuu sii­hen, et­tä Ju­ma­la on lu­van­nut kuul­la us­ko­val­la sy­dä­mel­lä an­ne­tut ru­kouk­set. Ru­kouk­sen ei tar­vit­se ol­la muo­dol­li­ses­ti tie­tyn­lais­ta tai si­säl­tää hie­no­ja sa­no­ja, vaan sii­nä voi yk­sin­ker­tai­ses­ti kään­tyä Ju­ma­lan puo­leen hen­ges­sä ja to­tuu­des­sa.

Ju­ma­lan siu­nauk­sen va­ras­sa

Ju­ma­la siu­naa ai­keem­me ja te­ke­mi­sem­me hy­vän tah­ton­sa mu­kaan. Ai­na pon­nis­te­lum­me ja ra­ken­ta­mi­sem­me ei kui­ten­kaan tuo­ta toi­vo­maam­me tu­los­ta. Täl­löin tar­vi­taan nöy­ryyt­tä hy­väk­syä se, mitä Ju­ma­la tah­too elä­määm­me an­taa. Sii­nä tar­vi­taan myös luot­ta­mus­ta Ju­ma­lan joh­da­tuk­seen ja hy­vään tar­koi­tuk­seen.

Oma­koh­tai­nen us­ko an­taa voi­man luot­taa Ju­ma­laan. Hän tie­tää, mikä on pa­ras­ta juu­ri meil­le. Roo­ma­lais­kir­jeen sa­noin voim­me aja­tel­la, et­tä kaik­ki koi­tuu nii­den par­haak­si, jot­ka luot­ta­vat Her­raan. Tämä an­taa va­paan ja luot­ta­vai­sen mie­len suun­ni­tel­la elä­mää ja pyy­tää Ju­ma­lal­ta siu­naus­ta kai­kil­le toi­mil­lem­me. Tä­nä­kin syk­sy­nä on tur­val­lis­ta ra­ken­taa tu­le­vai­suut­ta ru­kouk­sen mie­lel­lä.

T.M.