Tiilimaan alueelle täytyisi rakentaa Kärkkäinen. Ei sen välttämättä tarvi olla yhtä iso, ku Ylivieskassa, kunhan siellä on kaikki tärkein saatavilla. Nivalan Kärkkäinen voisi hyvin olla kokoa 15 000 neliötä. Eli vähintään puolet Ylivieskan Kärkkäisen koosta. Uskoisin, että Nivalan Kärkkäisellekin olisi tilausta, eikä se olisi mitenkään Ylivieskan myynnistä pois. Pikemminkin Kärkkäisen kokonaismyynti kasvaisi! Kärkkäinen siis Nivalaan kiitos!
Nivalaan on saatava Kärkkäinen!
Anonyymi
161045
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Kalajoki on paljon parempi vaihtoehto.
Mieluummin jokin epäpoliittinen kauppayritys ja sitäpaitsi Kärkkäinenhän on tunnetusti kallis liike.
Ehkä liike ei, mutta perustaja itse on.
Onhan täällä jo kaks Kärkkäisentapaista, Tokmanni ja Savenmaa, samanlaista rihkamaa myyvät,halavalla sit parempi on myös kalliinpaa.
Savenmaa on kuin vanaha pikkukärkkäinen Ruutihaantiellä aikoinaan. Joutsentien Kärkkäinenkin oli vielä aika varastomyymälämäinen, mutta jo selvästi isompi mitä Savenmaa.
Voisikohan Savenmaa rakentaa ison kauppakeskuksen Tiilimaahan? Sinnehän menee tietkin, jotka nyt ovat täysin tyhyjän panttina! Uusi iso Savenmaa!
Ei ne kerkiä kun pitää ppo:sta kirjoittaa. Ja siitä askotista.
Kyllä ISO Savenmaakin olisi hieno juttu Tiilimaalle! Valikoimaan vaan laatua lisää. Dewaltit, makitat, esabbia kemppiä ja walliusta, tekstiileihin nuorison muotimerkit kuin myös aikuisille yms. vähän kaikkiin tuotesegmenteihin laatua vaihtoehoksi! Tokmanni ja halppis myy vaan kuraa ja laatutarvikkeet joutuu mennä ostaan Kärkkäiseltä. Konevaruste on aivan huippu palvelultaan ja hieno myymäläkin, mutta pitää jaksaa aina ostajana tinkata niin herkästi lipsahtaa Kärkkäiselle jossa valmiiksi tinkatut hinnat. Pyrin kyllä ensisijaisesti paikallisilta ostamaan, mutta ehkä tinkaamisen vaivaakin suurempi miinus tulee OMAlla kohdalla aukioloajoissa. Ostokset tulee tehtyä klo 17 jälkeen ja tosi usein sunnuntaina ja paikalliset kiinni. Kärkkäisellä on valikoima myös niin valtavan laaja, että aivan sama mitä tuotetta etsii niin se löytyy ja lisäksi siitä on monia erilaatuisia vaihtoehtoja! Ehkä niinkään kattavaa ei tarvitsisi olla.
Ei tule, vakaumus estää ja kauaa ei ole litlikään kun haukutaan joka päivä. Muutto muualle on sillä ketjulla nopeasti päätetty, siinä ei naukujia kuulla
Ei rasismille, salaliittoteorioille, rokotusvastaisuudelle ja muulle humpuukille.
Näitä kannattavaa yrittäjää ei tänne kaivata.
Heh,heh ,siinäpä toinen foliohattu.
Täh ? Miten vakaumus estää ? Taitaa nyt vähä olla litlin punasta olutta liikaa suonissa ? Eikä litlikään mihinkään lähe. Niin kauan ku tehään hyvää tulosta niin aivan sama mitä kukanenkin naukuu.
Teiltähän loppuu kaupat sieltä.
Pitääkö+se+paikkansa+että+Kärkkäisellä+on+vasaratarjous,++alennus+20+%+persujen+jäsenkortilla?
Trumppi on tullut Nivalaan
Niihän tuo tuli savella vastaan. Testasi ruotsin armeijan ylijäämä kenkiä, meinas että tili kuivana kun Bideni rosvosi hillotolpan ja jäi verovelkoja 9 miljardia. Mutta oli sitte soittanu Hutisalolle ja kysyny turvapaikkaa niin oli heti luvattu, jos muistaa puhua savenmaan kahvilassa hampun kasvatuksen puolesta. No sehän oli luvannu. Verovelat oli luvattu SDP puoluekokouksessa kuitata kans veronmaksajien kassasta pois. Hupaisa kaveri tämä Trumppi ja aikoi tulla vkl. saunomaan meidän mökille kunhan ei vaan puhuta Bidenistä ja vessoista on viety Bide suihkut pois. Kova ottamaan Litlin kaliaa.
Päivän paras. Kysyin, näillä sanoilla, missä päin se Trumppi liikuskelee. Kysymys on todettu sääntöjen vastaiseksi.